STOCKMANN Oyj Abp PÖRSSITIEDOTE 8.2.2007 klo 13.30 STOCKMANNIN TILINPÄÄTÖSTEDOTE 2006 Stockmann-konserni teki historiansa parhaan tuloksen. Voitto ennen veroja kasvoi 25 prosenttia ja oli 128,9 Me (102,8 Me vuonna 2005). Tuloskehitys ulkomailla oli erityisen myönteinen. Liiketoiminnan muut tuotot olivat 34,4 Me. Kokonaismyynti pieneni liiketoimintojen myymisen seurauksena 16 prosenttia ja oli 1 552,7 Me (1 851,3 Me vuonna 2005). Jatkuvien toimintojen myynti kasvoi 6,3 prosenttia. Tavarataloryhmä teki ennätystuloksen, ja myös Hobby Hallin liikevoitto parani. Seppälän liikevoitto pieneni edellisen vuoden huipputasosta. Sijoitetun pääoman tuotto kasvoi ja oli 22,9 prosenttia. Tulos osaketta kohden kasvoi 1,93 euroon, kun se vuotta aiemmin oli 1,44 euroa. Hallitus esittää, että osinkoa maksetaan 1,30 euroa osakkeelta. Muutokset konsernirakenteessa Stockmann myi 1.3.2006 lukien tytäryhtiönsä Stockmann Auto Oy Ab:n osakekannan yhteensä 67,9 miljoonan euron velattomasta kauppahinnasta. Myyntivoitto kaupoista oli yhteensä 7,4 miljoonaa euroa. Samassa yhteydessä Stockmann ja Veho Group Oy Ab käynnistivät autoja ja autoalan palveluja koskevan laajamittaisen kanta- asiakasyhteistyön. Stockmann myi 30.1.2006 allekirjoitetulla sopimuksella Venäjällä Zara- liiketoimintaa harjoittavan tytäryhtiönsä Zara-merkin omistajalle, espanjalaiselle Inditex-yhtymälle. Tehdyn sopimuksen seurauksena Venäjän liiketoimintaa on harjoitettu Inditexin lukuun 1.1.2006 lukien. Venäjän antimonopolikomitea hyväksyi osakekaupan kesäkuussa, ja kauppa toteutui kesäkuun lopussa. Kauppahinta oli 41,5 miljoonaa euroa ja osakkeiden myyntivoitto 21,9 miljoonaa euroa. Suomessa Stockmann jatkaa Zara-liiketoimintaa. Myynti ja tulos Stockmann-konsernin jatkuvien toimintojen myynti kasvoi 6 prosenttia ja oli 1 477,8 miljoonaa euroa. Jatkuvien toimintojen myynti kasvoi Suomessa 2 prosenttia ja ulkomailla 25 prosenttia. Ulkomaisen myynnin osuus jatkuvien toimintojen myynnistä kasvoi ja oli 24 prosenttia (20 prosenttia). Yrityskauppojen vaikutuksesta konsernin kokonaismyynti pieneni 16 prosenttia ja oli 1 552,7 miljoonaa euroa (1 851,3 miljoonaa euroa). Konsernin liikevaihto pieneni samoin 16 prosenttia ja oli 1 300,7 miljoonaa euroa (1 542,6 miljoonaa euroa). Jatkuvien toimintojen myyntikate parani 37,2 miljoonaa euroa ja oli 518,5 miljoonaa euroa. Myytyjen liiketoimintojen myyntikatteen poisjäämisen vaikutuksesta konsernin koko liiketoiminnan myyntikate kuitenkin pieneni 20,1 miljoonaa euroa ja oli 527,0 miljoonaa euroa. Suhteellinen myyntikate oli 40,5 prosenttia (35,5 prosenttia). Liiketoiminnan suhteellinen myyntikate kasvoi Hobby Hallissa ja tavarataloryhmässä ja pieneni hieman Seppälässä. Konsernin suhteellista myyntikatetta paransi osaltaan myynnin rakenteen muutos, kun matalakatteinen automyynti jäi pois maaliskuun alusta lukien. Toiminnan kustannukset pienenivät 14,9 miljoonaa euroa ja poistot 3,7 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi 25,8 miljoonaa euroa ja oli 129,5 miljoonaa euroa (103,7 miljoonaa euroa). Liikevoitto oli 10,0 prosenttia liikevaihdosta (6,7 prosenttia). Jatkuvien toimintojen liikevoitto parani 4,3 miljoonaa euroa ja oli 99,9 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut tuotot, jotka olivat 34,4 miljoonaa euroa, muodostuivat Stockmann Auton ja Venäjän Zara-liiketoiminnan luovutuksista saaduista myyntivoitoista,Tallinnassa sijaitsevan tontin rakentamattoman osan myyntivoitosta sekä Hobby Hallin toimistotilojen myyntivoitosta. Tallinnan tontin osan myyntivoitto, 4,7 miljoonaa euroa, sekä toimistotilojen myyntivoitto, 0,4 miljoonaa euroa, kohdistuvat jatkuviin toimintoihin. Edellisenä vuonna liiketoiminnan muita tuottoja oli 7,0 miljoonaa euroa. Rahoitusnetto parani 0,3 miljoonaa euroa ja oli -0,6 miljoonaa euroa (-0,9 miljoonaa euroa). Rahoitusnettoon sisältyi 0,8 miljoonaa euroa osakkeiden myyntivoittoja, joita oli vuotta aiemmin 0,9 miljoonaa euroa. Voitto ennen veroja oli 129,0 miljoonaa euroa eli 26,1 miljoonaa euroa suurempi kuin vuotta aiemmin. Jatkuvien toimintojen voitto ennen veroja kasvoi 5,5 miljoonaa euroa ja oli 99,4 miljoonaa euroa. Välittömät verot olivat 24,3 miljoonaa euroa eli 1,7 miljoonaa euroa pienemmät kuin vuotta aiemmin. Stockmann Auto Oy Ab:n ja Venäjän Zara-liiketoimintaa harjoittavan yhtiön osakkeiden myynnistä saadut myyntivoitot, 29,3 miljoonaa euroa, ovat verovapaita. Tilikauden voitto oli 104,7 miljoonaa euroa ja vuotta aiemmin 76,9 miljoonaa euroa. Tilikauden voitto jatkuvien toimintojen osalta kasvoi 5,3 miljoonaa euroa ja oli 75,2 miljoonaa euroa. Tulos osaketta kohden oli 1,93 euroa (1,44 euroa) ja optioiden vaikutuksella laimennettuna 1,90 euroa (1,42 euroa). Jatkuvien toimintojen osalta tulos osaketta kohden oli 1,39 euroa (1,31 euroa) ja optioiden vaikutuksella laimennettuna 1,37 euroa (1,29 euroa). Oma pääoma osaketta kohden oli 10,34 euroa (9,34 euroa). Uudet pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet Stockmannin konsernirakenteen muututtua Stockmannin hallitus vahvisti kesäkuussa konsernille uudet, vuoteen 2011 ulottuvat taloudelliset tavoitteet. Tavoitteena on, että vuonna 2011 konsernin sijoitetun pääoman tuotto on 22 prosenttia ja liikevoittomarginaali 10 prosenttia. Muut taloudelliset tavoitteet, vähintään 50 prosentin omavaraisuusaste ja markkinoiden kasvua nopeampi myynnin kasvu, ovat ennallaan. Myös osingonjakopolitiikka säilyy ennallaan: tavoitteena on jakaa osinkoina yli 50 prosenttia varsinaisen liiketoiminnan tuloksesta, ottaen kuitenkin huomioon toiminnan kasvun vaatima rahoitus. Hallitus arvioi, että ulkomaantoiminnan osuus sekä myynnistä että tuloksesta on vuonna 2011 noin puolet. Myynti ja tuloskehitys yksiköittäin Tavarataloryhmän myynti kasvoi 9 prosenttia 1 119,0 miljoonaan euroon (1 024,1 miljoonaa euroa). Myynti Suomessa kasvoi 4 prosenttia. Osaltaan myyntiä kasvatti lokakuussa 2005 kauppakeskus Jumbossa Vantaalla avattu tavaratalo. Helsingin tavaratalon mittava laajennus- ja saneeraustyö, jonka seurauksena noin 2 000-3 000 neliömetriä myyntipinta-alaa on jatkuvasti poissa käytöstä, ei ole ennakoitua suuremmalla tavalla vaikuttanut päätavaratalon myyntiin, vaikka Helsingin seudulla on samanaikaisesti avattu useita uusia kauppakeskuksia. Myynnin kasvua heikensivät koko vuoden jatkuneet poikkeukselliset sääolot. Ulkomaantoimintojen myyntiä kasvattivat hyvä vertailukelpoinen myynnin kasvu Venäjän ja Baltian tavarataloissa sekä uusien Bestseller-myymälöiden avaaminen Venäjällä. Ulkomaantoimintojen myynti kasvoi 26 prosenttia, ja niiden osuus ryhmän myynnistä nousi 26 prosenttiin (22 prosenttia). Tavarataloryhmän liikevoitto kasvoi 14,1 miljoonaa euroa ja oli 79,5 miljoonaa euroa (65,4 miljoonaa euroa), mikä on selvästi paras tulos kautta aikojen. Suomessa tulos hieman heikkeni pääosin Helsingin tavaratalon laajennus- ja saneeraustöiden aiheuttamien kustannusten ja toiminnallisten haittojen seurauksena. Ulkomaantoimintojen tulos kehittyi erittäin myönteisesti. Erityisesti Riiassa ja Moskovassa vuosina 2003 ja 2004 avattujen tavaratalojen tulokset paranivat selvästi. Tavarataloryhmän tulosta parantaa myös 4,7 miljoonan euron myyntivoitto, joka saatiin Tallinnassa myydystä tavaratalokiinteistön tontin rakentamattomasta osasta. Sijoitetun pääoman tuotto oli 21,2 prosenttia (19,7 prosenttia). Kannattavuuden parantamiseen tähtäävän kehitysohjelman vuoksi Hobby Hallin myynti pieneni 5 prosenttia ja oli 199,8 miljoonaa euroa (210,5 miljoonaa euroa). Myynti ulkomailla oli 16 prosenttia kokonaismyynnistä (16 prosenttia). Verkkokauppa kasvoi edelleen voimakkaasti, ja sen osuus Hobby Hallin Suomen etäkaupasta oli 47 prosenttia (36 prosenttia) ja Viron etäkaupasta 33 prosenttia (21 prosenttia). Latviassa avattiin syksyllä verkkokauppa, joka käynnistyi lupaavasti. Tuotevalikoiman uudistamisella aikaansaadun suhteellisen myyntikatteen kasvun ja tehokkaan kulujen hallinnan ansiosta Hobby Hallin liikevoitto parani 1,0 miljoonaa euroa ja oli 7,1 miljoonaa euroa (6,1 miljoonaa euroa). Liikevoittoon sisältyy Hobby Hallin toimistotilojen myynnistä saatu 0,4 miljoonan euron myyntivoitto. Syksyllä 2006 Hobby Hall suoritti Moskovan alueella postimyynnin koemarkkinoinnin, jonka avulla testattiin mm. etäkaupan logistiikan toimivuutta Venäjällä. Koemarkkinoinnin perusteella päätettiin käynnistää postimyynti Venäjällä syksyllä 2007. Sijoitetun pääoman tuotto oli 7,7 prosenttia (7,0 prosenttia). Seppälän myynti kasvoi 2 prosenttia ja oli 158,1 miljoonaa euroa (155,2 miljoonaa euroa). Myynti kasvoi voimakkaasti Baltiassa ja Venäjällä, joissa sitä kasvattivat vuoden 2005 lopulla ja vuonna 2006 avatut uudet myymälät sekä myynnin hyvä vertailukelpoinen kehitys. Seppälän myynti ulkomailla kasvoi 51 prosenttia, ja sen osuus kokonaismyynnistä nousi 22 prosenttiin (15 prosenttia). Suomessa myynti pieneni 7 prosenttia. Seppälän myymälämäärä Suomessa oli lähes koko vuoden ennallaan, ja kilpailu kiristyi uusien kauppakeskusten ja myymälöiden avaamisen myötä sekä Helsingin seudulla että pienemmissä maakuntakeskuksissa. Myös koko vuoden jatkuneet poikkeukselliset sääolot vaikeuttivat myyntiä erityisesti Suomessa. Seppälän suhteellinen myyntikate aleni hieman vertailukaudesta mutta säilyi kansainvälisestikin tarkasteltuna korkealla tasolla. Venäjän ja Baltian voimakkaan uusperustannan takia kiinteät kustannukset kasvoivat myyntiä nopeammin. Seppälän liikevoitto oli 21,1 miljoonaa euroa (31,1 miljoonaa euroa). Vertailukauden liikevoittoon sisältyy osakkeiden myyntivoittoa 5,6 miljoonaa euroa. Sijoitetun pääoman tuotto oli 92 prosenttia ja vuotta aiemmin 156 prosenttia. Stockmann Auton myynti tammi-helmikuussa oli 74,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto 7,7 miljoonaa euroa. Liikevoittoon sisältyy liiketoimintojen luovutuksesta saatu 7,4 miljoonan euron myyntivoitto. Stockmann Auto siirtyi uusille omistajille 1.3.2006. Rahoitus ja sitoutunut pääoma Stockmannin rahoitusasema pysyi edelleen vahvana. Korollisen vieraan pääoman määrä oli vuoden lopussa 23,4 miljoonaa euroa (47,2 miljoonaa euroa), joka oli kokonaisuudessaan pitkäaikaista (13,7 miljoonaa euroa). Uutta pitkäaikaista lainaa nostettiin vuoden aikana 10,0 miljoonaa euroa. Likvidit varat olivat vuoden lopussa 59,2 miljoonaa euroa, kun ne vuotta aiemmin olivat 18,4 miljoonaa euroa. Bruttoinvestoinnit olivat 125,5 miljoonaa euroa. Yritys- ja kiinteistökaupoista saatiin rahaa yhteensä 114,7 miljoonaa euroa. Nettokäyttöpääoma oli vuoden lopussa 194,5 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 237,9 miljoonaa euroa. Osinkoa maksettiin 59,5 miljoonaa euroa. Vuoden 2000 optioiden perusteella tehdyistä osakemerkinnöistä kertyi omaa pääomaa 19,5 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste kasvoi vertailukaudesta ja oli 74,5 prosenttia (66,4 prosenttia). Sijoitetun pääoman tuotto parani tuloksen paranemisen ansiosta ja oli 22,9 prosenttia (19,6 prosenttia). Konsernin sitoutunut pääoma kasvoi 42,4 miljoonaa euroa ja oli vuoden lopussa 595,0 miljoonaa euroa (552,5 miljoonaa euroa). Osingot Vuodelta 2005 maksettiin varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti osinkoa 1,10 euroa osakkeelta eli yhteensä 59,5 miljoonaa euroa. Hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkona vuodelta 2006 maksetaan 1,30 euroa osakkeelta. Esitetty osinko on 67,4 prosenttia osakekohtaisesta tuloksesta. Investoinnit ja ajankohtaiset hankkeet Investoinnit vuonna 2006 olivat yhteensä 125,5 miljoonaa euroa (57,0 miljoonaa euroa). Investoinnit ulkomaiseen liiketoimintaan olivat 61,5 miljoonaa euroa eli 49 prosenttia kokonaisinvestoinneista. Helsingin keskustan tavaratalon mittavat laajennus- ja muutostyöt käynnistyivät alkuvuodesta. Tavaratalon kaupallisia tiloja laajennetaan noin 10 000 neliömetrillä muuttamalla tiloja kaupalliseen käyttöön ja rakentamalla uutta tilaa. Tämän lisäksi rakennetaan täysin uudet tavarankäsittely-, huolto- ja asiakaspaikoitustilat. Laajennuksen jälkeen Helsingin tavaratalon myyntipinta-ala on noin 50 000 neliömetriä. Hankkeen kustannusarvio on noin 145 miljoonaa euroa. Töiden arvioidaan valmistuvan vaiheittain vuoteen 2010 mennessä. Hankkeeseen sitoutui vuoden 2006 aikana 46,7 miljoonaa euroa. Vuonna 2006 avattiin kaksi Stockmann Beauty -myymälää, joita vuoden lopussa oli yhteensä kolmetoista. Venäjällä on avattu vuoden 2006 aikana seitsemän Bestseller- myymälää, joista Pietarissa kolme sekä Moskovassa, Kazanissa, Jekaterinburgissa ja Ni?ni Novgorodissa yksi. Tähän mennessä Venäjällä on avattu yhteensä 11 Bestseller-myymälää. Tavoitteena on edelleen kasvattaa Bestseller-myymäläketjua vuoden 2007 aikana. Tavarataloryhmä avaa helmikuussa 2007 Moskovan neljännen tavaratalon Kaakkois- Moskovaan rakennettavaan Mega-kauppakeskukseen. Vuokratiloihin rakennettavan tavaratalon kustannusarvio on Stockmannin osalta noin 16 miljoonaa euroa. Vuonna 2005 allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti Stockmann osti noin 10 000 neliömetrin suuruisen liiketontin Pietarin kaupungin pääkadulta Nevski Prospektilta. Tontti sijaitsee Vosstanija-aukion metroaseman vieressä ja Moskovan rautatieaseman välittömässä läheisyydessä. Stockmann rakennuttaa tontille bruttopinta-alaltaan noin 100 000 neliömetrin suuruisen Nevsky Centre -kauppakeskuksen, josta noin 50 000 neliömetriä on myymälä- ja toimistotilaa. Kauppakeskukseen on suunniteltu noin 20 000 neliömetrin suuruinen täysimittainen Stockmann-tavaratalo, muuta vähittäiskauppaa, toimistotiloja sekä maanalainen paikoituslaitos. Tavarataloon ja kauppakeskukseen tehtävä investointi on noin 135 miljoonaa euroa. Nevsky Centre -kauppakeskuksen tontilta on purettu vanhat rakennukset, ja varsinaiset rakennustyöt ovat käynnistyneet. Pääurakkaa koskeva sopimus allekirjoitettiin lokakuun alussa. Tavoitteena on avata tavaratalo ja liikekeskus syksyllä 2008. Kiinteistön hankintaan ja kehittämiseen sitoutui tilikauden aikana 32,8 miljoonaa euroa. Stockmann allekirjoitti elokuun alussa esisopimuksen Moskovan viidennen Stockmann- tavaratalon avaamisesta vuokratiloissa kaupungin keskustan tuntumaan rakennettavassa Metropolis-nimisessä kauppakeskuksessa. Tavaratalon kokonaispinta- ala tulee olemaan runsaat 8 000 neliömetriä ja Stockmannin investointi kohteeseen noin 12 miljoonaa euroa. Tavoitteena on avata tavaratalo vuonna 2008. Stockmann ja Nike solmivat elokuussa franchising-sopimuksen Stockmannin operoimien Nike-myymälöiden perustamisesta Venäjälle. Tavoitteena on Nike- urheilutuotteiden myynnin tuntuva lisääminen Venäjän federaation alueella. Stockmann suunnittelee avaavansa Venäjällä useita uusia Nike-myymälöitä vuosittain. Ensimmäiset kaksi Stockmannin operoimaa Nike-myymälää avataan helmikuussa 2007 Pietarissa. Tavarataloryhmän investoinnit olivat yhteensä 115,3 miljoonaa euroa. Hobby Hallin investoinnit olivat 3,2 miljoonaa euroa. Investoinnit kohdistuivat pääosin tietojärjestelmiin. Hobby Hall käynnisti Liettuan etäkaupan helmikuussa 2007 ja käynnistää Venäjän etäkaupan syksyn 2007 aikana. Seppälän investoinnit olivat 6,1 miljoonaa euroa. Seppälä avasi vuoden 2006 aikana Venäjällä neljä myymälää Pietarissa, kaksi Kazanissa, kaksi Jekaterinburgissa, yhden Moskovassa ja Ni?ni Novgorodissa sekä yhden myymälän Latviassa Riiassa ja Liettuassa Vilnassa. Suomessa myymälämäärä kasvoi vuonna 2006 yhdellä. Vuonna 2007 Seppälä suunnittelee laajentavansa toimintaansa uudelle markkina-alueelle, Ukrainaan. Seppälän tavoitteena on avata vuoden 2007 aikana Venäjällä ja Baltiassa yhteensä 10 - 15 myymälää sekä käynnistää toiminta Ukrainassa. Muut investoinnit tilikauden aikana olivat yhteensä 0,9 miljoonaa euroa. Investointien vuonna 2007 arvioidaan olevan noin 150 miljoonaa euroa. Suurimmat investointikohteet ovat Helsingin tavaratalon uudistus- ja laajennushanke sekä Pietarin kauppakeskuksen rakennustyöt. Osakkeet ja osakkeenomistajat Yhtiön osakekannan markkina-arvo kasvoi vuoden aikana 267,3 miljoonaa euroa ja oli vuoden lopussa oli 2 028,6 miljoonaa euroa (1 761,3 miljoonaa euroa). Stockmannin osakkeiden kurssit kehittyivät tilikauden aikana sekä OMX Helsinki -indeksiä että OMX Helsinki Cap -indeksiä heikommin. Vuoden lopussa A-osakkeen kurssi oli 36,40 euroa, kun se vuoden 2005 lopussa oli 32,11 euroa, ja B-osakkeen 36,48 euroa, kun se vuoden 2005 lopussa oli 32,53 euroa. Vuoden 2006 aikana osakepääomaa korotettiin yhteensä 2,7 miljoonalla eurolla vuoden 2000 optio-oikeuksilla tehtyjä 1 371 861 B-osakkeen merkintöjä vastaavasti. Korotukset merkittiin kaupparekisterin 168 100 euron osalta 17.5.2006, 402 200 euron osalta 29.6.2006, 72 300 euron osalta 25.8.2006, 166 400 euron osalta 10.10.2006, 312 484 euron osalta 10.11.2006 ja 1 236 508 euron osalta 18.12.2006. Vuoden 2006 lopussa merkittyjen 192 865 B-osakkeen osalta hallitus hyväksyi merkinnän kokouksessaan 8.2.2007. Osakepääoman korotus on 385 730 euroa. Lisäksi vuoden 2000 optio-oikeuksilla joulukuussa 2005 merkittyjen 23 350 B-osakkeen osalta osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin 28.2.2006. Helsingin Pörssissä noteerattavien vuoden 2000 A-, B- ja C-optioiden perusteella voidaan merkitä vielä yhteensä 238 909 uutta 2 euron nimellisarvoista B-osaketta. A-optioiden perusteella merkittävien osakkeiden merkintähinta on vuodelta 2006 maksettavan osingon jälkeen 11,55 euroa, B-optioiden perusteella merkittävien osakkeiden merkintähinta 12,55 euroa ja C-optioiden perusteella merkittävien osakkeiden merkintähinta 13,55 euroa osakkeelta. Vuoden 2000 optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden merkintäaika päättyy 1.4.2007. Edellä mainittujen korotusten jälkeen osakepääoma on 111 709 806 euroa. A- osakkeiden kokonaismäärä on 24 564 243 kappaletta ja B-osakkeiden 31 290 660 kappaletta. Stockmannin omistuksessa oli vuoden 2006 lopussa 382 903 omaa B-osaketta, ja ne edustivat 0,7 prosenttia kaikista osakkeista sekä 0,1 prosenttia kaikista äänistä. Niiden hankintahinta oli yhteensä 5,8 miljoonaa euroa. Vuoden 2006 varsinainen yhtiökokous myönsi hallitukselle vuoden ajaksi valtuudet päättää yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta. Hallitus pyytää yhtiökokoukselta uudelleen valtuuksia omien osakkeiden luovuttamiseen viiden vuoden ajaksi. Yhtiön hallituksella ei ole voimassa olevia valtuuksia osakepääoman korottamiseen, vaihtovelkakirja- tai optiolainan ottamiseen eikä omien osakkeiden ostamiseen. Kanta-asiakkaiden ja avainhenkilöiden optio-ohjelmat Vuoden 2006 varsinainen yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen optio- oikeuksien antamisesta Stockmannin kanta-asiakkaille. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen Stockmannin kanta-asiakkaille annetaan vastikkeetta yhteensä enintään 2 500 000 kappaletta optio-oikeuksia. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketaan, koska optio-oikeuksien antamisella tarjotaan kanta-asiakkaille etu, joka palkitsee kanta-asiakkaita ostouskollisuudesta ja samalla parantaa Stockmannin kilpailuasemaa. Optioita annetaan kanta-asiakkaille, joiden ostot yhdessä samaan tiliin kohdistuvien rinnakkaiskorttien ostojen kanssa ovat 1.1.2006 - 31.12.2007 yhteensä vähintään 6 000 euroa. Vähintään 6 000 euron suuruisilla ostoilla kanta-asiakkaalle annetaan vastikkeetta 20 optiota. Lisäksi jokaista täyttä 500 euroa kohti, jolla ostot ylittivät 6 000 euroa, kanta-asiakas saa kaksi optiota lisää. Jokainen optio- oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden Stockmann Oyj Abp:n B-sarjan osakkeen. Osakkeen merkintähinta on B-sarjan osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Helsingin Pörssissä ajanjaksolla 1.2. - 28.2.2006 eli 33,35 euroa. Optio- oikeuksilla merkittävän osakkeen merkintähintaa alennetaan merkintähinnan määräytymisjakson päättymisen jälkeisillä Stockmann Oyj Abp:n osingoilla osingonjaon täsmäytyspäivästä osakemerkintäpäivään saakka. Optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden merkintähinta on hallituksen vuodelta 2006 maksettavaksi esittämän osingon jälkeen 30,95 euroa. Osakkeiden merkintäajat ovat 2.5.2008 - 31.5.2008, 4.5.2009 - 31.5.2009 ja 2.5.2010 - 31.5.2010. Yhtiön osakepääoma voi merkintöjen seurauksena nousta enintään 5 000 000 eurolla. Yhtiökokous hyväksyi myös hallituksen ehdotuksen optio-oikeuksien antamisesta Stockmann-konsernin avainhenkilöille. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen Stockmannin ja sen tytäryhtiöiden johtoon tai keskijohtoon kuuluville avainhenkilöille sekä Stockmannin kokonaan omistamalle tytäryhtiölle annetaan 1 500 000 kappaletta optio-oikeuksia. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketaan, koska optio-oikeudet ovat osa konsernin avainhenkilöiden kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää. Optio-oikeuksista 375 000 kappaletta merkitään tunnuksella 2006A, 375 000 kappaletta tunnuksella 2006B, 375 000 kappaletta tunnuksella 2006C ja 375 000 kappaletta tunnuksella 2006D. Osakkeiden merkintäaika on optio-oikeudella 2006A 1.3.2008 - 31.3.2010, optio-oikeudella 2006B 1.3.2009 - 31.3.2011, optio-oikeudella 2006C 1.3.2010 - 31.3.2012 ja optio- oikeudella 2006D 1.3.2011 - 31.3.2013. Osakkeiden merkintäaika ei kuitenkaan ala 2006B- ja 2006D-optio-oikeuksilla, elleivät hallituksen erikseen määrittämät konsernin taloudellisiin tavoitteisiin sidotut kriteerit ole täyttyneet. Ne optio- oikeudet 2006B ja 2006D, joiden osalta hallituksen erikseen määrittämät kriteerit eivät ole täyttyneet, raukeavat hallituksen päättämällä tavalla. Yhdellä optio- oikeudella voi merkitä yhden Stockmann Oyj Abp:n B-sarjan osakkeen, joten optio- oikeuksilla voidaan merkitä osakkeita yhteensä enintään 1 500 000 kappaletta. Osakkeen merkintähinta on optio-oikeuksilla 2006A ja 2006B yhtiön B-sarjan osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Helsingin Pörssissä 1.2. - 28.2.2006 lisättynä 10 prosentilla eli 36,69 euroa. Osakkeen merkintähinta optio- oikeuksilla 2006C ja 2006D on yhtiön B-sarjan osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Helsingin Pörssissä 1.2. - 29.2.2008 lisättynä 10 prosentilla. Optio- oikeuksilla merkittävän osakkeen merkintähintaa alennetaan merkintähinnan määräytymisjakson alkamisen jälkeen ja ennen osakemerkintää päätettävien osinkojen määrällä kunkin osingonjaon täsmäytyspäivänä. Merkintähinnat ovat hallituksen vuodelta 2006 maksettavaksi esittämän osingon jälkeen optio- oikeuksilla A 34,29 euroa ja optio-oikeuksilla B 34,29 euroa. Optio-oikeuksien C ja D merkintähinnan määräytymisjakso ei ole vielä alkanut. Yhtiön osakepääoma voi merkintöjen seurauksena nousta enintään 3 000 000 eurolla. Stockmannin hallitus antoi varsinaisen yhtiökokouksen päättämän avainhenkilöiden optio-ohjelman mukaiset 2006A- ja 2006B-optio-oikeudet avainhenkilöille ja Stockmannin kokonaan omistamalle tytäryhtiölle. Optio-oikeuksien ehtojen mukaisesti Stockmannin hallitus päättää C- ja D-optio-oikeuksien jakamisesta myöhemmin. Yhtiöjärjestyksen muutosesitys Uuden osakeyhtiölain mukaan arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomalla osakkeenomistajalla ei ole oikeutta osallistua yhtiökokoukseen. Tämän johdosta hallitus ehdottaa, että yhtiöjärjestyksen 12 §:ää muutetaan uuden osakeyhtiölain mukaiseksi. Henkilömäärä Konsernin henkilöstön lukumäärä oli vuonna 2006 keskimäärin 10 069, mikä on 489 henkilöä vähemmän kuin vertailukaudella (10 558 vuonna 2005 ja 9 589 vuonna 2004). Henkilömäärään vaikuttivat kasvattavasti kauppakeskus Jumbon tavaratalo sekä Bestsellerin ja Seppälän uudet ulkomaiset myymälät, mutta sitä pienensivät Venäjän Zaran liiketoiminnan luovutus vuoden 2006 alussa sekä Stockmann Auton luovutus maaliskuun alussa. Venäjän Zaran ja Stockmann Auton henkilöstö siirtyi uusien omistajien palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Stockmannin kokoaikaiseksi muutettu keskimääräinen henkilömäärä pieneni 500 henkilöllä ja oli 8 037 henkilöä (8 537 vuonna 2005 ja 7 812 vuonna 2004). Konsernin palkkasumma pieneni 10,4 miljoonaa euroa vertailukaudesta ja oli 167,9 miljoonaa euroa (178,3 miljoonaa euroa vuonna 2005 ja 166,6 miljoonaa euroa vuonna 2004). Ulkomailla työskenteli joulukuun 2006 lopussa 3 477 henkilöä. Edellisen vuoden joulukuun lopussa ulkomailla työskenteli 3 737 henkilöä. Ulkomailla työskentelevien osuus koko henkilöstöstä oli 32 prosenttia (32 prosenttia). Yhteiskuntavastuu Yhteiskuntavastuu on osa yhtiön normaalia pitkäjänteistä toimintaa. Stockmannin yhteiskuntavastuu painottuu erityisesti omaan henkilöstöön ja ympäristöön sekä vastuullisen tuontikaupan edistämiseen. Riskitekijöitä Stockmann-konsernin toimialueilla liiketoimintaympäristön riskitaso vaihtelee. Baltian maiden osalta liiketoimintariskien taso on merkittävästi pienentynyt maiden liityttyä Euroopan Unionin jäseniksi, eivätkä riskit miltään olennaisilta osiltaan poikkea liiketoiminnan riskeistä Suomessa. Liiketoiminnan riskit Venäjällä ovat Suomea ja Baltiaa korkeammat ja toimintaympäristö muun muassa liiketoimintakulttuurin ja maan infrastruktuurin kehittymättömyyden vuoksi epävakaampi. Harmaan talouden osuus erityisesti kulutustavaroiden tuonnissa on edelleen suuri ja vääristää osaltaan kilpailun toimivuutta. Toimintaympäristö ja liiketoimintaa koskeva lainsäädäntö ovat viime vuosien aikana kuitenkin kehittyneet suotuisasti. Maan talouskasvu on ollut erityisen voimakasta energiasektorin vientitulojen aikaansaaman vahvan kasvun ansiosta. Stockmannilla on yli 17 vuoden kokemus toimimisesta Venäjän jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä, minkä vuoksi suurtenkaan muutosten Venäjän liiketoimintaympäristössä ei arvioida olennaisella tavalla lisäävän konsernin liiketoimintariskiä. Konsernin liiketoiminta perustuu joustavasti toimivaan logistiikkaan ja tehokkaisiin tavaravirtoihin. Tavara- tai tietoliikenteen viiveet tai häiriöt voivat vaikuttaa liiketoimintaan hetkellisesti haitallisesti. Näihin liittyviä operatiivisia riskejä pyritään hallitsemaan kehittämällä tarkoituksenmukaisia varajärjestelmiä ja vaihtoehtoisia toimintatapoja sekä panostamalla tietojärjestelmien häiriöttömään toimintaan. Operatiivisia riskejä katetaan myös vakuutuksilla. Operatiivisten riskien ei arvioida vaikuttavan olennaisella tavalla Stockmannin liiketoimintaan. Konsernin liikevaihtoon ja tulokseen vaikuttavat valuuttakurssien muutokset konsernin raportointivaluutan euron, Venäjän ruplan, Yhdysvaltojen dollarin sekä eräiden muiden valuuttojen välillä. Rahoitusriskejä hallinnoidaan hallituksen vahvistaman riskipolitiikan mukaisesti, eikä niiden arvioida vaikuttavan olennaisella tavalla konsernin liiketoimintaan. Stockmann-konsernilla ei ole vireillä merkittäviä oikeudenkäyntejä. Vuoden 2007 näkymät Vähittäiskaupan myynnin ilman autokauppaa arvioidaan kasvavan Suomessa noin 3 prosenttia vuonna 2007. Venäjän ja Baltian markkinoiden arvioidaan kasvavan edelleen Suomen markkinoita nopeammin. Stockmannin myynnin arvioidaan olevan runsaat 1,6 miljardia euroa. Jatkuvien liiketoimintojen myynnin arvioidaan kasvavan. Kampanjoiden ajoituksesta ja hyvästä varastotilanteesta johtuen tulee vuoden 2007 ensimmäisen neljänneksen tulos olemaan edellistä vuotta parempi ja toisen neljänneksen tulos vastaavasti heikompi. Vuoden 2006 tulokseen sisältyi liiketoimintojen myynnin seurauksena huomattavia kertaeriä. Vuonna 2007 nämä jäävät selvästi edellistä vuotta pienemmiksi. Konsernilla on meneillään useita merkittäviä investointeja. Vuoden aikana käyttöön otettavien investointien käynnistyskustannukset tulevat osaltaan rasittamaan tulosta vuonna 2007. Konsernin voitto ennen veroja jää kertaerien pienentymisen seurauksena pienemmäksi kuin vuonna 2006. Konsernin tavoitteena on kuitenkin, että jatkuvien toimintojen liikevoitto on parempi kuin vuonna 2006. Helsingissä 8. helmikuuta 2007 STOCKMANN Oyj Abp KONSERNITASE 31.12.2006 31.12.2005 Me Me VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 6,3 7,1 Liikearvo 0,5 Aineettomat hyödykkeet yhteensä 6,3 7,6 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Maa- ja vesialueet 39,9 21,8 Rakennukset ja rakennelmat 132,1 145,6 Koneet ja kalusto 51,8 63,0 Vuokratilojen muutos- ja perusparannusmenot 49,3 57,6 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 79,1 15,0 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet yhteensä 352,2 303,1 Myytävissä olevat sijoitukset 6,5 6,0 Pitkäaikaiset saamiset, korollinen 4,3 Laskennalliset verosaamiset 2,5 3,5 PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 367,5 324,5 LYHYTAIKAISET VARAT Vaihto-omaisuus 155,0 212,0 Lyhytaikaiset saamiset Saamiset, korolliset 98,9 107,5 Saamiset, korottomat 86,5 99,2 Tuloverosaamiset 0,5 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 185,9 206,6 Rahavarat 59,2 18,4 LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 400,1 437,0 VARAT YHTEENSÄ 767,6 761,5 STOCKMANN-KONSERNI KONSERNITASE 31.12.2006 31.12.2005 Me Me OMA PÄÄOMA JA VELAT OMA PÄÄOMA Osakepääoma 111,3 108,9 Osakeanti 0,4 0,0 Ylikurssirahasto 183,4 166,5 Muut rahastot 44,1 44,1 Muuntoerot 0,0 0,0 Kertyneet voittovarat 232,3 185,7 Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 571,6 505,3 Vähemmistön osuus 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 571,6 505,3 PITKÄAIKAISET VELAT Laskennalliset verovelat 26,2 28,2 Pitkäaikaiset velat, korollinen 23,4 13,7 PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 49,6 41,9 LYHYTAIKAISET VELAT Lyhytaikaiset velat, korollinen Lyhytaikaiset velat 33,6 Lyhytaikaiset velat, korollinen yhteensä 33,6 Lyhytaikaiset velat, koroton Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat 145,9 175,5 Tuloverovelat 0,5 5,2 Lyhytaikaiset velat, koroton yhteensä 146,4 180,7 LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 146,4 214,3 VELAT YHTEENSÄ 196,0 256,2 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 767,6 761,5 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA Milj. euroa Osakepääoma* Ylikurssi-rahasto Vara-rahasto Muut rahastot** Oma pääoma 106,8 154,8 0,2 44,4 31.12.2004 Merkinnät 2,1 11,7 optiotodistuksilla Osakepalkkiot 0,1 Siirto muihin 0,1 rahastoihin Osakeantimenot -0,1 Rahavirran -0,6 suojaukset Osingonjako Muuntoerot Tilikauden tulos Oma pääoma 109,0 166,5 0,2 43,9 31.12.2005 Merkinnät 2,7 16,7 optiotodistuksilla Osakepalkkiot 0,2 Siirto muihin 0,0 rahastoihin Optioiden kuluoikaisut Osingonjako Muuntoerot Tilikauden tulos Oma pääoma 111,7 183,4 0,2 43,9 31.12.2006 * Sisältää osakeannin ** Laskennallisella verolla vähennettynä LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA Muunto- Kertyneet Vähem- Oma erot voitto mistö- pääoma Milj. euroa varat Yhteensä osuus yhteensä Oma pääoma -0,1 161,9 467,9 0,0 467,9 31.12.2004 Merkinnät 13,9 13,9 optiotodistuksilla Osakepalkkiot 0,1 0,1 Siirto muihin 0,2 0,3 0,3 rahastoihin Osakeantimenot -0,1 -0,1 Rahavirran -0,6 -0,6 suojaukset Osingonjako -53,0 -53,0 -53,0 Muuntoerot 0,2 -0,2 0,0 0,0 Tilikauden tulos 76,9 76,9 0,0 76,9 Oma pääoma 0,0 185,7 505,3 0,0 505,3 31.12.2005 Merkinnät 19,5 19,5 optiotodistuksilla Osakepalkkiot 0,2 0,4 0,4 Siirto muihin 0,0 0,0 rahastoihin Optioiden 1,3 1,3 1,3 kuluoikaisut Osingonjako -59,5 -59,5 -59,5 Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 Tilikauden tulos 104,7 104,7 0,0 104,7 Oma pääoma 0,0 232,3 571,6 0,0 571,6 31.12.2006 LIIKEVAIHTO 1-12/2006 1-12/2005 muutos muutos Me Me Me pros. Tavarataloryhmä Suomi 696,3 666,7 29,6 4,4 Tavarataloryhmä ulkomaat 245,0 193,3 51,6 26,7 Tavarataloryhmä yhteensä 941,3 860,0 81,2 9,4 Hobby Hall Suomi 138,1 145,8 -7,7 -5,3 Hobby Hall ulkomaat 27,8 28,9 -1,1 -3,9 Hobby Hall yhteensä 165,9 174,7 -8,8 -5,0 Seppälä Suomi 101,4 108,7 -7,2 -6,7 Seppälä ulkomaat 29,4 19,4 10,0 51,5 Seppälä yhteensä 130,8 128,1 2,8 2,2 Jakamaton 1,7 2,1 -0,4 Suomi yhteensä 937,5 923,2 14,3 1,5 Ulkomaat yhteensä 302,2 241,6 60,5 25,0 Jatkuvat toiminnot yhteensä 1 239,6 1 164,9 74,8 6,4 Suomi 61,1 338,3 -277,3 -82,0 Ulkomaat 39,4 -39,4 -100,0 Lopetetut toiminnot yhteensä 61,1 377,7 -316,7 -83,8 Suomi yhteensä 998,5 1 261,5 -263,0 -20,8 Ulkomaat yhteensä 302,2 281,0 21,1 7,5 Konserni 1 300,7 1 542,6 -241,9 -15,7 KONSERNIN TULOSLASKELMA Jatkuvat Lopetetut 1.1.-31.12.2006 toiminnot toiminnot Yhteensä Me Me Me LIIKEVAIHTO 1 239,6 61,1 1 300,7 Liiketoiminnan muut tuotot 5,1 29,3 34,4 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö 710,6 5,9 716,5 Varastojen muutos, 10,6 46,6 57,1 lisäys (-), vähennys (+) Aineiden ja tarvikkeiden käyttö yhteensä 721,1 52,5 773,6 Palkat ja työsuhde-etuuksista 199,3 5,4 204,7 aiheutuneet kulut Poistot ja arvonalentumiset 31,8 0,3 32,1 Liiketoiminnan muut kulut 192,6 2,6 195,1 Kulut yhteensä 1 144,8 60,8 1 205,6 LIIKEVOITTO 99,9 29,6 129,5 Rahoitustuotot 1,8 1,8 Rahoituskulut -2,3 0,0 -2,3 VOITTO ENNEN VEROJA 99,4 29,6 128,9 Tuloverot 24,2 0,1 24,3 TILIKAUDEN VOITTO 75,2 29,5 104,7 KONSERNIN TULOSLASKELMA Jatkuvat Lopetetut 1.1.-31.12.2005 toiminnot toiminnot Yhteensä Me Me Me LIIKEVAIHTO 1 164,9 377,7 1 542,6 Liiketoiminnan muut tuotot 7,0 0,0 7,0 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö 699,7 312,8 1,012,5 Varastojen muutos, -16,2 -0,9 -17,1 lisäys (-), vähennys (+) Aineiden ja tarvikkeiden käyttö yhteensä 683,6 311,9 995,5 Palkat ja työsuhde-etuuksista 187,6 30,4 218,0 aiheutuneet kulut Poistot ja arvonalentumiset 29,9 5,8 35,8 Liiketoiminnan muut kulut 175,2 21,5 196,7 Kulut yhteensä 1 076,3 369,6 1 445,9 LIIKEVOITTO 95,6 8,1 103,7 Rahoitustuotot 2,2 0,8 3,0 Rahoituskulut -3,9 -3,9 VOITTO ENNEN VEROJA 93,9 8,9 102,8 Tuloverot 24,0 2,0 26,0 TILIKAUDEN VOITTO 69,9 6,9 76,9 TUNNUSLUKUJA 2006 2005 Omavaraisuusaste, prosenttia 74,5 66,4 Velkaantumisaste (Gearing), prosenttia -6,3 5,7 Liiketoiminnan rahavirta/osake, euroa 2,16 1,53 Korollinen nettovelka, milj. euroa -134,7 -83,3 Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa, 1000 kpl 55 662 54 460 Osakkeiden lukumäärä, painotettu keskiarvo, 1000 kpl 54 310 53 350 Osakkeiden lukumäärä, laimennettu 1000 kpl 55 178 54 129 Tulos/osake, euroa 1,93 1,44 Tulos/osake, laimennettu, euroa 1,90 1,42 Liikevoittoprosentti liikevaihdosta 10,0 6,7 Oma pääoma/osake, euroa 10,34 9,34 Oman pääoman tuotto, 19,4 15,8 liukuva 12 kk, prosenttia Sijoitetun pääoman tuotto, 22,9 19,6 liukuva 12 kk, prosenttia Henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi muutettuna 8 037 8 537 Investoinnit 125,5 57,0 TULOSLASKELMA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN, Q4 Q3 Q2 Q1 konserni, Me Jatkuvat toiminnot 2006 2006 2006 2006 Liikevaihto 389,6 281,1 299,5 269,4 Liiketoiminnan muut tuotot 0,4 0,0 4,7 0,0 Aineiden ja tarvikkeiden -215,6 -166,1 -170,8 -168,7 käyttö Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet -57,9 -44,2 -48,9 -48,3 kulut Poistot -7,9 -7,9 -8,1 -8,0 Liiketoiminnan muut kulut -58,1 -43,0 -47,7 -43,7 Liikevoitto 50,5 19,8 28,7 0,8 Rahoitustuotot ja -kulut -0,5 0,5 -0,9 0,2 Voitto ennen veroja 50,1 20,4 27,9 1,1 Tuloverot -12,3 -5,0 -6,6 -0,3 Tilikauden voitto jatkuvista toiminnoista 37,8 15,4 21,2 0,8 Lopetetut toiminnot Tilikauden voitto lopetetuista 0,0 0,0 21,9 7,6 toiminnoista Tilikauden voitto 37,8 15,4 43,1 8,4 Tulos/osake, jatkuvat toiminnot, euroa Perus 0,70 0,29 0,39 0,01 Laimennettu 0,69 0,28 0,39 0,01 Tulos/osake, lopetetut toiminnot, euroa Perus 0,00 -0,01 0,41 0,14 Laimennettu -0,01 0,00 0,40 0,14 Tulos/osake, yhteensä, euroa Perus 0,70 0,28 0,80 0,15 Laimennettu 0,68 0,28 0,79 0,15 SEGMENTTITIEDOT Segmentit Myynti milj. euroa 1-12/2006 1-12/2005 Tavarataloryhmä 1 119,0 1 024,1 Hobby Hall 199,8 210,5 Seppälä 158,1 155,2 Jakamaton 0,9 0,9 Jatkuvat toiminnot yhteensä 1 477,8 1 390,7 Lopetetut toiminnot 74,8 460,6 Konserni 1 552,6 1 851,3 Liikevaihto, milj. euroa 1-12/2006 1-12/2005 Tavarataloryhmä 941,3 860,0 Hobby Hall 165,9 174,7 Seppälä 130,8 128,1 Jakamaton 1,7 2,1 Jatkuvat toiminnot yhteensä 1 239,6 1 164,9 Lopetetut toiminnot 61,1 377,7 Konserni 1 300,7 1 542,6 Liikevoitto, milj. euroa 1-12/2006 1-12/2005 Tavarataloryhmä 79,5 65,4 Hobby Hall 7,1 6,1 Seppälä 21,1 31,1 Jakamaton -8,0 -7,3 Eliminoinnit 0,2 0,3 Jatkuvat toiminnot yhteensä 99,9 95,6 Lopetetut toiminnot 29,6 8,1 Konserni 129,5 103,7 Investoinnit, brutto, milj. euroa 31.12.06 31.12.2005 Tavarataloryhmä 115,3 42,1 Hobby Hall 3,2 1,3 Seppälä 6,1 3,4 Jakamaton 0,9 2,3 Jatkuvat toiminnot yhteensä 125,5 49,1 Lopetetut toiminnot 7,9 Konserni 125,5 57,0 Varat, milj. euroa 31.12.06 31.12.2005 Tavarataloryhmä 557,9 463,7 Hobby Hall 104,0 106,3 Seppälä 38,0 31,2 Jakamaton 67,7 39,3 Jatkuvat toiminnot yhteensä 767,6 640,5 Lopetetut toiminnot 121,1 Konserni 767,6 761,5 Korottomat velat, milj. euroa 31.12.06 31.12.2005 Tavarataloryhmä 122,0 110,4 Hobby Hall 13,9 15,3 Seppälä 10,9 10,9 Jakamaton 25,8 32,9 Jatkuvat toiminnot yhteensä 172,6 169,4 Lopetetut toiminnot 39,6 Konserni 172,6 209,0 MARKKINA-ALUEET 1-12/2006 Jatkuvat Lopetetut Myynti, milj. euroa toiminnot toiminnot Yhteensä Suomi 1) 1 123,7 74,8 1 198,6 Baltia 2) 165,3 165,3 Venäjä 3) 188,8 188,8 Konserni 1 477,8 74,8 1 552,6 Suomi, prosenttia 76,0 77,2 Ulkomaat, prosenttia 24,0 22,8 Jatkuvat Lopetetut Yhteensä Liikevaihto, milj. euroa toiminnot toiminnot Suomi 1) 937,5 61,1 998,5 Baltia 2) 140,6 140,6 Venäjä 3) 161,6 161,6 Konserni 1,239,6 61,1 1,300,7 Suomi, prosenttia 75,6 76,8 Ulkomaat, prosenttia 24,4 23,2 Jatkuvat Lopetetut Yhteensä Liikevoitto, milj. euroa toiminnot toiminnot Suomi 1) 75,2 7,7 82,9 Baltia 2) 21,0 21,0 Venäjä 3) 3,8 21,9 25,6 Konserni 99,9 29,6 129,5 Suomi, prosenttia 75,2 64,0 Ulkomaat, prosenttia 24,8 36,0 Investoinnit, 31.12.2006 brutto, milj. euroa Jatkuvat Lopetetut Yhteensä toiminnot toiminnot Suomi 1) 64,0 64,0 Baltia 2) 1,8 1,8 Venäjä 3) 59,7 59,7 Konserni 125,5 125,5 Suomi, prosenttia 51,0 51,0 Ulkomaat, prosenttia 49,0 49,0 Jatkuvat Lopetetut Yhteensä Varat, milj. euroa toiminnot toiminnot Suomi 1) 594,8 594,8 Baltia 2) 69,7 69,7 Venäjä 3) 103,1 103,1 Konserni 767,6 767,6 Suomi, prosenttia 77,5 77,5 Ulkomaat, prosenttia 22,5 22,5 1) Tavarataloryhmä, Hobby Hall ja Seppälä 2) Tavarataloryhmä, Hobby Hall ja Seppälä 3) Tavarataloryhmä ja Seppälä MARKKINA-ALUEET 1-12/2005 Jatkuvat Lopetetut Myynti, milj. euroa toiminnot toiminnot Yhteensä Suomi 1) 1 106,8 414,1 1 520,9 Baltia 2) 140,8 140,8 Venäjä 3) 143,1 46,5 189,6 Konserni 1,390,7 460,6 1 851,3 Suomi, prosenttia 79,6 89,9 82,2 Ulkomaat, prosenttia 20,4 10,1 17,8 Jatkuvat Lopetetut Yhteensä Liikevaihto, milj. euroa toiminnot toiminnot Suomi 1) 923,2 338,3 1,261,5 Baltia 2) 119,7 119,7 Venäjä 3) 122,0 39,4 161,4 Konserni 1 164,9 377,7 1,542,6 Suomi, prosenttia 79,3 89,6 81,8 Ulkomaat, prosenttia 20,7 10,4 18,2 Jatkuvat Lopetetut Yhteensä Liikevoitto, milj. euroa toiminnot toiminnot Suomi 1) 92,2 3,1 95,4 Baltia 2) 7,3 7,3 Venäjä 3) -4,0 5,0 1,0 Konserni 95,6 8,1 103,7 Suomi, prosenttia 96,5 38,6 92,0 Ulkomaat, prosenttia 3,5 61,4 8,0 Investoinnit, 31.12.2005 brutto, milj. euroa Jatkuvat Lopetetut Yhteensä toiminnot toiminnot Suomi 1) 31,8 2,7 34,6 Baltia 2) 1,7 1,7 Venäjä 3) 15,6 5,1 20,7 Konserni 49,1 7,9 57,0 Suomi, prosenttia 64,8 34,9 60,7 Ulkomaat, prosenttia 35,2 65,1 39,3 Jatkuvat Lopetetut Yhteensä Varat, milj. euroa toiminnot toiminnot Suomi 1) 489,3 98,2 587,4 Baltia 2) 72,2 72,2 Venäjä 3) 79,0 22,9 101,9 Konserni 640,5 121,1 761,5 Suomi, prosenttia 76,4 81,1 77,1 Ulkomaat, prosenttia 23,6 18,9 22,9 1) Tavarataloryhmä, Hobby Hall ja Seppälä 2) Tavarataloryhmä, Hobby Hall ja Seppälä 3) Tavarataloryhmä ja Seppälä VASTUUSITOUMUKSET milj. euroa 2006 2005 Omasta puolesta annetut vakuudet Annetut kiinnitykset 1,7 1,7 Pantatut arvopaperit 0,1 0,1 Yhteensä 1,7 1,7 Muiden puolesta annetut vakuudet Takaukset 1,5 Yhteensä 1,5 Muut omat vastuut Siirrettyjen leasing- ja osamaksusopimusten 13,3 takaisinostovastuut Yhteensä 13,3 Vastuut yhteensä Kiinnitykset 1,7 1,7 Takaukset 1,5 Pantit 0,1 0,1 Muut vastuut 13,3 Yhteensä 3,3 15,0 Sitovien liiketilojen vuokrasopimusten perusteella maksettavat minimivuokrat milj. euroa 2006 2005 Yhden vuoden kuluessa 69,6 66,0 Yli vuoden ja enintään viiden vuoden kuluessa 211,1 205,0 Yli viiden vuoden kuluttua 140,4 178,5 Yhteensä 421,1 449,5 Leasingsopimusten maksut Yhden vuoden kuluessa 1,1 1,7 Yli vuoden ja enintään viiden vuoden kuluessa 0,9 1,6 Yhteensä 2,0 2,3 JOHDANNAISSOPIMUKSET milj. euroa 2006 2005 Valuuttatermiinit Nimellisarvot 0 10,4 Käyvät arvot 0 -0,2 RAHAVIRTALASKELMA STOCKMANN-KONSERNI 2006 2005 Me Me LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA Tilikauden voitto 104,7 76,9 Oikaisut Poistot 32,1 35,8 Liiketoiminnan muut tuotot -34,4 -7,0 Korkokulut ja muut rahoituskulut 2,3 3,7 Korkotuotot -1,8 -2,8 Verot 24,3 28,2 Muut oikaisut 1,7 Käyttöpääoman muutokset Myynti- ja muiden saamisten muutos 1,7 -2,6 Vaihto-omaisuuden muutos 5,2 -17,1 Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos 11,2 0,9 Maksetut korot -2,5 -3,9 Saadut korot 1,1 1,2 Maksetut verot -28,2 -31,3 LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA 117,4 81,9 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin -112,2 -58,1 hyödykkeisiin Tytäryhtiöiden hankinta vähennettynä hankintahetken -12,7 rahavaroilla Tytäryritysten myynti vähennettynä myyntihetken 105,0 11,7 rahavaroilla Investoinnit muihin sijoituksiin -0,5 0,0 Aineellisen käyttöomaisuuuden myynti 8,4 Luovutustuotot muista sijoituksista 0,9 1,5 Saadut osingot 0,1 0,2 INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA -11,0 -44,7 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Myönnettyjen lainojen muutos 0,3 lisäys (-), vähennys (+) Maksullinen osakeanti 17,2 13,9 Lyhytaikaisten lainojen nostot 10,0 15,8 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -33,6 -36,6 Maksetut osingot -59,5 -53,3 RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA -65,6 -60,2 Rahavarojen muutos 40,8 -23,0 Rahavarat tilikauden alussa 18,4 41,4 Rahavarat tilikauden lopussa 59,2 18,4 HENKILÖSTÖ KESKIMÄÄRIN KOKOAIKAISEKSI MUUTETTUNA 2002 2003 2004 2005 2006 Tavarataloryhmä 4 459 4 691 5 400 6 057 6 418 Hobby Hall 755 704 608 537 515 Seppälä 705 709 759 809 890 Liikkeenjohto ja hallinto 92 97 104 100 100 Jatkuvat toiminnot yhteensä 6 011 6 201 6 871 7 503 7 923 Lopetetut toiminnot 741 867 941 1 034 114 Konserni 6 752 7 068 7 812 8 537 8 037 STOCKMANN Oyj Abp Hannu Penttilä toimitusjohtaja LIITE Kutsu yhtiökokoukseen JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus tänään 8.2.2007 kello 14.00, World Trade Center, Marskin sali, Aleksanterinkatu 17, Helsinki. Englanninkielinen puhelinkonferenssi 8.2.2007 kello 16.00. Lisätietoja: www.stockmann.com LIITE KUTSU YHTIÖKOKOUKSEEN Stockmann Oyj Abp:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 20.3.2007 alkaen kello 16.00 Finlandia-talossa Helsingissä, osoitteessa Karamzininkatu 4. Ennakkoilmoittautumisen lisäksi osakkeenomistajan tulee ilmoittautua kokoukseen, johon ilmoittautuminen alkaa kello 14.30. Toivomme osallistujien ilmoittautuvan kokoukseen viimeistään kello 15.45. Kokoukseen osallistujille on varattu mahdollisuus ilmaiseen pysäköintiin Finlandia-talon pysäköintialueella. Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Yhtiöjärjestyksen 14 §:n ja osakeyhtiölain 5 luvun mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat 2. Yhtiöjärjestyksen 12 § muuttaminen Uuden osakeyhtiölain mukaan arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomalla osakkeenomistajalla ei ole oikeutta osallistua yhtiökokoukseen. Tämän johdosta hallitus ehdottaa, että yhtiöjärjestyksen 12 §:ää muutetaan uuden osakeyhtiölain mukaiseksi. 3. Ehdotus hallituksen valtuuttamisesta päättämään omien osakkeiden luovuttamisesta Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 373.134 oman B-sarjan osakkeen luovuttamisesta. Valtuutus sisältää oikeuden luovuttaa osakkeita yhdessä tai useammassa erässä osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen. Osakkeita voidaan luovuttaa vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa rakennejärjestelyissä, käyttää osana yhtiön kannustin- ja palkkausjärjestelmää, käyttää hallituksen osakepalkkioiden maksamiseen tai ne voidaan myydä julkisessa kaupankäynnissä. Luovutuksen tulee tapahtua julkisessa kaupankäynnissä kulloinkin vallitsevasta käyvästä arvosta. Valtuutus on voimassa viisi vuotta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Tilinpäätösasiakirjat ja hallituksen ehdotukset Tilinpäätösasiakirjat ja hallituksen edellä mainitut ehdotukset ovat osakkeenomistajien nähtävinä 12.3.2007 alkaen yhtiön pääkonttorissa, Aleksanterinkatu 52 B, 8. krs, Helsinki (Christina Harjunpää). Asiakirjoista lähetetään jäljennökset osakkeenomistajalle, joka niitä pyytää. Osallistuminen yhtiökokoukseen Yhtiökokoukseen on oikeutettu osallistumaan osakkeenomistaja, joka on perjantaina 9.3.2007 merkitty osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon ja joka on ilmoittautunut yhtiökokoukseen viimeistään keskiviikkona 14.3.2007. Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa osallistumisestaan viimeistään keskiviikkona 14.3.2007 kello 16.00 mennessä yhtiön internet-sivuilla www.stockmann.com tai puhelimitse numeroon (09) 121 4020. Mikäli kokouksen osanottaja edustaa osakkeenomistajaa valtakirjalla, pyydämme ystävällisesti toimittamaan yksilöidyt valtakirjat viimeistään 15.3.2007 osoitteella Stockmann Oyj Abp, Petra Laakso, PL 147, 00381 HELSINKI. Osingon maksu Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2006 jaetaan osinkoa 1,30 euroa osakkeelta. Tilikauden 2006 osinko ehdotetaan maksettavaksi 30.3.2007 niille osakkeenomistajille, jotka osingonjaon täsmäytyspäivänä 23.3.2007 on merkitty osakkeenomistajiksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään osakasluetteloon. Hallituksen kokoonpano Hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitukseen valittaisiin seitsemän jäsentä. Hallituksen puheenjohtajan Lasse Koivun ilmoitettua, että hän ei ole enää käytettävissä yhtiön hallituksen jäseneksi, hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta ehdottaa, että hallituksen nykyiset jäsenet toimitusjohtaja Erkki Etola, professori Eva Liljeblom, toimitusjohtaja Kari Niemistö, ministeri Christoffer Taxell, viestintäjohtaja Carola Teir-Lehtinen ja kamarineuvos Henry Wiklund valittaisiin suostumustensa mukaisesti uudelleen toimikaudelle, joka jatkuu seuraavan yhtiökokouksen loppuun saakka. Lisäksi valiokunta ehdottaa, että uudeksi jäseneksi valittaisiin suostumuksensa mukaisesti Föreningen Konstsamfundet r.f:n toimitusjohtaja Kaj-Gustaf Bergh samaksi toimikaudeksi. Tilintarkastajat Yhtiön osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 50 prosenttia yhtiön äänivallasta, ovat ilmoittaneet tulevansa ehdottamaan varsinaiselle yhtiökokoukselle, että vuoden 2007 varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittaisiin suostumustensa mukaisesti KHT-tilintarkastaja Jari Härmälä sekä KHT-tilintarkastaja Henrik Holmbom. Varatilintarkastajaksi ehdotetaan valittavaksi KHT-yhteisö KPMG Oy Ab. Helsingissä, helmikuun 8. päivänä 2007 Hallitus