Fingrid pitää vuoden 2020 siirtohinnat nykyisellään


Fingrid Oyj
Pörssitiedote 2.10.2019 klo 10:00 EET

Fingrid pitää vuoden 2020 siirtohinnat nykyisellään

Fingrid pitää ensi vuonna sähkön siirtohinnat kantaverkossa nykyisellä vuoden 2019 tasolla. Fingridin toiminta on vakaalla pohjalla ja muutosten odotetaan tulevaisuudessakin olevan varsin maltillisia. Siirtomaksut Suomen kantaverkossa ovat eurooppalaisessa verrokkiryhmässä kolmanneksi halvimmat, ja Euroopan energiaregulaattorien yhteistyöjärjestön (CEER) vertailututkimuksessa todettiin Fingridin olevan yksi kustannustehokkaimmin toimivista kantaverkkoyhtiöistä.

Fingrid laski vuoden 2019 alussa sähkön siirtomaksuja kantaverkossa keskimäärin kahdeksan prosenttia. Vuonna 2020 Fingrid pitää siirtohinnoittelun yksikköhinnat nykyisellä vuoden 2019 tasolla. Fingridin toiminta on vakaalla pohjalla, mikä on tärkeää toimintaympäristön muuttuessa. Yhtiön kustannustehokkuus on kehittynyt erinomaisesti ja yhtiön investoinnit tehdään pitkäjänteisesti. Yhteiskunnan sähköistyminen lisää sähkön kulutusta nopeasti. Edellä olevilla perusteilla siirtohinnoittelu pitäminen nykyisellä tasolla on mahdollista.

Fingridillä on sähkömarkkinalaissa ja eurooppalaisessa lainsäädännössä määrätyt vastuut tuotannon ja kulutuksen hetkellisen tasapainon ylläpidosta sekä sähkömarkkinoiden ja valtakunnallisen kantaverkon kehittämisestä. Kantaverkkomaksuilla katetaan tästä toiminnasta aiheutuvia kustannuksia. Nykyinen hinnoittelurakenne perustuu aiheuttamisperiaatteeseen, jonka mukaan maksujen rasitus painottuu erilaisten asiakkaiden verkolle asettamien vaatimusten mukaisesti. Kulutuksen maksuissa painotetaan ajankohtia, jolloin siirrettävän sähkön määrä on suurimmillaan ja tuotannon maksuissa puolestaan voimalaitosten verkosta varaamaa kapasiteettia. Fingridin toimintaa ja hinnoittelua valvoo Energiavirasto. 

Kantaverkkohintojen vaihtelua aiheuttavat käytännössä lähinnä sähkön kulutuksen ja tuotannon muutokset sekä häviösähkön ja sähköjärjestelmän reservien kustannusten vaihtelu. Myös inflaatio, korkotaso ja ulkoa ostettavien palveluiden ja materiaalien hintataso vaikuttavat kantaverkkomaksuihin. Fingridin tavoitteena on pitää hintamuutokset jatkossakin maltillisina oikein ajoitetulla ja mitoitetulla investointiohjelmalla, kehittämällä edelleen markkinaehtoista ja ulkoistettua toimintamallia sekä hyödyntämällä digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. Tätä tukee myös toimiva ja pitkäjänteinen valvontamalli. Kantaverkon investointitaso on vakiintunut runsaaseen 100 miljoonaan euroon vuodessa. Lähivuosien investoinnit ovat seurausta sähköverkon ikääntymisestä ja sähkön tuotantorakenteen muutoksista siirryttäessä kohti vähähiilisempää energiajärjestelmää.

- Asetimme itsellemme riman korkealle laskemalla hintoja merkittävästi tänä vuonna, asia johon harva siirtoyhtiö maailmassa on pystynyt. Ilokseni voin todeta, että yhtiön toiminta ja kustannustehokkuus ovat tasolla joka mahdollistaa tämän hintatason säilyttämisen myös ensi vuonna. Varma sähkö, edulliset siirtohinnat ja Suomen pitäminen yhtenä sähkömarkkinoiden hinta-alueena ovat tapoja, joilla Fingrid voi osaltaan edistää asiakkaidensa ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä, sanoo talous- ja rahoitusjohtaja Jan Montell.

- Kantaverkkoon kohdistuu suuria haasteita sähkön tuotantorakenteen nyt nopeasti muuttuessa. Pyrimme tässäkin tilanteessa kehittämään kantaverkkoa suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti sekä myös toteuttamaan tarvittavat verkkoinvestoinnit kustannustehokkaasti. Lopputulos näkyy asiakkaillemme vakaina ja edullisina siirtomaksuina, sanoo asiakkuuksista ja verkkosuunnittelusta vastaava johtaja Jussi Jyrinsalo.

Lisätiedot:

Talous- ja rahoitusjohtaja Jan Montell, Fingrid, puh. 040 592 4419

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.