GLASTONILLE TYÖKALUVALMISTUKSEN YHTEISYRITYKSET KIINAAN


Kyro Oyj Abp                   LEHDISTÖTIEDOTE           24.1.2007 klo 10.00


GLASTONILLE TYÖKALUVALMISTUKSEN YHTEISYRITYKSET KIINAAN

Kyron päätoimiala, Glaston Technologies, vahvistaa lasin esikäsittelytyökalujen
tuotantoaan Kiinassa. Glaston-yhtiö Bavelloni on allekirjoittanut sopimuksen 70
prosentin omistusosuuksista kahdessa työkaluja valmistavassa yhteisyrityksessä.
Perustettavien yritysten toinen osapuoli on 30 prosentin omistusosuudella
kiinalainen työkaluvalmistaja NST.

Kiina on Glastonille merkittävä markkina, ja sen konevalmistusyksikkö sijaitsee
Tianjinissa. Glaston on nyt päättänyt aloittaa myös työkalujen valmistuksen
konevalmistusyksikössään. Yhteisyritysten perustaminen sopivan kumppanin kanssa
sekä myyntiorganisaation ja -verkoston kehittäminen Kiinassa nopeuttavat hyvän
markkina-aseman saavuttamista.

Glaston valitsi vuonna 2003 perustetun NST:n yhteisyritysten toiseksi osapuoleksi
sekä sen asiantuntemuksen, valmistuksen laatutason, tuotantoprosessien että
sijainnin perusteella. Perustajiensa omistama NST sijaitsee Sanhe-nimisessä
kaupungissa Tianjinin lähistöllä.

Toinen Bavellonin ja NST:n ja yhteisyrityksistä, Bavelloni Tools (Tianjin),
viimeistelee Italiassa tuotettuja puolivalmisteita laadukkaiksi työkaluiksi,
jotka myydään DiaPol-tuotemerkillä. Toinen yritys, Sanhe AAA Tools, jatkaa NST:n
työkalujen valmistusta. Yhteisyrityksen osapuolten tavoitteena on nostaa yhdessä
NST:n tuotteiden laatutasoa.

Bavelloni ja NST ovat sopineet, ettei yhteisyrityksiin investoitavia summia
kerrota julkisuuteen. Sopimuksen voimaantulo edellyttää Kiinan viranomaisten
hyväksyntää.

Tampereella 24.1.2007

Kyro Oyj Abp
Emmi Watkins
Viestintäpäällikkö

Lisätietoja antaa:

Emmi Watkins, p. 0400-903 260.


Kyro Oyj Abp on vakavarainen, kasvava ja kansainvälinen teknologiakonserni. Sen
päätoimialan, Glaston Technologiesin, Lasikoneryhmä on lasinjalostuskoneiden
globaali markkinajohtaja. Tamglass Lasinjalostus on Suomen ja lähialueiden
markkinoilla toimiva arkkitehtuurilasien johtava kokonaistoimittaja. Konsernin
Energia-toimialan muodostava Kyro Power Oy on ympäristöystävällinen, paikallinen
energiantuottaja.

www.kyro.fi
www.glaston.net

Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet