Lemminkäinen Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset


LEMMINKÄINEN OYJ                PÖRSSITIEDOTE          22.3.2016 KLO 16.00

LEMMINKÄINEN OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Lemminkäinen Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti 22.3.2016 yhtiön
tilinpäätöksen konsernitilinpäätöksineen vuodelta 2015 ja myönsi hallituksen
jäsenille sekä toimitusjohtajalle vastuuvapauden.

Osingonmaksu

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että 31.12.2015
päättyneeltä tilikaudelta jaetaan osinkoa 0,12 euroa osakkeelta, eli yhteensä 2
786 388,00 euroa.

Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä
24.3.2016 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.
Osingon maksupäivä on 4.4.2016.

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi seitsemän. Hallituksen
jäseniksi valittiin uudelleen Berndt Brunow, Noora Forstén, Finn Johnsson,
Juhani Mäkinen, Kristina Pentti-von Walzel, Heikki Räty ja Heppu Pentti.

Hallituksen jäsenten palkkioksi vahvistettiin 3 000 euroa kuukaudessa ja
hallituksen puheenjohtajan palkkioksi 10 000 euroa kuukaudessa sekä
kokouspalkkioksi 500 euroa kokoukselta. Lisäksi tarkastusvaliokunnan
puheenjohtajalle maksetaan 1 000 euron ja jäsenille 500 euron kokouskohtainen
palkkio valiokunnan kokouksista. Lisäksi päätettiin, että ulkomailla asuville
jäsenille kokouskohtaiset palkkiot maksetaan 1 000 eurolla korotettuna.
Matkakustannukset korvataan laskun mukaan.

Tilintarkastajan valinta ja palkkio

Tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö
PricewaterhouseCoopers Oy. Tilintarkastajan palkkio maksetaan hyväksytyn laskun
mukaan.

Omien osakkaiden hankintavaltuutus

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen
päättämään omien osakkeiden hankkimisesta. Hallitus voi valtuutuksen perusteella
päättää enintään 2 321 990 oman osakkeen hankkimisesta, joka vastaa 10 % yhtiön
kaikista nykyisistä osakkeista, yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaalla
omalla pääomalla, ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön tai
sen tytäryhtiöiden hallussa olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä.

Hallitus voi päättää hankkia osakkeita myös muuten kuin osakkeenomistajien
omistamien osakkeiden suhteessa. Osakkeet hankitaan julkisessa kaupankäynnissä
hankintahetken pörssikurssiin. Osakkeiden hankinnat toteutetaan Nasdaq Helsinki
Oy:ssä sen sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti.

Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden
hankkimisen ehdoista. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen
päätöksestä lukien. Edellinen hallitukselle myönnetty omien osakkeiden hankintaa
koskeva valtuutus päättyi samalla.

Valtuutus päättää osakeannista ja erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen
päättämään osakeannista ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n tarkoittamien
osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai
useammassa erässä, joko maksua vastaan tai maksutta. Annettavien osakkeiden
määrä, mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella saatavat osakkeet, voi
olla enintään 4 643 980 osaketta. Valtuutuksen enimmäismäärä vastaa 20 % yhtiön
kaikista nykyisistä osakkeista. Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita
tai yhtiön hallussa mahdollisesti olevia omia osakkeita.

Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista osakeannin sekä osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden
osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen. Valtuutusta voidaan
käyttää mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai
toteuttamiseen, yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistamiseen tai muihin
hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta
yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Hallitukselle aiemmin myönnetty
osakeantivaltuutus ja erityisten oikeuksien antamista koskeva valtuutus päättyi
samalla.

Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla viimeistään 5.4.2016 alkaen Lemminkäisen
verkkosivuilla.

LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:
Lakiasiainjohtaja
Johan Nybergh
Puh. 02071 54811
johan.nybergh@lemminkainen.com

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi

Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois
-Euroopassa ja yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Rakennamme
yhdessä asiakkaidemme ja 4 800 ammattilaisemme kanssa kestävää ja vastuullista
yhteiskuntaa. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli 1,9 miljardia euroa. Lemminkäinen
Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi