Finnlines Oyj Pörssitiedote 14.2.2007 klo 8.30 TILINPÄÄTÖS 2006 Finnlines-konsernin tilikauden voitto oli 56,5 (27,1) meur. Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 632,7 (584,1) meur ja liikevoitto oli 58,2 (42,0) meur. Lopetettujen toimintojen tulos oli 18,7 (-1,4) meur. Omavaraisuusaste oli 39,7 (41,7)% ja tulos per osake 1,38 (0,66) euroa. Hallitus esittää 0,30 euron osinkoa osakkeelta. Yleistä Alkuvuonna yhtiön tulosta rasitti erityisesti öljystä aiheutunut kustannusten nousu sekä osittain väärin mitoitettu tonnisto joillakin roro-linjoilla. Yhtiö vähensi alkuvuonna roro-kapasiteettia ja uudelleenorganisoi operatiivisia toimintojaan. Kahden ensimmäisen uudisrakennuksen myöhästyneen valmistumisen johdosta Finnlines menetti käytännössä vuoden 2006 kesäsesongin matkustajaliikenteessä. Finnlines päätti keskittyä ydinliiketoimintoihinsa roro/ropax- liikenteeseen sekä satamatoimintoihin ja luopui konttiliike- toiminnoistaan myymällä kesällä konttifeedervarustamo Team Linesin. Yhtiön päämarkkina-alueiden hyvästä taloudellisesta kehityksestä sekä yhtiön uudesta kilpailukykyisestä tonnistosta johtuen kuljetetut lastimäärät ovat kasvaneet vuoden loppupuolella odotettua nopeammin. Tämä positiivinen kehitys on jatkunut vuoden 2007 alkupuolella. Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2005 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti, että tilikauden voitosta jaetaan osinkoa 0,30 euroa osakkeelta eli yhteensä 12,2 milj. euroa. Osingon maksupäivä oli 25.04.2006. Finnlinesin varatoimitusjohtaja Jukka Laaksovirta irtisanoutui maaliskuussa yhtiön palveluksesta. Napolilaisen Grimaldi Groupin omistus Finnlinesin osakkeista ja äänivallasta nousi 30,50 %:iin kesäkuun lopussa. Kaksi ensimmäistä ropax-alusta, MS Finnstar ja MS Finnmaid, viiden aluksen uudisrakennusohjelmasta luovutettiin Finnlinesille Italiassa heinä-elokuussa. Molemmat alukset aloittivat liikennöinnin Suomen lipun alla Helsingin ja Travemünden välillä elokuussa. Lokakuussa Grimaldin omistusosuus Finnlinesista nousi 46,2 %:iin ja Grimaldi teki vapaaehtoisen ostotarjouksen kaikista Finnlines Oyj:n osakkeista. Grimaldi maksoi ostotarjouksessa käteisvastikkeena 15,95 euroa jokaisesta Finnlinesin osakkeesta, jota Finnlinesin hallitus piti liian alhaisena hintana. Grimaldin ostotarjouksen tarjousaika päättyi 1.12.2006 ja sen lopullisen tuloksen perusteella Grimaldille tarjottiin yhteensä 85 503 Finnlinesin osaketta. Grimaldi Groupin omistus- ja ääniosuus Finnlinesissa nousi 46,4 prosenttiin. 29.12.2006 Grimaldi ilmoitti ostaneensa 1 500 000 Finnlines Oyj:n osaketta. Tehdyn kaupan jälkeen Grimaldi Group-yhtiöt omistivat 50,1 prosenttia Finnlines Oyj:n osakkeista. Osakekauppojen toteuttamisen seurauksena Grimaldi Group yhtiöille syntyi arvopaperimarkkinalain 6 luvun 10 §:n mukainen velvollisuus tehdä pakollinen, ehdoton, ostotarjous Finnlinesin lopuista osakkeista. Grimaldin ilmoituksen mukaan pakollisessa ostotarjouksessa tarjottava käteisvastike on 17,00 euroa jokaisesta Finnlinesin osakkeesta. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Koska Grimaldi oli joulukuun lopussa hankkinut Finnlinesin osakkeita joulukuun alussa päättyneessä vapaaehtoisessa ostotarjouksessa maksettua tarjousvastiketta korkeampaan hintaan, oli Grimaldi velvollinen maksamaan ostotarjouksen hyväksyneille Finnlinesin osakkeenomistajille arvoperimarkkinalain 6 luvun 13 §:n mukaisen hyvityksen, jonka määrä oli 1,05 euroa osakkeelta. Tämä hyvitys maksettiin tammikuun 2007 lopussa. Tammikuussa 2007 Grimaldi Compagnia di Navigazione S.p.A. teki pakollisen ostotarjouksen kaikista Finnlines Oyj:n osakkeista. Osakkeista tarjottava käteisvastike on 17,00 euroa jokaisesta Finnlinesin osakkeesta. Ostotarjousaika alkoi 22.1.2007 ja päättyy Grimaldin ilmoituksen mukaan 16.2.2007. Finnlinesin hallitus arvioi pakollista ostotarjousta ja sen ehtoja 22.1.2007 julkistetun Grimaldin tarjousasiakirjan perusteella. Finnlinesin hallitus piti tarjousvastiketta liian alhaisena ottaen huomioon yhtiön uuden kilpailukykyisen kapasiteetin ja vahvan aseman Itämeren voimakkaasti kasvavalla markkina-alueella, mutta muistutti, että osakkeenomistajien tulee itsenäisesti päättää osaltaan ostotarjouksen hyväksymisestä ottaen huomioon kaikki tarjousasiakirjassa esitettävät tiedot ja hallituksen 26.1.2007 julkaisema lausunto. Hallitus kiinnitti yhtiön osakkeenomistajien huomiota erityisesti siihen, että Grimaldi-yhtiöillä oli lausunnon antamisen ajankohtana jo 50,1 %:n osuus yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä ja ne voivat näin ollen muun muassa yhtiön yhtiökokouksessa (i) nimittää yhtiölle uuden hallituksen ja (ii) päättää jaettavien osinkojen määrästä. Hallitus uskoi myös lausunnossaan, että yhtiön hallituksen kokoonpanoon ja ylimpään johtoon tulee merkittäviä muutoksia. Hallituksella ei ole tietoa yhtiökokouksessa valittavan uuden hallituksen strategiasta tai osinkopolitiikasta. Osakkeenomistajien huomiota kiinnitettiin lausunnossa myös siihen että Grimaldilla ei ole tulevaisuudessa velvollisuutta tehdä pakollista ostotarjousta yhtiön osakkeista. Kaupankäynti yhtiön osakkeilla voi tulevaisuudessa olla nykyistä vähäisempää ja osakkeen hinnanmuodostus nykyistä epävarmempaa. Hallituksen jäsenet Emanuele Grimaldi, Jukka Härmälä ja Timo Jouhki eivät ole osallistuneet pakollisen ostotarjouksen käsittelyyn hallituksessa tai hallituksen lausunnon antamiseen. Mandatum & Co. Oy toimi Finnlinesin hallituksen taloudellisena neuvonantajana. Hallituksen oikeudellisena neuvonantajana toimi Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy. Finnlinesin hallitus julkaisi 26. tammikuuta 2007 myös ennakkotiedon koko vuoden 2006 tuloksesta. Finnlinesin kolmas uudisrakennus luovutettiin tilaajalle Anconassa Italiassa helmikuun alussa. Alus on rekisteröity Suomen alusrekisteriin MS Finnlady-nimisenä ja se aloittaa liikenteen Helsingin ja Travemünden välillä helmikuun 22. päivänä 2007. Yhtiön tulos ei sisällä Finnlinesille maksettavia uudisrakennuksiin ja niiden toimitukseen liittyviä korvauksia. Yhtiön käsityksen mukaan nämä korvaukset tulevat olemaan merkittäviä. Neuvottelut näistä korvauksista ovat kesken, koska kaksi alusta on vielä rakenteilla. Raportointi Finnlines Oyj siirtyi kansainväliseen IFRS-raportointiin 1.1.2005 alkaen. Vuoden 2006 tilinpäätöksen laskentaperiaatteet ovat samat kuin vuoden 2005 tilinpäätöksessä. Taloudellinen kehitys Finnlines-konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 632,7 (584,1 ed. vuonna) miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 8,3%. Varustamotoiminta ja merikuljetukset-toimialan jatkuvan toiminnan liikevaihto oli 539,0 (505,5) milj.euroa ja satamatoiminnot-toimialan liikevaihto oli 123,1 (105,5) milj.euroa. Liiketoiminnan muut tuotot olivat 2,1 (3,5) milj.euroa. Jatkuvien toimintojen liikevoitto oli 58,2 (42,0) milj. euroa. Rahoitustuotot olivat 10,8 (5,9) milj. euroa ja rahoituskulut olivat -21,6 (-11,9) milj. euroa. Jatkuvien toimintojen voitto ennen ennen veroja oli 47,7 (36,3) milj. euroa. Jatkuvat liiketoiminnot on esitetty ilman Team Linesin lukuja sekä kuluvalta vuodelta että vertailukaudelta ja Team Linesin tulosvaikutus on esitetty erikseen lopetetuissa liiketoiminnoissa. Lopetetut liiketoiminnot, 18,7 milj.euroa, jakaantuu siten, että Team Linesin vuoden 2006 kahdeksan kuukauden tulos on 0,6 milj. euroa ja Team Linesista saatu myyntivoitto on 18,1 milj. euroa. Oman pääoman tuotto, ROE, oli 14,1 (7,2)% ja sijoitetun pääoman tuotto, ROI, 9,9 (6,0)%. Investoinnit ja rahoitus Investoinnit olivat 238,8 (73,0) milj.euroa. Tästä suurin osa oli kahden heinä-elokuussa toimitetun uudisrakennuksen viimeiset maksuerät. Korollisten nettovelkojen määrä oli 441,4 (313,5) milj.euroa. Taseesta laskettu omavaraisuusaste oli 39,7 (41,7)%. Velkaantumisaste (gearing) oli 104,2 (82,8) %. MS Finntrader on Remontowa-nimisellä telakalla Puolassa konvertoitavana ja aloittaa Nordö-Linkin liikenteessä helmikuussa 2007. MS Finnpartner menee samalle telakalle helmi-maaliskuussa ja aloittaa Nordö-Linkin liikenteessä elokuussa. Hansalaivat MS Finntrader ja MS Finnpartner konvertoidaan läpiajettaviksi ja niihin lisätään matkustajapaikkoja. FinnLink-liikenteen alus, MS Finnclipper, meni telakalle joulukuussa 2006 ja on takaisin liikenteessä maaliskuussa 2007. Finnclipperin lastikapasiteettia lisätään 500 kaistametriä 2900 kaistametriin. Mainitut muutostyöt aiheuttivat noin 10 miljoonan kassastamaksut vuonna 2006. Kolmas uudisrakennus aloittaa liikenteen helmikuun lopussa Helsingin ja Travemünden välillä. Neljännen uudisrakennuksen oletetaan tulevan liikenteeseen maaliskuussa 2007 ja viimeisen kaikkiaan viiden uudisrakennuksen ohjelmasta kesäkuussa 2007. Muutoksia konsernin rakenteessa Finnlinesin tytäryhtiö Finnsteve osti marraskuussa 2005 TBE System Oy Ltd:n koko osakekannan. Kaupassa siirtyi mainitun yhtiön Kotkan satamassa harjoittama ahtausliiketoiminta ja noin 30 vakinaista henkilöä. Yhtiön omistusoikeus siirtyi 1.1.2006. Finnlines myi heinäkuussa saksalaisen konttifeeder-operaattorin Team Lines GmbH & Co. KG:n ja sen tytäryhtiöt Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa belgialaiselle Delphis NV-nimiselle konttivarustamolle. Kaupan arvo on 40 miljoonaa euroa (velaton kauppahinta). Team Lines-konsernin liikevaihto vuonna 2005 oli 187 miljoonaa euroa. Kauppa sai asianomaisten kilpailuviranomaisten hyväksymisen ja se toteutettiin 4.9.2006. Kaupan nettovoitto, 18,1 miljoonaa euroa, näkyy yhtiön lopetettujen toimintojen tuloksessa. Team Lines- liiketoiminta on käsitelty lopetettuna toimintona tässä vuoden 2006 tilinpäätöksessä ja vertailukaudet on oikaistu vastaavasti. Finnlines Oyj:n kiinteä toimipaikka Puolassa muutettiin vuoden 2006 lopussa osakeyhtiöksi. Vuoden 2007 alusta kaikki Finnlines-konsernin ruotsalaiset tytäryhtiöt siirtyivät käyttämään euroa toiminta- ja kirjanpitovaluuttanaan. Tämä on luonnollinen muutos, koska merkittävä osa näiden yhtiöiden liikevaihdosta ja kustannuksista on euromääräisiä. Henkilöstö Konsernin jatkuvan toiminnan palveluksessa oli tarkastelukauden aikana keskimäärin 2 196 (2 090) henkilöä, joista maahenkilöstöön kuului 1 451 (1 367) henkilöä ja merihenkilöstöön 745 (723) henkilöä. Hallitus ja tilintarkastajat Finnlinesin yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi kuusi. Jäseniksi valittiin uudelleen Hermitage & Co. Oy:n toimitusjohtaja Peter Fagernäs, Stora Enso Oyj:n toimitusjohtaja vuorineuvos Jukka Härmälä, Thominvest Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Jouhki, Finnlines Oyj:n toimitusjohtaja merenkulkuneuvos Antti Lagerroos, Veikko Laine Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Laine ja uudeksi jäseneksi valittiin italialaisen Grimaldi Groupin toimitusjohtaja Emanuele Grimaldi. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi puheenjohtajaksi Pertti Laineen ja varapuheenjohtajaksi Jukka Härmälän. Tilintarkastajiksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Osakkeet Yhtiön rekisteröity osakepääoma 31.12.2006 oli 81 383 916 euroa, ja se jakautui 40 691 958 osakkeeseen. Finnlines Oyj:n vuoden 2001 optioilla merkittiin vuoden aikana 32 200 osaketta. Näiden merkintöjen seurauksena osakepääoma on noussut 64 400 eurolla. Osakkeiden vaihto Helsingin Pörssissä oli tarkastelukauden aikana 47,2 miljoonaa kappaletta. Yhtiön pörssiarvo oli vuoden lopussa 699,9 miljoonaa euroa. Tarkastelukauden tulos per osake (EPS) oli 1,38 (0,66) euroa. Jatkuvan toiminnan tulos per osake (EPS) oli 0,92 (0,70). Oma pääoma per osake oli 10,36 (9,26) euroa. Vuoden 2007 näkymät Kuluvan vuoden alkupuolella kuljetetut rahtivolyymit ovat kaikilla yhtiön reiteillä olleet selvästi suuremmat kuin edellisinä vuosina vastaavaan aikaan. Tämä johtunee Suomen ja sen tärkeimpien kauppakumppanien hyvästä taloudellisesta kehityksestä sekä Finnlinesin uudesta nopeammasta aikataulusta Suomen ja Saksan välillä. Vaikka vuoden 2007 aikana yhtiöllä on edelleen kertaluonteisia kuluja uusien laivojen liikenteeseen tulon, alusten reitiltä toiselle siirtymisen sekä kolmen aluksen muutostöistä johtuvien telakointien johdosta, yhtiön liikevoiton oletetaan olevan parempi kuin vuonna 2006. Voitonjakoehdotus Hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että 31.12.2006 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan 0,30 euron osinko osakkeelta. Mikäli hallituksen esitys hyväksytään, osinko maksetaan 28.3.2007 niille osakkeenomistajille, jotka ovat olleet merkittyinä osingonmaksun täsmäytyspäivänä 21.3.2007 Suomen Arvopaperikeskuksen osakasluetteloon. Yhtiökokous Varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina 16. maaliskuuta 2007 klo 10.00 Hotelli SAS Radisson Royal, Kamppi, Runeberginkatu 2, Helsinki Vuoden 2007 ensimmäinen osavuosikatsaus ajalta 1.tammikuuta 31. maaliskuuta 2007 julkaistaan 3.toukokuuta 2007. Finnlines Oyj Hallitus Antti Lagerroos toimitusjohtaja Liitteet Tuloslaskelma Tase Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista Rahavirtalaskelma Liikevaihto toimialoittain Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Velat sekä annetut sitoumukset Jatkuvat toiminnot vuosineljänneksittäin Jakelu Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet Luvut tilintarkastettuja KONSERNIN TULOSLASKELMA 1 000 EUR 10- 10- 1-12/06 1-12/05 12/06 12/05 Jatkuvat toiminnot Liikevaihto 159 163 435 632 666 584 085 137 Liiketoiminnan muut tuotot 561 1 026 2 078 3 497 Materiaalit ja palvelut -44 -49 647 -196 -173 993 042 229 Henkilöstökulut -29 -26 768 -111 -101 705 266 770 Poistot ja arvonalentumiset -11 -8 641 -39 875 -33 848 273 Liiketoiminnan muut -58 -60 221 -229 -236 kulut 086 337 781 Liiketoiminnan kulut yhteensä -144 -145 -576 -545 057 276 521 628 Liikevoitto 15 641 19 184 58 223 41 954 Rahoitustuotot 8 229 1 159 10 784 5 927 Rahoituskulut -11 -3 163 -21 557 -11 852 018 Osuus osakkuus- yritysten 274 263 274 263 tuloksesta Voitto ennen 13 127 17 443 47 725 36 291 veroja Tuloverot -2 028 -4 724 -9 989 -7 738 Tilikauden voitto jatkuvista toiminnoista 11 099 12 719 37 736 28 553 Lopetetut toiminnot Tilikauden voitto lopetetuista toiminnoista -234 -1 764 18 742 -1 442 Tilikauden voitto 10 865 10 956 56 477 27 112 Jakautuminen: Emoyhtiön 10 728 10 871 56 053 26 651 omistajille Vähemmistölle 137 85 425 461 10 865 10 956 56 477 27 112 Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos (Eur per osake esitettynä) Laimentamaton osakekohtainen 0,26 0,27 1,38 0,66 tulos Laimennusvaikutuks ella oikaistu, osakekohtainen 0,26 0,27 1,38 0,66 tulos Emoyhtiön omistajille kuuluvasta jatkuvien toimintojen voitosta laskettu osakekohtainen tulos (Eur per osake esitettynä) Laimentamaton osakekohtainen 0,27 0,31 0,92 0,70 tulos Laimennusvaikutuks ella oikaistu, osakekohtainen 0,27 0,31 0,92 0,69 tulos Emoyhtiön omistajille kuuluvasta myytyjen toimintojen voitosta laskettu osakekohtainen tulos (Eur per osake esitettynä) Laimentamaton osakekohtainen -0,01 -0,04 0,46 -0,04 tulos Laimennusvaikutuks ella oikaistu, osakekohtainen -0,01 -0,05 0,46 -0,04 tulos KONSERNITASE 1000 EUR 31.12.200 31.12.200 6 5 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykke 817 977 619 727 et Liikearvo 108 660 109 011 Muut aineettomat hyödykkeet 10 136 11 935 Sijoituskiinteistöt 1 588 1 591 Osuudet osakkuusyrityksissä 2 349 2 105 Muut rahoitusvarat 4 892 5 513 Saamiset 5 839 8 647 Laskennalliset verosaamiset 617 410 952 057 758 941 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 5 412 6 640 Myyntisaamiset ja muut saamiset 91 538 103 843 Verotettavaan tuloon perustava verosaaminen 512 9 974 Rahavarat 18 436 28 735 115 898 149 194 Varat yhteensä 1 067 956 908 134 OMA PÄÄOMA Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 81 384 81 314 Osakepääoman korotus 0 6 Ylikurssirahasto 24 525 24 301 Muuntoerot 28 -1 046 Kertyneet voittovarat 315 791 271 946 421 728 376 520 Vähemmistöosuus 2 028 2 002 Oma pääoma yhteensä 423 757 378 523 VELAT Pitkäaikaiset velat Laskennalliset 98 352 89 505 verovelat Eläkevelvoitteet 2 565 4 628 Varaukset 3 659 4 354 Korolliset velat 360 067 269 425 Muut velat 0 0 464 643 367 913 Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut 79 155 87 710 velat Verotettavaan tuloon perustuva verovelka 430 514 Varaukset 230 665 Lyhytaikaiset korolliset velat 99 739 72 809 179 555 161 699 Velat yhteensä 644 199 529 612 Oma pääoma ja velat yhteensä 1 067 956 908 134 LASKELMA KONSERNIN OMAN PääOMAN MUUTOKSISTA 1 000 EUR Osake- Osake- Yli- Muunto- Omat pääoma pääoma kurssi- erot osak- n rahast keet korotu o s Oma pääoma 1.1.2005 79 916 13 774 -192 -5 961 Muuntoerot -853 Tilikauden voitto Kaudella kirjatut tuototja kulut -853 yhteensä Osingonjako Käytetyt osakeoptiot 2 510 6 9 416 Omien 5 961 osakkeiden -1 112 1 112 mitätöinti 1 398 6 10 528 5 961 Oma pääoma 31.12.2005 81 314 6 24 301 -1 046 0 1 000 EUR Kerty- Yht. Vähem- Oma neet mistön pääoma voitto- osuus yhteen- varat sä Oma pääoma 1.1.2005 281 369 2 049 371 070 485 021 Muuntoerot -853 -853 Tilikauden voitto 26 651 26 651 461 27 112 Kaudella kirjatut tuotot ja kulut 26 651 25 798 461 26 258 yhteensä Osingonjako -30 -30 -508 -30 737 229 229 Käytetyt osakeoptiot 11 931 11 931 Omien osakkeiden -5 961 0 0 mitätöinti -36 -18 -508 -18 805 190 298 Oma pääoma 31.12.2005 271 376 2 002 378 523 946 520 LASKELMA KONSERNIN OMAN PääOMAN MUUTOKSISTA 1 000 EUR Osake- Osake- Yli- Muunto- Omat pääoma pääoma kurssi- erot osak- n rahast keet korotu o s Oma pääoma 1.1.2006 81 314 6 24 301 -1 046 Muuntoerot 1 074 Tilikauden voitto Kaudella kirjatut tuotot ja kulut 1 074 yhteensä Osingonjako Teamlines- yhtiöiden myynnin vaikutus Osakeanti 70 -6 224 70 -6 224 Oma pääoma 31.12.2006 81 384 24 525 28 1 000 EUR Kerty- Yht. Vähem- Oma neet mistön pääoma voitto- osuus yhteens varat ä Oma pääoma 1.1.2006 271 376 2 002 378 523 946 520 Muuntoerot 1 074 1 074 Tilikauden voitto 56 053 56 053 427 56 480 Kaudella kirjatut tuotot ja kulut 56 053 57 127 427 57 554 yhteensä Osingonjako -12 -12 -392 -12 600 208 208 Teamlines- yhtiöiden myynnin vaikutus -9 -9 Osakeanti 289 289 -12 -11 -401 -12 320 208 919 Oma pääoma 31.12.2006 315 421 2 028 423 757 791 728 RAHAVIRTALASKELMA 1 000 EUR 1.1.- 1.1.- 31.12.20 31.12.20 06 05 Liiketoiminnan rahavirrat Tilikauden voitto 56 477 27 112 Oikaisut: Liiketoimet,joihin ei liity maksutapahtumaa 13 913 28 174 Korkokulut ja muut rahoituskulut 11 762 9 873 Korkotuotot -2 013 -1 024 Osinkotuotot -34 -54 Verot 9 989 7 854 Toteutuneet 1 028 kurssierot Käyttöpääoman muutokset: Myynti- ja muiden saamisten muutos 4 525 -11 187 Vaihto-omaisuuden 1 228 -2 539 muutos Ostovelkojen ja muiden -11 646 9 554 velkojen muutos Varausten muutos -2 096 - 2 861 Maksetut korot -11 473 -10 868 Saadut korot 2 008 1 211 Verot 7 174 -2 004 Toteutuneet kurssierot 1 475 Liiketoiminnan nettorahavirta 82 318 53 241 Investointien rahavirrat Tytäryritysten hankinta vähennettynä hankintahetken -1 727 0 rahavaroilla Yritysmyynti 35 708 Investoinnit aineellisiin -229 537 -66 749 käyttöomaisuushyödykkei siin Investoinnit aineettomiin -2 207 -2 022 hyödykkeisiin Aineellisten käyttöomaisuushyödykkei den myynti 1 625 3 217 Saadut osingot 34 54 Investointien nettorahavirta -196 104 -65 500 Rahoituksen rahavirrat Osakeannista saadut 289 11 931 maksut Lainojen nostot 202 881 41 818 Lyhytaikaisten korollisten lainojen -27 816 37 627 nettomuutos Lainojen takaisinmaksut -59 394 -78 507 Myönnettyjen lainojen takaisinmaksut 2 190 -850 Maksetut osingot -12 600 -30 229 Rahoituksen kulut -2 063 -891 Rahoituksen 103 487 -19 101 nettorahavirta Rahavarojen muutos -10 299 -31 360 Rahavarat tilikauden 28 735 60 081 alussa Valuuttakurssien muutosten vaikutus 14 Rahavarat tilikauden lopussa 18 436 28 735 LIIKEVAIHTO JA LIIKETULOS SEGMENTEITTÄIN (ENSISIJAINEN SEGMENTOINTI) JATKUVAT TOIMINNOT 1- 1-12/05 12/06 1000 % 1000 % EUR EUR Liikevaihto Varustamotoiminta ja 538 85,2 505 499 86,5 merikuljetukset 996 Satamatoiminnot 123 19,5 105 544 18,1 092 Konsernin sisäinen -29 -4,7 -26 959 -4,6 liikevaihto 422 Liikevaihto 632 100, 584 085 100, yhteensä 666 0 0 Liikevoitto Varustamotoiminta ja 50 771 36 969 merikuljetukset Satamatoiminnot 7 452 4 985 Liikevoitto yhteensä 58 223 41 954 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista 274 263 Rahoitustuotot ja -10 -5 925 -kulut 773 Tulos ennen 47 725 36 291 veroja Välittömät verot -9 989 -7 738 Tilikauden voitto 37 736 28 553 TUNNUSLUKUJA 1- 1-12/05 12/06 Liikevoitto-% (jatkuvat toiminnot) 9,2 7,2 Oman po:n tuotto(ROE), % 14,1 7,2 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 9,9 6,0 Gearing, % 104,2 82,8 Bruttoinvestoinnit, meur 238,8 73,0 *) % liikevaihdosta 37,7 12,5 Omavaraisuusaste, % 39,7 41,7 Oma pääoma/osake, euroa 10,36 9,26 Osakkeiden keskim, lkm kaudella, kpl 40,685 40 236 Osakkeiden lkm kauden lopussa, kpl 40,692 40 660 Osakkeiden markkina- arvo, Meur 699,9 585,5 Henkilöstö keskimäärin (jatkuvat toiminnot) Maahenkilöstö 1 451 1 367 Merihenkilöstö 745 723 Henkilöstö yhteensä 2 196 2 090 *) Sisältää jatkuvat ja lopetetut toiminnot VELAT SEKÄ ANNETUT 31/12/06 31/12/05 SITOUMUKSET 1000 EUR Alusvuokrat (jatkuvat toiminnot): Yhden vuoden kuluessa 88 258 95 422 Yli vuoden ja enintään viiden vuoden kuluttua 102 301 161 953 Yli viiden vuoden 0 0 kuluttua 190 559 257 375 Muut leasingvuokrat (jatkuvat toiminnot): Yhden vuoden kuluessa 5 515 5 301 Yli vuoden ja enintään viiden vuoden kuluttua 11 899 11 419 Yli viiden vuoden 9 937 11 414 kuluttua 27 351 28 134 Annetut vakuudet Lainat joiden vakuudeksi annettu kiinnityksiä Lainat 300 637 125 859 rahoituslaitoksilta Edellä mainittujen lainojen vakuutena on olevat laivakiinnitykset 461 000 231 000 Muut omasta puolesta annetut vakuudet: Pantit 2 485 2 566 Kiinnitykset 0 0 Muiden puolesta annetut vakuudet: Pantit 1 027 1 910 Kiinnitykset 0 431 Muut vastuusitoumukset 239 883 399 757 Tytäryhtiöiden puolesta annetut sitoumukset: Sitoumukset 6 000 0 Johdannaissopimukset 1000 EUR 31/12/0 31/12/0 31/12/0 31/12/05 6 5 6 Käypä nettoarvo Nimellismäärä Valuuttajohdannaiset 0 0 0 0 Koronvaihtosopimukset 0 0 0 0 JATKUVAT TOIMINNOT VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN: Q1/0 Q1/0 Q2/0 Q2/0 Q3/0 Q3/0 Q4/0 Q4/0 6 5 6 5 6 5 6 5 MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR MEUR Varustamotoimin ta ja 129, 118, 142, 117, 132, 125, 135, 143, merikuljetukset 1 7 2 7 1 4 6 7 Satamatoiminnot 30,4 25,2 31,5 25,6 29,6 27,2 31,6 27,5 Konsernin sisäinen -6,6 -6,6 -7,9 -6,1 -6,8 -6,6 -8,0 -7,7 liikevaihto Liikevaihto 152, 137, 165, 137, 154, 146,0 159, 163,4 yhteensä 9 4 8 3 9 1 Liikevoitto Varustamotoimin ta ja 7,9 8,4 16,1 3,9 13,2 6,5 13,6 18,2 merikuljetukset Satamatoiminnot 1,9 1,3 1,8 0,7 1,8 1,9 2,0 1,1 Liikevoitto yhteensä 9,7 9,7 17,9 4,6 14,9 8,5 15,6 19,2 Osuus osakkuusyhtiöid en tuloksista 0 0 0 0 0 0 0,3 0,3 Rahoitustuotot -3,3 -0,9 -3,9 -1,2 -0,7 -1,8 -2,8 -2,0 ja -kulut Tulos ennen veroja 6,4 8,8 14,0 3,4 14,2 6,6 13,1 17,5 Välittömät -1,4 -1,9 -3,3 -0,3 -3,2 -0,9 -2,0 -4,6 verot Tilikauden 5,0 7,0 10,6 3,1 11,0 5,8 11,1 12,7 voitto Jatkuvat toiminnot EPS 0,12 0,17 0,26 0,07 0,27 0,14 0,27 0,31 (laimentamaton) EPS 0,12 0,17 0,26 0,07 0,27 0,14 0,27 0,31 (laimennettu)