INCAP JA ABB OY, SÄHKÖKONEET AIESOPIMUKSEEN NAPARAUDAN EMALIKUPARIKÄÄMINNÄN VALMISTUKSESTA



INCAP OYJ                       PÖRSSITIEDOTE 4.6.2007 klo 14


Incap Oyj ja ABB Oy, Sähkökoneet ovat solmineet aiesopimuksen, jonka
toteutuessa ABB Oy:n Tahtikoneet -tulosyksikön naparaudan
emalikuparikääminnän valmistustoiminta siirtyy Incapin hoidettavaksi.
Sopimukseen liittyy hankintasopimus, jolla Incap toimittaa ABB Oy:lle
emalikuparikäämintää Vaasan tuotantoyksiköstään.

Sopimus kasvattaa Incapille ABB Oy:ltä aiemmin siirretyn
naparautavalmistuksen toimitussisältöä. Incap toimittaa valmiita
magneettinapoja suoraan ABB Oy:n roottorikokoonpanoon nopealla
toimitusajalla ja kustannustehokkaasti.

ABB Oy on tehnyt käämintää Helsingin Pitäjänmäellä olevissa
tuotantotiloissaan ja hankkinut sen lisäksi alihankkijoilta vastaavaa
tuotantoa. ABB Oy ja Incap neuvottelevat parhaillaan varsinaisen
sopimuksen ehdoista ja tavoitteena on allekirjoittaa varsinainen
sopimus kesäkuun loppuun mennessä. Tavoitteena  on käynnistää
magneettinapojen toimitukset Incapilta vaiheittain tulevan syksyn
aikana."Olemme tyytyväisiä voidessamme laajentaa monivuotista yhteistyötämme
ABB Oy:n kanssa jälleen uudelle alueelle. Uskomme tulevan
palvelukonseptin laajennuksen hyödyttävän merkittävästi asiakkaan
omaa valmistusprosessia", kertoo Incapin myyntijohtaja Petri Saari.


INCAP OYJ

Lisätietoja:
viestintäjohtaja Hannele Pöllä, puh. 040 504 8296
myyntijohtaja Petri Saari, puh. 040 777 5769

JAKELU
Helsingin pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet


INCAP LYHYESTI
Incap on voimakkaasti kehittyvä elektroniikan sopimusvalmistaja,
jonka palvelut kattavat elektroniikkatuotteiden koko elinkaaren
suunnittelusta ja valmistuksesta huolto- ja ylläpitopalveluihin.
Yhtiön asiakkaat ovat tietoliikenteen, sähkövoimatekniikan,
automaatio- ja prosessi-teollisuuden, mittaustekniikan sekä
turvallisuuselektroniikan ja terveydenhuollon johtavia
laitetoimittajia. Incap-konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 89
milj. euroa ja yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 540
henkilöä. Incapin osake on listattu Helsingin Pörssissä ja se kuuluu
Pohjoismaisen pörssilistan Small Cap -ryhmässä informaatioteknologian
toimialaluokkaan. Lisätietoja: www.incap.fi.