ASPO OYJ HANKKII OMIA OSAKKEITAAN


Aspo Oyj:n hallitus on päättänyt hankkia markkinahintaan Helsingin Pörssin julkisessa kaupankäynnissä enintään 438 520 yhtiön omaa osaketta, josta määrästä vähennetään yhtiölle jo hankitut 186 234 osaketta. Osakkeet vastaavat noin 5 prosenttia yhtiön koko osake-määrästä (8 770 416). Ostot aloitetaan aikaisintaan 2.11.2001.

Osakkeet hankitaan Aspo Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 26.4.2001 hallitukselle antaman valtuutuksen mukaisesti käytettäviksi vas-tikkeena yhtiön hankkiessa liiketoimintaansa kuuluvaa omaisuutta tai vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa yritys- järjestelyissä tai pääomarakenteen järjestelyissä tai edelleen luovutettaviksi hallituksen päättämällä tavalla ja sen päättämässä laajuudessa. Hallitus voi myös esittää omien osakkeiden mitätöi-misen yhtiökokouksen päätettäväksi. Osakkeet hankitaan niille julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan. Valtuutus on voimassa 26.4.2002 saakka.

ASPO Oyj