Oriola-KD Oyj:n pörssitiedote 1.2.2007 klo 8.35 Oriola-KD:n tilinpäätös 1.7. - 31.12.2006 Oriola-KD Oyj listautui Helsingin Pörssiin 3.7.2006. Oriola-KD Oyj merkittiin kaupparekisteriin 1.7.2006 Orion Oyj:n jakautumisen seurauksena. Kaupankäynti Oriola-KD Oyj:n A-sarjan ja B-sarjan osakkeilla alkoi Helsingin Pörssin päälistalla 3.7.2006. Helsingissä 16.10.2006 pidetyssä jakautuneen ja purkautuneen Orion Oyj:n osakkeenomistajien kokouksessa vahvistettiin jakautuneen Orion Oyj:n lopputilitys ja myönnettiin vastuuvapaus hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle ajalta 1.1. - 1.7.2006. Jakautuneen yhtiön varat ja velat siirtyivät jakautumisessa 1.7.2006 syntyneille yhtiöille, uudelle Orion Oyj:lle ja Oriola-KD Oyj:lle. Tässä tilinpäätöstiedotteessa esitetään Oriola-KD -konsernin (jäljempänä Oriola- KD) heinä-joulukuun 2006 luvut, jotka on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen ja ovat tilintarkastettuja. Oriola-KD Oyj on julkaissut 1.2.2007 pro forma -katsauksen tammi-joulukuulta 2006, jossa kerrotaan tätä tilinpäätöstiedotetta täydentävää tietoa. Tilinpäätöstiedotteen heinä- joulukuun luvut eroavat pro forma -luvuista eri tilikausien vuoksi käytetyistä valuuttakursseista johtuen. Avainlukuja - Laskutus katsauskaudella oli 1166,0 miljoonaa euroa ja liikevaihto 662,7 miljoonaa euroa. - Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 12,8 miljoonaa euroa. - Liikevoitto sisältäen kertaluonteiset erät oli 12,2 miljoonaa euroa. - Liiketoiminnan rahavirta oli 46,1 miljoonaa euroa. - Sijoitetun pääoman tuotto oli 12,1 prosenttia. - Tulos/osake oli 0,07 euroa. - Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että vuodelta 2006 jaetaan osinkoa 0,06 euroa / osake. Toimitusjohtaja Eero Hautaniemi: "Jakautuminen ja toimiminen itsenäisenä pörssiyhtiönä ovat luoneet Oriola-KD:lle aiempaa paremmat edellytykset keskittyä ydinliiketoimintojen kehittämiseen. Vuoden 2006 aikana toteutetun kustannussäästöohjelman ja uudistetun liiketoimintarakenteen avulla olemme tehostaneet toimintaamme ja parantaneet kilpailukykyämme. Nämä toimenpiteet rasittivat vuoden 2006 liikevoittoa. Vuonna 2007 jatkamme edelleen toiminnan tehostamista ja aktiivista ydinliiketoimintojen kehittämistä. Tehostuva toiminta sekä vahva kassavirta, tase ja markkina-asema yhdessä terveydenhuollon markkinoiden pitkän aikavälin suotuisien perustekijöiden kanssa mahdollistavat yhtiön liiketoiminnan kehittämisen strategian mukaisesti." Laskutus ja liikevaihto Oriola-KD:n laskutus heinä-joulukuussa oli 1166,0 miljoonaa euroa ja liikevaihto 662,7 miljoonaa euroa. Lääkkeiden jakelun ja kaupan laskutus oli 1027,7 miljoonaa euroa. Terveydenhuollon ja hammashoidon kaupan laskutus oli 138,3 miljoonaa euroa. Loka-joulukuun laskutus oli 603,2 miljoonaa euroa ja liikevaihto 343,8 miljoonaa euroa. Tulos Oriola-KD:n liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli katsauskaudella 12,8 miljoonaa euroa ja tulos rahoituserien jälkeen ilman kertaluonteisia eriä 13,3 miljoonaa euroa. Loka-joulukuun liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 5,5 miljoonaa euroa ja tulos rahoituserien jälkeen ilman kertaluonteisia eriä 5,9 miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen liikevoittoa heikensi lääkkeiden jakelun ja kaupan alhainen kannattavuus erityisesti Suomessa. Uusien lääkepäämiessopimusten, markkinoiden kasvun ja toteutetun kustannussäästöohjelman arvioidaan parantavan vuoden 2007 vertailukelpoista liikevoittoa ilman kertaluonteisia eriä. Oriola-KD:n liikevoitto sisältäen kertaluonteiset erät oli katsauskaudella 12,2 miljoonaa euroa. Tulos rahoituserien jälkeen oli 12,7 miljoonaa euroa ja nettotulos 9,9 miljoonaa euroa. Katsauskauden kertaluonteiset kulut olivat 1,1 miljoonaa euroa, jotka muodostuivat toiminnan tehostamisohjelman kertaluonteisista kuluista. Tehostamisohjelman kertaluonteiset kulut muodostuivat lähinnä Malmön, Kuopion ja Seinäjoen toimipisteiden sulkemisesta sekä liiketoimintojen johto-organisaation keventämisestä ja madaltamisesta. Lisäksi Kuopion ja Malmön kiinteistökaupoista sekä päätöksestä lopettaa Mölnlycken koneellinen pakkauslinja kirjattiin yhteensä 0,5 miljoonan euron kertaluonteinen tuotto neljännelle vuosineljännekselle. Katsauskauden kertaluonteiset erät olivat yhteensä -0,6 miljoonaa euroa. Oriola-KD Oyj:n 15 henkilön pääkonttorin ja konsernihallinnon heinä-joulukuun kustannukset olivat 2,6 miljoonaa euroa. Oriola-KD:n nettorahoitustuotot olivat 0,5 miljoonaa euroa. Verot olivat 2,8 miljoonaa euroa. Heinä-joulukuun 2006 veroina on huomioitu katsauskauden tulosta vastaava vero. Osakekohtainen tulos oli 0,07 euroa. Sijoitetun pääoman tuotto oli 12,1 prosenttia ja oman pääoman tuotto 10,3 prosenttia. Tase, rahoitus ja kassavirta Oriola-KD:n taseen loppusumma 31.12.2006 oli 611,2 miljoonaa euroa. Korolliset nettovelat olivat -80,6 miljoonaa euroa ja nettovelkaantumisaste -42,0 prosenttia. Rahavarat joulukuun lopussa 2006 olivat 112,9 miljoonaa euroa. Vuoden 2006 lopun 32,3 miljoonan euron korolliset velat muodostuvat lähinnä apteekkien ennakkomaksuista Suomessa. Oriola-KD:llä on 25,4 miljoonan euron lainalimiitit pankkien kanssa ja 100,0 miljoonan euron yritystodistusohjelma, jotka olivat käyttämättä katsauskauden lopussa. Konsernilla ei ole merkittäviä liiketapahtumia lähipiirin kanssa lukuunottamatta etuuspohjaisia eläkekuluja Oriolan Eläkesäätiön kanssa. Tilinpäätöksen liitetiedoissa on lisätietoja kohdassa 22 vakuuksista ja vastuusitoumuksista sekä kohdassa 25 lähipiiritapahtumista. Oriola-KD Oyj:n tilinpäätöksen liitetiedoissa on lisätietoa veloista saman konsernin yrityksille ja annetuista vakuuksista samaan konserniin kuuluvien yrityksien puolesta. Liiketoiminnan rahavirta oli katsauskaudella 46,1 miljoonaa euroa, josta käyttöpääoman muutokset olivat 31,0 miljoonaa euroa. Investointien rahavirta oli -6,4 miljoonaa euroa. Kassavirta investointien jälkeen oli katsauskaudella 39,7 miljoonaa euroa. Oriola-KD:n omavaraisuusaste oli 33,1 prosenttia. Investoinnit Katsauskauden investoinnit olivat 10,8 miljoonaa euroa. Investoinnit koostuivat lähinnä Kronans Droghandel AB:n vähemmistöosuuksien ostosta ja ylläpitoinvestoinneista. Oriola-KD lisäsi omistusosuuttaan Ruotsissa toimivassa Kronans Droghandel AB:ssä elokuussa 2006 69,39 prosentista 82,96 prosenttiin hankkimalla Pfizer AB:n ja Pfizer Health AB:n vähemmistöosuudet. Marraskuussa 2006 Oriola-KD lisäsi edelleen omistusosuuttaan Kronans Droghandel AB:ssä 82,96 prosentista 85,62 prosenttiin hankkimalla Astra Arcus AB:n vähemmistöosuuden. Vähemmistöosakkaiden omistusosuus KD:ssä osakekauppojen jälkeen vuoden 2006 lopussa oli: Merck Sharp & Dohme Sverige AB 12,51 prosenttia ja Organon AB 1,87 prosenttia. Henkilöstö Oriola-KD:n henkilöstön määrä katsauskauden lopussa oli 1495, joista 57 prosenttia työskenteli Suomessa, 26 prosenttia Ruotsissa sekä Baltian maissa ja Tanskassa yhteensä 17 prosenttia. Osana kustannussäästöohjelmaa Oriola-KD lopetti Seinäjoen ja Kuopion toimipisteet kolmannen vuosineljänneksen aikana. Keskitettäessä toimintaa Espooseen ja Ouluun Espoon jakelukeskus siirtyi kahteen työvuoroon. Toimintojen siirto toteutettiin kokonaisuudessaan vuoden 2006 loppuun mennessä. Vuoden 2007 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana henkilömäärä vähenee noin 20 henkilöllä osana kustannussäästöohjelmaa. Uudelleenorganisoitumisen ja toiminnan tehostamisen tuloksena Oriola-KD -konsernissa päättyi vuonna 2006 noin 150 henkilön työsuhteet Suomessa ja Ruotsissa, mihin sisältyy vuoden 2007 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana noin 20 henkilön vähennys. Vuoden 2006 aikana henkilöstöä on lisätty noin 50 henkilöllä Espoon toimipisteessä uusien päämiessopimusten, jakelun kahteen työvuoroon siirtymisen ja lääkemyynnin tilausten vastaanottoajan pidentämisen seurauksena. Oriola-KD:n uuden konsernihallinnon perustaminen sisältää 15 henkilön lisäyksen. Henkilöstöä on lisätty myös Baltian apteekeissa noin 10 henkilöllä ja terveydenhuollon laitekaupassa noin 20 henkilöllä, joista puolet osana Meteko AB:n liiketoimintakauppaa. Nettovähennys on noin 55 henkilöä sisältäen vuoden 2007 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana toteutuvan noin 20 henkilön vähennyksen. Liiketoimintarakenne ja johto Oriola-KD uudisti lokakuun alussa liiketoimintojen johtamismallin keventämällä organisaatiorakennetta ja vahvistamalla liiketoiminnan ohjausta. Konsernin liiketoiminnan on muodostanut 3.10.2006 alkaen Suomen, Ruotsin ja Baltian lääkkeiden jakelu ja kauppa, apteekki- ja vähittäismarkkinointi, terveydenhuollon kauppa ja hammashoidon kauppa. Oriola-KD -konsernin liiketoimintasegmentit 1) lääkkeiden jakelu ja kauppa sekä 2) terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa raportoidaan kuten aiemmin. Uudella johtamismallilla ei ole vaikutusta asiakas- ja päämiessuhteisiin. Liiketoimintojen johtajat raportoivat Oriola-KD Oyj:n toimitusjohtaja Eero Hautaniemelle. Uuden organisaation voimaantullessa Oriola Oy:n toimitusjohtaja ja Oriola-KD:n lääkkeiden jakelusta ja kaupasta vastannut johtaja Risto Kanerva erosi yhtiön palveluksesta sovitun mukaisesti. Oriola Oy:n toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi Eero Hautaniemi. Risto Kanerva erosi Oriola Oy:n ja Kronans Droghandel AB:n (KD) hallituksen jäsenyydestä. Kanervan tilalle uudeksi Oriola Oy:n hallituksen jäseneksi on valittu Oriola-KD:n talous- ja rahoitusjohtaja Kimmo Virtanen ja KD:n uudeksi hallituksen jäseneksi esitetään valittavaksi Oriola-KD:n lakiasiainjohtaja Henry Haarla. Birgitta Gunneflo valittiin Kronans Droghandel AB:n toimitusjohtajaksi 4.9.2006 alkaen. Oriola-KD -konsernin johtoryhmän muodostavat 3.10.2006 alkaen: Eero Hautaniemi toimitusjohtaja Claes von Bonsdorff tietohallintojohtaja Birgitta Gunneflo johtaja, lääkkeiden jakelu, Ruotsi Henry Haarla lakiasiainjohtaja Pellervo Hämäläinen viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Anne Kariniemi osto- ja logistiikkajohtaja (15.1.2007 alkaen) Matti Lievonen johtaja, lääkkeiden jakelu, Suomi Jukka Niemi johtaja, apteekki- ja vähittäiskauppa sekä Suomen apteekkarisuhteet Teija Silver henkilöstöjohtaja Senja Tynkkynen johtaja, hammashoidon kauppa Ilari Vaalavirta johtaja, terveydenhuollon kauppa Kimmo Virtanen talous- ja rahoitusjohtaja Ympäristö Oriola-KD huomioi toiminnassaan ympäristönäkökohdat noudattamalla omaan liiketoimintaansa soveltuvaa ympäristöjärjestelmää. KD on sertifioinut toimintansa ISO 14000 -ympäristöjärjestelmän mukaisesti. Oriola ja KD, joiden liiketoimintaan ei sisälly omaa valmistustoimintaa, mutta joilla kuljetukset ja suurten tavaravirtojen logistinen hallinta ovat olennainen osa toimintaa, ovat määritelleet omiin toimintoihinsa sopivat ympäristötavoitteensa. Jakelun tehokkuus ja taloudellisuus perustuu aikataulutettuun reittiverkostoon, johon tavarantoimitukset ajoitetaan ja yhdistellään. Ajosuoritteet optimoidaan tähän tarkoitukseen varta vasten kehitetyllä tietojärjestelmällä. Toimitukset vakioasiakkaille pakataan kierrätettäviin muovilaatikoihin, jotka kestävät satoja toimituskertoja. Suuret tavaramäärät toimitetaan kierrätettävissä pahvipakkauksissa, kuormalavoissa ja rullakoissa. Jätteiden vähentäminen, uudelleenkäyttö, lajittelu ja kierrätys uudelleenkäyttöön ovat keskeisiä periaatteita jätehuollossa. Lääke- ja muut ongelmajätteet lajitellaan ja toimitetaan hävitettäviksi ongelmajätelaitokselle lääke- ja ympäristöviranomaisten edellyttämin menetelmin. Riskit Oriola-KD:n hallitus on hyväksynyt yhtiön riskienhallintapolitiikan, jossa on määritelty riskienhallinnan toimintamalli, periaatteet, vastuut ja raportointi. Konsernin riskienhallinnalla pyritään tunnistamaan, arvioimaan ja hallitsemaan ne riskit, jotka mahdollisesti uhkaavat yhtiön toimintaa sekä asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Konsernissa on määritelty riskienhallintaan liittyvät roolit ja vastuut. Oriola-KD:n riskienhallintaa kehitetään edelleen vuoden 2007 aikana. Oriola-KD:n strategisissa ja operatiivisissa riskeissä, jotka on esitetty yhtiön listalleottoesitteessä 16.6.2006, ei ole tapahtunut katsauskauden aikana oleellisia muutoksia. Liiketoimintasegmentit Oriola-KD:lla on kaksi liiketoimintasegmenttiä: Lääkkeiden jakelu ja kauppa -liiketoimintasegmentti sekä Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa -liiketoimintasegmentti. Molemmat segmentit ovat konsernin ydinliiketoimintaa. Lääkkeiden jakelu ja kauppa Lääkkeiden jakelu ja kauppa -liiketoimintasegmentin laskutus heinä-joulukuussa 2006 oli 1027,7 miljoonaa euroa ja liikevaihto oli 543,5 miljoonaa euroa. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 9,0 miljoonaa euroa. Loka-joulukuun laskutus oli 527,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 4,1 miljoonaa euroa. Lääkemarkkina kasvoi Ruotsissa 4,5 prosenttia ja laski Suomessa 0,4 prosenttia vuonna 2006 (lähde: IMS Health). Vuoden 2006 alussa toteutettu reseptilääkkeiden tukkuhintojen leikkaus ja apteekkien poikkeuksellisen suuret itsehoitovalmisteiden ostot vuoden 2005 lopulla laskivat lääkemarkkinaa Suomessa. Kohonneet polttoainekustannukset nostivat jakelukustannuksia sekä Suomessa että Ruotsissa vuonna 2006. Oriola-KD:n markkinaosuus Ruotsin lääkejakelussa oli 41,4 prosenttia (47,4 prosenttia) joulukuussa 2006 ja 43,2 prosenttia (47,1 prosenttia) tammi- joulukuussa 2006 (lähde: IMS Health). Oriola-KD:n markkinaosuus Suomen lääkejakelussa oli 39,8 prosenttia (40,9 prosenttia) joulukuussa 2006 ja 41,4 prosenttia (42,1 prosenttia) tammi-joulukuussa 2006 (lähde: IMS Health). Vuoden 2006 alkupuolella käynnistetyt tehostamistoimenpiteet saatettiin päätökseen vuoden 2006 loppuun mennessä. Niiden avulla parannetaan lääkkeiden jakelun ja kaupan liiketoiminnan kannattavuutta vuonna 2007. Oriola-KD Oyj ja lääkeyhtiö Schering-Plough Oy sopivat Schering-Ploughin humaanilääkkeiden jakelusta Suomessa 1.1.2007 alkaen. Schering-Ploughin lääkkeiden tukkumyynnin arvo oli vuonna 2006 noin 32 miljoonaa euroa. Yhtiön osuus Suomen lääkkeiden tukkumyynnin arvosta vuonna 2006 oli 1,7 prosenttia (lähde: IMS Health). Oriola-KD Oyj ja lääkeyhtiö Roche Oy tekivät sopimuksen marraskuussa 2006 Rochen lääkkeiden jakelusta Suomessa 1.1.2007 alkaen. Rochen osuus Suomen lääkkeiden tukkumyynnin arvosta vuonna 2006 oli 3,8 prosenttia (lähde: IMS Health). Roche on yksi markkinoiden nopeimmin kasvavia yrityksiä, jolla on vahva asema erityisesti syöpälääkemarkkinoilla. Oriola-KD -konserniin kuuluva Kronans Droghandel AB allekirjoitti heinäkuun alussa 2006 sopimuksen Pfizer AB:n lääkkeiden jakelusta Ruotsissa. Sopimuksen mukaan Oriola-KD vastaa koko Pfizerin lääkejakelusta Ruotsissa vuoden 2007 toisesta vuosineljänneksestä alkaen. Tällä hetkellä konsernin jakelussa on noin puolet Pfizerin lääkkeistä. Pfizerin markkinaosuus Ruotsin lääkemarkkinoilla on 9,2 prosenttia, mikä tekee Pfizerista Ruotsin suurimman lääkeyhtiön (lähde: IMS Health). Kronans Droghandel AB ja lääkeyhtiö Meda solmivat sopimuksen Medan lääkkeiden, kuten rokotteiden ja lääketeknologiatuotteiden jakelusta Ruotsin markkinoilla. Sopimus alkaa 1.1.2007 ja on voimassa toistaiseksi. Medan markkinaosuus Ruotsin lääkemarkkinoilla on 1,2 prosenttia. Katsauskauden aikana käydyissä päämiesneuvotteluissa Oriola-KD:ltä poissiirtyneiden lääkepäämiesten yhteenlaskettu markkinaosuus Ruotsin lääkemarkkinoista on noin 2,0 prosenttia. Poissiirtyviä lääkepäämiehiä Ruotsissa ovat Alpharma, Leo Pharma ja Sandoz. Suomessa käydyissä vuoden 2006 päämiesneuvotteluissa Oriola-KD:ltä ei siirtynyt päämiehiä pois. Lääkeyhtiöiden kanssa käytävät jakelusopimusneuvottelut ajoittuvat vuosittain lähinnä heinä-lokakuulle. Vuoden 2006 aikana neuvottelut kestivät aiempia vuosia pidempään ja solmitut sopimukset ovat kestoltaan pääosin usean vuoden mittaisia. Vuoden 2006 lopun tilanteen mukaan Oriola-KD:n markkinaosuuksien arvioidaan olevan vuonna 2007 Suomessa noin 46 prosenttia ja Ruotsissa noin 44 prosenttia. Oriola-KD:llä oli vuoden 2006 lopussa edelleen joitakin päämiesneuvotteluja käynnissä. Henkilöstön määrä lääkkeiden jakelu ja kauppa -liiketoimintasegmentissä oli vuoden 2006 lopussa 925. Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa -liiketoimintasegmentin laskutus heinä- joulukuussa 2006 oli 138,3 miljoonaa euroa ja liikevaihto 119,3 miljoonaa euroa. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 6,3 miljoonaa euroa. Loka-joulukuun laskutus oli 75,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 3,1 miljoonaa euroa. Terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden kauppa kehittyi myönteisesti vuonna 2006. Terveydenhuollon kauppaan kuuluvassa Ruotsin terveydenhuollon logistiikkapalveluissa kehitys oli epätyydyttävää lähinnä vuoden 2005 aikana menetetyn päämiessopimuksen seurauksena. Ruotsin terveydenhuollon logistiikkapalvelun osuus liiketoimintasegmentin laskutuksesta on noin puolet, mutta sillä ei ole vaikutusta liiketoimintasegmentin liikevoittoon. Hammashoidon kaupan laskutus ja liikevoitto kehittyivät toisella vuosipuoliskolla alkuvuotta paremmin, mutta jäivät edelleen tavoitteista. Henkilöstön määrä Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa -liiketoimintasegmentissä oli vuoden 2006 lopussa 570. Hallitus Yhtiön hallinnointiperiaatteiden mukaisesti hallituksen puheenjohtajan valitsee yhtiökokous. Hallituksen varapuheenjohtajan valitsee hallitus. Hallitus valitsee Oriola-KD:n toimitusjohtajan ja päättää hänen toimisuhteensa ehdoista. Toimitusjohtajan irtisanomisaika on kuusi kuukautta ja irtisanomiskorvaus 12 kuukauden palkkaa vastaava määrä. Jakautuvan Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 21.3.2006 vahvisti jakautumisessa syntyvän Oriola-KD Oyj:n hallituksen jäsenten lukumääräksi kuusi. Hallituksen jäseniksi kuluvalle toimikaudelle valittiin diplomi-insinööri, MBA Pauli Kulvik, asianajaja Outi Raitasuo, vuorineuvos Antti Remes, diplomi-insinööri, MBA Olli Riikkala, toimitusjohtaja Jaakko Uotila ja apteekkari Mika Vidgrén. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Olli Riikkala. Oriola-KD Oyj:n tilintarkastajaksi kuluvalle toimikaudelle valittiin Ernst & Young Oy, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Rabbe Nevalaisen. Varatilintarkastajaksi valittiin KHT Juha Nenonen. Oriola-KD Oyj:n hallitus valitsi 28.3.2006 keskuudestaan hallituksen varapuheenjohtajaksi Antti Remeksen. Hallitus valitsi keskuudestaan myös tarkastusvaliokunnan ja palkitsemisvaliokunnan. Valiokuntien kokoonpanot ovat seuraavat: Tarkastusvaliokunta: Antti Remes (puheenjohtaja) Outi Raitasuo Mika Vidgrén Palkitsemisvaliokunta: Olli Riikkala (puheenjohtaja) Pauli Kulvik Jaakko Uotila Oriola-KD Oyj:n hallitus valitsi 17.10.2006 yhtiön nimeämisvaliokunnan jäseniksi seuraavat henkilöt: Eero Karvonen Timo Maasilta Antti Remes Olli Riikkala Harri Sailas Jukka Ylppö Nimeämisvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Jukka Ylppö. Hallituksen hyväksymän nimeämisvaliokunnan työjärjestyksen mukaan valiokunta on hallituksen perustama elin, jonka tehtävänä on valmistella ja antaa hallitukselle suositus varsinaiselle yhtiökokoukselle tehtävästä ehdotuksesta hallituksen kokoonpanoksi ja sen palkkioiksi. Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuuden ja todennut, että kaikki jäsenet ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että sen merkittävistä osakkeenomistajista. Oriola-KD Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Olli Riikkala ilmoitti yhtiölle lokakuun alussa olevansa estynyt osallistumaan hallitustyöskentelyyn sairauslomansa vuoksi vuoden 2006 loppuun asti. Tammikuun 2007 alussa ilmoitettiin, että Riikkalan sairausloma jatkuu tammikuun 2007 loppuun. Oriola- KD:n hallituksen puheenjohtajan tehtäviä hoitaa Riikkalan sairausloman ajan hallituksen varapuheenjohtaja Antti Remes. Oriola-KD Oyj:n osakkeet Oriola-KD Oyj:n A- ja B-sarjan osakkeet otettiin julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssin päälistalla jakautumisen voimaantulopäivän jälkeisenä ensimmäisenä pörssipäivänä 3.7.2006. Oriola-KD Oyj:n toimialakoodi on 35102010 - Terveydenhuollon jakelupalvelut (Health Care Distributors) ja toimialaluokka Terveydenhuolto. Oriola-KD Oyj:n osakepääoma on 147.899.766,14 euroa ja osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo on noin 1,05 euroa. Vuoden 2006 lopussa osakkeita oli yhteensä 141.257.828 kappaletta, joista A-sarjan osakkeiden lukumäärä oli 56.294.640 ja B-sarjan osakkeiden lukumäärä oli 84.963.188. Oriola-KD:lla on kaksi osakesarjaa. A-sarjan osake oikeuttaa yhtiökokouksessa äänestämään kahdellakymmenellä (20) äänellä ja jokainen B-sarjan osake yhdellä (1) äänellä. Molemmat osakesarjat antavat osakkeenomistajalle samat oikeudet Yhtiön omaisuuteen ja osingonjakoon. Yhtiöjärjestyksen 3 §:n nojalla osakkeenomistaja voi vaatia A-osakkeiden muuntamista B-osakkeiksi. Tilikauden aikana on A-osakkeita muunnettu B-osakkeiksi 102.900 kappaletta. Oriola-KD Oyj:llä ei ollut hallussaan omia osakkeita 31.12.2006. Yhtiön hallituksella ei ole voimassaolevaa yhtiökokouksen valtuutusta omien osakkeiden hankkimiseen, niiden luovuttamiseen tai muuhun osakeyhtiölain 9 luvun mukaiseen osakeantiin, eikä optio- tai muiden erityisten oikeuksien antamiseen. Orion Oyj:n jakautumisessa jakautuvan Orion Oyj:n osakkeenomistajat saivat jakautumisvastikkeena perustettavien yhtiöiden osakkeita osakeomistuksensa suhteessa siten, että kutakin jakautuvan Orion Oyj:n A-sarjan osaketta vastaan annettiin yksi Oriola-KD Oyj:n A-sarjan osake ja yksi uuden Orion Oyj:n A-sarjan osake sekä kutakin jakautuvan Orion Oyj:n B-sarjan osaketta vastaan annettiin yksi Oriola-KD Oyj:n B-sarjan osake ja yksi uuden Orion Oyj:n B-sarjan osake. Oriola-KD Oyj:n osakkeet annettiin arvo-osuusjärjestelmässä eikä osakkeiden saaminen edellyttänyt toimenpiteitä jakautuvan Orion Oyj:n osakkeenomistajilta. Yhdysvaltalainen Deccan Value Advisors L.P. ilmoitti 6.9.2006 Oriola-KD Oyj:lle arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n mukaisesti, että Deccan Value Advisors L.P.:n hallinnoimien yhtiöiden osuus Oriola-KD Oyj:n osakepääomasta oli 5.9.2006 tehtyjen osakeostojen seurauksena noussut yli kahdeskymmenesosan (1/20). Marraskuussa 2006 Oriola-KD Oyj:n hallitus päätti uudesta Oriola-KD -konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä, johon kuuluu noin 12 avainhenkilöä. Järjestelmän avulla kannustetaan avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon vahvistamalla heidän sitoutumistaan yhtiön toiminnan kehittämiseen. Mahdollinen palkkio määräytyy Oriola-KD:n vuosien 2007 - 2009 liikevoiton ja sijoitetun pääoman tuoton (ROCE) kehityksen perusteella. Palkkio maksetaan vuosina 2008 - 2010 yhtiön osakkeina, rahana tai niiden yhdistelmänä. Osakkeisiin liittyy eräitä erityistilanteita lukuun ottamatta kieltoa luovuttaa osakkeita yhden vuoden kuluessa palkkion suorittamisesta. Ohjelman kohteena olevien B- sarjan osakkeiden määrä on enintään 650 000 osaketta. Kannustinjärjestelmässä on kolme vuoden mittaista ansaintajaksoa. Hallitus päättää ansaintajakson kohderyhmästä ja kohderyhmään kuuluvien avainhenkilöiden palkkioista kunkin ansaintajakson alkaessa. Oriola-KD Oyj:n A- ja B-sarjan osakkeiden vaihto heinä-joulukuussa 2006: A-sarja B-sarja Vaihto, milj. kpl 8,1 57,7 Vaihto, milj. euroa 19,5 129,3 Ylin kurssi, euroa 3,13 3,14 Alin kurssi, euroa 1,90 1,81 Päätöskurssi 31.12.2006, euroa 3,13 3,11 Oriola-KD Oyj:n katsauskauden osakkeiden vaihto sarja A:n keskimääräisestä osakemäärästä oli 14,3 prosenttia ja B-sarjan osakkeiden vaihto 68,0 prosenttia sarjan keskimääräisestä osakemäärästä. Vaihto koko osakemäärästä oli 46,6 prosenttia. Oriola-KD Oyj:n markkina-arvo 31.12.2006 oli 440,4 miljoonaa euroa. Oriola-KD Oyj:n 20 suurinta osakkeenomistajaa arvo-osuusjärjestelmässä 31.12.2006 osakemäärän mukaisessa suuruusjärjestyksessä: Omistaja A-sarjan B-sarjan Omistus-% Ääniosuus-% osakkeita osakkeita (A&B) (A&B) 1. Orionin Eläkesäätiö 2 765 624 - 1,96 % 4,57 % 2. Oy Etra Ab 2 329 720 86 000 1,71 % 3,86 % 3. Keskinäinen 2 264 256 122 836 1,69 % 3,75 % Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 4. Keskinäinen 2 210 000 41 600 1,59 % 3,65 % Työeläkevakuutusyhtiö Varma 5. Avenir 1 000 000 800 000 1,27 % 1,72 % Erikoissijoitusrahasto 6. Kansaneläkelaitos - 1 659 568 1,17 % 0,14 % 7. Ylppö Jukka Arvo 1 247 136 286 992 1,09 % 2,08 % 8. Medical Investment 1 300 000 194 950 1,06 % 2,16 % Trust Oy 9. Oriolan Eläkesäätiö (ei 863 804 305 685 0,83 % (1,45 %) äänioikeutta) 10. Tukinvest Oy 1 048 500 0,74 % 1,73 % 11. Maa- ja Vesitekniikan 1 034 860 - 0,73 % 1,71 % Tuki Ry 12. Evli-Select 400 000 575 159 0,69 % 0,71 % sijoitusrahasto 13..Suomen 321 946 610 220 0,66 % 0,58 % Kulttuurirahasto 14. Valtion Eläkerahasto - 900 000 0,64 % 0,07 % 15. Ylppö Into 577 936 240 200 0,58 % 0,97 % 16. Helsingin 658 230 - 0,47 % 1,09 % Lääkärikeskus Oy 17. OP-Delta 79 600 567 900 0,46 % 0,18 % Sijoitusrahasto 18. Evli Pankki Oyj - 540 000 0,38 % 0,04 % 19. Relander Gustaf 523 100 - 0,37 % 0,86 % 20. Etera Keskinäinen 231 100 227 400 0,32 % 0,40 % Eläkevakuutusyhtiö Hallintarekisteröidyt 3 363 299 34 488 839 26,87 % 8,42 % Osingonjakoehdotus Oriola-KD:n emoyhtiö on Oriola-KD Oyj, jonka voitonjakokelpoiset varat ovat 31.12.2006 taseen mukaisesti 59,7 miljoonaa euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että vuodelta 2006 jaetaan osinkoa 0,06 euroa / osake. Yhtiökokous Oriola-KD Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään 13.3.2007 klo 17.00 alkaen Helsingin Messukeskuksessa. Yhtiökokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 10 §:ssä mainitut asiat sekä hallituksen esitykset sen valtuuttamiseksi päättämään yhtiön avainhenkilöille suunnatun osakepalkkiojärjestelmän täytäntöönpanosta. Hallituksen esitykset on julkistettu tilinpäätöstiedotteen liitteenä olevassa yhtiökokouskutsussa. Vuosikertomuksen julkaiseminen Oriola-KD Oyj julkaisee vuoden 2006 vuosikertomuksen viikolla 9. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Katsauskauden jälkeen on kaupparekisteriin merkitty 12.1.2007 ja 26.1.2007 yhteensä 1.872.100 osakkeen muunnot. Tämän tilinpäätöksen julkaisuhetkellä yhtiön osakkeista on A-osakkeita 54.422.540 kappaletta ja B-osakkeita 86.835.288 kappaletta. Oriola-KD Oyj:n nimeämisvaliokunta teki 30.1.2007 suosituksen yhtiön hallitukselle siitä, että se päättäisi esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle 13.3.2007, että hallituksen kokoonpano olisi seuraava: Hallituksen jäsenmääräksi vahvistettaisiin seitsemän (7). Hallituksen jäseniksi valittaisiin nykyiset hallituksen jäsenet Pauli Kulvik, Outi Raitasuo, Antti Remes, Olli Riikkala, Jaakko Uotila ja Mika Vidgrén. Uudeksi jäseneksi valittaisiin Harry Brade (DI, MBA). Hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin Olli Riikkala. Oriola-KD ilmoitti ostavansa merkittävän osan Medith Oy:n sairaalatarvikkeiden ja -laitteiden markkinointiliiketoiminnasta Suomessa. Ostettavan liiketoiminnan vuoden 2006 liikevaihto oli noin 3 miljoonaa euroa ja liikevoitto oli positiivinen. Liiketoimintakaupan yhteydessä Oriola-KD:n palvelukseen siirtyy 10 henkilöä. Sopimus astuu voimaan 5.3.2007. Oriola-KD ilmoitti, että Kronans Droghandel AB on päättänyt lopettaa automaattisen lääkkeiden pakkauslinjan toiminnan Mölnlyckessä. Oriola-KD:n Lääkkeiden jakelu ja kauppa -liiketoimintaan kuuluva pakkaustoiminta lopetetaan vuoden 2007 toisella vuosipuoliskolla. Lopettamisella ei ole henkilöstövaikutuksia. Pakkaustoiminnan laskutus vuonna 2006 oli noin 0,3 miljoonaa euroa. Tulevaisuuden näkymät Oriola-KD:n näkymät vuodelle 2007 perustuvat ulkoisiin markkinaennusteisiin, päämiessopimuksiin, tilauskertymään ja johdon arvioihin. Terveydenhuollon markkinoiden pitkän aikavälin perustekijöiden ja kasvunäkymien arvioidaan olevan suotuisat. Oriola-KD arvioi lääkemarkkinoiden kasvavan Suomessa ja Ruotsissa seuraavien vuosien aikana noin 3-5 prosenttia vuosittain, mikä vastaa näiden markkinoiden pidemmän aikavälin keskimääräistä kasvua. Vuonna 2006 toteutetun toiminnan tehostamisen kokonaistavoitteena on saavuttaa Suomen ja Ruotsin toiminnassa yhteensä noin viiden miljoonan euron säästöt vuositasolla siten, että vaikutukset näkyvät täysimääräisinä vuonna 2007. Näiden tehostamistoimenpiteiden kertaluonteiset kustannukset ajoittuivat vuodelle 2006. Oriola-KD arvioi terveydenhuollon ja hammashoidon laite- ja tarvikekaupan markkinoiden kasvavan Suomessa ja Ruotsissa lääkemarkkinan kasvua nopeammin. Terveydenhuollon laite- ja tarvikekaupassa Oriola-KD arvioi kasvavansa markkinakasvua nopeammin ja hammashoidon kaupassa markkinakasvun mukaisesti. Ruotsin terveydenhuollon logistiikkapalveluiden laskutuksen arvioidaan laskevan vuoden 2006 tasosta. Oriola-KD:n vuoden 2007 laskutuksen ennakoidaan olevan edellisen vuoden vertailukelpoista laskutusta korkeampi johtuen lähinnä vuoden 2006 aikana solmituista uusista lääkepäämiessopimuksista ja markkinoiden kasvusta. Vuoden 2007 liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan edellisvuoden vertailukelpoista liikevoittoa suurempi johtuen lähinnä laskutuksen kasvusta ja vuoden 2006 aikana toteutetuista tehostamistoimenpiteistä. Taulukot Tuloslaskelma, milj. EUR 1.7.-31.12.2006 1.10.-31.12.2006 Liikevaihto 662,7 343,8 Myytyjen suoritteiden kulut -592,0 -306,8 Bruttokate 70,7 37,0 Liiketoiminnan muut tuotot 3,2 2,7 Myynnin ja jakelun kulut -51,3 -28,2 Hallinnon kulut -10,4 -6,2 Liikevoitto 12,2 5,4 Rahoitustuotot ja kulut 0,5 0,3 Voitto ennen veroja 12,7 5,7 Tuloverot*) -2,8 -1,0 Tilikauden voitto 9,9 4,7 Jakautuminen: Emoyhtiön osakkeenomistajille 9,6 4,4 Vähemmistölle 0,4 0,3 Emoyhtiön omistajille voitosta laskettu osakekohtainen tulos: - laimentamaton, EUR 0,07 0,03 *) Vuoden 2006 veroina on huomioitu katsauskauden tulosta vastaava vero. Tuloslaskelma ilman kertaluonteisia eriä, milj. EUR 1.7.-31.12.2006 1.10.-31.12.2006 Liikevaihto 662,7 343,8 Myytyjen suoritteiden kulut -592,0 -306,8 Bruttokate 70,7 37,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,1 0,6 Myynnin ja jakelun kulut -49,7 -26,6 Hallinnon kulut -9,3 -5,5 Liikevoitto 12,8 5,5 Rahoitustuotot ja kulut 0,5 0,3 Voitto ennen veroja 13,3 5,9 Tase, milj. EUR 31.12.2006 Pitkäaikaiset varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 63,3 Liikearvo 34,7 Muut aineettomat hyödykkeet 7,5 Osuudet osakkuusyrityksissä ja myytävissä olevat sijoitukset 0,0 Muut pitkäaikaiset saamiset 10,0 Laskennalliset verosaamiset 0,0 Pitkäaikaiset varat yhteensä 115,6 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 181,0 Myyntisaamiset ja muut saamiset 201,8 Rahavarat 112,9 Lyhytaikaiset varat yhteensä 495,6 VARAT YHTEENSÄ 611,2 Tase, milj. EUR 31.12.2006 Oma pääoma Osakepääoma 36,2 Muut rahastot 30,1 Kertyneet voittovarat 116,9 Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 183,2 Vähemmistöosuus 8,5 Oma pääoma yhteensä 191,8 Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat 9,7 Eläkevelvoitteet 4,1 Varaukset 0,0 Pitkäaikaiset korolliset velat 0,5 Muut pitkäaikaiset velat 0,4 Pitkäaikaiset velat yhteensä 14,8 Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat 370,9 Varaukset 1,9 Lyhytaikaiset korolliset velat 31,8 Lyhytaikaiset velat yhteensä 404,6 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 611,2 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista: Emoyhtiön omistajille Vähem- Osake- Muut Muunto- Kertyneet kuuluva oma mistö- milj. EUR pääoma rahastot erot voittovarat pääoma osuus Yhteensä Oma pääoma 1.7.2006 36,2 30,1 -1,3 110,3 175,3 17,0 192,3 Muuntoerot 1,3 1,3 1,3 Ulkomaiseen tytäryhtiöön tehdyn netto- sijoituksen suojaus 0,0 0,0 0,0 Vähemmistö- osuuden muutos -8,9 -8,9 Muut muutokset 0,0 Osake- perusteisten palkkioiden kulukirjaus 0,1 0,1 0,1 Omaan pääomaan kirjattuihin eriin liittyvät verot 0,6 0,6 0,6 Suoraan omaan pääomaan kirjatut erät -3,6 -3,6 -3,6 Tilikauden voitto 9,6 9,6 0,4 9,9 Oma pääoma 31.12.2006 36,2 30,1 0,0 116,9 183,3 8,5 191,8 Rahavirtalaskelma, milj. EUR 1.7.-31.12.2006 Liikevoitto 12,2 Poistot 5,9 Käyttöpääoman muutos 31,0 Rahoituserien ja verojen rahavirta -3,9 Muut oikaisut 0,9 Liiketoiminnan rahavirta 46,1 Investointien rahavirta -6,4 Rahoituksen rahavirta 7,4 Rahavarojen muutos 47,1 Rahavarat tilikauden alussa 65,8 Valuuttakurssien muutosten vaikutus 0,0 Rahavarojen muutos 47,1 Rahavarat tilikauden lopussa 112,9 Tunnusluvut 31.12.2006 Omavaraisuusaste, % 33,1 % Oma pääoma/osake, e 1,30 Sijoitetun pääoman tuotto, % 12,1 % Oman pääoman tuotto, % 10,3 % Korolliset nettovelat, Me -80,6 Me Nettovelkaantumisaste, % -42,0% Osakekohtainen tulos, e 0,07 Osakkeita kauden lopussa, tkpl *) 141 258 *) Vuoden 2006 osakekohtaisten tunnuslukujen laskennassa on käytetty kauden lopun osakemäärää. Johdannaissopimukset, vakuudet ja vastuusitoumukset 31.12.2006 Positiivinen Negatiivinen Sopimusten milj. EUR käypä arvo käypä arvo nimellisarvot Itsenäiseen ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaus -0,3 26,5 Muut termiini- ja valuutanvaihtosopimukset 0,0 0,0 4,6 milj. EUR 31.12.2006 Annetut vakuudet omista sitoumuksista Annetut takaukset 4,8 Annetut kiinteistökiinnitykset 1,0 Annetut yrityskiinnitykset 22,9 Muut takaukset ja vastuut 2,5 Yhteensä 31,2 Annetut vakuudet muiden sitoumuksista Ulkopuolisten puolesta annetut takaukset 0,0 Leasing-vastuut 0,6 Muut vastuut 0,0 Ei purettavissa olevat vuokrasopimukset 6,5 Laskutus liiketoimintasegmenteittäin, milj. EUR 1.7.-31.12.2006 Lääkkeiden jakelu ja kauppa 1027,7 Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa 138,3 Konserni yhteensä 1166,0 Liikevaihto liiketoimintasegmenteittäin, milj. EUR 1.7.-31.12.2006 Lääkkeiden jakelu ja kauppa 543,5 Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa 119,3 Konserni yhteensä 662,7 Liikevoitto liiketoimintasegmenteittäin, milj. EUR 1.7.-31.12.2006 Lääkkeiden jakelu ja kauppa 8,6 Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa 6,1 Konsernihallinto ja muut -2,6 Konserni yhteensä 12,2 Keskimääräinen henkilömäärä tarkastelukaudella 1 556 Henkilömäärä kauden lopussa 1 495 Liikevoitto liiketoimintasegmenteittäin ilman kertaluonteisia eriä, milj. EUR 1.7.-31.12.2006 Lääkkeiden jakelu ja kauppa 9,0 Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa 6,3 Konsernihallinto ja muut -2,6 Konserni yhteensä 12,8 Laskutus liiketoimintasegmenteittäin, milj. EUR 10-12/2006 7-9/2006 Lääkkeiden jakelu ja kauppa 527,9 499,9 Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa 75,3 62,9 Konserni yhteensä 603,2 562,8 Liikevaihto liiketoimintasegmenteittäin, milj. EUR 10-12/2006 7-9/2006 Lääkkeiden jakelu ja kauppa 278,7 264,8 Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa 65,2 54,1 Konserni yhteensä 343,8 318,9 Liikevoitto liiketoimintasegmenteittäin, milj. EUR 10-12/2006 7-9/2006 Lääkkeiden jakelu ja kauppa 4,1 4,5 Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa 2,9 3,2 Konsernihallinto ja muut -1,7 -0,9 Konserni yhteensä 5,3 6,8 Liikevoitto liiketoimintasegmenteittäin ilman kertaluonteisia eriä, milj. EUR 10-12/2006 7-9/2006 Lääkkeiden jakelu ja kauppa 4,1 4,9 Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa 3,1 3,2 Konsernihallinto ja muut -1,7 -0,9 Konserni yhteensä 5,5 7,2 Liikevaihto markkina-alueittain, milj. EUR 1.7.-31.12.2006 Suomi 270,7 Muut Pohjoismaat 369,6 Muu Eurooppa 21,6 Muut maat 0,8 Konserni yhteensä 662,7 Liikevaihto markkina-alueittain, milj. EUR 10-12/2006 7-9/2006 Suomi 140,0 130,7 Muut Pohjoismaat 191,3 178,3 Muu Eurooppa 12,3 9,2 Muut maat 0,2 0,7 Konserni yhteensä 343,8 318,9 Espoossa 31.1.2007 Oriola-KD Oyj:n hallitus Oriola-KD Oyj Eero Hautaniemi Kimmo Virtanen toimitusjohtaja talous- ja rahoitusjohtaja Lisätietoja: Eero Hautaniemi toimitusjohtaja puh. 010 429 2109 sähköposti: eero.hautaniemi@oriola-kd.com Kimmo Virtanen talous- ja rahoitusjohtaja puh. 010 429 2069 sähköposti: kimmo.virtanen@oriola-kd.com Pellervo Hämäläinen viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja puh. 010 429 2497 sähköposti: pellervo.hamalainen@oriola-kd.com Jakelu Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet Julkaisija: Oriola-KD Oyj Konserniviestintä Orionintie 5 02200 Espoo www.oriola-kd.com
Oriola-KD:n tilinpäätös 1.7. - 31.12.2006
| Source: OKD