Spondan merkintäoikeusannin lopullinen tulos


Sponda Oyj                              Pörssitiedote 6.2.2007, klo 17.30


Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Australiassa, Kanadassa, Japanissa tai
Yhdysvalloissa

Spondan merkintäoikeusannin lopullinen tulos

Sponda Oyj:n merkintäoikeusannin lopullisen tuloksen perusteella osakeannissa
merkittiin merkintäoikeuksien perusteella noin 31,6 miljoonaa osaketta, mikä
vastaa noin 99,5 prosenttia tarjottujen osakkeiden yhteismäärästä. Noin 5 200
sijoittajaa merkitsi osakkeita osakeannissa.

Osakeannin pääjärjestäjät ovat hankkineet ostajat myös kaikille osakeannissa
merkintäoikeuksien perusteella merkitsemättä jääneille noin 160 000 osakkeelle.
Osakkeiden keskimääräinen myyntihinta oli noin 11,83 euroa osakkeelta.
Pääjärjestäjät tilittävät myynnistä saadun nettotuoton (merkitsemättä jääneiden
osakkeiden myyntihinta vähennettynä osakekohtaisella merkintähinnalla 7,80 euroa,
pääjärjestäjien palkkioilla, varainsiirtoverolla ja muilla kuluilla)
käyttämättömien merkintäoikeuksien haltijoille, joilla olisi ollut oikeus merkitä
merkitsemättä jääneet osakkeet. Nettotuotto tilitetään arviolta 13.2.2007.

Spondan hallitus on tänään hyväksynyt kaikkien osakkeiden merkinnät. Spondan
osakeannilla keräämät bruttovarat ovat noin 247 miljoonaa euroa ennen kulujen ja
palkkioiden vähentämistä. Osakeannin perusteella tehtävän osakepääoman korotuksen
seurauksena Spondan osakepääoma tulee nousemaan 111 030 185 euroon ja osakkeiden
lukumäärä 111 030 185 osakkeeseen. Kaikki osakeannissa merkityt osakkeet on
maksettu kokonaisuudessaan. Osakeannissa merkityt osakkeet oikeuttavat täyteen
osinkoon ja tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Spondassa siitä lähtien,
kun osakepääoman korotus on merkitty kaupparekisteriin.

Väliaikaiset osakkeet, jotka vastaavat osakeannissa merkittyjä osakkeita,
otettiin kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä 5.2.2007. Osakeannissa
merkittyjä osakkeita vastaava osakepääoman korotus merkitään kaupparekisteriin ja
väliaikaiset osakkeet yhdistellään Spondan nykyiseen osakelajiin 9.2.2007.


Helsingissä 6. päivänä helmikuuta 2007


Sponda Oyj



Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kari Inkinen, puh: 09-6805 8202,0400-402 653



Sponda Oyj on pääkaupunkiseudun toimitilakiinteistöihin erikoistunut
kiinteistösijoitusyhtiö. Spondan toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja
kehittää toimisto-, liike- ja logistiikkakiinteistöjä toimintaympäristöiksi,
jotka luovat edellytykset asiakkaiden menestykselle. Spondan kiinteistöpääoman
käypä arvo on noin 2,8 mrd euroa ja vuokrattava pinta-ala noin 2 milj. m². Sponda
on suurin Helsingin Pörssissä noteerattu kiinteistösijoitusyhtiö.

Tämän tiedotteen sisältämää informaatiota ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai
levitettäväksi Autraliassa, Kanadassa, Japanissa tai Yhdysvalloissa. Tämä tiedote
ei ole tarjous merkintäoikeuksien tai osakkeiden myymiseksi Australiassa,
Japanissa, Kanadassa tai Yhdysvalloissa (lukuun ottamatta private placement -
poikkeusta). Tiedotteessa tarkoitettuja osakkeita ei voi tarjota eikä myydä
Yhdysvalloissa muutoin kuin vuoden 1933 arvopaperilain (Securities Act of 1933)
sallimissa poikkeustapauksissa rekisteröintivelvollisuudesta, tai tilanteessa
jossa transaktio ei ole Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain tai soveltuvien
osavaltioiden lakien piirissä. Tätä osakeantia / tarjousta tai mitään sen osaa ei
tulla rekisteröimään Yhdysvalloissa, eikä osakkeita tulla myymään julkisesti
Yhdysvalloissa.

Tämä tiedote ei ole suora tai välillinen tarjous koskien mahdollista
arvopapereiden myyntiä tai hankintaa, eikä osakkeita myydä alueilla, joilla
kyseisten osakkeiden tarjoaminen tai myynti olisi lainvastaista ennen osakkeiden
rekisteröintiä, poikkeusta rekisteröintivelvollisuudesta tai muuta hyväksyntää
kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisesti.

Tämä tiedote ei ole tarjous myydä arvopapereita yleisölle Isossa-Britanniassa.
Arvopapereita koskevaa listalleottoesitettä ei ole rekisteröity eikä rekisteröidä
Isossa-Britanniassa, joten osakeanti on suunnattu ainoastaan henkilöille, jotka
ovat (i) Ison-Britannian ulkopuolella tai jotka (ii) kuuluvat Ison-Britannian
vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja -markkinalain ("Financial Services and Markets
Act 2000") vuoden 2005 määräyksen ("Financial Promotion") 19(5) artiklan
("ammattimaiset sijoittajat", "investment professionals") piiriin (yhdessä
jäljempänä "asianomaiset henkilöt"). Henkilöt, jotka eivät ole asianomaisia
henkilöitä, eivät saa toimia tämän tiedotteen perusteella tai perustaa
toimintaansa tämän tiedotteen varaan.