INCAP OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 20.9.2007 klo 15.00 Vahvistaakseen palvelujaan kansainvälisesti toimiville asiakkaille ja saadakseen jalansijaa Aasian kasvavilla markkinoilla Incap osti viime toukokuussa elektroniikan sopimusvalmistusyksikön Intian Tumkurista. Runsaat 220 henkilöä työllistävä yksikkö on erikoistunut elektronisten osien ja tuotekokonaisuuksien tuotantoon, ja yksikössä valmistetaan muun muassa teholähteitä ja lääketeollisuuden elektroniikkatuotteita. Monet Incapin kansainvälisesti toimivista asiakkaista ovat jo käynnistäneet omia toimintojaan Intiassa ja ilmaisseet kiinnostuksensa Incapin paikallisiin sopimusvalmistuspalveluihin. Incap arvioi saavansa Intian toiminnoista noin 6 miljoonan euron liikevaihdon kesä-joulukuussa 2007, ja tavoitteena on yli 40 miljoonan euron liikevaihto Aasian markkinoilla vuoteen 2010 mennessä."Intialla on suuri merkitys kansainvälistymisstrategiassamme. Nyt voimme tarjota asiakkaillemme paikallista yhteistyötä alueilla, joissa markkinat ja kysyntä kasvavat voimakkaasti. Tavoitteemme on kasvaa merkittävästi toimialan keskimääräistä kasvua nopeammin. Vaikka Intia tulee olemaan tärkeä osa Incapin tulevaisuuden kasvua, pyrimme samanaikaisesti ylläpitämään ja vahvistamaan nykyistä asemaamme Euroopassa", sanoo Incapin toimitusjohtaja Juhani Hanninen. Incap järjesti sidosryhmilleen suunnatun tilaisuuden torstaina 20. syyskuuta 2007 Bangaloressa. Tilaisuuden seminaariosuuden avauspuheenvuoron piti Suomen Intian suurlähettiläs Asko Numminen. Gopal Srinivasan, joka toimii Intian teollisuusjärjestön CII:n puheenjohtajana, valotti Intian talouden ja teollisuuden nykyistä kehitystä ja tulevaisuuden näkymiä. Hän kertoi mm. toimenpiteistä Intian talouskasvun edistämiseksi. Incapin asiakkaista ABB Ltd. ja Kone Elevator India Pvt. Ltd. kertoivat toiminnoistaan alueella sekä sopimusvalmistuskumppanille asettamistaan odotuksista Aasian markkinoilla. Kone Elevator India Pvt. Ltd:in toimitusjohtaja A. Sankarakrishnan tervehti ilolla Incapin tuloa Intiaan. Hän kertoi, että Kone tarvitsee Incapin kaltaista luotettavaa sopimusvalmistajaa Aasian markkinoille ja uskoo laajoihin yhteistyömahdollisuuksiin. ABB Ltd.:in varatoimitusjohtaja Saji S. taas mainitsi tärkeimmiksi sopimusvalmistajan ominaisuuksiksi toimitusvarmuuden, laadun ja kilpailukykyiset hinnat. Vieraat tutustuivat myös Tumkurin tehtaaseen, jossa vihittiin käyttöön uusi Fuji-ladontalinja. Incapin tavoitteena on kehittää Tumkurin tehdasta voimakkaasti, ja elokuussa asennettu ladontalinja kasvattaa merkittävästi tuotannon tehokkuutta. Osana TVS Electronicsin kanssa solmittua kauppasopimusta TVS Electronics rakentaa Incapille uuden tehdasrakennuksen, johon nykyisen tehtaan tuotanto laitteineen siirtyy. Uusi tehdasrakennus mahdollistaa tulevan tuotannon laajentamisen. INCAP OYJ Lisätietoja: toimitusjohtaja Juhani Hanninen, puh. 050 556 7199 viestintäjohtaja Hannele Pöllä, puh. 040 504 8296 JAKELU Helsingin pörssi Keskeiset tiedotusvälineet INCAP LYHYESTI Incap on voimakkaasti kehittyvä elektroniikan sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat elektroniikkatuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja valmistuksesta huolto- ja ylläpitopalveluihin. Yhtiön asiakkaat ovat tietoliikenteen, sähkövoimatekniikan, automaatio- ja prosessi-teollisuuden, mittaustekniikan sekä turvallisuuselektroniikan ja terveydenhuollon johtavia laitetoimittajia. Incap-konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 89 milj. euroa ja yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 750 henkilöä. Incapin osake on listattu Helsingin Pörssissä ja se kuuluu Pohjoismaisen pörssilistan Small Cap -ryhmässä informaatioteknologian toimialaluokkaan. Lisätietoja: www.incap.fi.