Hoivatilat Oyj: Hoivatiloille erinomaiset tulokset Great Place to Work -kyselyssä


HOIVATILAT OYJ                                                                              

LEHDISTÖTIEDOTE 18.9.2019 KLO 15:30

Hoivatiloille erinomaiset tulokset Great Place to Work -kyselyssä

Great Place to Work Instituutti on myöntänyt Hoivatilat Oyj:lle jälleen vuodeksi eteenpäin hyvän työpaikan sertifikaatin. Great Place to Work myöntää sertifikaatin organisaatioille, joiden Trust Index -luku on yli 70.

Trust Index -luku kertoo, kuinka suuri osuus vastaajista pitää työpaikkaansa hyvänä tai erittäin hyvänä. Suomalaisen työelämän keskimääräinen Trust Index -luku on 57, Hoivatilojen Trust Indexin ollessa 96. Kyselyn väittämä ”tämä on kokonaisuudessaan hyvä työpaikka” sai Hoivatiloilla korkeimman indeksiluvun 100.

- Toteutimme Great Place to Work -tutkimuksen ensimmäistä kertaa vuonna 2018. Jo ensimmäisellä tutkimuskierroksella saavutimme huikean 91 % Trust Indexin. Olen erittäin iloinen siitä, että tänä vuonna paransimme tulosta merkittävästi, iloitsee henkilöstö- ja viestintäjohtaja Riikka Säkkinen.

Tämän vuoden kyselytuloksissa erityisiksi vahvuuksiksi nousivat loistava yhteishenki ja välittämisen kulttuuri. Henkilöstö antoi myös kiitosta siitä, että työssä saa tehdä itsenäisiä päätöksiä, ottaa vastuuta ja työ koetaan merkityksellisenä.

- Tunnistamme, että hyvä henkilöstökokemus johtaa hyvään asiakaskokemukseen. Olemme satsanneet henkilöstön osaamiseen ja työhyvinvointiin sekä rakentaneet kannustavaa työyhteisöä. Meillä on käytössä esimerkiksi koko henkilöstöä koskeva pitkän aikavälin tulospalkkio-ohjelma sekä säännölliset liikuntahaasteet, joiden saavuttamisesta palkitaan rahallisesti, kertoo Hoivatilojen toimitusjohtaja Jussi Karjula.

Hoivatilat Oyj

Lisätietoja:

Riikka Säkkinen
Henkilöstö- ja viestintäjohtaja
p. 040 524 2768
riikka.sakkinen(a)hoivatilat.fi

Hoivatilat lyhyesti:

Hoivatilat Oyj on erikoistunut päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden ja koulujen tuottamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Hoivatilat on perustettu vuonna 2008 ja yhtiö on tehnyt yhteistyötä jo noin 60 suomalaisen kunnan kanssa ja käynnistänyt yli 200 kiinteistöhanketta eri puolille Suomea ja Ruotsiin. www.hoivatilat.fi