Lounet Oy:n yhtiökokous ja Elisa Oyj:n hallitus ovat 5.7.2007 hyväksyneet sulautumissuunnitelman, jossa Lounet Oy sulautuu Elisa Oyj:hin osakeyhtiölain 16 luvun 2 §:n 1 momentin 1) kohdassa tarkoitetulla absorptiosulautumisella. Elisa-konserni omistaa Lounetista ennen sulautumista 80,51 prosenttia. Sulautumissuunnitelman mukaan Lounetin osakkeenomistajat saavat sulautumisvastikkeena Elisan uusia osakkeita siten, että kutakin Lounetin osaketta vastaan annetaan 0,07 Elisan osaketta (yhtä Lounetin osakekirjaa kohden annetaan siten 70 Elisan osaketta). Lounet Oy:n yhtiökokous on samalla päättänyt jakaa osingon, jonka suuruus on 150 euroa yhtä Lounet Oy:n osakekirjaa kohden. Osakekirjojen vastaanottaminen alkaa Osuuspankkien, Nordean ja Sammon konttoreissa 9.7.2007 klo 9.00. Sulautuminen tulee voimaan, kun sulautumisen täytäntöönpano rekisteröidään kaupparekisteriin. Sulautumisen arvioitu rekisteröintipäivä on 30.9.2007. Sulautumisvastike jaetaan sulautumisen rekisteröinnin jälkeen. Elisan omistamille yhteensä 16.148.000 Lounetin osakkeelle ei jaeta sulautumisvastiketta. Muiden kuin Elisan omistamia osakkeita on yhteensä 3.909.000 kappaletta (vastaa 3.909 Lounetin osakekirjaa). Sulautumisvastikkeena annetaan siten arviolta 273.630 kappaletta Elisan uusia osakkeita, mikä on noin 0,17 prosenttia Elisan osakkeiden tämän hetkisestä lukumäärästä. ELISA OYJ Vesa Sahivirta Johtaja, sijoittajasuhteet ja talousviestintä Lisätietoja: Jyrki Arjanne, puh. 0102 624 627 Johtava lakimies Jakelu: Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet