Stora Enso Oyj Pörssitiedote 29.3.2007 klo 13.00 GMT Jukka Härmälä varsinaisessa yhtiökokouksessa:"Kannattavuutemme parani vuonna 2006, koska sanomalehtipaperin, päällystämättömän hienopaperin ja puutuotteiden hinnat nousivat. Tämän lisäksi hyödyimme sisäisistä kannattavuuden parannusohjelmista. Profit 2007 ja tuotantolaitosten suorituskyvyn arvioimisohjelma saatiin päätökseen aikataulusta edellä, mutta tulos jäi silti heikoksi, koska viimevuotisten energiakustannusten ja tämänvuotisten puukustannusten nousu on syönyt hyödyt," sanoo toimitusjohtaja Jukka Härmälä."Haluaisin vielä kiittää Stora Enson henkilöstöä, osakkeenomistajia ja hallitusta virikkeellisistä ja antoisista vuosista paperiteollisuuden parissa. Lisäksi haluan toivottaa teille jatkossa kaikkea hyvää," hän päättää osuutensa. Stora Enso vaihtaa strategista painopistettä kasvusta kannattavuuteen Sidotunpääoman tuottotavoite (ROCE) säilyy 13 %:na. Jouko Karvinen varsinaisessa yhtiökokouksessa: Stora Enso on kiihdyttänyt portfolionsa ja strategiansa tarkastelua. Tärkein tekijä uudessa strategiassa on yhtiön painopisteen siirtyminen kasvusta kannattavuuteen. Sidotunpääoman tuottotavoite (ROCE) säilyy 13 %:na."Joudumme tekemään valintoja ja jakamaan resurssimme niihin liiketoiminta-alueisiin, joissa pystymme saavuttamaan kaksinumeroisia sijoitetun pääoman tuottoja," sanoo uusi toimitusjohtaja Jouko Karvinen tämänpäiväisessä Stora Enson varsinaisessa yhtiökokouksessa. Yhtiön johto ei aloita uutta, rajattua kannattavuuden parannusohjelmaa. Sen sijaan, uusi toimitusjohtaja ja hänen tiiminsä johtaa yhtiötä muutoksen tielle. Päätöksistä tiedotetaan, kun ne on tehty, sen sijaan, että ilmoitettaisiin yksittäisistä monivuotisista suunnitelmista."Hyvä uutinen on, että globaali taloudellinen tilanne on suhteellisen terve. Siitä huolimatta ero 13 %:n sijoitetun pääoman tuottotavoitteeseen suhdanne kierron aikana on sitäkin suurempi. Tästä johtuen meillä ei ole aikaa hukattavanamme," jatkaa Karvinen."Stora Ensolle ja Eurooppalaiselle puutuoteteollisuudelle paheneva pula puuraaka-aineesta on tosiasia. Puupula johtuu lähinnä Venäjän ilmoittamista korkeammista tullimaksuista, lisääntyvästä puun käytöstä biopolttoaineena sekä kasvavasta ympäristöpaineesta, jotka kaikki osaltaan rajoittavat puuraaka-aineen hankintaa. Kuten olemme tänään ilmoittaneet, emme tällä hetkellä osta Metsähallitukselta Pohjois-Suomen kiistanalaisilta alueilta hankittua puuta. On kuitenkin huomioitavaa, että emme voi tuottaa massaa tai sahatavaraa ilman riittävää puunhankintaa. Enocellin sellutehtaalla, joka kuuluu Pakkauskartongit-tulosryhmään, saatetaan joutua rajoittamaan tuotantoa vuoden 2007 toisella neljänneksellä raaka-aineen saatavuusongelmien takia. Yritämme myös nopeasti löytää vaihtoehtoisia puulähteitä - samalla kun pyrimme löytämään ratkaisun Venäjän tullikiistaan, kriittinen sidosryhmäkeskustelu myös jatkuu", Karvinen päättää puheensa. Lisätietoja: Jukka Härmälä, toimitusjohtaja, puh. +358 2046 21404 Jouko Karvinen, toimitusjohtaja, puh. +358 2046 21404 +358 2046 21404 Kari Vainio, johtaja, konserniviestintä, puh. +44 7799 348 197 Keith B Russell, johtaja, sijoittajasuhteet, puh. +44 7775 788 659 www.storaenso.com www.storaenso.com/investors Jouko Karvisen valokuvia on saatavilla osoitteessa http://bmt.storaenso.com/storaensolink.jsp?imageid=070329 Kopioi yllä oleva linkki selaimeesi. STORA ENSO OYJ p.p. Jussi Siitonen Jukka Marttila
Stora Enson uusi toimitusjohtaja Jouko Karvinen aloittaa tehtävässään tämänpäiväisessä yhtiökokouksessa
| Source: Stora Enso Oyj