Ennakkotieto: Teklan vuoden 2007 ensimmäisen neljänneksen liikevaihto ja liiketulos odotuksia paremmat



Tekla Oyj               Pörssitiedote                 19.4.2007



Ennakkotieto: Teklan vuoden 2007 ensimmäisen neljänneksen liikevaihto
ja liiketulos odotuksia paremmat


Ensimmäisen neljänneksen alustavien tietojen mukaan Teklan
liikevaihto näyttää olevan noin 13,5 miljoonaa euroa, missä on kasvua
noin 28 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan kauteen verrattuna
(10,53 miljoonaa euroa). Liiketulos näyttää ylittävän 3,5 miljoonaa
euroa, eli on noin kaksi kertaa parempi kuin edellisvuonna (1,85
miljoonaa euroa). Odotuksia parempiin lukuihin vaikuttaa Building &
Construction -liiketoiminta-alueen vahvana jatkunut myynnin kehitys.

Helmikuussa julkistetussa tilinpäätöstiedotteessa Tekla antoi koko
vuotta koskevan ennusteen. Sen mukaan jatkuvien liiketoimintojen
liikevaihdon arvioitiin kasvavan noin 15 prosenttia sekä
liiketuloksen olevan edellisvuotta parempi. Koko vuoden ohjeistusta
tarkennetaan tammi-maaliskuun osavuosikatsauksessa, joka julkistetaan
perjantaina 27.4. noin klo 13.



Tekla Oyj

Timo Keinänen
talousjohtaja

Lisätiedot: Timo Keinänen, puh. 030 661 1773,
timo.keinanen(at)tekla.com



Jakelu:     Helsingin Pörssi
            Keskeiset tiedotusvälineet


Tekla lyhyesti

Tekla Oyj on alansa johtava, kansainvälinen ohjelmistotuoteyritys,
jonka innovatiiviset ohjelmistoratkaisut on kehitetty asiakkaiden
ydinliiketoimintojen tehostamiseen rakentamisessa, energian jakelussa
sekä kuntasektorilla. Yhtiön kehittämiä mallipohjaisia
ohjelmistotuotteita ja niihin liittyviä palveluja käytetään yli 80
maassa. Teklan liikevaihto vuonna 2006 oli noin 50 miljoonaa euroa ja
liiketulos 13,6 miljoonaa euroa. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus
oli 75 prosenttia. Tekla-konsernin palveluksessa työskentelee tällä
hetkellä yli 350 henkilöä, joista kolmannes Suomen ulkopuolella.
Tekla on perustettu vuonna 1966 ja se on Suomen vanhimpia
ohjelmistoyrityksiä. Lisätietoja Teklasta osoitteessa www.tekla.com