Stora Enso Oyj Pörssitiedote 17.7.2007 klo 06.30 GMT Stora Enso on päättänyt aloittaa alustavan kannattavuustutkimuksen integroidun paperi- ja sellutehtaan rakentamisesta Nizhny Novgorodiin Venäjälle yhteistyössä Venäjän hallituksen kanssa. Tarkoitus on valmistaa paperia Venäjällä paikallisesta puusta maan markkinoille."Venäjä on yksi tärkeimmistä kasvavista markkinoista Stora Ensolle. Olemme jo investoineet yli 300 miljoonaa euroa maassa oleviin sahoihimme, aaltopahvipaperitehtaisiimme ja metsäomaisuuteen. Rohkaistuneena hyvistä liiketoimintakokemuksista Venäjällä haluamme nyt ottaa seuraavan askeleen. Meillä on ainutlaatuinen asiantuntemus alkaen metsänhoidosta ja puunkorjuusta kemiallisen sellun ja paperin valmistukseen ja tätä osaamista löytyy myös Venäjältä. Tulemme työskentelemään yhteistyössä sekä liittovaltion ministeritasolla että Nizhny Novgorodin alueen edustajien kanssa, jotta oikeat investointiolosuhteet saadaan luotua koskien logistiikkaa, metsäoikeuksia ja verotusta.", sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen. Stora Enson hallitus harkitsee mahdollista investointipäätöstä, mikäli hankkeen alustavan ja varsinaisen kannattavuustutkimuksen tulokset ovat myönteiset. Lisätietoja: Jouko Karvinen, toimitusjohtaja, puh. +44 20 7016 3120 Hannu Ryöppönen, varatoimitusjohtaja, puh. +44 207 016 3114 Markku Pentikäinen, johtaja, konserniteknologia ja Aasian ja Tyynenmeren alueen liiketoiminnot, puh. +358 400 498531 Kari Vainio, johtaja, konserniviestintä, puh. +44 7799 348 197 Keith Russell, johtaja, sijoittajasuhteet, puh. +44 7775 788 659 Aikaisempia Stora Enson Venäjän toimintoja koskevia lehdistötiedotteita on saatavilla osoitteessa www.storaenso.com/press: - 7.3.2007: Stora Enso laajentaa aaltopahviliiketoimintaansa Itä-Euroopassa ja Venäjällä - 24.5.2006: Stora Enso laajentaa aaltopahviliiketoimintaansa Venäjällä www.storaenso.com www.storaenso.com/investors STORA ENSO OYJ p.p. Jussi Siitonen Jukka Marttila
Stora Enso aloittaa alustavan kannattavuustutkimuksen integroidun paperi- ja sellutehtaan rakentamisesta Venäjälle.
| Source: Stora Enso Oyj