Metsäliitto sopeuttaa Vilppulan sahan tuotantoa


02.10.07

Sopeuttaakseen tuotantoaan muuttuneen markkinatilanteen mukaan Metsäliiton
Puutuoteteollisuus käynnistää Vilppulan sahalla tuotannollisista ja
taloudellisista syistä johtuvat yt-neuvottelut. Väliaikaisiin lomautuksiin
liittyvät neuvottelut koskevat enintään 130 henkilöä. 
 
"Valmistamme Vilppulan sahalla tuotteita pääasiassa eurooppalaisille
asiakkaillemme. Tuotannon sopeuttaminen markkinatilanteen mukaan on normaalia
liiketoiminnan ohjausta", sanoo Saha- ja jalostusteollisuuden liiketoimintaa
johtava Timo Pekkola. "Kysyntätilanteen muuttuminen samanaikaisesti useamman
asiakkaan kohdalla johtaa tarpeeseen sopeuttaa tuotantoa laajemmin.
Kuusisahatavaran kysynnän muututtua rajoitamme tuotantoamme Soinlahden lisäksi
myös Vilppulan sahalla. Pyrimme siihen, että vaikutukset henkilöstöömme ovat
mahdollisimman vähäisiä. Ylituotannon pakottamista markkinoille emme näe tässä
tilanteessa järkevänä vaihtoehtona." 
 
Mahdolliset lomautukset suunnitellaan toteutettavaksi puolen vuoden aikana
marraskuun puolivälistä alkaen. 
 
Metsäliitto Osuuskunta on antanut yt-lain mukaisen esityksen neuvottelujen
aloittamiseksi henkilöstölle 2.10.2007. Neuvottelut käynnistyvät 8.10.2007. 
 
Lisätietoja: 
Johanna Kankkunen, apulaisjohtaja, markkinointi ja viestintä, puh. 050 350 4005.