Moelven jatkaa Finnforest-tuotteiden myyntiä Skandinaviassa


26.03.07

Metsäliitto Osuuskunta ja Moelven Industrier ASA ovat tehneet
jälleenmyyntisopimukset, joiden mukaan Finnforest-tuotteita ja palveluja
myydään jatkossakin Moelvenin myyntiverkoston kautta Tanskassa, Ruotsissa ja
Norjassa. 

”Olemme palvelleet Skandinavian asiakkaitamme kiinteässä yhteistyössä Moelvenin
kanssa jo monen vuoden ajan. Nyt tehdyt sopimukset varmistavat asiakassuhteiden
jatkuvuuden ja sen, että asiakkaat voivat hankkia tarvitsemansa
Finnforest-tuotteet samalta toimittajalta kuin ennenkin”, sanoo toimialajohtaja
Ole Salvén Metsäliiton Puutuoteteollisuudesta. 

Tanskassa myytäviä Finnforest-tuotteita ovat rakentamisen ratkaisut ja
vanerituotteet sekä sahatavara ja jalosteet. Ruotsissa Moelven myy rakentamisen
ratkaisuja ja vanerituotteita ja Norjassa rakentamisen ratkaisuja.
Rakentamiseen tarkoitettuja Finnforest-ratkaisuja ovat esimerkiksi Kerto®,
liimapuu ja I-palkki. 

Moelven on Skandinavian johtavia puupohjaisten rakennustuotteiden ja
-palvelujen toimittajia. Se vastasi Metsäliiton Puutuoteteollisuuden
Skandinavian liiketoiminnasta vuosina 2001-2006. Joulukuussa 2006 Metsäliitto
myi omistuksensa Moelvenissä norjalaiselle konsortiolle. 

Lisätietoja: 
Johanna Kankkunen, apulaisjohtaja, markkinointi ja viestintä, Metsäliiton
Puutuoteteollisuus, puh. 050 350 4005