QPR SOFTWARE OYJ ARVIOI VUODEN 2006 LIIKEVAIHDON KASVUN OLEVAN NOIN 7%


QPR SOFTWARE OYJ      PÖRSSITIEDOTE      10.1.2007  klo 9.30


ALUSTAVA ARVIO PÄÄTTYNEEN TILIKAUDEN TULOKSESTA

QPR SOFTWARE OYJ ARVIOI VUODEN 2006 LIIKEVAIHDON KASVUN OLEVAN NOIN 7%,
LIIKEVOITTO NOIN 7% LIIKEVAIHDOSTA


QPR Software-konsernin liikevaihto kasvoi vuonna 2006 arviolta noin 7 prosenttia
(liikevaihto vuonna 2005: 6,364 miljoonaa euroa). Yhtiön liikevoiton vuodelta
2006 arvioidaan alustavien tietojen pohjalta olevan noin 7 prosenttia
liikevaihdosta. Arvioitu liikevaihto ja liikevoitto ovat yhtiön aiempaa
ennustetta alemmat, mikä johtuu pääosin ennakoitua heikommasta lisenssimyynnistä
Suomessa vuoden viimeisellä neljänneksellä. Yhtiön kansainvälinen liiketoiminta
kehittyi yhtiön aiemman ennusteen mukaisesti.

Yhtiö ennusti aiemmin liikevaihdon vuonna 2006 kasvavan merkittävästi yli 10
prosenttia ja konsernin liikevoiton kasvavan edellisvuodesta (liikevoitto vuonna
2005: 0,849 miljoonaa euroa)

QPR Software Oyj julkistaa tilinpäätöstiedotteen päättyneeltä tilikaudelta
14.2.2007.



QPR Software Oyj


Matti Kanninen, toimitusjohtaja


Lisätietoja antaa:
QPR SOFTWARE OYJ

Matti Kanninen, toimitusjohtaja
puh. 040-545 5877
matti.kanninen@qpr.com
http://www.qpr.com