AMANDA CAPITAL OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.2.2007 klo 12:15 AMANDA CAPITAL OSTAA PROVENTURE-YHTIÖT Amanda Capital Oyj on tänään ostanut Proventure-yhtiöiden koko osakekannan 10,0 miljoonalla eurolla. Ostettavien yhtiöiden substanssiarvo oli 7,1 miljoonaa euroa per 31.12.2006. Koko kauppahinta maksettiin käteisellä. Proventure on henkilöosakkaidensa omistama pääomasijoitusten hallinnointiyhtiö. Ostettuun yhtiöryhmään kuuluvat yhtiöt toimivat vastuunalaisina yhtiömiehinä perustamissaan pääomarahastojen rahastoissa: First European Fund Investments L.P:ssä ja European Fund Investments II L.P:ssä, joihin on sijoittanut useita ulkomaalaisia ja kotimaisia instituutioita. Kauppa kasvattaa Amandan pääomasijoitusten hallinnoinnin ja konsultoinnin liikevaihtoa noin 1,7 miljoonaa euroa tänä vuonna, jolloin konsultoinnista ja hallinnoinnista tulevan liikevaihdon ennustetaan olevan yli 3,5 miljoonaa euroa vuonna 2007. Ostettavat yhtiöt tekevät hyvää tulosta. Proventuren osto on looginen askel Amandalle, joka reilu vuosi sitten laajensi liiketoimintaansa sijoitustoiminnasta pääomasijoitusten hallinnointiin ja konsultointiin. Tuolloin Amanda osti pääomasijoitusten hallinnointiyhtiön Mandatum Pääomarahastot Oy:n. Amandan tavoitteena on myös jatkossa kasvattaa hallinnointi- liiketoimintaansa sekä orgaanisesti perustamalla uusia rahastoja että mahdollisin yritysostoin. Ostettujen yhtiöiden saamat hallinnointipalkkiot tuovat pitkien sopimusten myötä parempaa ennustettavuutta Amandan liikevaihtoon ja tulokseen. AMANDA CAPITAL OYJ HALLITUS Lisätietoja: Amanda Capital Oyj: Toimitusjohtaja Petteri Änkilä, puh. 010 236 5036 Proventure Oy: Toimitusjohtaja Ulla Niemelä, puh. 050-3369 845 Jakelu: Helsingin Pörssi, www.amandacapital.fi Amanda Capital -konserni on pääomasijoitusyhtiö, jonka emoyhtiö on Pohjoismaiden ainoa listattu pääomarahastojen rahasto. Yhtiöllä on sijoituksia 25 eri pääomarahastossa ja niiden kautta yli 200 listaamattomassa yrityksessä pääasiassa Euroopassa. Amanda on yksi Suomen suurimmista pääomarahastosijoitusten hallinnoijista. Yhtiö hallinnoi omien sijoitustensa lisäksi useita konsultoitavia pääomarahastosalkkuja. Amanda toimii myös vastuunalaisena yhtiömiehenä perustamissaan pääomarahastojen rahastoissa Mandatum Pääomarahasto I ja II Ky:ssä sekä Amanda III Eastern Private Equity Ky:ssä, joissa on sijoittajina useita instituutioita. Hallinnoitavia varoja Amandalla on tällä hetkellä yli 750 miljoonaa euroa (alkuperäiset sijoitussitoumukset yli 1,1 miljardia euroa), josta sijoituksia on tehty yli 90 pääomarahastoon Eurooppaan, Yhdysvaltoihin, Aasiaan ja Venäjälle. Tänään toteutettu Proventure-yhtiöden kauppa lisää hallinnoitavia varoja 170 miljoonalla eurolla.