Metsäliitto yksinkertaistaa vajaalaadun määritystä kuitupuun tehdasmittauksessa


Metsäliitto-konserni laajentaa koekäytössä ollutta ABC-laatuositemittausta
kuitupuun tehdasmittauksessa. Uutta laatuositemenetelmää käytetään toukokuun
alusta lähtien kaikilla konsernin kuitupuuta käyttävillä laitoksilla
Metsä-Botnian Kemin tehdasta lukuun ottamatta. 
 
"Olemme koekäyttäneet menetelmää vuoden alusta lähtien Kaskisten, Rauman ja
Kyröskosken mitta-asemilla. Kaikki huolellisesti tehdyt puuerät sijoittuvat
luokkaan A, jolle ei tehdä lainkaan vajaalaatuvähennystä. Sekä metsänomistajien
että tuotantolaitosten palaute on ollut positiivinen", tiivistää puun
vastaanotosta ja mittauksesta Metsäliitossa vastaava johtaja Timo Saarentaus. 
 
ABC-laatuositemittauksessa puutavaraniput jaetaan arvioidun vajaalaadun osuuden
perusteella kolmeen laatuluokkaan A, B ja C. A-luokassa vajaalaatuista puuta on
0-2 %, B:ssä 2,1-8,0 % ja C:ssä yli 8,1 %. 
 
Luokkaan A kuuluville nipuille ei mahdollisesta vajaalaadusta tehdä lainkaan
vähennystä. Luokassa B määritetään nipulle vajaalaatuvähennys luokasta otantaan
arvottujen nippujen liukuvan keskiarvon perusteella. Luokassa C tehdään suora
vajaalaatuvähennys. Vajaalaadun määritys on nippukohtainen, joten yhdestä
puukaupasta voi tulla eri luokkiin kuuluvia nippuja. 
 
"Metsäliitto on panostanut merkittävästi kuitupuun mittauksen kehittämiseen.
Tehdasmittaus on rationaalisin mittaustapa hankintapuiden mittauksessa. Sen
avulla toimihenkilöiden työpanosta on voitu suunnata puukauppaan ja muihin
jäsenpalveluihin", painottaa Metsäliiton Suomen puunhankinnan johtaja Yrjö
Perälä. 
 
"ABC-laatuositemittauksen käytön laajentaminen on positiivinen signaali
puukauppaan, jolle on hyvät edellytykset tänä keväänä ja kesänä. Havutukkien
hinnat ovat nousseet vuodessa 20-26 % ja kuitupuiden 12-24 %", kiteyttää
Perälä. 
 
Lisätietoja: 
Johtaja Timo Saarentaus, puun vastaanotto ja mittaus, puh. 0500 137 392
Johtaja Yrjö Perälä, Suomen puunhankinta, puh. 0500 615 399
Viestintäpäällikkö Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920