Tekla Oyj Pörssitiedote 15.3.2007 Tekla Oyj:n yhtiökokouksen päätökset Tekla Oyj:n 15. maaliskuuta 2007 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön vuoden 2006 tilinpäätöksen sekä konsernituloslaskelman ja konsernitaseen. Samalla yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Osinko Yhtiökokous hyväksyi hallituksen esityksen, jonka mukaan tilikaudelta 2006 jaetaan osinkona 20 senttiä sekä 20 senttiä juhlavuoden lisäosinkona, yhteensä 40 senttiä osakkeelta, mikä tekee yhteensä 9 006 640 euroa. Osingonjaon täsmäytyspäivä on 20.3.2007 ja maksupäivä on 27.3.2007. Yhtiön hallussa oleville omille osakkeille ei makseta osinkoa. Hallitus ja tilintarkastajat Yhtiön hallituksen jäseniksi vuoden 2008 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka valittiin uudelleen Ari Kohonen, Esa Korvenmaa, Olli-Pekka Laine, Heikki Marttinen ja Erkki Pehu-Lehtonen. Hallituksen varajäseneksi valittiin uudelleen Timo Keinänen. Henkilöstön edustaja hallituksessa on Juha Kajanen ja hänen henkilökohtainen varaedustajansa on Pirjo Lunden. Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten kokouspalkkiot seuraavasti: hallituksen puheenjohtaja 2700 euroa kuukaudessa lisättynä matkakuluilla, ja jäsenet 1800 euroa kuukaudessa lisättynä matkakuluilla. Tekla-konsernin palveluksessa oleville henkilöille ei makseta kokouspalkkiota. Yhtiön tilintarkastajiksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, vastuunalaisena tilintarkastajana Markku Marjomaa. Tilintarkastajien palkkio suoritetaan laskun mukaan. Hallituksen valtuutukset Yhtiökokous antoi hallitukselle seuraavat valtuutukset: - Hallitus valtuutettiin päättämään yhtiön osakepääoman korottamisesta yhdessä tai useammassa erässä uusmerkinnällä siten, että uusmerkinnässä oikeutetaan merkitsemään yhteensä enintään 4.500.000 kappaletta uusia 0,03 euron nimellisarvoisia osakkeita. Osakepääomaa voidaan valtuutuksen nojalla korottaa enintään 135.000 eurolla. - Hallitus valtuutettiin päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi sekä käytettäväksi vastikkeena silloin, kun hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa yhtiö joko hankkii liiketoimintaansa kuuluvaa omaisuutta tai antaa omia osakkeita vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai käytettäväksi osana yhtiön palkkaus- ja kannustusjärjestelmää. Osakkeita hankitaan tällä valtuutuksella enintään 500 000 kappaletta. - Hallitus valtuutettiin päättämään yhtiölle hankittujen omien osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutuksen kohteena ovat kaikki hallitukselle annettujen valtuuksien puitteissa yhtiölle hankitut yhtiön osakkeet, enintään 569 600 osaketta. Osakkeet voidaan luovuttaa vastikkeena silloin, kun hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa yhtiö joko hankkii liiketoimintaansa kuuluvaa omaisuutta tai antaa omia osakkeita vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai käytettäväksi osana yhtiön palkkaus- ja kannustusjärjestelmää. Kaikki yllä mainitut valtuutukset ovat voimassa vuoden 2008 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti kuitenkin enintään yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien eli 15.3.2008 saakka. Hallituksen järjestäytymiskokous Yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa Heikki Marttinen valittiin jatkamaan hallituksen puheenjohtajana ja Olli-Pekka Laine varapuheenjohtajana. Espoossa maaliskuun 15. päivänä 2007 TEKLA OYJ Hallitus Lisätiedot: toimitusjohtaja Ari Kohonen, p. 030 661 1468, ari.kohonen @tekla.com JAKELU: Helsingin Pörssi, keskeiset mediat Tekla lyhyesti Tekla Oyj on alansa johtava, kansainvälinen ohjelmistotuoteyritys, jonka innovatiiviset ohjelmistoratkaisut on kehitetty asiakkaiden ydinliiketoimintojen tehostamiseen rakentamisessa, energian jakelussa sekä kuntasektorilla. Yhtiön kehittämiä mallipohjaisia ohjelmistotuotteita ja niihin liittyviä palveluja käytetään yli 80 maassa. Teklan liikevaihto vuonna 2006 oli noin 50 miljoonaa euroa ja liiketulos 13,6 miljoonaa euroa. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 75 prosenttia. Tekla-konsernin palveluksessa työskentelee tällä hetkellä yli 350 henkilöä, joista kolmannes Suomen ulkopuolella. Tekla on perustettu vuonna 1966 ja se on Suomen vanhimpia ohjelmistoyrityksiä. Lisätietoja Teklasta osoitteessa www.tekla.com
Tekla Oyj:n yhtiökokouksen päätökset
| Source: Tekla