BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj keräsi merkintäoikeusannissa 1,87 miljoonan euron bruttovarat


BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj, Yhtiötiedote, Sisäpiiritieto, 18.12.2023 klo 17.15

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj keräsi merkintäoikeusannissa 1,87 miljoonan euron bruttovarat

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n (”BBS” tai ”Yhtiö”) hallituksen 20.11.2023 päättämä merkintäoikeusanti (”Osakeanti”) on merkitty noin 71,1 prosenttisesti. Yhtiö keräsi Osakeannilla noin 1,87 miljoonan euron varat ennen Osakeannista aiheutuneiden kulujen ja palkkioiden vähentämistä.

Yhtiön hallitus päätti 18.12.2023 Osakeannissa tehtyjen merkintöjen hyväksymisestä. Merkintäoikeuksilla merkittiin 4 028 040 osaketta (noin 86,1 prosenttia merkityistä osakkeista) ja ilman merkintäoikeuksia 650 288 osaketta (noin 13,9 prosenttia merkityistä osakkeista).

Osakeannissa merkityt osakkeet merkitään kaupparekisteriin arviolta 21.12.2023. Väliaikaiset osakkeet yhdistetään Yhtiön olemassa oleviin osakkeisiin Euroclear Finland Oy:n ylläpitämässä arvo-osuusjärjestelmässä arviolta 22.12.2023. Osakeannissa merkityt uudet osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena yhdessä Yhtiön olemassa olevien osakkeiden kanssa arviolta 22.12.2023 First North Growth Market Finlandissa.

Osakeannin seurauksena BBS:n osakkeiden lukumäärä nousee 4 678 328 osakkeella. Osakeannin jälkeen Yhtiön osakkeiden lukumäärä on yhteensä 19 297 175. Yhtiöllä ei ole hallussa yhtiön omia osakkeita.

BBS saa Osakeannilla yhteensä noin 1,75 miljoonan euron nettovarat (Osakeannista aiheutuneiden, Yhtiön maksettavaksi jäävien palkkioiden ja kulujen vähentämisen jälkeen).

Nyt kerätyt kassavarat riittävät Yhtiön arvion mukaan noin kuuden kuukauden ajaksi. Koska Yhtiön on varmistettava rahoituksensa seuraavan vuoden ajalle, hallitus aloittaa välittömät toimet lisärahoituksen hankkimiseksi.

BBS:n toimitusjohtaja Juliusz Rakowski: "Haluan kiittää kaikkia merkitsijöitä heidän BBS:ää kohtaan osoittamastaan luottamuksesta. Jatkamme keskittymistämme CE-merkinnän saamiseksi vuoden 2024 toisen neljänneksen aikana ja valmistautumista sitä seuraavaan kaupalliseen vaiheeseen.”

Neuvonantajat

Aalto Capital Partners Oy toimii Yhtiön taloudellisena neuvonantajana Osakeannissa. Smartius Oy toimii Osakeannissa oikeudellisena neuvonantajana Suomen lakiin liittyvissä asioissa.

BBS-BIOACTIVE BONE SUBSTITUTES OYJ

Lisätietoja:

Juliusz Rakowski, toimitusjohtaja,
puh. +358 50 448 5132
juliusz.rakowski@bbs-artebone.fi

Hyväksytty neuvonantaja:
Nordic Certified Advisers AB,
+46 70 5516 729,
info@certifiedadviser.se

BBS lyhyesti

BBS-Bioactive Bone Substitutes on vuonna 2003 toimintansa aloittanut terveysteknologiayhtiö. Olemme kehittäneet uuden tuotteen vaikeiden luumurtumien ja luutumisongelmien hoitoon. Tavoitteemme on tarjota uuden sukupolven lääkinnällisiä tuotteita luuvaurioiden hoitoon ortopedisessa kirurgiassa. Lääkealalla kehitys- ja tutkimustyö vaatii pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta kehittää uusia asioita. Tästä meillä on näyttöä jo yli 20 vuoden ajalta. Toiminnallemme on ominaista huippuasiantuntemus, innovatiivisuus sekä työstään innostuneet ja siihen sitoutuneet työntekijät. Ensimmäinen tuotteemme ARTEBONE® Paste on loppumetreillä CE-merkintäprosessissa, joka mahdollistaa tuotteen kaupallistamisen EU-alueella. Olemme oululainen yritys, jolla on lääketehdasluvan omaava tehdas Reisjärvellä. Yhtiön pääkonttori on Oulussa ja yhtiö työllistää yli 20 henkilöä.BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finlandissa.

Lisätietoa: www.bbs-artebone.fi

TÄRKEÄ TIEDOTE

Tätä tiedotetta tai sen sisältämää tietoa ei saa jakaa tai levittää, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Uudessa-Seelannissa tai Japanissa. Tässä tiedotteessa olevat tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai kehotusta ostaa arvopapereita alueella, jolla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopaperien myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (the U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. BBS ei ole rekisteröinyt eikä aio rekisteröidä arvopapereita koskevaa antia Yhdysvalloissa. Yhtiön osakkeiden tai osakeannin rekisteröimiseksi tai osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin Suomessa ei ole ryhdytty mihinkään toimenpiteisiin.

Tämän tiedotteen sisältämät tiedot eivät muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi tai kehotusta arvopapereiden ostamiseen millään lainkäyttöalueella. Tämä tiedote ei ole esite eikä muodosta tarjousta, tarjouspyyntöä tai sijoitusneuvoa merkitä tai ostaa arvopapereita. Mahdollisten sijoittajien ei tulisi merkitä tai ostaa mitään tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita tai tehdä muita sijoituspäätöksiä muutoin kuin BBS:n julkistaman esitteen sisältämien tietojen perusteella.