Stora Enso aikoo sulkea Saugan sahan Virossa kesäkuussa 2007. Syynä on jatkuva raaka-ainepula, joka on johtanut korkeampiin kustannuksiin ja kannattamattomaan liiketoimintaan. Sahan sulkemisella ei ole merkittävää vaikutusta Stora Enson vuotuiseen liikevaihtoon, mutta sillä odotetaan olevan pieni positiivinen vaikutus konsernin vuoden 2007 liikevoittoon. Konserni tekee yhteensä 12 miljoonan euron kertaluonteisen alaskirjauksen ja uudelleenjärjestelyvarauksen vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä. Saugan sahan vuotuinen tekninen tuotantokapasiteetti on 130 000 m3 sahattuja puutuotteita, josta 90 000 m3 voidaan jatkojalostaa. Konserni aikoo käyttää osan Saugan koneista muilla sahoillaan, siinä määrin kuin mahdollista."Stora Enson puutuotteiden tuotanto ja liikevaihto Baltian maissa pysyvät pääosin ennallaan myös Saugan sahan sulkemisen jälkeen, sillä asiakkaita palvellaan konsernin muilta sahoilta. Saugan sahalla on 107 työntekijää ja Stora Enso Timber tutkii mahdollisuuksia sisäisiin siirtoihin mm. Paikusen, Imaveren ja Näpin sahoille tai Viljandin jatkojalostustehtaalle. Stora Enso pystyy tarjoamaan noin 30 työpaikkaa. Työllistymismahdollisuuksia Pärnun alueen muiden yhtiöiden sahoilla tutkitaan ja yhtiö harkitsee uudelleenkouluttautumisen rahoittamista metsäteollisuuden ulkopuolella", sanoo Stora Enso Timberin johtaja Peter Kickinger. Lisätietoja: Hannu Ryöppönen, talousjohtaja, puh. +44 20 7016 3114 Peter Kickinger, johtaja, Stora Enso Timber, puh. +43 1 269 7460 1375 Kari Vainio, johtaja, konserniviestintä, puh. +44 7799 348 197 Keith B Russell, johtaja, sijoittajasuhteet, puh. +44 7775 788659 Ulla Paajanen-Sainio, johtaja, sijoittajasuhteet ja talousviestintä, puh. 02046 21242 www.storaenso.com www.storaenso.com/timber STORA ENSO OYJ p.p. Leena Bergqvist Jukka Marttila Stora Enso Timber tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluratkaisuja puuteollisuuden ja kaupan tarpeisiin ympäri maailmaa. Yhtiön liikevaihto on 1,7 mrd. euroa ja tuotantokapasiteetti 7,7 miljoonaa kuutiometriä sahattuja puutuotteita, josta 3,4 miljoonaa kuutiometriä on jatkojalosteita. Yhtiön palveluksessa on noin 5 000 henkilöä 29 tuotantolaitoksella sekä myynti- ja jakeluyhtiöissä eri puolilla maailmaa.