LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 6.2.2007 klo 13.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ OSTAA NORJALAISEN KALAJALOSTEIDEN VALMISTAJAN MARITIM FOOD AS:N Lännen Tehtaat vahvistaa elintarvikeryhmäänsä ja vauhdittaa kalaliiketoimintansa kasvua ostamalla norjalaisen Maritim Food AS:n osakkeet Brynild Gruppen AS:ltä. Osakkeita koskeva kauppakirja on allekirjoitettu tänään. Kaupan lopullinen toteuttaminen edellyttää Norjan kilpailuviranomaisten hyväksyntää ja sen ennakoidaan ajoittuvan helmi-maaliskuulle. Kauppaan kuuluu Maritim Food AS ja sen kokonaan omistamat ruotsalaiset tytäryhtiöt Maritim Food Sweden AB ja Maritim Food Sweden Egendom AB sekä Maritim Foodille kuuluva 47,5 %:n vähemmistöosuus norjalaisesta Sandanger AS:stä. Maritim Foodilla on lisäksi Sandangerin osakkeita koskeva osto-optio, joka toteuttamalla omistusosuus on mahdollista nostaa 51 %:iin. Maritim Food AS:n velattomaksi arvoksi on määritelty noin 15 miljoonaa euroa. Lännen Tehtaat Oyj maksaa kaupan toteutushetkellä Maritim Food AS:n osakkeista noin 10 miljoonaa euroa ja ottaa vastatakseen noin 4 miljoonan euron nettovelat. Osakkeiden lopulliseen kauppahintaan vaikuttaa myytävien yhtiöiden varojen ja velkojen kehitys 30.6.2006 ja kaupan toteuttamishetken välisenä aikana. Sopimuksen mukaan myyjällä on oikeus saada lisäkauppahintana vuoden 2008 huhtikuussa 0-1,3 miljoonaa euroa. Lisäkauppahinta on sidottu Maritim Foodin ja Sandanger AS:n vuoden 2007 tuloskehitykseen. Osakekaupasta arvioidaan syntyvän Lännen Tehtaat -konserniin enintään noin 7 miljoonan euron konserniliikearvo. Maritim Food AS:n liikevaihto vuonna 2005 oli noin 27 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 1,2 miljoonaa euroa. Taseen loppusumma oli noin 10 miljoonaa euroa. Maritim Foodin palveluksessa on keskimäärin noin 95 henkilöä. Sandanger AS:n liikevaihto oli noin 9 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 0,3 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on keskimäärin noin 50 henkilöä. Maritim Food on yksi johtavista kalajalosteiden valmistajista Norjassa. Yhtiön asiakkaita ovat vähittäiskauppa ja suurtaloussektorin asiakkaat. Yhtiö myy ja markkinoi kala- ja äyriäistuotteita Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Yhtiön päätuoteryhmiä ovat savustetut ja marinoidut kalat (lohi, kirjolohi ja makrilli), kalajalosteet, äyriäis- ja katkarapusäilykkeet ja kastikkeet. Yhtiöllä on kaksi tehdasta Fredrikstadissa, Norjassa ja yksi Munkedalissa, Ruotsissa. Kalajalosteisiin, valmisaterioihin ja kalasäilykkeisiin keskittyvällä Sandanger AS:llä on tuotantolaitos Gjerdsvikassa, Norjassa. Lännen Tehtaat keskittyy strategiansa mukaisesti elintarvikeliiketoimintoihin ja pyrkii vahvistamaan asemaansa yhtenä johtavista suomalaisista elintarvikeyhtiöistä. Nyt toteutettava yrityskauppa on Lännen Tehtaat -konsernin strategisten linjausten mukainen. Maritim Food AS ja Apetit Kala Oy ovat yhdessä yksi pohjoismaiden johtavista kalajalosteiden valmistajista. Yritysten tuotteet ovat maanlaajuisessa vähittäiskauppajakelussa Norjassa ja Suomessa ja maan kattavassa jakelussa suurtaloussektorilla Ruotsissa. Yhtiöiden on tarkoitus hyödyntää yhteistä osaamistaan erityisesti raaka-aineiden hankinnassa, valmistuksessa ja myynnissä pohjoisen Itämeren alueella. Yrityskaupalla arvioidaan olevan vähäinen positiivinen vaikutus Lännen Tehtaat -konsernin liikevoittoon jo vuonna 2007. Lännen Tehtaat -konserni muodostuu Apetit Pakaste Oy:stä, Apetit Kala Oy:stä, Apetit Suomi Oy:stä ja Mildola Oy:stä sekä myytävänä olevista Suomen Rehu Oy:stä ja Avena Nordic Grain Oy:stä tytäryhtiöineen. Konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli runsaat 400 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa oli noin 1000 henkilöä. Lännen Tehtaiden tilinpäätöstiedote julkaistaan 14.2.2007. LÄNNEN TEHTAAT OYJ Matti Karppinen toimitusjohtaja Lisätiedot: toimitusjohtaja Matti Karppinen, puh. 010 402 4001 Jakelu: Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet www.lannen.fi[pic]