LUKKOEXPERT SECURITY VAHVISTI TOIMINTAANSA OSTAMALLA ERIKOISLUKKO OY:N


Suomen Helasto Oyj             Pörssitiedote 18.1.2007 klo 8.00

LUKKOEXPERT SECURITY VAHVISTI TOIMINTAANSA OSTAMALLA ERIKOISLUKKO OY:N

Suomen Helasto -konserniin kuuluva LukkoExpert Security Oy on
17.1.2007 ostanut Erikoislukko Oy:n koko osakekannan. Yhtiön johto on
sitoutunut jatkamaan LukkoExpert Securityn palveluksessa vastaten
yhtiön Pirkanmaan toiminnoista. Kaupalla ei ole vaikutusta
henkilökunnan asemaan.

"Erikoislukko Oy:n kauppa on keskeinen osa Suomen Helaston strategian
toteuttamista lukitus- ja turvallisuusalalla. Suomen Helaston
tavoitteena on kasvattaa LukkoExpert Security -ketjusta johtava
lukitusalan sekä merkittävä turvatekniikan ja oviautomatiikan
palvelutuotteisiin erikoistunut toimija. Pirkanmaalaisten asiakkaiden
lisäksi pystymme palvelemaan paremmin valtakunnallisia
kiinteistönomistajia maanlaajuisesti," sanoo Suomen Helaston
toimitusjohtaja Kimmo Uusimäki.

"Asiakkaillemme kauppa näkyy yhä kattavampana palveluna. LukkoExpert
Securityn toimintaa vahvistaa merkittävästi uusi toimialue sekä
Erikoislukon ammattitaitoinen henkilökunta ja asiakaslähtöinen
palvelukulttuuri. Asiakkailla on nyt saatavilla entistäkin
kilpailukykyisempi tuote- ja palveluvalikoima," kertoo LukkoExpert
Securityn toimitusjohtaja Jukka Laakso.

Kauppahintana maksetaan 290 tuhatta euroa käteisellä ja lisäksi
suuntaamalla myyjille osakeannilla 200 000 kappaletta Suomen Helasto
Oyj:n uusia osakkeita. Loppukauppahinta määräytyy 28.2.2007
laadittavan välitilinpäätöksen perusteella. Kaupalla ei ole olennaista
vaikutusta Suomen Helasto -konsernin omavaraisuusasteeseen. Suunnatun
annin seurauksena Suomen Helasto Oyj:n osakepääoma nousee 12 000,00
eurolla, minkä jälkeen osakkeiden kokonaismäärä on 13 001 341
kappaletta. Osakepääoman korotus rekisteröidään kaupparekisteriin ja
uudet osakkeet merkitään arvo-osuusjärjestelmään 30.4.2007 mennessä.
Osakkeet listataan Helsingin Pörssiin huhtikuussa 2007.

Tampereella toimiva Erikoislukko Oy on vuonna 1974 perustettu Abloy-
valtuutettu lukkoliike, joka toimii asiakkaidensa kiinteistöjen
lukitus-, heloitus- ja teknisissä turvallisuusjärjestelmätarpeissa.
Erikoislukko Oy:n liikevaihto oli 31.12.2006 päättyneellä 10 kuukauden
mittaisella tilikaudella 1,1 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos oli
0,20 miljoonaa euroa. Taseen loppusumma oli 0,7 miljoonaa euroa.
Yhtiön palveluksessa työskentelee 8 työntekijää. Erikoislukko Oy:n
tuloslaskelma ja tase yhdistellään Suomen Helasto -konserniin 1.1.2007
alkaen.


Suomen Helasto Oyj
Hallitus

Lisätietoja:

Suomen Helasto Oyj
Toimitusjohtaja Kimmo Uusimäki
Puhelin  (06) 4206 200
kimmo.uusimaki@suomenhelasto.fi

LukkoExpert Security Oy
Toimitusjohtaja Jukka Laakso
Puhelin (09) 7740 320
jukka.laakso@lukkoexpert.fi


Suomen Helasto lyhyesti
Suomen Helasto -konserni toimii kolmella toimialalla: lukitus- ja
turvallisuusalalla, rakennus- ja kalustehelojen tukkukaupassa sekä
kiinnitystarvikkeiden maahantuojana ja myyjänä. Lukitus- ja
turvallisuus- sekä hela-alalla konsernilla on merkittävä asema
Suomessa ja kiinnitinalalla se on keskikokoinen toimija. Suomen
Helaston asiakaskuntaan kuuluvat rakennus- ja kiinteistöalan
yritykset, puusepänteollisuus, konepajateollisuus sekä muut yritykset,
yhteisöt ja yksityishenkilöt eri puolella Suomea.

Konsernin liikevaihto oli 31.10.2006 päättyneellä tilikaudella 26,0
miljoonaa euroa ja sen palveluksessa työskenteli 150 henkilöä.
Konsernin emoyhtiö Suomen Helasto Oyj on noteerattu Helsingin
Pörssissä vuodesta 1992.

LukkoExpert Security lyhyesti
LukkoExpert Security Oy on lukituksen, oviautomatiikan ja
turvallisuustekniikan palveluihin erikoistunut yritys. LukkoExpert
Securityn lähes 80 turvallisuuden ammattilaista palvelee asiakkaita
valtakunnallisesti. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat
pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Porin, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun
talousalueilla.


Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet