ELCOTEQIN TOIMENPIDEOHJELMA VUODELLE 2007: TOIMINTOJA SOPEUTETAAN EUROOPASSA JA AMERIKAN ALUEELLA


Elcoteq SE       Pörssitiedote          7.2.2007 klo 8.50


ELCOTEQIN TOIMENPIDEOHJELMA VUODELLE 2007: TOIMINTOJA SOPEUTETAAN EUROOPASSA JA
AMERIKAN ALUEELLA

Elcoteq ilmoitti joulukuussa 2006 aloittavansa toimenpideohjelman, jonka
tavoitteena on nopeuttaa yhtiön strategian mukaisia toimenpiteitä kilpailukyvyn,
kannattavuuden ja kustannustehokkuuden parantamiseksi. Tavoitteeksi asetettiin
noin 20 miljoonan euron vuotuiset säästöt, jotka edellyttävät rakenteellisia
muutoksia, kuten toimintojen, prosessien ja henkilöstöresurssien
uudelleenorganisointeja ja sopeuttamista erityisesti Euroopassa ja Amerikan
alueella. Elcoteq selvittää eri vaihtoehtoja muutosten toteuttamiselle.

Yhtiö varautuu ohjelman osalta vuonna 2007 noin 20 miljoonan euron
kertaluonteisiin kustannuksiin, joista suurin osa kirjattaneen ensimmäisen
neljänneksen tulokseen. Toimenpideohjelman säästövaikutukset alkavat näkyä yhtiön
tuloksessa vuoden 2007 jälkipuoliskolla.

Elcoteq aloittaa yt-neuvottelut Suomessa

Elcoteq on tänään kutsunut Suomessa toimivien yhtiöidensä henkilöstöryhmien
edustajat yhteistoimintalain mukaisiin neuvotteluihin, jotka koskevat yhtiöiden
toimintojen mahdollisia uudelleenjärjestelyjä, joidenkin toimintojen tai
yksiköiden lopettamisia sekä niistä mahdollisesti aiheutuvia tuotannollisin ja
taloudellisin perustein tapahtuvia työsuhteiden lomautuksia, osa-aikaistamisia
tai työsuhteiden päättämisiä. Neuvotteluissa keskustellaan myös Lohjan tehtaan
sulkemisesta yhtenä vaihtoehtona. Yhtiö esittää yt-neuvotteluissa selvitettäväksi
ne keinot, joiden avulla pyritään varmistamaan konsernin pitkän aikavälin
kannattavuus ja kilpailukyky.

Yhtiön arvion mukaan mahdollinen henkilöstön vähentämistarve voisi koskea
enimmillään noin 500 henkilöä Suomessa kaikissa henkilöstöryhmissä. Elcoteq
työllistää maailmanlaajuisesti noin 23 000 henkilöä, joista noin 700 on Suomessa.


Muut toimenpiteet

Noin 20 miljoonan euron säästöihin kohdistuvan toimenpideohjelman lisäksi
Elcoteqissa tehdään useita muita kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen
tähtääviä toimenpiteitä. Yhtiössä jatketaan tuotannon tehokkuuden parantamiseen
tähtäävää globaalia ohjelmaa, joka koskee yhtiön kaikkia tehtaita Euroopassa,
Aasiassa ja Amerikassa. Ohjelman keskeisenä tavoitteena on käyttöomaisuuden
tehokkaampi ja joustavampi käyttö. Ohjelman avulla pyritään myös varmistamaan se,
että tehtaiden resurssit vastaavat olemassa olevaa kysyntää.

Lisäksi yhtiö siirtyy Euroopassa uudistetun sopimus- ja laskutusmallin käyttöön
1.5.2007, jonka jälkeen pääosa yhtiön Euroopan asiakas- ja toimitussopimuksista
sekä laskutuksesta tehdään konsernin Zugissa, Sveitsissä sijaitsevan
kansainvälisen toimiston nimissä. Uuden laskutusmallin uskotaan alentavan yhtiön
efektiivistä verokantaa.

Ennakkotapausten puuttuessa ja Suomen verottajalta saadun ennakkotiedon
perusteella Elcoteq ja sen käyttämät veroasiantuntijat eivät pidä yllä mainittuun
järjestelyyn liittyvää suomalaista veroriskiä huomattavana.



Elcoteqin hallitus ilmoitti joulukuussa esittävänsä yhtiökokoukselle Elcoteqin
kotipaikan siirtämistä Luxemburgiin. Siirron tavoitteena on tukea yhtiön
kansainvälistymisstrategiaa, eurooppalaista identiteettiä ja luoda yhtiön
kilpailukyvyn jatkuvalle parantamiselle toimiva rakenteellinen pohja. Hallituksen
ehdotus yhtiön kotipaikan siirtämiseksi on osa kilpailukyvyn parantamiseksi
aloitettua toimenpideohjelmaa.

"Nykyisten toimintojen sopeuttaminen ja tehostaminen on välttämätöntä yhtiön
kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Meidän on vastattava markkinoiden
ja kysynnän muutoksiin, vaikka se joskus merkitsisikin vaikeita päätöksiä. Uskon,
että tämän toimenpideohjelman avulla pystymme parantamaan kannattavuuttamme jo
kuluvan vuoden aikana", sanoo toimitusjohtaja Jouni Hartikainen.


ELCOTEQ SE

Jouni Hartikainen
Toimitusjohtaja


Lisätietoja:
Jouni Hartikainen, toimitusjohtaja. Puh. 010 41 311
Jukka Jäämaa, varatoimitusjohtaja, COO, puh. 050 526 7665
Teo Ottola, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 010 413 1240
Reeta Kaukiainen, viestintäjohtaja, puh. 010 413 1742


Tietoa Elcoteqista:

Elcoteq SE on johtava tietoliikennetuotteisiin ja -asiakkaisiin keskittyvä
elektroniikan valmistuspalveluyritys. Elcoteq tarjoaa maailmanlaajuisesti
tietoliikennetuotteiden suunnittelu-, valmistus-, materiaalihallinta- ja
jälkimarkkinapalveluja, jotka kattavat asiakkaiden tuotteiden koko elinkaaren.
Elcoteq valmistaa mm. matkapuhelimia ja niiden moduuleita, digisovittimia,
tukiasemia ja mikroaaltolinkkejä. Elcoteqilla on toimintaa neljällä mantereella
16 maassa, ja se työllistää noin 23 000 henkilöä. Konsernin liikevaihto vuonna
2005 oli 4,2 miljardia euroa. Elcoteq SE on listattu Helsingin Pörssissä.
Lisätietoja yhtiöstä: www.elcoteq.com.