ÅF Pöyrylle toimeksianto Metsä Groupin Kemin ja Rauman investointien esisuunnittelupalveluista


Pöyry Plc   Lehdistötiedote 27.5.2019 klo 12.00


ÅF Pöyry on saanut toimeksiannon Metsä Groupiin kuuluvalta Metsä Fibreltä Kemin uuden biotuotetehtaan esisuunnittelusta. Esisuunnitteluprojektin tavoitteena on luoda edellytykset biotuotetehtaan investointipäätökselle. Tehtaan vuotuinen tuotantokapasiteetti olisi noin 1,5 miljoonaa tonnia havupuu- ja lehtipuusellua ja se sijoittuisi Metsä Groupin nykyiselle tehdasalueelle Kemissä. Sellun lisäksi tehdas tuottaisi erilaisia biotuotteita. Uusi tehdas olisi suurin puunjalostusyksikkö pohjoisella pallonpuoliskolla. Se korvaisi nykyisen Kemin sellutehtaan, jonka vuosikapasiteetti on noin 620 000 tonnia. Kokonaisinvestointi olisi noin 1,5 miljardia euroa. Kemin biotuotetehtaan lopullinen investointipäätös tehdään aikaisintaan kesällä 2020.

ÅF Pöyry on saanut toimeksiannon myös Metsä Fibren Rauman sahan esisuunnittelusta. Sahan arvioitu vuotuinen tuotanto tulisi olemaan noin 750 000 kuutiometriä. Uusi teknologia ja datan hyödyntäminen tekisi siitä maailman nykyaikaisimman ja tehokkaimman alallaan. Kokonaisinvestointi tulee olemaan noin 200 miljoonaa euroa. Rauman sahaan liittyvä lopullinen investointipäätös tehdään aikaisintaan vuoden 2020 alussa.

Nämä esisuunnittelut ovat osa hankesuunnitteluprojekteja, jotka pitävät sisällään lisäksi muun muassa YVA- ja ympäristölupaprosessit, päälaitesopimukset ja investointiesitykset.

”ÅF Pöyry pystyy tarjoamaan meille osaamistaan näissä suurten teollisten hankkeiden suunnitteluvaiheessa. Jaamme yhteisen tavoitteen suunnitella maailman modernein biotuotetehdas ja saha, jotka eivät käytä lainkaan fossiilisia polttoaineita ja edustavat alansa kirkkainta kärkeä”, kertoo Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen.

Metsä Fibrellä ja ÅF Pöyryllä on yhteistä historiaa eri hankkeista.

”Nämä toimeksiannot vahvistavat entisestään Metsä Fibren ja ÅF Pöyryn välistä yhteistyötä, ja olemme tyytyväisiä voidessamme tukea Metsä Fibreä strategisesti tärkeässä hankkeissa, jotka tukevat kestävää kehitystä vähentämällä fossiilisten polttoaineiden käyttöä, lisäämällä uusiutuvan energian tuotantoa ja lisäämällä hiilidioksidin varastointia puutuotteisiin, joilla on pitkä käyttöikä”, sanoo Nicholas Oksanen, Prosessiteollisuus-divisioonan johtaja, ÅF Pöyry.

Tilauksen arvoa ei julkisteta.

Lisätietoja:

Nicholas Oksanen
Executive Vice President, Head of Division Process Industries
Puh. 010 33 22294
e-mail: Nicholas.oksanen@poyry.com

Johan Ehrnrooth
Head of Competence Pulp & Paper
Puh. 010 33 22570
e-mail: johan.ehrnrooth@poyry.com

Tiesitkö? Olemme olleet mukana toteuttamassa 90% maailman suurimmista sellutehtaista.

Tietoa ÅF Pöyrystä

ÅF Pöyry on merkittävä kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointiyhtiö. Kehitämme maailmanlaajuisesti asiakkaillemme ratkaisuja, jotka edistävät kestävää kehitystä ja auttavat hyödyntämään kaupungistumisen ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Olemme yli 16 000 sitoutunutta asiantuntijaa, jotka kehittävät kestäviä, uuden sukupolven ratkaisuja infra-, teollisuus- ja energiasektoreille ympäri maailman.

Making Future.

Vieraile verkkosivuillamme www.poyry.fi ja seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube