SRV kehittää Seppälän aluetta Jyväskylässä


Lehdistötiedote                                                               
20.8.2007            
                                                           
SRV kehittää Seppälän aluetta Jyväskylässä 
                                     
SRV-konserniin kuuluva SRV Keski-Suomi Oy ja HB-Betoniteollisuus Oy ovat        
allekirjoittaneet kiinteistökaupan esisopimuksen HB:n Jyväskylän Seppälässä     
omistaman tontin kaavamuutoksesta ja kehittämisestä liike- ja asuinkäyttöön.
    
SRV:n tavoitteena on toteuttaa alueelle 15 000 - 16 000 k-m2:n liikerakennus    
sekä 8 000 - 9 000 k-m2 asuinrakennuksia. Alueen kaavamuutos käynnistetään      
välittömästi ja liikerakentaminen niin pian kuin mahdollista. Alueen            
asuntorakentaminen toteutetaan vaiheittain kaavamuutoksen vahvistuttua.
         
Seppälän alueella huomattavan ja sijainniltaan hyvän tontin jalostaminen liike- 
ja asuinkäyttöön osaltaan myötävaikuttaa alueen kehittymiseen yhä               
merkittävämmäksi keskittymäksi Jyvässeudulla.
                                   
”Nyt solmittu sopimus tukee hyvin SRV:n strategialinjausta aluetoiminnan        
kehittämisen osalta ja tavoitetta lisätä omaperusteisia hankkeita, sekä osaltaan
vahvistaa SRV Keski-Suomi Oy:n toimintaa alueella”, sanoo SRV Keski-Suomi Oy:n  
toimitusjohtaja Erkki Jaala.          
                                          
”HB-Betoniteollisuus Oy katsoo, että tontin käyttö teolliseen toimintaan on     
alueen kehittymisen myötä muuttunut, jolloin emme sitä jatkossa katso voivamme  
oikealla tavalla hyödyntää. HB:llä ei ole missään vaiheessa ollut tavoitteena   
toimia tontin osalta kiinteistökehittämisessä, joten katsomme tontista          
luopumisen tässä vaiheessa järkevimmäksi ratkaisuksi”, sanoo HB-Betoniteollisuus
Oy:n toimitusjohtaja Eero Nieminen.  
                                           
SRV Yhtiöt Oyj on johtava projektinjohtourakoitsija ja kiinteistöhankkeiden    
kehittäjä, joka toimii Suomessa, Venäjällä ja Baltian maissa. Yhtiön palveluihin
kuuluvat hanke- ja kiinteistökehitys, investointisuunnittelu sekä suunnittelu ja
rakentaminen. Vuonna 2006 SRV:n liikevaihto oli 479,5 miljoonaa euroa. Yhtiön   
palveluksessa on noin 700 henkilöä. SRV on listattu Helsingin Pörssiin.    

     
Lisätietoja:                                                                    
Erkki Jaala, toimitusjohtaja, SRV Keski-Suomi Oy                                
Puh. 0400 857 300                                                               
                                                                                
Jouko Pöyhönen, hankekehitysjohtaja, SRV Yhtiöt Oyj                             
Puh. 0201 45 5247