Ahlstrom ostaa vesineulattujen kuitukankaiden liiketoiminnan italialaiselta Orlandilta


Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 1.2.2007 klo 17.45


Ahlstrom ostaa vesineulattujen kuitukankaiden liiketoiminnan
italialaiselta Orlandilta

Korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava Ahlstrom on tänään
sopinut ostavansa italialaisen Orlandi Groupin vesineulattujen
kuitukankaiden valmistuksen. Kaupan myötä Ahlstrom on yksi
maailman johtavia pyyhkimistuotteissa käytettävien kuitukankaiden
toimittajia. Kauppahinta on noin 60 milj. euroa, ja yritysoston
arvioidaan vaikuttavan positiivisesti Ahlstromin osakekohtaiseen
tulokseen vuodesta 2007 alkaen.

Yritysoston toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten
hyväksyntää ja due diligence -prosessin loppuunsaattamista.
Lisäksi kaupasta informoidaan Italian ammattiliittoja. Ahlstrom
arvioi kaupan vahvistuvan kuluvan vuoden ensimmäisellä
puoliskolla.

Ostettu liiketoiminta käsittää kaksi tehdasta Cressassa ja
Gallaratessa Pohjois-Italiassa lähellä Milanoa. Tehtailla on
yhteensä neljä tuotantolinjaa, ja ne työllistävät noin 120
henkilöä.

Yrityskaupan myötä Ahlstromin tuotevalikoima laajenee käsittämään
uudentyyppisiä sellupitoisia vesineulattuja kuitukankaita.
Yrityskaupan yhteydessä Ahlstrom investoi noin 2,5 milj. euroa
näiden tuotteiden tuotantokapasiteetin lisäämiseen ja
tuotantolinjan tekniseen kehitykseen Cressan tehtaalla.
Investoinnin arvioidaan valmistuvan kuluvan vuoden maaliskuun
loppuun mennessä. Investointi mukaanlukien ostetun liiketoiminnan
liikevaihto on noin 65 miljoonaa euroa vuonna 2007.

Orlandi on tällä hetkellä yksi Euroopan johtavista
pyyhkimistuotteissa käytettävien kuitukankaiden valmistajista, ja
sen tuotteita käytetään muun muassa henkilökohtaisen hygienian,
kotitalouksien  ja teollisuuden pyyhkeissä. Lisäksi Orlandilta
ostetut tehtaat valmistavat terveydenhuollossa ja teollisuudessa
käytettäviä vesineulattuja kuitukankaita.

Ahlstromilla on vahva asema Pohjois-Amerikan
pyyhkimistuotemarkkinoilla. Yhtiöllä on kaksi pyyhkimistuotteita
valmistavaa tehdasta Yhdysvalloissa, joista toinen sijaitsee
Windsor Locksissa Connecticutissa ja toinen Green Bayssa
Wisconsinin osavaltiossa. Joulukuussa 2006 Green Bayn tehtaalla
käynnistyi uusi pyyhkimistuotelinja. Lokakuussa 2006 Ahlstrom
ilmoitti laajentavansa pyyhkimistuotteiden valmistusta myös Etelä-
Amerikkaan. Brasiliaan rakennettava uusi linja otetaan käyttöön
vuoden 2008 alussa.

"Nyt tehty yrityskauppa tukee kasvustrategiaamme, jonka mukaan
haluamme palvella asiakkaitamme globaalisti. Lisäksi se vahvistaa
Ahlstromin markkina-asemaa kuitukankaissa", sanoo Ahlstrom Oyj:n
toimitusjohtaja Jukka Moisio.

"Pyyhkimistuotesegmentti kasvaa merkittävästi ja lisäksi
markkinoilla on kysyntää innovatiivisille tuotteille
maailmanlaajuisesti. Ahlstrom on johdonmukaisesti kasvattanut
pyyhkimistuoteliiketoimintaansa ottamalla käyttöön uusia
teknologioita ja laajentumalla maantieteellisesti. Orlandilta
ostettava liiketoiminta tuo meille uutta teknologiaa ja laajentaa
tuotevalikoimaamme pyyhkimistuotteissa", sanoo Ahlstromin
kuitukangasliiketoiminnasta vastaava johtaja Claudio Ermondi.

Vesineulattujen pyyhkimistuotteiden markkinat kasvavat arviolta
noin 7 % vuodessa.

Lisätietoja:
Jukka Moisio, toimitusjohtaja, Ahlstrom Oyj, puh. 010 888 4700
Claudio Ermondi, johtaja, Kuitukankaat-liiketoiminta, puh. +39 011
9260 232

Jakelu:
Helsingin pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ahlstrom.com

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä,
valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja
erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa,
esim. suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa,
etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja
innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman
monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 5 700 työntekijää
palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa
yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli noin
1,6 mrd euroa vuonna 2006. Ahlstromin osake on noteerattu
Helsingin Pörssissä. Yhtiön internet-osoite on www.ahlstrom.com.