Tornatorin liikevaihto kasvoi yli 11 % - kestävästi tuotetun puuraaka-aineen kysyntä jatkui vahvana



Tornator Oyj

Puolivuosikatsaus - pörssitiedote 24.8.2023 klo 8.00

YHTEENVETO AJALTA 1.1.- 30.6.2023 (1.1.–30.6.2022)  

  • Liikevaihto kasvoi 11,3 prosenttia ollen 84,2 milj. euroa (75,7). Venäjän tuontipuun tyrehtyminen ja energiakriisi vaikuttivat positiivisesti puun kysyntään ja hintaan. 
  • Operatiivinen liikevoitto parani 7,3 prosenttia, 60,8 milj. euroon (56,7). Raportoitu IFRS -liikevoitto oli 130,1 milj. euroa (46,0). Nousua selittää tarkastelujaksolla sovellettu metsätilamarkkinan transaktiohintoihin perustuva metsien käyvän arvon laskentamenetelmä ja sen myötä positiivinen arvonmuutos (menetelmä ei ollut käytössä vielä vertailujaksolla).   
  • Yhtiö jatkoi metsätilojen ostoa Suomessa. Uusia metsiä hankittiin noin 10 000 hehtaaria ja niihin investoitiin yhteensä lähes 50 milj. euroa.
  • Yhtiö kasvatti investointikapasiteettiaan sopimalla 100 miljoonan euron lisäyksestä olemassa olevaan valmiusluottofasiliteettiinsa. Lisäksi yhtiö järjesteli pitkäaikaisia korkosuojauksiaan niin, että välittömät rahoituskustannukset pienenevät ja korkosuojien keskimääräinen maturiteetti lyhenee. Samalla korkosuojaportfolion altistus markkinakorkojen muutoksista aiheutuville käyvän arvon muutoksille pienenee merkittävästi.
  • Katsauskauden IFRS-tulos käyvin arvoin oli 100,0 milj. €. Korkoinstrumenttien käyvän arvon muutos oli +2,6 milj. euroa (+94,6) ennen veroja. Metsätilamarkkinan tilastohintojen nousu vaikutti puuston käypää arvoa nostavasti +63,4 milj. € ennen veroja (-10,1).
  • Vertailukelpoinen oman pääoman tuotto oli 4,2 prosenttia (6,3) ja käyvin arvoin 10,1 prosenttia (16,8). Omavaraisuusaste oli 59,5 prosenttia (53,3). 

Tunnusluvut (konserni)

  H1/2023 H1/2022 Muutos, %
Liikevaihto, milj. euroa 84,2 75,7 11%
Liikevoitto (IFRS), milj. euroa 131,0 46,0 185%
Liikevoittoprosentti, % 155,5 60,7 156%
Katsauskauden tulos (IFRS), milj. euroa 100,0 107,8 -7%
Oman pääoman tuotto, % 10,1 16,8 -40%
Sijoitetun pääoman tuotto, % 9,3 4,5 108%
Omavaraisuusaste, % 59,5 53,3 12%
Henkilöstö keskimäärin 188 188 0%

 Tunnusluvut on laskettu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti.

Vertailukelpoiset tunnusluvut

  H1/2023 H1/2022 Muutos, %
Liikevaihto, milj. euroa 84,2 75,7 11%
Liikevoitto, milj. euroa 60,8 56,7 7%
Liikevoittoprosentti, % 72,2 74,9 -4%
Katsauskauden tulos, milj. euroa 41,3 40,6 2%
Oman pääoman tuotto, % 4,2 6,3 -34%
Sijoitetun pääoman tuotto, % 4,4 5,5 -21%

Virallisten, IFRS:n mukaisesti laskettujen tunnuslukujen lisäksi Tornator –konsernissa käytetään tunnuslukuja, jotka on laskettu ilman käyvän arvon muutoksia. Luvut ovat vertailukelpoisia eri vuosien välillä ja kuvaavat siten paremmin operatiivisen toiminnan onnistumista. Luvut on laskettu seuraavalla kaavalla:

Liikevoitto, virallinen   131,0
 - Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos   63,4
 - Varausten ja tuulivoiman lisäkauppahintasaamisten käyvän arvon muutos         6,7
= Liikevoitto, vertailukelpoinen   60,8
     
Katsauskauden tulos, virallinen   100,0
 - Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos   63,4
 - Varausten ja tuulivoiman lisäkauppahintasaamisten käyvän arvon muutos 6,7
 - Rahoitusinstrumenttien käyvän arvon muutos   2,6
 - Verojen osuus yllä mainituista eristä   -14,1
= Katsauskauden tulos, vertailukelpoinen   41,3
     

Toimitusjohtaja Henrik Nieminen:
”Pitkän aikavälin kestävyydelle ja kumppanuudelle rakennettu strategiamme tuottaa huipputuloksia. Tornatorin liikevaihto kasvoi 11,3 prosenttia ja operatiivinen liikevoitto 7,3 prosenttia vertailukaudesta. Puu liikkui hyvin metsästä pääasiakkaallemme Stora Ensolle, ja markkinahintojen vahva taso auttoi osaltaan uuden puolivuotisennätyksen syntymisessä. Venäjän tuontipuun tyrehtyminen sekä energiakriisi ja toisaalta metsäteollisuuden investoinnit Suomessa ja Ruotsissa ovat muuttaneet merkittävästi puumarkkinan dynamiikkaa Itämeren alueella. Puun tuonti Baltiasta ei riitä täyttämään puun tarvetta Suomessa, joten kotimaisilla metsänomistajilla on merkittävä rooli myös huoltovarmuuden näkökulmasta. Metsien kestävällä, aktiivisella käytöllä varmistetaan niiden terveys ja kasvukyky sekä tuetaan Suomen taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia. Ilmastoviisas ja luonnon monimuotoisuutta turvaava metsätalous on Suomelle merkittävä kilpailuetu globaalisti ajatellen.     

Jatkoimme kasvustrategiaamme hankkimalla Suomessa uutta metsämaata noin 10 000 hehtaaria. Vahvistimme investointikapasiteettiamme sopimalla 100 miljoonan euron lisäyksestä olemassa olevaan valmiusluottofasiliteettiimme. Metsäpalveluliiketoimintamme yhdessä Stora Enson kanssa otti kasvuloikan, ja yhteistyö yrittäjäkumppaneiden kanssa kehittyi positiiviseen suuntaan.  Puukaupan vahva vire siivitti myös Viron ja Romanian tytäryhtiöiden tulokset ennätystasolle. Solmimme lukuisia uusia sopimuksia tuulivoimaloiden rakentamisen edistämiseksi yhtiön maille, ja tutkimme aurinkovoiman tuomia mahdollisuuksia liiketoiminnan kasvattamiseen. Teimme monimuotoisuusohjelmamme mukaisesti kulotuksia ja soiden ennallistamisia sekä kävimme neuvotteluja uusien luonnonsuojelualueiden perustamiseksi. Osana luonnon monimuotoisuuden turvaamista työstimme yhdessä WWF:n ja Stora Enson kanssa hankkeita Suomen virtavesien tilan parantamiseksi sekä niiden lajiston suojelemiseksi. Toteutimme kumppanuusstrategiaa myös toimimalla yhtensä pääsponsoreista Hiiliviisas Jukola -suunnistustapahtumassa, jossa samalla kerroimme Tornatorin ajatuksia metsien merkityksestä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Päivitimme edellisvuonna tehdyn skenaariotyömme ja peilasimme toteutuneita tapahtumia tehtyihin skenaariopolkuihin. Saatoimme todeta, että strategiamme vastaa hyvin tapahtuneisiin muutoksiin toimintaympäristössä, eikä tarvetta strategian uudelleen arviointiin ollut. Jatkoimme Ukrainan sodasta kärsivien auttamista Romanian yksikkömme välityksellä.  

Suomen uutta hallitusohjelmaa voimme pitää positiivisena metsätoimialalle. Metsien kestävä talouskäyttö nähdään ohjelmassa monella tapaa tärkeäksi Suomen hyvinvoinnille ja ilmastonmuutoksen hillinnälle. Viimeaikaisten uutisten ja tutkimustulosten perusteella onkin ensiarvoisen tärkeää, että kaikissa maissa ymmärretään metsien oikea merkitys ja eri toimenpiteiden vaikuttavuus niin ihmisen kuin ilmaston ja luontoarvojenkin kannalta. Ilmastomme kannalta ratkaisuja tarvitaan Kanadassa ja Venäjällä vuotuisin riehuviin valtaviin metsäpaloihin, jotka vapauttavat suuria määriä hiilidioksidia ilmakehään. Metsäkadosta puhuttaessa keinoja tulee löytää Brasilian sademetsien suojelemiseen ja toisaalta kaupungistumisen tuomaan rakentamispaineeseen globaalisti. Euroopassa metsänomistajien suuri huolenaihe on lisääntyvä kuivuus ja sen myötä kasvaneet hyönteistuhot.

Tuore ruotsalaistutkimus (Metsälehti no: 6/2023; Ruotsin metsähallinto ja maatalousyliopisto) selvitti, millainen vaikutus erilaisilla metsien käsittelymenetelmillä ja -strategioilla on niiden hiilivaraston kehittymiseen 100 vuoden aikajänteellä suhteessa vallitsevaan metsätalouteen. Kuusi eri vaihtoehtoista metsänhoitotapaa sisälsivät muun muassa merkittäviä lisäyksiä suojeluun, jatkuvaan kasvatukseen tai kiertoaikojen pidentämiseen verrattuna nykyisiin valtamenetelmiin. Tutkimuksen tulos oli selkeä: nykyinen pohjoismainen metsien hoito johtaa suurimpaan hiilivaraston kehittymiseen. Kaikissa muissa vaihtoehdoissa syntyy puuston kasvutappiota tai erilaiset tuhoriskit kasvavat merkittävästi. On myös hyvä ymmärtää, että kestävä metsätalous ei aiheuta metsäkatoa. Päinvastoin, joka vuosi metsissä on enemmän puuta kuin koskaan aiemmin. Näin on kaikissa Tornatorin metsissä Suomessa, Virossa ja Romaniassa. Metsäsertifikaattien ohella oma luonnon monimuotoisuusohjelmamme varmistaa osaltaan arvokkaiden elinympäristöjen säilymisen.  Ihminen ja luonto ovat erottamattomat, halusi tai ei.  Tornatorissa ekologista kestävyyttä edistetään niin, että myös sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys huomioidaan.

Loppuvuoden osalta talouden yleiset näkymät ovat sumuiset, sama koskee puunjalostusteollisuutta. Tornator on varmistanut puun kysynnän ja kassavirrat pitkän aikavälin sitovalla puukauppasopimuksella. Luonnollisesti seuraamme tarkasti markkinoiden kehitystä ja huolehdimme oman toimintamme tehokkuudesta sekä innovointitarpeista. Metsätalous on kuitenkin pitkäjänteistä toimintaa, jossa oleellisinta on varmistaa toiminnan kokonaisvastuullisuus yli ajan. Yhtiön henkilöstö on osoittanut, että se on motivoitunut ja osaava hoitamaan yhtiön metsiä vastuullisesti ja parhaalla mahdollisella ammattitaidolla. Henkilöstön työhyvinvointi ja henkinen kasvu on yksi tärkeistä strategisista painopisteistämme myös jatkossa. Tornatorilla on merkittävä rooli suomalaisen metsätalouden suunnan näyttäjänä, ja nykyinen strategia tukenamme tähän haasteeseen on hyvä vastata.

Ukrainan sodan vaikutukset

Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa ja sen aiheuttamalla yleisellä taloudellisella epävarmuudella ei ollut merkittäviä negatiivisia vaikutuksia yhtiön tulokseen, taseeseen tai rahavirtoihin. Tornatorin liikevaihto ja liikevoitto olivat katsauskaudella historiallisen korkealla tasolla. Myös liiketoiminnan rahavirta oli hyvällä tasolla. Yhtiön luottotappioiden määrä ei ole lisääntynyt, eikä yhtiö koe rahoitusriskiensä nousseen tai omaisuuseriensä arvon laskeneen. Tornatorin käyttämät urakoitsijat löysivät tilapäisesti korvaavaa työvoimaa ukrainalaisten kausityöläisten tilalle, joten metsien hoitotoimenpiteet eivät vaarantuneet.

Olennaiset tapahtumat katsauskaudelta

Puun luovutus toteutui erinomaisesti ollen noin 1,7 milj. kuutiometriä (1,8) ja 79,0 milj. euroa (68,7). Venäjän tuontipuun tyrehtyminen ja energiakriisi nostivat uusiutuvan puuraaka-aineen kysyntää ja hintaa. Hyvän asiakasyhteistyön ansiosta puun korjuu sujui mainiosti.  

Kiinteistömyynneistä kirjattiin konsernissa liikevaihtoa 1,0 miljoonaa euroa (3,6). Metsäpalveluliiketoiminnan liikevaihtoa kertyi 4,2 miljoonaa euroa (3,5). Muut tuotot olivat 2,1 miljoonaa euroa (2,6).

Korkoinstrumenttien käyvän arvon muutosten tulosvaikutus oli +2,6 milj. euroa (+94,6) vuoden alusta. Kesäkuun lopussa korkojohdannaisten käypä arvo oli yhteensä 43,7 milj. euroa positiivinen (31.12.2022: +40,7). Metsien käypä arvo oli kesäkuun lopussa 3.219,5 milj. euroa (31.12.2022: 3.101,0).

Toimintaympäristö

Puutuotteiden hyvä kysyntä kohotti alkuvuodesta sekä sahatavaran että sellun hintoja. Teollisuuspuuta hakattiin Suomessa tammi-kesäkuussa noin 30,3 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuumäärä oli lähellä edellisvuoden tasoa, mutta hieman vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2021.

Metsäteollisuuden hyvä suhdanne on näkynyt myös puun hinnassa. Puun markkinahinnat ovat kohonneet alkuvuodesta poikkeuksellisen korkeiksi. Tammi-kesäkuun keskiarvohinnoissa tukkipuun hinta on ollut keskimäärin 15 % edellisvuotta korkeammalla tasolla ja kuitupuun hinta yli 30 % edellisvuotta korkeammalla tasolla.

Vapaa-ajan tonttien kysyntä oli vaatimatonta. Metsätilojen osalta tarjonta oli edelleen merkittävästi kysyntää pienempi, mutta hintatason kohoamisen osalta oli havaittavissa lievää hidastumista.

Virossa puun markkinahinnat alkoivat laskea voimakkaan nousukauden jälkeen. Metsätilamarkkinalla hintataso oli edelleen korkea   

Romaniassa puun kysyntä ja hintataso kohosivat vertailuvuodesta. Metsätilamarkkina oli hiljainen. 

Rahoitus

Konsernin rahoitustilanne säilyi hyvänä ja liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja oli 47,5 milj. euroa (29,8).

Konsernin nettorahoituskulut tammi - kesäkuun aikana olivat -8,5 miljoonaa euroa (+87,9). Tornatorin korolliset velat olivat 897,5 miljoonaa euroa (31.12.2022: 818,1), joista pitkäaikaisia velkoja oli 799,1 miljoonaa euroa (31.12.2022: 749,1) ja lyhytaikaisia velkoja 98,4 miljoonaa euroa (31.12.2022: 69,0).

Yhtiö on varautunut markkinakoron muutoksiin korkojohdannaisilla. Katsauskauden aikana yhtiö muokkasi johdannaissopimuksiaan purkamalla kaikki vanhat koronvaihtosopimukset ja ostamalla niiden tilalle uudet korkokatto-optiot. Purettujen sopimusten positiivinen käypä arvo käytettiin uusien sopimusten optiopreemioiden maksamiseen, eli järjestelyllä ei ollut toteutushetkellä kassavirta- tai tulosvaikutusta. Johdannaisten tulosvaikutteinen käyvän arvon muutos tammi-kesäkulta oli 2,6 milj. euroa positiivinen (94,6 milj. euroa positiivinen) ja korkokuluihin kirjattu kertyneiden korkojen muutoksen osuus johdannaisten käyvän arvon muutoksesta oli +0,3 (-0,0) miljoonaa euroa.

Katsauskaudella yhtiön investointien nettorahavirtavaikutus oli -50,7 miljoonaa euroa (-22,5). Rahoituksen rahavirta oli +19,3 miljoonaa euroa (+2,8). Likvidit rahoitus- ja rahavarat 30.6.2023 olivat 6,5 miljoonaa euroa (31.12.2022: 19,6). Yhtiön pankkitilillä on 10 miljoonan euron pankkitililimiitti, minkä lisäksi yhtiöllä on 200 milj. euron komittoitu valmiusluottofasiliteetti, josta on raportointipäivänä käytössä 50 milj. euroa. Tornatorin 300 milj. euron yritystodistusohjelmasta on raportointipäivänä käytössä 99 milj. euroa.

Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä

Tornator arvioi kassavirtansa ja velanhoitokykynsä säilyvän vakaana ja vahvana loppuvuonna.
Yhtiö päivittää pitkän aikavälin kestävän hakkuusuunnitteensa syksyllä, ja vuotuinen metsän käyvän arvon päivitys toteutetaan viimeisellä vuosineljänneksellä. 

Metsäteollisuuden voimakkaasti heikentynyt tuloskehitys voi aiheuttaa painetta puun markkinahinnalle lyhyellä aikavälillä. Metsätilamarkkinoilla hinnat säilynevät alkuvuoden tasolla. Metsänhoitotyöt jatkuvat normaalin toimintavuoden mukaisesti ja digitiekartan kehityshankkeita toteutetaan suunnitellusti.


 

Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Tornator Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 8.3.2023 päätettiin jakaa osinkoa hallituksen esityksen mukaisesti 12,0 euroa osakkeelta, yhteensä 60 miljoonaa euroa. Yhtiökokous hyväksyi tilikauden 2022 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Lisäksi päätettiin valita tilintarkastajaksi PricewaterhouseCoopers. Yhtiökokous valitsi uuteen hallitukseen seuraavat jäsenet ja varajäsenet:

Varsinainen jäsen Varajäsen
Mikko Koivusalo Markus Aho
Tuomas Virtala Erkko Ryynänen
Seppo Toikka Jari Suvanto
Mikko Mursula Ilja Ripatti

Hallituksen järjestäytyminen

Uusi hallitus valitsi 8.3.2023 keskuudestaan puheenjohtajaksi Mikko Koivusalon ja varapuheenjohtajaksi Mikko Mursulan. Hallituksen alaiseen palkitsemiskomiteaan valittiin jäseneksi edellisten lisäksi Tuomas Virtala. Yhtiön ja osakkaan välisiä sopimuksia valvovan Oversight Committeen puheenjohtajaksi valittiin Mikko Mursula, jäseniksi Mikko Koivusalo sekä Tuomas Virtala ja varajäseneksi Seppo Toikka.

Varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirja on kokonaisuudessaan luettavissa yhtiön verkkosivuilla www.tornator.fi/Sijoittajat.

Katsauskauden jälkeiset olennaiset tapahtumat

Yhtiö laski liikkeeseen heinäkuun alussa 12-vuotisen 50 miljoonan euron vakuudellisen, kiinteäkorkoisen, vihreän joukkovelkakirjalainan. Varat on tarkoitettu kasvustrategian toteuttamiseen.   

Osakkeenomistajat 30.6.2023

Stora Enso Oyj 41,00 %
Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 23,13 %
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 16,41 %
OP Henkivakuutus Oy 6,25 %
OP-Metsänomistaja -erikoissijoitusrahasto 5,00 %
Veritas Eläkevakuutus 2,50 %
OP-Eläkesäätiö 2,08 %
Finnairin Eläkesäätiö 1,09 %
Pohjola Vakuutus Oy 1,04 %
Riffu Oy 0,75 %
Danilostock Oy 0,75 %
Yhteensä 100,00 %

  
  
Liitteet: Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2023

Puolivuosikatsaus on saatavilla myös yhtiön verkkosivuilta www.tornator.fi

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Henrik Nieminen, puh. 040 869 7613
Talous- ja rahoitusjohtaja Antti Siirtola, puh. 040 773 0975
www.tornator.fi

Tornator on johtava kestävään metsätalouteen erikoistunut yhtiö Euroopassa. Se omistaa metsiä Suomen lisäksi Virossa ja Romaniassa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2022 noin 165 miljoona euroa ja taseen koko noin 3,2 miljardia euroa. Konserni työllistää suoraan noin 190 henkilöä. Kaikkiaan yhtiön metsät työllistävät suoraan omaa henkilökuntaa sekä yrittäjiä ja heidän työntekijöitään noin 1500 henkilötyövuoden verran. Emoyhtiön omistajat ovat suomalaisia, pääosin institutionaalisia sijoittajia. Tornatorin missio on luoda kestävää hyvinvointia metsästä.

Lyhennetyt tilinpäätöslaskelmat ja liitetiedot

Konsernin lyhennetty tuloslaskelma

1 000 euro1.1.-30.6.20231.1.-30.6.20221.1.-31.12.2022
 (tilintarkastamaton)(tilintarkastamaton)(tilintarkastettu)
Liikevaihto84 20475 672164 641
Liiketoiminnan muut tuotot4 3912 58311 666
    
Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon
muutos ja hakkuut
63 420-10 121462 166
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden
varastojen muutos
-254-993-2 488
Materiaalit ja palvelut-12 437-10 342-30 071
Henkilöstökulut-5 584-5 170-10 301
Poistot ja arvonalentumiset-1 653-1 638-15 019
Arvonalentumisten palautus3 400  
Liiketoiminnan muut kulut-4 528-4 032-8 577
Liikevoitto130 95945 960572 017
    
Rahoitustuotot982187480
Rahoituskulut-12 088-6 830-14 118
Rahoitusinstrumenttien käyvän arvon muutos2 63694 572110 902
Rahoituserät (netto)-8 47087 93097 264
    
Voitto/tappio ennen veroja122 490133 890669 281
    
Tuloverot-9 510-28 413-42 897
Laskennallisten verojen muutos-13 0042 343-84 456
Tilikauden tulos99 976107 820541 927
    
Jakautuminen:   
Emoyhtiön omistajille 99 976107 820541 927
    
Konsernin laaja tuloslaskelma   
    
Tilikauden tulos99 976107 820541 927
Kauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen:   
Erät, joita ei myöhemmin siirretä
tulosvaikutteiseksi
   
Etuuspohjaisen nettovelan (tai omaisuuserän) uudelleen määrittämisestä johtuvat erät  31
    
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi   
Muuntoero-294-28
Maapohjan uudelleenarvostaminen2 137 211 424
Kauden laaja tulos yhteensä102 084107 823753 355
    
Jakautuminen:   
Emoyhtiön omistajille 102 084107 823753 355

Konsernin lyhennetty tase

1 000 euro 30.6.2023 30.6.2022 31.12.2022
  (tilintarkastamaton) (tilintarkastamaton) (tilintarkastettu)
VARAT     
Pitkäaikaiset varat     
Metsäomaisuus 3 219 492 2 329 029 3 101 049
Biologiset hyödykkeet 2 844 251 2 222 936 2 737 264
Maapohja 375 242 106 093 363 785
Muut aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 15 737 15 562 16 006
Aineettomat käyttöomaisuushyödykkeet 1 734 1 205 1 984
Käyttöoikeusomaisuuserät 1 820 1 944 1 911
Johdannaiset 43 692 36 130 42 352
Muut sijoitukset 111 111 111
Pitkäaikaiset saamiset 10 447 18 733 7 513
Pitkäaikaiset varat yhteensä 3 293 034 2 402 713 3 170 926
      
Lyhytaikaiset varat     
Vaihto-omaisuus 90 45 92
Myyntisaamiset ja muut saamiset 62 139 51 078 53 061
Sijoitukset 932 2 323 356
Rahavarat 5 604 2 836 19 244
Lyhytaikaiset varat yhteensä 68 765 56 283 72 753
       
VARAT YHTEENSÄ 3 361 799 2 458 997 3 243 679
      
OMA PÄÄOMA JA VELAT     
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma     
Osakepääoma 50 000 50 000 50 000
Muu oma pääoma 1 943 931 1 256 315 1 901 847
Oma pääoma yhteensä 1 993 931 1 306 315 1 951 847
      
Velat     
Pitkäaikaiset velat     
Laskennalliset verovelat 433 361 280 224 419 823
Rahoitusvelat 799 103 748 844 749 052
Johdannaiset 0 11 844 1 620
Vuokravastuuvelat 1 578 1 720 1 644
Muut pitkäaikaiset velat 186 237 186
Pitkäaikaiset velat yhteensä 1 234 228 1 042 869 1 172 325
      
Lyhytaikaiset velat     
Rahoitusvelat 98 351 62 858 69 016
Ostovelat ja muut velat 23 025 17 708 23 626
Tuloverovelka 1 646 19 824 15 188
Vuokravastuuvelat 340 303 355
Varaukset 10 278 9 120 11 323
Lyhytaikaiset velat yhteensä 133 640 109 813 119 508
Velat yhteensä 1 367 868 1 152 682 1 291 833
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 3 361 799 2 458 997 3 243 679

Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista 

1 000 euro Osake-pääoma Ylikurssi-rahasto Muunto-ero Uudelleen-
arvostus-
rahasto
Kertyneet voittovarat Oma pääoma yhteensä
Oma pääoma 1.1.2023 50 000 29 995 -10 877 211 424 1 671 304 1 951 847
             
Laaja tulos            
Tilikauden tulos         99 976 99 976
Muut laajan tuloksen erät (verojen jälkeen)            
Maapohjan uudelleenarvostaminen       2 137   2 137
Muuntoero     -29     -29
Kauden laaja tulos     -29 2 137 99 976 102 084
Liiketoimet omistajien kanssa            
Osingonjako         -60 000 -60 000
Liiketoimet omistajien kanssa
yhteensä
        -60 000 -60 000
Oma pääoma 30.6.2023
(tilintarkastamaton)
50 000 29 995 -10 906 213 562 1 711 280 1 993 931
             
             
Oma pääoma 1.1.2022 50 000 29 995 -10 849   1 189 346 1 258 492
             
Laaja tulos            
Tilikauden tulos         107 820 107 820
Muut laajan tuloksen erät (verojen jälkeen)            
Muuntoero     4     4
Kauden laaja tulos     4   107 820 107 823
Liiketoimet omistajien kanssa            
Osingonjako         -60 000 -60 000
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä         -60 000,0 -60 000,0
Oma pääoma 30.6.2022 (tilintarkastamaton) 50 000 29 995 -10 845   1 237 166 1 306 315
             
             
Oma pääoma 1.1.2022 50 000 29 995 -10 849   1 189 346 1 258 492
             
Laaja tulos            
Tilikauden tulos         541 927 541 927
Muut laajan tuloksen erät (verojen jälkeen)            
Maapohjan uudelleenarvostaminen       211 424   211 424
Etuuspohjaisen nettovelan (tai
omaisuuserän) uudelleen
määrittämisestä johtuvat erät
        31 31
Muuntoero     -28     -28
Kauden laaja tulos     -28 211 424 541 958 753 355
Liiketoimet omistajien kanssa            
Osingonjako         -60 000 -60 000
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä         -60 000,0 -60 000,0
Oma pääoma 31.12.2022 50 000 29 995 -10 877 211 424 1 671 304 1 951 847

  
Konsernin rahavirtalaskelma

1 000 euro 1.1.-30.6.2023 1.1.-30.6.2022 1.1.-31.12.2022
Liiketoiminnan rahavirta     
Metsätalousliiketoiminnasta saadut maksut 72 113 46 619 140 099
Maan myynnistä saadut maksut 968 3 559 5 201
Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut 3 152 3 096 24 272
Maksut liiketoiminnan kuluista -28 737 -23 433 -49 356
Liiketoiminnan rahavirta ennen
rahoituseriä ja veroja
47 496 29 841 120 217
Maksetut korot korollisista veloista -8 536 -1 390 -9 191
Saadut ja maksetut korot johdannaisista -142 -2 628 -4 405
Maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista -1 016 -540 -798
Saadut korot liiketoiminnasta 788 113 428
Maksetut välittömät verot ja
saadut veronpalautukset
-20 783 -19 602 -41 294
Liiketoiminnan rahavirta 17 807 5 794 64 956
      
Investointien rahavirta     
Investoinnit biologisiin hyödykkeisiin -43 872 -23 674 -67 094
Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin,
metsämaapohja
-5 422 -2 926 -8 293
Investoinnit muihin aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin
-868 -669 -3 466
Investoinnit rahasto-osuuksiin -576 0 0
Luovutustulot rahasto-osuuksien myynnistä 0 4 724 6 690
Investointien rahavirta -50 738 -22 545 -72 162
      
Rahoituksen rahavirta     
Lyhytaikaisten lainojen nostot 79 485 62 961 70 000
Vuokrasopimusvelkojen lyhennys -174 -177 -343
Maksetut osingot -60 000 -60 000 -60 000
Rahoituksen rahavirta 19 311 2 784 9 654
      
Rahavarojen muutos -13 620 -13 967 2 448
      
Rahavarat kauden alussa 19 244 16 802 16 802
Valuuttakurssimuutosten vaikutus rahavaroihin -21 1 -6
      
Rahavarat kauden lopussa 5 604 2 836 19 244

Liite



Pièces jointes

Tornator Oyj puolivuosikatsaus 30.6.2023

Coordonnées