KIMMO LAUTANEN KYRON TALOUSJOHTAJAKSI (CFO)


Kyro Oyj Abp                          LEHDISTÖTIEDOTE        13.2.2007 klo 11.00


KIMMO LAUTANEN KYRON TALOUSJOHTAJAKSI (CFO)

Kyro-konserni vahvistaa johtoaan nimittämällä talousjohtajakseen KTM Kimmo
Lautasen, 47. Viimeksi Lautanen on toiminut Oy Hartwall Ab:n talousjohtajana
kolme vuotta.

Lautasella on mittava kansainvälinen kokemus taloushallinnon johtamisesta. Ennen
Hartwallia hän toimi yhteensä viidentoista vuoden ajan talousjohtajana
sveitsiläisen lääke- ja kemiankonsernin Ciba Specialty Chemicalsin
talousjohtajana mm. Koreassa, Japanissa ja viimeksi Ranskassa vastuullaan Etelä-
Eurooppa.

- Kannattavuuden parantaminen ja yhtenäisen globaalin yhtiön kehittäminen vaatii
pitkää kansainvälistä kokemusta. Nämä asiat ovat Kyron tärkeimpiä prioriteetteja,
joten Kimmo Lautanen vahvistaa johtoryhmäämme oikealla hetkellä, toteaa Kyro-
konsernin toimitusjohtaja Mika Seitovirta.

Kimmo Lautanen aloittaa tehtävässään 15.3.2007 ja raportoi toimitusjohtajalle.
Ennen Lautasta talousjohtajana toiminut Vesa Hopia vastaa samasta päivämäärästä
alkaen Kyron rahoituksesta (Group Treasurer) raportoiden konsernin
talousjohtajalle.

Tampereella 13.2.2007


Kyro Oyj Abp
Emmi Watkins
Viestintäpäällikkö

Lisätietoja antaa:

Toimitusjohtaja Mika Seitovirta, p. 03-382 3100.


Kyro Oyj Abp on vakavarainen, kasvava ja kansainvälinen teknologiakonserni. Sen
päätoimialan, Glaston Technologiesin, Lasikoneryhmä on lasinjalostuskoneiden
globaali markkinajohtaja. Tamglass Lasinjalostus Oy on Suomen ja lähialueiden
markkinoilla toimiva arkkitehtuurilasien johtava kokonaistoimittaja. Konsernin
Energia-toimialan muodostava Kyro Power Oy on ympäristöystävällinen, paikallinen
energiantuottaja.

www.kyro.fi
www.glaston.net

Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet