Nimityksiä Huhtamäki-konsernin johtoryhmässä



HUHTAMÄKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.6.2007 KLO 8.30

Kehitys- ja strategiajohtaja Timo Salonen on nimitetty Huhtamäen
talousjohtajaksi (CFO) 1. heinäkuuta 2007 alkaen.

Timo Salonen on ollut Huhtamäen palveluksessa vuodesta 1991 ja
johtoryhmässä vuodesta 1999. Nykyisen tehtävänsä lisäksi hän on
aiemmin toiminut muun muassa talousjohtajana että Euroopan muovi- ja
kartonkipakkausliiketoiminnan johtajana. Timo Salosen laaja kokemus
Huhtamäen liiketoiminnoista ja talousjohtajan tehtävistä tukee
konsernin jatkuvaa kehitystä.

Nykyinen talousjohtaja Sakari Ahdekivi siirtyy toisen työnantajan
palvelukseen Suomessa.

Sakari Ahdekiven työpanos Huhtamäen johtoryhmässä sekä
talousjohtajana on ollut merkittävä. Hän on kahden ja puolen vuoden
aikana johtanut talous- ja rahoitustoimintoja, tietohallintoa sekä
eräitä muita konsernitoimintoja.


Lisätietoja antaa:
Heikki Takanen, toimitusjohtaja, p. 010 686 7801


HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä


Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka
liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2006. Kuluttajatuote- ja
tarjoilupakkausmarkkinoita palvelee noin 14 800 työntekijää 66
tehtaassa ja useissa myyntikonttoreissa 36 maassa. Emoyhtiö Huhtamäki
Oyj on noteerattu Helsingin Pörssissä, ja yhtiön pääkonttori
sijaitsee Espoossa. Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi.

Attachments

Kuva Timo Salosesta