PÖRSSITIEDOTE Julkaisuvapaa 21. syyskuuta 2007 kello 9.30 (EEST) RATAN JULKINEN HUOMAUTUS Elektrobit Oyj (EB) on saanut tänään tiedoksi seuraavan Rahoitustarkastuksen päätöksen:"RATALTA JULKINEN HUOMAUTUS ELEKTROBITILLE TIEDONATOVELVOLLISUUDEN NOUDATTAMATTA JÄTTÄMISESTÄ Rahoitustarkastus on 21.9.2007 antanut julkisen huomautuksen Elektrobit Oyj:lle arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 pykälän mukaisen tiedonantovelvollisuuden noudattamatta jättämisestä. Yhtiö jätti ilman aiheetonta viivytystä julkistamatta päätöksen vetäytyä 3G-älypuhelinten kumppanoidun valmistuksen liiketoimintamallista, joka oli yksi yhtiön Cellular Mobile Terminal -liiketoiminta-alueen strategian toteuttamisen malli. Vetäytymispäätös on Ratan näkemyksen mukaan tieto, jolla oli olennaista vaikutusta yhtiön arvopaperin arvoon. Rata katsoo, että tiedon julkistamisvelvoite syntyi viimeistään 30.11.2006, kun yhtiön toimitusjohtaja informoi vetäytymispäätöksestä yhtiön hallitusta. Yhtiö julkisti tiedon kuitenkin vasta tilinpäätöstiedotteessaan 7.2.2007. Ratan näkemyksen mukaan yhtiön aiempi johdonmukainen tiedottaminen pörssi- ja lehdistötiedotteilla älypuhelinten valmistuksesta kumppanoidun valmistuksen liiketoimintamallilla ja projektiin liittyneistä sopimuksista viestii siitä, että yhtiö on itsekin pitänyt kyseistä asiaa olennaisena. Olennaisuutta tukevat myös markkinoiden reaktiot. Päätös vetäytymisestä olisi tullut julkistaa erillisellä pörssitiedotteella viimeistään 30.11.2006. Näin ollen Elektrobit on toiminut säännösten vastaisesti ja menettely on ollut Ratan näkemyksen mukaan vähintäänkin huolimatonta. Asia ei kuitenkaan kokonaisuutena anna aihetta julkista huomautusta ankarampiin toimenpiteisiin. Elektrobitiltä on saatu Ratan pyytämät selvitykset 29.3.2007 ja 15.8.2007. Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 7 pykälän perustelujen mukaan liikkeeseenlaskijan on itse arvioitava, mikä vaikutus eri päätöksillä ja seikoilla voi olla sen arvopaperin arvoon. Arvioinnin tulee lähteä siitä, voiko markkinoilla toimivan järkevän sijoittajan olettaa ottavan kyseisen tiedon huomioon sijoituspäätöstä tehdessään. Julkistamispäätöstä harkittaessa on kiinnitettävä huomiota myös tiedottamisen kokonaisvaltaiseen johdonmukaisuuteen. Siten arvioon tiedon olennaisuudesta voi myös vaikuttaa se, mitä liikkeeseenlaskija on aikaisemmin kertonut julkisuuteen. Olennaisissa asioissa tapahtunut muutos on kerrottava julkisuuteen alkuperäisen tiedon julkistamista vastaavalla tavalla. Rahoitustarkastus voi antaa rahoitusmarkkinoilla toimivalle julkisen huomautuksen, jos tämä tahallaan tai huolimattomuudesta menettelee rahoitusmarkkinoita koskevien säännösten tai niiden nojalla annettujen määräysten vastaisesti eikä asia kokonaisuutena anna aihetta ankarampiin toimenpiteisiin. Julkinen huomautus ei vielä ole lainvoimainen. Elektrobitillä on oikeus valittaa markkinaoikeuteen 21.9.2007 annetusta päätöksestä 30 päivän aikana siitä, kun on saanut päätöksestä tiedon. RAHOITUSTARKASTUS" Elektrobit Oyj näkee huomautuksen alaisen asian toisin ja on oman käsityksensä mukaan toiminut asiassa huolellisesti. Yhtiö on tehnyt asiasta vakavan sisäisen selvityksen ja antanut asiassa pyydetyt vastaukset Rahoitustarkastukselle. Yhtiö tyytyy annettuun päätökseen. 21.9.2007 Elektrobit Oyj Hallitus LISÄTIETOA: JT Bergqvist Hallituksen puheenjohtaja Puh. 040 344 5148 Susanna Marklund Johtaja, sijoittaja- ja lehdistösuhteet Puh. 040 344 5321 Päivi Vasankari Chief Legal Officer Puh. 040 344 2794 JAKELU: OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet Elektrobit Oyj, EB EB kehittää edistyksellistä teknologiaa ja muuntaa sen rikastuttaviksi loppukäyttäjäkokemuksiksi. EB on erikoistunut autoteollisuuden ja langattomien teknologioiden vaativiin sulautettuihin ohjelmisto- ja laiteratkaisuihin. Vuoden 2006 liikevaihto oli 181,5 miljoonaa euroa. Elektrobit Oyj on listattu OMX Helsingin pörssissä. www.elektrobit.com