TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS YHTIÖKOKOUKSESSA - TEHOSTAMISOHJELMA TULOSPARANNUKSEN VARMISTAMISEKSI


Toimitusjohtaja Esko Teerikorpi antaa tänään klo 14 alkavassa yhtiökokouksessa
katsauksen markkinatilanteesta ja vuoden 2007 näkymistä sekä kertoo yhtiön
tehostamisohjelmasta. 

Honkarakenteen tilauskanta on kasvanut ennätyksellisen suureksi. Se oli 23.
maaliskuuta 39 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan 26
miljoonaa euroa. Tehtaiden kuormitus on hyvä ja markkinoinnin painopistettä
siirretään syksyn tuotannon varmistamiseen. ”Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana
tehdään selkeä tulosparannus,” Teerikorpi ennakoi. 

Honkarakenteen hallitus on tänään pitämässään kokouksessa tehnyt päätöksen
yhtiön tehostamisohjelman toteuttamisesta kannattavuuden parantamiseksi. Sen
tavoitteena on pudottaa yleiskustannuksia ja parantaa tuotteiden
hintakilpailukykyä. Tehostamisohjelma jatkaa toimintojen keskittämistä. Yhtiö
keskittyy kasvaville ja kannattaville markkinoille, nostaa jakeluverkoston
ammattitaitoa, parantaa tietotekniikan hyödyntämistä toiminnanohjauksessa ja
suunnittelussa sekä siirtää tuotekehityksen painopistettä mallistoihin.
Tehostamisohjelman 
vaikutukset näkyvät kokonaisuudessaan vuoden 2008 aikana.

”Hyvän tilauskannan ansiosta koko vuoden näkymät ovat hyvät huolimatta puun
raaka-aineen hintakehityksestä ja ajoittaisista saatavuusongelmista”,
toimitusjohtaja Teerikorpi arvioi. 


Esitys on kokonaisuudessaan nähtävissä yhtiön internet-sivulla osoitteessa:
www.honka.com/Sijoittajat. 

Lisätietoja yhtiökokouksen jälkeen: toimitusjohtaja Esko Teerikorpi, puh. 020
575 7816 tai GSM 040 580 6111. 


HONKARAKENNE OYJ

Esko Teerikorpi
toimitusjohtaja

JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Rahoitustarkastus