Aktian varainhoito palkittiin jälleen – kaksi Lipper Fund Awards -palkintoa


Aktia Varainhoito on voittanut Lipper Fund Awards -vertailussa Pohjoismaiden parhaan korkovarainhoitajan palkinnon. Lisäksi Aktia EM Local Currency Frontier Bond+ -rahasto oli Pohjoismaiden paras omassa sarjassaan. Aktian varainhoitopalvelut on palkittu toistuvasti eri vertailuissa ja tänä vuonna Aktia on jo voittanut parhaan suomalaisen korkovarainhoitajan palkinnon Morningstarin vertailussa.

Aktia on voittanut Lipper Fund Awards 2019 -palkinnon parhaana pohjoismaisena korkovarainhoitajana Small Company -sarjassa. Palkinto myönnettiin osoituksena Aktia ainutlaatuisesta korkovarainhoidon osaamisesta.

Lisäksi Aktia EM Local Currency Frontier Bond+ -rahasto voitti parhaan pohjoismaisen korkorahaston Lipper Fund Awards 2019 -palkinnon. Rahastopalkinto jaetaan parhaan tuottokehityksen perusteella.

”On hienoa saada tunnustusta vuosia jatkuneelle pitkäjänteiselle ja määrätietoiselle työllemme, joka pohjaa omaan vankkaan näkemykseemme ja ketterään tapaamme toimia. Nämä palkinnot osoittavat sen, että korko-osaamisemme ja -rahastomme ovat parhaita vertailuryhmissään”, sanoo Aktia Varainhoito Oy varatoimitusjohtaja ja sijoitustoiminnasta vastaava Jetro Siekkinen.

”Nämä palkinnot ovat hieno osoitus Aktian varainhoidon osaamisesta. Meillä on todistetusti maailmanluokan osaamista, joka konkretisoituu saamiemme palkintojen lisäksi asiakasvarojen kasvussa ja tarjontamme kasvavassa kansainvälisessä kysynnässä”, sanoo Aktia Pankin varatoimitusjohtaja Anssi Rantala.

Aktian varainhoito on palkittu toistuvasti useiden toimijoiden kilpailuissa. Tänä vuonna Aktian korko-osaaminen palkittiin jo viidettä kertaa Suomen parhaana Morningstarin Awards -vertailussa. Lipper-palkinnon Aktia on voittanut aiemmin vuonna 2017 parhaimpana pohjoismaisena varainhoitajana koko valikoiman Small Company -sarjassa.

Lipper on johtava kansainvälinen ja puolueeton rahastoanalyysien ja -vertailujen tuottaja. Arvostettuja Lipper Fund Awards -palkintoja jaetaan vuosittain parhaimmille rahastoille ja varainhoito- sekä rahastoyhtiöille yli 20 maassa ympäri maailmaa.

Lisätietoja:
Jetro Siekkinen, varatoimitusjohtaja, Aktia Varainhoito Oy, puh. 010 247 6564
Anssi Rantala, varatoimitusjohtaja, Aktia Pankki Oyj, puh. 010 247 6381

Aktia tarjoaa laajan valikoiman pankki-, varainhoito-, vakuutus- ja kiinteistönvälitysratkaisuja. Aktia toimii Suomen rannikkoalueella ja sisämaan kasvukeskuksissa. Aktialla on noin 370 000 asiakasta, joita palvellaan konttoreissa, verkossa, mobiileissa käyttöliittymissä ja puhelimitse. Aktian osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja Aktiasta saa osoitteesta www.aktia.com.