Pekka Väisänen nimitetty FIM Group Oyj:n toimitusjohtajaksi pörssilistauksen päättymisestä alkaen


Valtiotieteiden maisteri Pekka Väisänen on nimitetty FIM Group Oyj:n
toimitusjohtajaksi ja Glitnirin Suomen toimintojen maajohtajaksi alkaen siitä,
kun FIMin listaus OMX:ssä päättyy. FIM odottaa pörssilistauksen päättyvän
alkusyksystä. Pekka Väisänen vastaa edelleen myös FIMin välityspalveluista. 

Pekka Väisänen on työskennellyt FIMissä vuodesta 2001. Ennen nimitystään FIMin
välityspalvelujen vetäjäksi hän on työskennellyt konsernin kehitysjohtajana.
Hän on toiminut myös useissa muissa johto- ja päällikkötason tehtävissä
rahoitusalalla. 

Risto Perttunen, FIMin nykyinen toimitusjohtaja luopuu tehtävistään FIMin
menestyksekkään listauksen sekä rahoituskonserni Glitnirin tekemän yritysoston
ja FIMin Glitniriin integroimisen jälkeen. FIM on ollut osa Glitniriä
maaliskuusta 2007. 

Frank Ove Reite, FIM Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja toteaa: "FIM on
menestynyt hyvin vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Haluan kiittää Ristoa hänen
hyvästä työstään, kun hän on ohjannut FIMiä kannattavasti myrskyisillä
markkinoilla ja läpi rakennemuutosten. FIM on viime vuosina kasvanut nopeasti
Suomessa ja ulkomailla, ja odotamme kehityksen jatkuvan, nyt kun yritys on osa
Glitniriä. Olen erittäin iloinen, että Pekka on suostunut luotsaamaan yrityksen
sen seuraavalle kehitysasteelle. Glitnirin Suomen toimintojen maajohtajana
Pekan tehtävänä on myös auttaa Glitnir-konsernin liiketoiminta-alueiden
johtajia eri liiketoimintojen kehittämisessä Suomessa". 

Pekka Väisänen, FIM Group Oyj:n toimitusjohtaja ja Glitnirin Suomen toimintojen
maajohtaja FIMin listauksen päättymisestä alkaen, sanoo: "Odotan innolla
mahdollisuutta kehittää yritystä edelleen osana Glitniriä. Glitnir tuo meille
synergiaetuja ja uusia mahdollisuuksia kaikille liiketoiminta-alueille.
Tavoitteemme on auttaa asiakkaitamme hyödyntämään kaikki edut, jotka
toimintojemme yhdistymisestä syntyvät." 

Risto Perttunen, FIM Group Oyj:n toimitusjohtaja toteaa: "Aikani FIMissä on
ollut poikkeuksellisen mielenkiintoista ja nyt FIMin menestyksekkään
listautumisen ja kansainvälistymisen jälkeen yritys on vaiheessa, jossa voin
jättää FIMin turvallisin mielin ja siirtyä kohti uusia haasteita. Olen ollut
poikkeuksellisen vaikuttunut FIMin myönteisestä yrityskulttuurista ja
ammattitaitoisesta henkilökunnasta, jotka ovat hyödyttäneet merkittävästi myös
asiakkaitamme. Toivotan Pekalle menestystä hänen uudessa tehtävässään." 

FIM Group Oyj 

Lisätiedot:

Frank Ove Reite, hallituksen puheenjohtaja, puh. +47 22 825 692
Pekka Väisänen, toimitusjohtaja ja Glitnirin Suomen toimintojen maajohtaja
FIMin listauksen päättymisestä alkaen, puh. (09) 6134 6343 
Risto Perttunen, toimitusjohtaja, puh. (09) 6134 6303 
Anssi Partanen, 
Corporate Communication Manager
puh. (09) 6134 6429

Jakelu: 
Helsingin pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fim.com 

FIM on kasvava sijoituspalvelukonserni, joka tarjoaa yksityishenkilöille ja
yhteisöille varainhoito-, välitys- ja investment banking -palveluja.
Maaliskuusta 2007 lähtien FIM on toiminut osana islantilaista
Glitnir-rahoituskonsernia (www.glitnirbank.com). Helsingissä sijaitsevan
pääkonttorin lisäksi FIMillä on paikalliskonttorit Espoossa, Jyväskylässä,
Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Riihimäellä, Tampereella, Turussa sekä Vaasassa.
FIM toimii myös Tukholmassa ja Moskovassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2006 oli
82,0 miljoonaa euroa ja liikevoitto 19,1 miljoonaa euroa. FIMin palveluksessa
oli vuoden 2006 lopussa 284 henkilöä. www.fim.com. 

Glitnir on johtava pohjoismainen pankki ja rahoituslaitos. Pohjois-Euroopassa
Glitnir keskittyy valikoituihin liiketoiminta-alueisiin, mukaan lukien
varainhoito-, investment banking-, yrityspankki- ja välityspalveluihin.
www.glitnirbank.com