Ahlstrom allekirjoitti sopimukset erikoispapereita valmistavan yhteisyrityksen perustamisesta Kiinaan



Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 21.9.2007

Korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava Ahlstrom on
allekirjoittanut Zhejiang Kan Specialty Material Co -yhtiön (KAN
Paper) ja yhtiön johdon kanssa 10.9.2007 julkaistun tiedotteen
mukaiset sopimukset, jotka koskevat enemmistöosuuden hankkimista
erikoispapereita valmistavasta yhteisyrityksestä Kiinassa. Ahlstromin
omistusosuus yhteisyrityksestä on 70 %. Velattoman kauppahinnan
odotetaan olevan noin 10 miljoonaa euroa.

Yhteisyritys muodostuu tällä hetkellä paperikoneesta,
vedenkäsittelyjärjestelmästä ja15 hehtaarin maa-alueesta Kaifengissa
Kiinassa. Yhteisyrityksen tuotantokapasiteetti on noin 12 000 tonnia
vuodessa ja se työllistää 130 henkilöä.

Yhteisyritys tulee osaksi Ahlstromin Tekniset Paperit
-liiketoiminta-aluetta. Se palvelee pääasiassa paikallisia
krepattujen papereiden markkinoita ja luo pohjan Ahlstromin
liiketoimintojen kasvulle Kiinassa. Krepattujen papereiden markkinat
kasvavat Kiinassa keskimäärin 15 % vuodessa.

Kaupan odotetaan vahvistuvan vuoden 2007 neljännellä
vuosineljänneksellä. Yhteisyrityksen toteutuminen edellyttää
viranomaisten hyväksyntää ja due diligence -prosessin
loppuunsaattamista. Lopullinen kauppahinta vahvistetaan due diligence
-prosessin yhteydessä. Ahlstrom ostaa jäljellä olevan osuuden
yhteisyrityksen osakkeista kahden vuoden kuluttua.

Ahlstromilla on tällä hetkellä Kiinassa ilmansuodatinmateriaaleja
valmistava tehdas sekä kolme myyntitoimistoa.

Ahlstrom Oyj
Jukka Moisio, toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Jukka Moisio, toimitusjohtaja, puh. 010 888 4700
Risto Anttonen, johtaja, kaupalliset toiminnot, puh. 050 597 8400

Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ahlstrom.com

Ahlstrom lyhyesti

Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä,
valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja
erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, esim.
suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa, etiketeissä
ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat
luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla
liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 6 200 työntekijää palvelevat
asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa
kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli 1,6 mrd euroa vuonna
2006. Ahlstromin osake on noteerattu Helsingin Pörssissä. Yhtiön
internet-osoite on www.ahlstrom.com.