BENEFON OYJ:N YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET


BENEFON OYJ      PÖRSSITIEDOTE 1.2.2007 klo 11:45


BENEFON OYJ:N YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET


Benefon  Oyj:n  ylimääräisessä   yhtiökokouksessa   1.2.2007   tehtiin   seuraavat
päätökset:

1. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakkeiden  antamisesta  ja  osakepääoman
korottamisesta

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaan peruuttaa hallitukselle
24.5.2006 annetun valtuutuksen ja valtuuttaa hallituksen vuoden kuluessa
valtuutuksen myöntävästä yhtiökokouksesta lukien päättämään osakepääoman
korottamisesta enintään 526.832,71 eurolla ja uusien sijoitussarjan osakkeiden,
optio-oikeuksien tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 pykälän 2 momentin mukaisten
erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä siten, että
annettavien uusien sijoitussarjan osakkeiden määrä on enintään 52.683.271.
Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta sekä
hyväksyä osakkeiden, optio-oikeuksien tai erityisien oikeuksien maksu
kuittaamalla, apporttina tai muutoin erityisin ehdoin. Hallituksella on oikeus
päättää liikkeeseenlaskujen ehdoista kaikilta muilta osin.


2. Yhtiöjärjestyksen 4§:n ja 5§:n muuttaminen

Yhtiökokous  päätti  muuttaa  yhtiöjärjestyksen   4§:ää   ja   5§:ää   hallituksen
ehdotuksen mukaisesti siten, että yhtiön  kaikkien  osakkeiden  ja  sijoitussarjan
osakkeiden enimmäismääräksi muutetaan 1.000.000.000.


3. Yhtiön 5.9.2005 antamien optio-oikeuksien 2005A-C ehtojen muuttaminen

Yhtiökokous päätti  hallituksen  ehdotuksen  mukaisesti  optio-oikeuksien  2005A-C
ehtojen muuttamisesta siten, että optio-oikeuksien käyttämistä  rajoittavat  ehdot
poistettiin ja osakemerkintäaikaa muutettiin siten, että  optio-oikeuksilla  2005A
ja 2005C se alkaa 15.12.2008 ja päättyy 31.12.2012  sekä  optio-oikeuksilla  2005B
alkaa 15.8.2007 ja päättyy 31.12.2012.


Salo 1.2.2007


BENEFON OYJ
Hallitus


Tomi Raita
Toimitusjohtaja


Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tomi Raita, puh. 02-77400.
www.benefon.com

Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet