Spondan merkintäoikeusannin alustava tulos


Sponda Oyj                              Pörssitiedote 5.2.2007, klo 15.20


Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Australiassa, Kanadassa, Japanissa tai
Yhdysvalloissa

Spondan merkintäoikeusannin alustava tulos

Merkintäaika Sponda Oyj:n merkintäoikeusannissa päättyi 2.2.2007. Alustavien
tulosten mukaan osakeannissa merkittiin noin 31,6 miljoonaa osaketta, mikä vastaa
noin 99,5 prosenttia tarjottujen osakkeiden yhteismäärästä. Noin 5 200
sijoittajaa merkitsi osakkeita osakeannissa.

Sponda ja osakeannin pääjärjestäjät ovat tänään solmineet sopimuksen osakeannissa
merkitsemättä jääneiden noin 160 000 osakkeen myymisestä. Sopimuksen perusteella
pääjärjestäjät pyrkivät hankkimaan ostajia näille osakkeille ja mahdollinen
myynti on tarkoitus toteuttaa mahdollisimman pian. Pääjärjestäjät tilittävät
myynnistä saadun nettotuoton (merkitsemättä jääneiden osakkeiden myyntihinta
vähennettynä osakekohtaisella merkintähinnalla 7,80 euroa, pääjärjestäjien
palkkioilla, varainsiirtoverolla ja muilla kuluilla) käyttämättömien
merkintäoikeuksien haltijoille, joilla olisi ollut oikeus merkitä merkitsemättä
jääneet osakkeet. Nettotuotto tilitetään arviolta 13.2.2007.

Väliaikaiset osakkeet, jotka vastaavat osakeannissa merkittyjä osakkeita, on
tänään otettu kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä. Osakeannissa
merkittyjä osakkeita vastaava osakepääoman korotus merkitään kaupparekisteriin ja
väliaikaiset osakkeet yhdistellään Spondan nykyiseen osakelajiin 9.2.2007.

Sponda julkistaa osakeannin lopullisen tuloksen arviolta 6.2.2007 yhtiön
hallituksen hyväksyttyä osakeannissa tehdyt merkinnät.

Helsingissä 5. päivänä helmikuuta 2007


Sponda Oyj



Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kari Inkinen, puh: 09-6805 8202,0400-402 653



Sponda Oyj on pääkaupunkiseudun toimitilakiinteistöihin erikoistunut
kiinteistösijoitusyhtiö. Spondan toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja
kehittää toimisto-, liike- ja logistiikkakiinteistöjä toimintaympäristöiksi,
jotka luovat edellytykset asiakkaiden menestykselle. Spondan kiinteistöpääoman
käypä arvo on noin 2,8 mrd euroa ja vuokrattava pinta-ala noin 2 milj. m². Sponda
on suurin Helsingin Pörssissä noteerattu kiinteistösijoitusyhtiö.

Tämän tiedotteen sisältämää informaatiota ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai
levitettäväksi Autraliassa, Kanadassa, Japanissa tai Yhdysvalloissa. Tämä tiedote
ei ole tarjous merkintäoikeuksien tai osakkeiden myymiseksi Australiassa,
Japanissa, Kanadassa tai Yhdysvalloissa (lukuun ottamatta private placement -
poikkeusta). Tiedotteessa tarkoitettuja osakkeita ei voi tarjota eikä myydä
Yhdysvalloissa muutoin kuin vuoden 1933 arvopaperilain (Securities Act of 1933)
sallimissa poikkeustapauksissa rekisteröintivelvollisuudesta, tai tilanteessa
jossa transaktio ei ole Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain tai soveltuvien
osavaltioiden lakien piirissä. Tätä osakeantia / tarjousta tai mitään sen osaa ei
tulla rekisteröimään Yhdysvalloissa, eikä osakkeita tulla myymään julkisesti
Yhdysvalloissa.

Tämä tiedote ei ole suora tai välillinen tarjous koskien mahdollista
arvopapereiden myyntiä tai hankintaa, eikä osakkeita myydä alueilla, joilla
kyseisten osakkeiden tarjoaminen tai myynti olisi lainvastaista ennen osakkeiden
rekisteröintiä, poikkeusta rekisteröintivelvollisuudesta tai muuta hyväksyntää
kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisesti.

Tämä tiedote ei ole tarjous myydä arvopapereita yleisölle Isossa-Britanniassa.
Arvopapereita koskevaa listalleottoesitettä ei ole rekisteröity eikä rekisteröidä
Isossa-Britanniassa, joten osakeanti on suunnattu ainoastaan henkilöille, jotka
ovat (i) Ison-Britannian ulkopuolella tai jotka (ii) kuuluvat Ison-Britannian
vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja -markkinalain ("Financial Services and Markets
Act 2000") vuoden 2005 määräyksen ("Financial Promotion") 19(5) artiklan
("ammattimaiset sijoittajat", "investment professionals") piiriin (yhdessä
jäljempänä "asianomaiset henkilöt"). Henkilöt, jotka eivät ole asianomaisia
henkilöitä, eivät saa toimia tämän tiedotteen perusteella tai perustaa
toimintaansa tämän tiedotteen varaan.