Metson kannattava kasvu jatkuu Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä * Uusia tilauksia saatiin heinä-syykuussa 1 440 miljoonan euron arvosta, mikä on 9 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana (Q3/06: 1 321 milj. euroa). * Tilauskanta oli syyskuun lopussa 4 519 miljoonaa euroa (31.12.2006: 3 737 milj. euroa ja 30.6.2007: 4 574 milj. euroa). * Liikevaihto kasvoi 24 prosenttia ja oli 1 452 miljoonaa euroa (Q3/06: 1 169 milj. euroa). * Tulos ennen rahoituseriä, veroja ja aineettoman käyttöomaisuuden poistoja (EBITA) oli 157,3 miljoonaa euroa eli 10,8 prosenttia liikevaihdosta (Q3/06: 124,4 milj. euroa ja 10,6 %). * Liikevoitto (EBIT) oli 143,4 miljoonaa euroa eli 9,9 prosenttia liikevaihdosta (Q3/06: 120,4 milj. euroa ja 10,3 %). * Osakekohtainen tulos oli 0,66 euroa (Q3/06: 0,59 euroa). * Vapaa kassavirta oli 133 miljoonaa euroa (Q3/06: 113 milj. euroa). Metson toimitusjohtaja Jorma Eloranta sanoo olevansa kokonaisuudessaan tyytyväinen Metson kolmannen neljänneksen tulokseen, vaikka tulosta rasittivat valuuttakurssivaihtelut, sekä eräät kertaluonteiset kustannukset. "On ollut erityisen mieluisaa havaita Metso Paperin toiminnallisen tuloksen parantuvan, kiitos pitkäjänteisten kehitystoimiemme toiminnallisen tehokkuuden parantamiseksi - vaikka meillä on vielä parannettavaa. Metso Paperin kolmannen neljänneksen saadut tilaukset olivat alhaisella tasolla. Kyse on kuitenkin ajoituksesta, ja odotamme tilausten saannin olevan hyvällä tasolla vuoden viimeisellä neljänneksellä. Metso Mineralsin kannattavuutta rasittivat jonkin verran poikkeuksellisen korkeat kertaluonteiset takuukustannukset ja Yhdysvaltain dollarin heikkeneminen. Metso Automationin kannattavuus parani mukavasti muutamaa edellistä neljännestä rasittaneiden kapasiteettipulan ja nousseiden kustannusten jälkeen. Tammi-syyskuussa tuloksemme ennen rahoituseriä, veroja ja aineettoman käyttöomaisuuden poistoja parani 28 prosenttia ja liikevoittomme 20 prosenttia viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna." Metso sai vuosittaisen strategiakierroksensa päätökseen kolmannella neljänneksellä. "Kannattavan kasvun strategiamme on edistynyt tasaisesti parin viime vuoden aikana, ja näemme edelleen paljon mahdollisuuksia parantaa toimintaamme. Uskomme, että tämä strategia tuo myös tulevina vuosina nopeaa kasvua, vahvaa tulosta sekä lisäarvoa asiakkaillemme ja osakkeenomistajillemme." Eloranta vahvistaa Metson odottavan markkinoiden jatkuvan suotuisana vuodelle 2008. "Vahva tilauskantamme tarjoaa tukevan perustan tulevalle vuodelle. Tähtäämme kannattavaan kasvuun vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä ja vuonna 2008." Metson avainluvut Miljoonaa euroa Q3/07 Q3/06 Muutos Q1-Q3/07 Q1-Q3/06 Muutos 2006 % % Liikevaihto 1 452 1 169 24 4 354 3 417 27 4 955 Tulos ennen rahoituseriä, veroja ja aineettoman käyttöomaisuuden poistoja 157,3 124,4 26 441,5 345,0 28 481,1 (EBITA) %:a liikevaihdosta 10,8 10,6 10,1 10,1 9,7 Liikevoitto 143,4 120,4 19 400,1 332,2 20 457,2 %:a liikevaihdosta 9,9 10,3 9,2 9,7 9,2 Tulos/osake, euroa 0,66 0,59 12 1,84 2,03 -9 2,89 Oikaistu tulos/osake, 0,66 0,59 12 1,84 1,63 13 2,28 euroa 1) Saadut tilaukset 1 440 1 321 9 5 194 4 148 25 5 705 Tilauskanta kauden 4 519 3 022 50 3 737 lopussa Vapaa kassavirta 133 113 18 163 291 -44 327 Sitoutuneen pääoman tuotto (ROCE) vuodessa, % 24,5 22,1 22,2 Omavaraisuusaste kauden lopussa, % 36,6 38,0 36,1 Nettovelkaantuneisuusaste kauden lopussa, % 33,8 16,6 30,8 1) Vuonna 2006 Metso kirjasi yhteensä 87 miljoonaa euroa kertaluonteisia laskennallisia verosaatavia, jotka paransivat osakekohtaista tulosta 0,61 eurolla. Vuoden 2006 toisella neljänneksellä kirjattiin 57 miljoonaa euroa (vaikutus osakekohtaiseen tulokseen 0,40 euroa) ja vuoden 2006 viimeisellä neljänneksellä 30 miljoonaa euroa (vaikutus osakekohtaiseen tulokseen 0,21 euroa) laskennallisia verosaatavia. Metson vuoden 2007 kolmannen neljänneksen katsaus Metson toimintaympäristö ja tuotteiden kysyntä heinä-syyskuussa Metson tuotteiden ja palveluiden markkinatilanne jatkui myönteisenä heinä-syyskuussa. Kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden epävarmuus ja Yhdysvaltain dollarin heikkeneminen suhtessa euroon eivät hiljentäneet Metson asiakkaiden investointitahtia merkittävästi. Metso Paperin tuotteiden ja palvelujen markkinatilanne jatkui pääosin ensimmäisen vuosipuoliskon kaltaisena. Uusien paperi-, kartonki- ja pehmopaperikoneiden kysyntä oli hyvä Aasiassa. Erityisesti Kiinassa vahva talouskasvu vauhdittaa eri paperi- ja kartonkilajien kysyntää. Kuitulinjojen kysyntä oli hyvä Etelä-Amerikassa ja Aasiassa ja tyydyttävä muualla. Sellun tuotantokapasiteetti kasvaa nopeasti näillä alueilla edullisten raaka-aineiden hyvän saatavuuden ansiosta. Uusiutuvia energianlähteitä käyttävien voimalaitosten kysyntä jatkui erinomaisena. Metso Paperin jälkimarkkinapalvelujen kysyntä oli tyydyttävä. Metso Mineralsin kaivostuotteiden, metallinkierrätyslaitteiden sekä jälkimarkkinapalvelujen kysyntä jatkui alkuvuoden tavoin erinomaisena. Erityisesti kehittyvissä maissa investoinnit tuotantolaitoksiin, infrastruktuuriin, palveluihin ja asumiseen ovat jatkuneet vilkkaina. Tämän seurauksena metallien kysyntä on ollut vahvaa ja kaivosteollisuuden investointitaso on säilynyt maailmanlaajuisesti korkeana. Maarakennusteollisuudessa Metso Mineralsin murskeentuotantoon liittyvien laitteiden kysyntä oli kolmannella neljänneksellä kokonaisuudessaan hyvä, vaikka Yhdysvalloissa hidastunut asuntorakentaminen näkyikin kysynnän kasvun tasaantumisena Yhdysvaltojen markkinoilla. Maarakennusteollisuudessa kysyntää tukevat eri puolilla maailmaa, erityisesti kehittyvillä markkinoilla, käynnissä olevat tieverkostojen ja muun kuljetusinfrastruktuurin kehitysprojektit. Metso Automationin markkinatilanne jatkui pääosin hyvänä massa- ja paperiteollisuudessa. Myös voima-, öljy- ja kaasuteollisuudessa prosessiautomaatiojärjestelmien kysyntä oli edelleen hyvää ja virtauksensäätöjärjestelmien erinomaista. Maailmantalouden kasvun myötä energian kulutuksen lisääntyminen ja öljyn korkea hinta tukevat energiateollisuuden investointeja. Saadut tilaukset heinä-syyskuussa Metson heinä-syyskuun saatujen tilausten arvo kasvoi 9 prosenttia vuoden 2006 heinä-syyskuuhun verrattuna ja oli 1 440 miljoonaa euroa. Metso Paperin uudet tilaukset kasvoivat 5 prosenttia. Kasvu tuli vuoden 2006 lopussa hankituista Pulping- ja Power- liiketoiminnoista. Power-liiketoimintalinjan saatujen tilausten kasvua rajoitti kuitenkin vahva tilauskanta ja kapasiteetin korkea käyttöaste. Maantieteellisesti merkittävimmät markkina-alueet olivat Eurooppa ja Aasian ja Tyynenmeren alueet. Metso Paperin heinä-syyskuun suurimpia tilauksia olivat pakkauskartongin tuotantolinja Mondi Packagingille Eurooppaan, kraftlainerikartonkikone Lee & Man Paperin Hongmein tehtaalle Kiinaan sekä biopolttoainetta polttava voimakattila Kalmar Energi Värme AB:lle Ruotsiin. Useat kolmannella neljänneksellä käynnissä olleet sopimusneuvottelut arvioidaan saatavan päätökseen ennen vuoden loppua. Metso Mineralsin uusien tilausten kasvu oli 17 prosenttia. Uusien tilausten saanti kasvoi voimakkaasti Mining- ja Recycling-liiketoimintalinjoilla. Construction-liiketoimintalinjalla kasvu tasaantui. Maantieteellisesti uusia tilauksia tuli kaikilta markkina-alueilta, erityisesti Euroopasta. Metso Mineralsin suurimpia tilauksia olivat mineraalinkäsittelylaitteisto Arcelor Mittal Steelin rikastamoihin Ukrainaan, jauhatuslaitteisto Platmin Limitedin platinakaivokselle Etelä-Afrikkaan sekä murskaus- ja seulontalaitteistoa Construtora Norberto Odebrecht S.A.:n projekteihin Angolaan ja Venezuelaan. Metso Minerals solmi myös viisivuotisen palvelusopimuksen chileläisen Codelcon kanssa. Metso Automationin kolmannella neljänneksellä saadut tilaukset olivat viime vuoden vastaavan jakson tasolla. Kasvua rajoitti vahva tilauskanta ja kapasiteetin korkea käyttöaste Flow Control -liiketoiminnassa. Heinä-syyskuussa saatuja uusia tilauksia oli mm. venttiilitilaus meriveden suolanpoistolaitokseen Société Internationale de Dessalementille Saudi-Arabiaan. Taloudellinen kehitys heinä-syyskuussa Metson kolmannen neljänneksen liikevaihto kasvoi 24 prosenttia viime vuoden vastaavaan kauteen verrattuna ja oli 1 452 miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu oli hyvä kaikilla liiketoiminta-alueilla, ja vahvinta Metso Mineralsissa. Myös vuoden 2006 lopussa hankitut Pulping- ja Power -liiketoiminnot edistivät kasvua. Metson kolmannen neljänneksen tulos ennen rahoituseriä, veroja ja aineettoman käyttöomaisuuden poistoja (EBITA) oli 157,3 miljoonaa euroa eli 10,8 prosenttia liikevaihdosta verrattuna viime vuoden vastaavan kauden 124,4 miljoonaan euroon tai 10,6 prosenttiin liikevaihdosta. EBITA parani kaikilla liiketoiminta-alueilla. EBITA:n osuus liikevaihdosta kasvoi Metso Paperissa ja Metso Automationissa, mutta laski Metso Mineralsissa. Metson kolmannen neljänneksen liikevoitto oli 143,4 miljoonaa euroa ja 9,9 prosenttia liikevaihdosta (Q3/2006: 120,4 milj. euroa ja 10,3 %). Metson tammi-syyskuun 2007 osavuosikatsaus Saadut tilaukset ja tilauskanta Tammi-syyskuussa Metson saadut tilaukset kasvoivat 25 prosenttia vertailukaudesta, ja niiden arvo oli 5 194 miljoonaa euroa. Kaikkien liiketoiminta-alueiden saadut tilaukset kasvoivat, ja kaksi kolmasosaa tilausten kasvusta tuli ostetuista Pulping- ja Power -liiketoiminnoista. Ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta saatujen tilausten kasvu olisi ollut noin 3 prosenttiyksikköä suurempi. Suhteellisesti voimakkainta tilausten kasvu oli Metso Paperin Power-liiketoimintalinjalla, Metso Mineralsin Recycling-liiketoimintalinjalla ja Metso Automationin Flow Control -liiketoimintalinjalla. Uusien tilausten kasvu oli voimakkainta Euroopassa. Metson tilauskanta kasvoi 21 prosenttia vuoden 2006 lopusta ja oli syyskuun lopussa 4 519 miljoonaa euroa. Saadut tilaukset liiketoiminta-alueittain Q1-Q3/07 Q1-Q3/06 Milj. e %:a saaduista Milj. %:a saaduista tilauksista e tilauksista Metso Paper 2 271 44 1 599 38 Metso Minerals 2 314 44 1 950 47 Metso Automation 598 11 555 13 Valmet Automotive 64 1 81 2 Liiketoiminta-alueiden väliset ja muut saadut -53 -37 tilaukset Yhteensä 5 194 100 4 148 100 Saadut tilaukset markkina-alueittain +-------------------------------------------------------------------+ | | Q1-Q3/07 | Q1-Q3/06 | |-----------------------+---------------------+---------------------| | | Milj. | %:a | Milj. | %:a | | | e | saaduista | e | saaduista | | | | tilauksista | | tilauksista | |-----------------------+-------+-------------+-------+-------------| | Eurooppa | 2 321 | 45 | 1 522 | 37 | |-----------------------+-------+-------------+-------+-------------| | Pohjois-Amerikka | 773 | 15 | 879 | 21 | |-----------------------+-------+-------------+-------+-------------| | Etelä- ja | 611 | 12 | 519 | 12 | | Väli-Amerikka | | | | | |-----------------------+-------+-------------+-------+-------------| | Aasia ja Tyynenmeren | 1 115 | 21 | 946 | 23 | | alue | | | | | |-----------------------+-------+-------------+-------+-------------| | Muu maailma | 374 | 7 | 282 | 7 | |-----------------------+-------+-------------+-------+-------------| | Yhteensä | 5 194 | 100 | 4 148 | 100 | +-------------------------------------------------------------------+ Liikevaihto Metson liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 27 prosenttia vertailukaudesta ja oli 4 354 miljoonaa euroa. Ilman valuuttakurssimuutosten laskennallista vaikutusta liikevaihdon kasvu olisi ollut noin 3 prosenttiyksikköä suurempi. Liikevaihdon kasvu ilman vuoden 2006 lopussa hankittujen Pulping- ja Power -liiketoimintojen vaikutusta oli noin 12 prosenttia. Orgaaninen kasvu johtui vahvana jatkuneesta markkinatilanteesta ja laajentuneesta markkinanäkyvyydestä. Euromääräisesti jälkimarkkinaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 20 prosenttia ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 34 prosenttia (Q1-Q3/06: 37 %). Jälkimarkkinaliiketoiminnan suhteellisen osuuden lasku johtui hankituista Pulping- ja Power -liiketoiminnoista, joissa jälkimarkkinaliiketoiminnan osuus on Metson keskitasoa pienempi. Liikevaihto liiketoiminta-alueittain Q1-Q3/07 Q1-Q3/06 Milj. %:a konsernin Milj. %:a konsernin e liikevaihdosta e liikevaihdosta Metso Paper 2 016 46 1 375 40 Metso Minerals 1 837 42 1 569 45 Metso Automation 485 11 420 12 Valmet Automotive 64 1 81 3 Liiketoiminta-alueiden välinen laskutus -48 -28 Yhteensä 4 354 100 3 417 100 Liikevaihto markkina-alueittain Q1-Q3/07 Q1-Q3/06 Milj. e %:a konsernin Milj. %:a konsernin liikevaihdosta e liikevaihdosta Eurooppa 1 736 40 1 431 42 Pohjois-Amerikka 786 18 749 22 Etelä- ja 618 14 436 13 Väli-Amerikka Aasia ja Tyynenmeren alue 1 029 24 623 18 Muu maailma 185 4 178 5 Yhteensä 4 354 100 3 417 100 Taloudellinen tulos Metson tammi-syyskuun tulos ennen rahoituseriä, veroja ja aineettoman käyttöomaisuuden poistoja (EBITA) oli 441,5 miljoonaa euroa eli 10,1 prosenttia liikevaihdosta (Q1-Q3/06: 345,0 milj. euroa ja 10,1 %). EBITA parani kaikilla liiketoiminta-alueilla hyvän volyymikasvun ansiosta. Metso Paperissa kaikki liiketoimintalinjat paransivat tulostaan ja EBITA:n osuus liikevaihdosta kasvoi. Metso Mineralsissa ja Metso Automationissa EBITA-prosentti oli vertailuvuoden tasolla. Metson liikevoitto oli tammi-syyskuussa 400,1 miljoonaa euroa eli 9,2 prosenttia liikevaihdosta (Q1-Q3/06: 332,2 milj. euroa ja 9,7 %). Liikevoittoon sisältyy Pulping ja Power -liiketoimintojen hankintaan liittyvä aineettomien oikeuksien 27 miljoonan euron poisto. Metson nettorahoituskulut olivat tammi-syyskuussa 25 miljoonaa euroa (28 milj. euroa). Nettorahoituskulut sisältävät 6 miljoonaa euroa valuuttakurssivoittoja. Metson tulos ennen veroja oli tammi-syyskuussa 375 miljoonaa euroa (304 milj. euroa). Tammi-syyskuun osakkeenomistajille kuuluva tulos oli 261 miljoonaa euroa (287 milj. euroa) eli osakekohtaisesti 1,84 euroa (2,03 euroa/osake). Vertailukaudella Metso kirjasi Yhdysvaltain toimintoihin liittyvän 57 miljoonan euron kertaluonteisen ja tulosvaikutteisen laskennallisen verosaatavan, joka alensi vuoden 2006 veroastetta ja paransi osakekohtaista tulosta 0,40 eurolla. Konsernin veroasteen arvioidaan olevan noin 30 prosenttia vuonna 2007. Metson sitoutuneen pääoman tuotto (ROCE) oli 24,5 prosenttia (22,1 %) ja oman pääoman tuotto (ROE) oli 23,6 prosenttia (29,5 %). Kassavirta ja rahoitus Metson liiketoiminnan rahavirta oli tammi-syyskuussa 260 miljoonaa euroa (368 milj. euroa). Tilauskannan ja liikevaihdon vahvan kasvun myötä vaihto-omaisuus kasvoi kaikilla liiketoiminta-alueilla. Saatujen ennakoiden ja ostovelkojen kasvu tasoitti osittain vaihto-omaisuuden kasvua. Kolmannella neljänneksellä nettokäyttöpääoma pysyi toisen neljänneksen tasolla. Metson vapaa kassavirta tammi-syyskuussa oli 163 miljoonaa euroa (291 milj. euroa) ja kolmannella neljänneksellä 133 miljoonaa euroa (113 milj. euroa). Korolliset nettovelat olivat syyskuun lopussa 521 miljoonaa euroa. Nettovelkaantuneisuusaste oli 33,8 prosenttia. Metson omavaraisuusaste oli 36,6 prosenttia. Huhtikuussa Metso maksoi vuodelta 2006 osinkoja 212 miljoonaa euroa. Investoinnit Metson bruttoinvestoinnit olivat tammi-syyskuussa 110 miljoonaa euroa ilman yrityshankintoja (89 milj. euroa). Investoinneista noin kolmasosa oli voimakkaasta volyymikasvusta johtuvia kapasiteetin lisäämiseen liittyviä kasvuinvestointeja. Kiinassa Metso rakentaa vuonna 2008 valmistuvaa Metso Paperin huoltokeskusta Guangzhoussa. Wuxissa on meneillään Metso Paperin huoltokeskuksen laajennustyö ja Shanghaissa on valmistunut Metso Automationin venttiilien tuotantolaitoksen laajennus. Intiassa Metso laajentaa liikuteltavien murskainten ja tärylaitteiden kokoonpanokapasiteettia Bawalissa sekä valimoa Ahmedabadissa. Lisäksi New Delhissä laajennetaan toimistotiloja ensisijaisesti suunnittelun tarpeisiin. Myös Brasiliassa on käynnissä murskainten tuotantolaitoksen laajennus. Yhdysvalloissa Metso perustaa huoltokeskuksen Metso Powerille Charlotteen, Pohjois-Carolinaan. Suomessa Metso laajentaa Lapualla sijaitsevaa voimakattiloiden tuotantolaitosta ja kasvattaa Jyväskylän tehtaalla paperikoneen telojen valmistuslinjan kapasiteettia. Tampereella uusi tela-alustaisten murskainyksiköiden kokoonpanolinja otettiin käyttöön alkuvuonna, ja koelaitoksen ja kivilaboratorion käsittävä tutkimuskeskus valmistuu loppuvuoden aikana. Metso kasvattaa myös venttiilien tuotantokapasiteettia Helsingin tehtaalla. Metso investoi Metso Automationin koko toimitusketjun kattavaan toiminnanohjausjärjestelmään (ERP). Investoinnin on määrä valmistua vuosien 2009-2010 vaihteessa. Samankaltainen investointi on meneillään Metso Mineralsissa. Metso arvioi koko vuoden 2007 bruttoinvestointien nousevan noin 30 prosenttia vuodesta 2006. Kasvu johtuu kapasiteetin kasvattamiseen tähtäävistä investoinneista sekä Metso Mineralsin ja Metso Automationin toiminnanohjausjärjestelmäinvestoinneista. Metson tutkimus- ja tuotekehityskulut olivat tammi-syyskuussa 79 miljoonaa euroa (80 milj. euroa) eli 1,8 prosenttia konsernin liikevaihdosta. Omistus Talvivaara Oy:ssä Metson noin 4 prosentin omistusosuus Talvivaaran Kaivososakeyhtiöstä luokitellaan taseessa myytävissä olevaksi sijoitukseksi. Syyskuun lopussa Metson omistuksen arvo oli noin 36 miljoonaa euroa. Talvivaaran listautumisen yhteydessä toukokuussa Metso sitoutui pitämään omistamansa osakkeet vähintään 6 kuukautta. Metson omistus liittyy Talvivaaran kaivosyhtiön kanssa tehtyyn tutkimus- ja tuotekehitys -projektiin kaivoksen kivenkäsittelyprosessin ja massatavarankäsittelyn kehittämiseksi. Yritysostot ja -myynnit Heinäkuussa 2007 Metso sopi myyvänsä saksalaisen levynpuristinliiketoimintansa G. Siempelkamp GmbH & Co. KG:lle. Liiketoiminnot siirtyivät ostajalle 28.9.2007. Metso Panelboard GmbH työllisti noin 65 henkilöä, ja he siirtyivät Siempelkampin palvelukseen. Kauppahinta oli 7 miljoonaa euroa. Metso kirjasi kaupasta pienen myyntivoiton kolmannelle neljännekselle. Heinäkuussa 2007 Metso vahvisti Metso Paperin jälkimarkkinaliiketoimintaa hankkimalla Bender Holdings Limitedin tytäryhtiöineen Iso-Britanniasta. Yhtiö työllistää 97 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2006 noin 24 miljoonaa euroa. Hankinnan myötä Metso Paperista tuli pehmopaperikoneissa käytettävien jenkkisylinterien hionta- ja pinnoituspalveluiden markkinajohtaja maailmassa. Kesäkuussa 2007 Metso vahvisti Metso Paperin jälkimarkkinaliiketoimintaa ostamalla Mecanique et Depannage Industries s.a.r.l. (MDI) -yhtiön Ranskasta. MDI työllistää 30 henkilöä. Maaliskuussa 2007 Metso osti pohjois-amerikkalaisen metallinkierrätysteollisuuden teknologiatoimittajan, Bulk Equipment Systems and Technologies Inc:n Clevelandista, Ohiosta. Kauppahinta oli noin 9 miljoonaa euroa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2006 oli 8 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa työskentelee noin 40 henkilöä. Maaliskuussa 2007 Metso myi pääosan Sveitsin Delémontissa toimivasta Metso Paper AG:sta. Metso Paper jäi yhtiöön vähemmistöosakkaaksi. Yhtiön palveluksessa on noin 70 henkilöä, ja sen vuotuinen liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa. Pulping- ja Power -liiketoimintojen hankinta ja integrointi Metso sai 29.12.2006 päätökseen Aker Kvaernerin Pulping- ja Power -liiketoimintojen oston. Hankintahinta oli 336 miljoonaa euroa, ja se sisältää 6 miljoonaa euroa hankintaan liittyviä kustannuksia ja 53 miljoonaa euroa nettokassaa. Hankittujen liiketoimintojen integrointi osaksi Metso Paperia on sujunut suunnitelmien mukaisesti. Metso pitäytyy aiemmin esittämässään arviossa, että yrityskaupan synergioista saatavat vuotuiset kustannussäästöt ovat 20-25 miljoonaa euroa vuodesta 2008 alkaen. Ensimmäisen vuoden kustannussäästöt ovat toteutuneet ennakoitua nopeammin, ja vuotuisista säästöistä arvioidaan tänä vuonna saavutettavan jo yli puolet. Tammi-syyskuun aikana synergiaetuja saatiin noin 10 miljoonaa euroa. Hankitun liiketoiminnan integroinnista aiheutuvien kertaluonteisten kustannusten arvioidaan jäävän alle 10 miljoonaan euroon ja niistä kirjattiin tammi-syyskuussa 5 miljoonaa euroa. Tammi-syyskuun aikana maailmanlaajuista asiakaspalveluorganisaatiota järjesteltiin uudelleen ja päällekkäisiä toimintoja karsittiin Ruotsissa ja Suomessa. Integroinnin seurauksena henkilöstön määrä oli pienentynyt syyskuun loppuun mennessä noin 130 henkilöllä. Yrityskaupasta aiheutuvan aineettomien oikeuksien poiston arvioidaan olevan 37 miljoonaa euroa vuonna 2007, 20 miljoonaa euroa vuonna 2008 ja sen jälkeen 13 miljoonaa euroa vuosittain, kunnes aineettomat oikeudet on kokonaisuudessaan poistettu. Ensimmäiselle yhdeksälle kuukaudelle kohdistui 27 miljoonaa euroa aineettomien oikeuksien poistoa. Henkilöstö Metson palveluksessa oli syyskuun lopussa 26 603 henkilöä. Tämä oli 925 henkilöä enemmän kuin viime vuoden lopussa (25 678 henkilöä). Henkilömäärän kasvu on ollut merkittävintä Aasian ja Tyynenmeren alueella. Tammi-syyskuussa Metson palveluksessa oli keskimäärin 26 127 henkilöä. Henkilöstö alueittain 30.9.07 31.12.06 Muutos % Suomi 9 332 9 281 1 Muut Pohjoismaat 3 588 3 580 0 Muu Eurooppa 3 175 3 067 4 Pohjois-Amerikka 3 811 3 715 3 Etelä- ja Väli-Amerikka 2 627 2 439 8 Aasia ja Tyynenmeren alue 2 624 2 262 16 Muu maailma 1 446 1 334 8 Yhteensä 26 603 25 678 4 LIIKETOIMINNAT Metso Paper Miljoonaa euroa Q3/07 Q3/06 Muutos Q1-Q3/07 Q1-Q3/06 Muutos 2006 % % Liikevaihto 642 489 31 2 016 1 375 47 2 092 Tulos ennen rahoituseriä, veroja ja 48,2 32,3 49 133,0 83,5 59 105,6 aineettoman käyttöomaisuuden poistoja (EBITA) %:a 7,5 6,6 6,6 6,1 5,0 liikevaihdosta Liikevoitto 36,2 30,0 21 97,3 76,6 27 89,8 %:a 5,6 6,1 4,8 5,6 4,3 liikevaihdosta Saadut tilaukset 515 491 5 2 271 1 599 42 2 276 Tilauskanta kauden 2 455 1 547 59 2 225 lopussa Henkilöstö kauden 11 774 9 445 25 11 558 lopussa Aker Kvaernerilta 29.12.2006 hankitut Pulping- ja Power -liiketoiminnot konsolidoitiin Metson taseeseen 31.12.2006, mutta niillä ei ollut vaikutusta Metson vuoden 2006 tuloslaskelmaan, eivätkä ne näin ollen sisälly vertailuvuoden segmenttitietoihin lukuun ottamatta tilauskantaa ja henkilöstöä vuoden 2006 lopussa. Metso Paperin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 47 prosenttia vertailukaudesta ja oli 2 016 miljoonaa euroa. Kasvu ilman ostettuja Pulping- ja Power -liiketoimintoja oli noin 9 prosenttia. Kaikki liiketoimintalinjat kasvoivat orgaanisesti Panelboardia lukuun ottamatta. Euromääräisesti jälkimarkkinaliiketoiminta kasvoi 32 prosenttia, ja sen osuus liikevaihdosta oli 30 prosenttia (Q1-Q3/06: 33 %). Pääosa jälkimarkkinaliiketoiminnan kasvusta tuli hankituista Pulping- ja Power -liiketoiminnoista. Metso Paperin EBITA oli 133,0 miljoonaa euroa eli 6,6 prosenttia liikevaihdosta (Q1-Q3/2006: 83,5 milj. euroa ja 6,1 %). Kannattavuus parani kaikilla liiketoimintalinjoilla. Liikevoitto oli 97,3 miljoonaa euroa eli 4,8 prosenttia liikevaihdosta (Q1-Q3/2006: 76,6 milj. euroa ja 5,6 %). Tammi-syyskuun liikevoittoa heikensi Pulping- ja Power -liiketoimintojen hankintaan liittyvä aineettomien oikeuksien 27 miljoonan euron poisto. Teräksen hinnan jyrkkä nousu rasitti noin 10 miljoonalla eurolla Metso Paperin kannattavuutta vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Hinnan nousu on kuitenkin taittunut vuoden 2007 aikana, eikä sillä enää arvioida olevan merkittävää vaikutusta Metso Paperin kannattavuuteen. Metso Paperin kolmannen neljänneksen liikevoitto sisälsi 6 miljoonaa euroa Italiassa sijaitsevan Comon yksikön toimintoihin liittyviä rakennejärjestelykustannuksia. Vuoden viimeisellä neljänneksellä Metso Paperin arvioidaan kirjaavan yli 10 miljoonan euron kertaluonteiset kustannukset liittyen Pulping- ja Power -liiketoimintojen integrointiin ja muihin käynnissä oleviin kilpailukykyä parantaviin toimenpiteisiin. Metso Paperin saamien tilausten arvo kasvoi 42 prosenttia vertailukaudesta ja oli 2 271 miljoonaa euroa. Power-liiketoiminnan tilaukset kasvoivat yli 70 prosenttia tammi-syyskuussa, vaikka kolmannella neljänneksellä uusien tilausten ottoa rajoitti vahva tilauskanta ja kapasiteetin korkea käyttöaste. Panelboard- ja Tissue -liiketoimintalinjojen saadut tilaukset laskivat selvästi vertailukaudesta. Ilman Pulping- ja Power -liiketoimintojen vaikutusta Metso Paperin saadut tilaukset olivat vertailukauden tasolla. Tammi-syyskuun merkittävimpiä tilauksia olivat Mondi Packagingilta saatu pakkauskartonkilinjan tilaus Eurooppaan, Oji Paperilta saatu paperinvalmistuslinjan tilaus Japaniin, Henan Puyang Longfeng Paperilta saatu painopaperilinjan tilaus Kiinaan sekä sellutehdaslaitteistojen tilaukset Votorantim Celulose e Papelelta Brasiliaan ja Celbiltä Portugaliin. Syyskuun lopun tilauskanta, 2 455 miljoonaa euroa, oli 10 prosenttia suurempi verrattuna vuoden 2006 lopun tilauskantaan. Metso Minerals Miljoonaa euroa Q3/07 Q3/06 Muutos Q1-Q3/07 Q1-Q3/06 Muutos 2006 % % Liikevaihto 649 525 24 1 837 1 569 17 2 199 Tulos ennen rahoituseriä, veroja ja 86,3 76,7 13 251,9 211,0 19 302,1 aineettoman käyttöomaisuuden poistoja (EBITA) %:a 13,3 14,6 13,7 13,4 13,7 liikevaihdosta Liikevoitto 85,2 75,9 12 248,7 207,7 20 297,7 %:a 13,1 14,5 13,5 13,2 13,5 liikevaihdosta Saadut tilaukset 745 636 17 2 314 1 950 19 2 655 Tilauskanta kauden 1 728 1 213 42 1 277 lopussa Henkilöstö kauden 10 194 9 158 11 9 433 lopussa Metso Mineralsin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 17 prosenttia vertailukaudesta ja oli 1 837 miljoonaa euroa. Kasvu tuli erityisesti Mining-liiketoimintalinjalta, mutta myös Construction- ja Recycling -liiketoimintalinjan liikevaihto kasvoi vertailukaudesta. Euromääräisesti Metso Mineralsin jälkimarkkinaliiketoiminta kasvoi 13 prosenttia, ja sen osuus liikevaihdosta oli 42 prosenttia (Q1-Q3/06: 43 %). Metso Mineralsin tammi-syyskuun liikevoitto kasvoi 248,7 miljoonaan euroon ja oli 13,5 prosenttia liikevaihdosta. Kannattavuus parani Mining- ja Recycling -liiketoimintalinjoilla. Euron jatkunut vahvistuminen heikensi Metso Mineralsin liikevoittoprosenttia tammi-syyskuun aikana lähes yhdellä prosenttiyksiköllä. Kolmannen neljänneksen liikevoittoa rasittivat erääseen kaivoslaiteprojektiin liittyvät poikkeukselliset kertaluonteiset takuukorjauskustannukset. Metso Mineralsin saamien tilausten arvo nousi 19 prosenttia ja oli 2 314 miljoonaa euroa. Saatujen tilausten kasvu oli voimakkainta Recycling-liiketoimintalinjalla. Myös Mining- ja Construction -liiketoimintalinjojen saadut tilaukset kasvoivat. Yhdysvaltain asuntorakentamisen epävarmuudesta huolimatta tammi-syyskuussa Yhdysvalloissa saadut maarakennuslaitteiden tilaukset olivat vertailukauden tasolla, koska Metson liiketoiminta liittyy enemmän kuljetusinfrastruktuurin kehittämiseen.Tammi-syyskuun suurimpia tilauksia olivat Bolideniltä saatu jauhatusjärjestelmän tilaus Ruotsiin, Alcoalta saatu massatavarankäsittelylaitteiston tilaus Brasiliaan, Gold Reserven mineraalinkäsittelylaitteisto Venezuelaan, Osisko Explorationilta saatu jauhatuslaitteiston tilaus Kanadaan sekä Arcelor Mittal Steelilta saatu mineraalinkäsittelylaitteiston tilaus Ukrainaan. Tilauskanta kasvoi 35 prosenttia vuoden 2006 lopusta ja oli syyskuun lopussa 1 728 miljoonaa euroa. Metso Automation Miljoonaa euroa Q3/07 Q3/06 Muutos Q1-Q3/07 Q1-Q3/06 Muutos 2006 % % Liikevaihto 165 146 13 485 420 15 613 Tulos ennen rahoituseriä, veroja ja 26,2 20,5 28 65,7 56,1 17 88,3 aineettoman käyttöomaisuuden poistoja (EBITA) %:a 15,9 14,0 13,5 13,4 14,4 liikevaihdosta Liikevoitto 25,8 20,0 29 64,6 54,9 18 86,7 %:a 15,6 13,7 13,3 13,1 14,1 liikevaihdosta Saadut tilaukset 185 183 1 598 555 8 717 Tilauskanta kauden 382 309 24 276 lopussa Henkilöstö kauden 3 523 3 315 6 3 352 lopussa Metso Automationin tammi-syyskuun liikevaihto kasvoi 15 prosenttia vertailukaudesta ja oli 485 miljoonaa euroa. Kasvu tuli pääosin energiateollisuuden virtauksensäätöjärjestelmien toimituksista, mutta myös automaatiojärjestelmien toimitukset kasvoivat. Euromääräisesti jälkimarkkinaliiketoiminta kasvoi 8 prosenttia ja sen osuus liikevaihdosta oli 22 prosenttia (Q1-Q3/06: 23 %). Metso Automationin liikevoitto tammi-syyskuussa oli 64,6 miljoonaa euroa eli 13,3 prosenttia liikevaihdosta. Liikevaihdon kasvu tasoitti raaka-aineiden hintojen ja projektitoimitusten suhteellisen osuuden nousun heikentävää vaikutusta. Hyvä myyntivolyymi, parantunut hinnoittelu sekä suotuisampi myynnin jakauma paransivat kolmannen neljänneksen liikevoittoprosenttia. Metso Automationin saatujen tilausten arvo kasvoi vertailukaudesta 8 prosenttia ja oli 598 miljoonaa euroa. Kasvu tuli lähinnä Flow Control -liiketoimintalinjan tilauksista energia-, öljy- ja kaasuteollisuudelle. Kolmannella neljänneksellä uusia tilauksia rajoitti vahva tilauskanta ja Flow Control -liiketoiminnan kapasiteetin korkea käyttöaste. Tammi-syyskuun merkittävimpiä tilauksia olivat venttiilitoimitus Chiyoda-Technip Joint Venturelle Qatariin, prosessiautomaatiojärjestelmän toimitus Henan Puyang Longfeng Paperille Kiinaan ja automaatiojärjestelmän modernisointi Petrobrasin öljynjalostamolle Brasiliaan. Syyskuun lopussa Metso Automationin tilauskanta oli 38 prosenttia vahvempi kuin vuoden 2006 lopussa, ja oli 382 miljoonaa euroa. Valmet Automotive Valmet Automotiven tammi-syyskuun liikevaihto oli 64 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 7,1 miljoonaa euroa eli 11,1 prosenttia liikevaihdosta. Noin puolet liikevoitosta tuli kertaluonteisista eristä. Valmet Automotive valmisti tammi-syyskuun aikana keskimäärin 111 autoa päivässä. Liiketoiminnan lähiajan riskit Kiina on uusien paperi- ja kartonkikoneiden päämarkkina, minkä vuoksi Kiinan markkinoilla tapahtuvilla merkittävillä kysynnän muutoksilla voi olla haitallinen vaikutus Metso Paperin kannattavuuteen. Metso pyrkii lieventämään näitä riskejä kehittämällä globaalia jälkimarkkinatoimintaansa ja lisäämällä toimitusketjunsa joustavuutta. Metson tuotteiden toimitusajat ovat pidentyneet saatujen tilausten ja tilauskannan voimakkaan kasvun vuoksi. Tämän vuoksi on olemassa riski, että toimitusajan kuluessa materiaali- ja muut kustannukset voivat nousta merkittävästi ja vaikuttaa Metson kannattavuuteen tällä hetkellä arvioitua voimakkaammin. Nykyisen vahvan kysynnän vallitessa tiettyjen komponenttien ja alihankintaresurssien niukkuus, erityisesti Metso Mineralsissa ja Metso Automationissa, voi myös pidentää toimitusaikoja. Rahoitusmarkkinoiden yleisellä epävarmuudella ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta Metson tuotteiden ja palveluiden kysyntään. Kuitenkin se saattaa vaikuttaa joidenkin asiakasprojektien ajoittumiseen tai joidenkin maantieteellisten alueiden kysyntään. Metso pyrkii hallitsemaan ja rajoittamaan näiden ja muiden riskien mahdollisia haitallisia vaikutuksia. Jos riskit kuitenkin toteutuvat,niillä voi olla merkittävä haitallinen vaikutus Metson liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan ja tulokseen tai Metson osakkeen hintaan. Metson listaus New Yorkin pörssissä on päättynyt Metso päätti heinäkuussa 2007 hakea osakkeensa listauksen lopettamista ja rekisteröinnin poistamista Yhdysvalloissa. Metson American Depositary Share (ADS) -osaketalletustodistusten viimeinen kaupankäyntipäivä New Yorkin pörssissä oli 14.9.2007. ADS-osaketalletustodistuksilla käytävä kauppa Yhdysvalloissa jatkuu OTC-markkinoilla tunnuksella MXCYY ja kaupankäynti Metson osakkeilla jatkuu normaalisti Helsingin pörssissä. Metso toimitti 17.9.2007 Yhdysvaltain Securities and Exchange Commissionille (SEC) Form 15F-dokumentin rekisteröintinsä ja raportointivelvollisuuksiensa lopettamiseksi. Metso arvioi, että prosessi saadaan päätökseen vuoden 2007 aikana. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Metso Paper käynnisti Suomessa toimenpiteet kilpailukykynsä parantamiseksi Metso Paperin Paper- and Board -liiketoimintalinja käynnisti lokakuussa tiettyjä Suomen yksiköitään koskevat yhteistoimintaneuvottelut, joiden päätavoitteena on sopia Metso Paperin kilpailukykyä vahvistavista keinoista. Henkilöstön vähentämistarpeeksi arvioidaan yhteensä 170-220 henkilöä. Toimenpiteet koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä Anjalankosken, Hollolan, Jyväskylän, Järvenpään, Karhulan, Turun ja Valkeakosken toimipaikoilla. Henkilöstön vähentäminen liittyy Metso Paperin kesällä 2007 toteuttamiin organisaation uudelleenjärjestelyihin, joiden yhteydessä Paper and Finishing -liiketoimintalinjan yksiköitä ja toimintoja yhdistettiin. Nyt tavoitteena on poistaa toimintojen päällekkäisyyksiä sekä kehittää ja vahvistaa myynti- ja palvelutoimintoja lähempänä asiakkaita. Järjestelyistä aiheutuvien kertaluonteisten kustannusten ei arvioida olevan Metson kannalta olennaisia. Tarkempi arvio kustannuksista ja syntyvistä säästöistä voidaan tehdä neuvottelujen päättymisen jälkeen. Yt-neuvottelut käydään paikkakunnittain, ja järjestelyjen arvioidaan toteutuvan vuoden 2008 ensimmäisen puoliskon aikana. Lähiajan näkymät Metson tuotteiden ja palveluiden suotuisan markkinanäkymän arvioidaan jatkuvan. Metso Paperin markkinatilanteessa ei odoteta merkittäviä muutoksia viimeisen neljänneksen tai vuoden 2008 alkupuoliskon aikana. Uusien paperi-, kartonki- ja pehmopaperikoneiden sekä kuitulinjojen kysynnän arvioidaan pysyvän nykyisellä tasolla. Kiinassa keskeisin asiakkaiden uuslaiteinvestointeihin vaikuttava tekijä on paperin ja kartongin kulutuksen kasvu, jonka arvioidaan säilyvän nopeana. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kysynnän ennakoidaan keskittyvän lähinnä koneuudistuksiin ja jälkimarkkinapalveluihin. Uusiutuvia energialähteitä käyttävien voimalaitosten kysynnän arvioidaan jatkuvan erinomaisena Metson päämarkkina-alueilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Metso Paperin tavoitteena on kasvattaa voimakkaasti jälkimarkkinaliiketoimintaansa, ja jälkimarkkinapalvelujen kysynnän arvioidaan jatkuvan tyydyttävänä. Metso Mineralsin suotuisan markkinatilanteen arvioidaan jatkuvan vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kaivostuotteiden, metallinkierrätyslaitteiden sekä jälkimarkkinapalvelujen kysynnän arvioidaan jatkuvan erinomaisena myös ensi vuonna. Investointien tuotantolaitoksiin, infrastruktuuriin, palveluihin ja asumiseen ennakoidaan jatkuvan vilkkaina erityisesti kehittyvillä alueilla. Tämän seurauksena metallien kysynnän arvioidaan jatkuvan vahvana ja Metson asiakkaiden investointiaktiviteetin erinomaisena. Maarakennusteollisuudessa Metso Mineralsin murskeentuotantoon liittyvien laitteiden kysynnän odotetaan jatkuvan hyvänä ainakin vuoden 2008 alkupuoliskolla. Maarakennusteollisuudessa kysyntää tukevat eri puolilla maailmaa käynnissä olevat tieverkostojen ja muun kuljetusinfrastruktuurin kehitysprojektit. Metso Automationin markkinatilanteen arvioidaan jatkuvan vuoden 2008 alkupuoliskolla vuoden 2007 ensimmäisen yhdeksän kuukauden kaltaisena. Kysynnän arvioidaan olevan hyvä massa- ja paperiteollisuudessa. Voima-, öljy- ja kaasuteollisuudessa prosessiautomaatiojärjestelmien kysynnän arvioidaan olevan hyvää ja virtauksensäätöjärjestelmien erinomaista. Maailmantalouden kasvun myötä energian kulutuksen lisääntyminen ja öljyn korkea hinta tukevat energiateollisuuden investointeja. Metson liikevaihdon arvioidaan kasvavan vuonna 2007 noin 25 prosenttia vuodesta 2006 ja liikevoiton arvioidaan paranevan selvästi. EBITA-prosentin arvioidaan nousevan noin 10 prosenttiin ja liikevoittoprosentin arvioidaan olevan noin 9 prosenttia. Vuoden 2007 liikevoittoprosenttiin vaikuttaa noin yhden prosenttiyksikön verran Pulping- ja Power-liiketoiminnan ostoon liittyvät integrointikustannukset, korkeat aineettomien oikeuksien poistot sekä Metso Paperin kustannuskilpailukyvyn vahvistamiseen tähtääviin toimiin liittyvät kertaluonteiset kustannukset. Metson kannattavan kasvun arvioidaan jatkuvan ensi vuonna. Tuloskehitystä koskevat arviot perustuvat Metson nykyisen laajuiseen liiketoimintaan, tilauskantaan sekä tämänhetkisiin markkinanäkymiin. Helsingissä lokakuun 25. päivänä 2007 Metso Oyj:n hallitus Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton KONSERNIN TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2007 7-9/2006 1-9/2007 1-9/2006 1-12/2006 Liikevaihto 1 452 1 169 4 354 3 417 4 955 Hankinnan ja -1 085 -857 -3 249 -2 480 -3 659 valmistuksen kulut Bruttokate 367 312 1 105 937 1 296 Myynnin ja hallinnon -230 -189 -716 -611 -846 yleiskustannukset Liiketoiminnan muut 6 - 3 9 6 6 tuotot ja kulut, netto Osuus osakkuusyhtiöiden 1 0 2 0 1 tuloksista Liikevoitto 144 120 400 332 457 %:a liikevaihdosta 9,9 % 10,3 % 9,2 % 9,7 % 9,2 % Rahoitustuotot ja -7 -10 -25 -28 -36 -kulut, netto Tulos ennen veroja 137 110 375 304 421 Tuloverot -43 -26 -114 -16 -11 Tilikauden tulos 94 84 261 288 410 Vähemmistön osuus 0 1 0 1 1 tilikauden tuloksesta Osakkeenomistajille 94 83 261 287 409 kuuluva tilikauden tulos Tilikauden tulos 94 84 261 288 410 Tulos/osake, euroa 0,66 0,59 1,84 2,03 2,89 Oikaistu tulos/osake, 0,66 0,59 1,84 1,63 2,28 euroa 1) 1) Metso kirjasi vuonna 2006 yhteensä 87 miljoonan euron kertaluonteisen laskennallisen verosaatavan, joka paransi osakekohtaista tulosta 0,61 eurolla. Verosaatavaa kirjattiin 57 miljoonaa euroa vuoden 2006 toisella neljänneksellä (vaikutus osakekohtaiseen tulokseen 0,40 euroa) ja 30 miljoonaa euroa vuoden viimeisellä neljänneksellä (vaikutus osakekohtaiseen tulokseen 0,21 euroa). VARAT Milj. e 30.9.2007 30.9.2006 31.12.2006 Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet Liikearvo 770 501 768 Muut aineettomat oikeudet 256 105 274 1 026 606 1 042 Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet 54 57 57 Rakennukset 215 217 221 Koneet ja kalusto 312 290 318 Keskeneräinen käyttöomaisuus 47 28 19 628 592 615 Muut pitkäaikaiset varat Sijoitukset osakkuusyhtiöihin 19 19 19 Myytävissä olevat 50 14 15 osakesijoitukset Laina- ja muut korolliset 6 7 6 saamiset Myytävissä olevat sijoitukset 5 24 5 Laskennallinen verosaatava 213 187 228 Muut pitkäaikaiset varat 26 33 33 319 284 306 Pitkäaikaiset varat yhteensä 1 973 1 482 1 963 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 1 479 1 135 1 112 Saamiset Myynti- ja muut saamiset 1 277 962 1 218 Projektit, joiden valmistusasteen mukainen arvo 284 160 284 ylittää asiakkailta laskutetut ennakot Korolliset saamiset 2 2 2 Myytävissä olevat sijoitukset 0 32 10 Verosaamiset 35 20 16 1 598 1 176 1 530 Rahat ja pankkisaamiset 261 493 353 Lyhytaikaiset varat yhteensä 3 338 2 804 2 995 Myytävänä olevat varat - - - VARAT YHTEENSÄ 5 311 4 286 4 958 OMA PÄÄOMA JA VELAT Milj. e 30.9.2007 30.9.2006 31.12.2006 Oma pääoma Osakepääoma 241 241 241 Ylikurssirahasto 77 76 77 Muuntoerot -58 -35 -45 Arvonmuutos- ja muut 462 438 432 rahastot Kertyneet voittovarat 814 641 763 Osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 1 536 1 361 1 468 Vähemmistön osuus 5 7 6 Oma pääoma yhteensä 1 541 1 368 1 474 Velat Pitkäaikaiset velat Pitkäaikaiset lainat 586 588 605 Eläkevelvoitteet 151 151 157 Laskennallinen verovelka 61 22 57 Varaukset 37 27 53 Muut pitkäaikaiset 2 2 2 velvoitteet 837 790 874 Lyhytaikaiset velat Pitkäaikaisten lainojen 101 163 93 lyhennykset Lyhytaikaiset lainat 108 35 132 Osto- ja muut velat 1 308 1 028 1 238 Varaukset 211 187 213 Saadut ennakot 728 472 655 Projektit, joissa asiakkailta laskutetut 375 213 222 ennakot ylittävät valmistusasteen mukaisen arvon Verovelat 102 30 57 2 933 2 128 2 610 Myytävänä olevat velat - - - Velat yhteensä 3 770 2 918 3 484 OMA PÄÄOMA JA VELAT 5 311 4 286 4 958 YHTEENSÄ KOROLLINEN NETTOVELKA Pitkäaikaiset korolliset 586 588 605 velat Lyhytaikaiset korolliset 209 198 225 velat Rahat ja pankkisaamiset -261 -493 -353 Muut korolliset varat -13 -65 -23 Yhteensä 521 228 454 LYHENNETTY KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA Milj. e 7-9/2007 7-9/2006 1-9/2007 1-9/2006 1-12/2006 Liiketoiminta: Tilikauden tulos 94 84 261 288 410 Tilikauden tuloksen ja liiketoiminnan rahavirran oikaisuerät Poistot 38 26 110 78 105 Varausten muutos / Toiminnan -1 -1 -1 -4 -7 tehostamisohjelmat Korot ja osinkotuotot 10 7 26 22 26 Tuloverot 43 26 114 16 11 Muut -5 3 5 6 7 Käyttöpääoman muutos 12 18 -163 16 -18 Liiketoiminnasta kertyneet 191 163 352 422 534 rahavirrat Maksetut korot ja saadut -5 -1 -12 -3 -24 osingot Maksetut tuloverot -21 -19 -80 -51 -68 Liiketoiminnan rahavirta 165 143 260 368 442 Investointitoiminta: Käyttöomaisuusinvestoinnit -36 -32 -110 -88 -129 Käyttöomaisuuden myynnit 4 2 13 11 14 Yritysostot, hankitut -37 -9 -47 -9 -277 rahavarat vähennettynä Liiketoimintojen myynnit, myydyt rahavarat 7 - 9 - 13 vähennettynä Rahoitusvarojen ostot (-) 10 10 13 113 154 ja myynnit (+), netto Muut - 1 - -1 -2 Investointitoiminnan -52 -28 -122 26 -227 rahavirta Rahoitustoiminta: Optioilla merkityt - - 0 - 1 osakkeet Omien osakkeiden osto - - - - -11 Maksetut osingot - - -212 -198 -198 Lainojen nostot (+) ja -62 -4 -34 -14 35 lyhennykset (-), netto Muut - - 15 -6 -6 Rahoitustoiminnan -62 -4 -231 -218 -179 rahavirta Rahojen ja pankkisaamisten 51 111 -93 176 36 nettomuutos Valuuttakurssimuutosten -3 - 1 -6 -6 vaikutus Rahat ja pankkisaamiset 213 382 353 323 323 kauden alussa Rahat ja pankkisaamiset 261 493 261 493 353 kauden lopussa Vapaa kassavirta Milj. e 7-9/2007 7-9/2006 1-9/2007 1-9/2006 1-12/2006 Liiketoiminnan rahavirta 165 143 260 368 442 Käyttöomaisuusinvestoinnit -36 -32 -110 -88 -129 Käyttöomaisuuden myynnit 4 2 13 11 14 Vapaa kassavirta 133 113 163 291 327 KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN ERITTELY Osa- Yli- Muun- Arvon-muu- Ker- Osak-keen- Vä- Oma ke- kurs- to- tos- ty- omis- hem- pää- pää- si- erot ja neet ta- mis- oma oma ra- muut voit- jil- tön yh- has- ra- to- le osuus teen- to has- va- kuu- sä tot rat luva oma pää- oma yh- teen- Milj. e sä 1.1.2006 241 76 -9 424 553 1 285 7 1 292 Osingot - - - - -198 -198 - -198 Optioilla - - - - - - - - merkityt osakkeet Muuntoerot - - -41 - - -41 - -41 Tytäryhtiöiden oman pääoman suojaus - - 14 - - 14 - 14 Rahavirran suojaus verovaikutus huomioituna - - - 12 - 12 - 12 Myytävissä olevat sijoitukset verovaikutus huomioituna - - - 1 - 1 - 1 Muut - - 1 1 -1 1 - 1 Tilikauden - - - - 287 287 0 287 tulos 30.9.2006 241 76 -35 438 641 1 361 7 1 368 31.12.2006 241 77 -45 432 763 1 468 6 1 474 Osingot - - - - -212 -212 - -212 Optioilla 0 0 - - - 0 - 0 merkityt osakkeet Muuntoerot - - -13 - - -13 - -13 Tytäryhtiöiden oman pääoman suojaus - - 0 - - 0 - 0 Rahavirran suojaus verovaikutus huomioituna - - - 1 - 1 - 1 Myytävissä olevat sijoitukset verovaikutus huomioituna - - - 25 - 25 - 25 Osakeperusteiset - - - 1 - 1 - 1 maksut Omien osakkeiden - - - - - - - - osto Muut - - - 3 2 5 -1 4 Tilikauden - - - - 261 261 0 261 tulos 30.9.2007 241 77 -58 462 814 1 536 5 1 541 YRITYSOSTOT Aker Kvaernerin Pulping- ja Power-liiketoimintojen osto Metso hankki Aker Kvaernerin Pulping- ja Power- liiketoiminnat 29.12.2006. OsapuoIet sopivat lopulliset tasearvot heinäkuun alussa 2007, ja hankintahinnaksi täsmentyi 336 miljoonaa euroa sisältäen 6 miljoonaa euroa hankinnan kuluja ja 53 miljoonaa euroa hankittua nettokassaa. Lisäkauppahinta, 23 miljoonaa euroa, maksettiin heinäkuussa. Yrityshankinnasta syntynyt liikearvo pieneni 6 miljoonalla eurolla 266 miljoonaan euroon käypään arvoon arvostamisen jälkeen. Osa tasearvon ylittävästä kauppahinnasta, 154 miljoonaa euroa, kohdistettiin aineettomille oikeuksille laskemalla hankituille asiakaskunnalle, teknologialle sekä tilauskannalle käyvät arvot. Jäljelle jäävä liikearvo perustuu merkittäviin synergiahyötyihin sekä kattavampaan liiketoimintaportfolioon, joka tarjoaa Metsolle mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa uusille markkinoille ja asiakassegmenteille. Hankittu nettovarallisuus ja liikearvo: Käypään arvoon Milj. e Tasearvo arvostaminen Käypä arvo Aineettomat hyödykkeet 5 154 159 Aineelliset hyödykkeet 25 - 25 Vaihto-omaisuus 52 - 52 Myynti- ja muut saamiset 186 - 186 Muut varat 29 - 29 Vähemmistön osuus - - - Saadut ennakot -214 - -214 Laskennallinen verovelka -4 -41 -45 Muut velat -175 - -175 Hankittu nettovarallisuus -96 113 17 Hankitut rahavarat 248 - 248 Hankitut velat -195 - -195 Kauppahinta -330 - -330 Hankinnan kulut -6 - -6 Liikearvo 379 -113 266 Maksettu rahavastike -307 Hankitun velan suoritus -195 Hankinnan kulut -6 Hankitut rahavarat 248 Yrityshankinnan -260 nettorahavirta 2006 Loppukauppahinta, maksettu -23 heinäkuussa 2007 Yrityshankinnan -283 nettorahavirta yhteensä Muut yritysostot Metso Minerals osti 30.3.2007 pohjois-amerikkalaisen metallinkierrätyslaitteiden toimittajan, Bulk Equipment Systems and Technologies Inc:n (B.E.S.T. Inc). Kauppahinta oli noin 9 miljoonaa euroa. Yhtiön liikevaihto oli noin 2 miljoonaa euroa ja nettotulos noin 0,2 miljoonaa euroa tammi-maaliskuussa 2007. Osa tasearvon ylittävästä kauppahinnasta, 3 miljoonaa euroa, kohdistettiin aineettomille oikeuksille laskemalla hankituille asiakaskunnalle, brandeille, uudelle teknologialle sekä tilauskannalle käyvät arvot. Jäljelle jäävä liikearvo, 7 miljoonaa euroa, perustuu Metson parantuneeseen asemaan Pohjois-Amerikan metallin kierrätysmarkkinoilla. Metso Paper hankki 27.6.2007 ranskalaisen paperiteollisuudelle huoltopalveluja toimittavan Mecanique et Depannage Industries s.a.r.l.:n (MDI). Yhtiön palveluksessa on 30 henkilöä. Metso Paper osti 18.7.2007 Iso-Britanniasta Bender Holdings Limitedin tytäryhtiöineen noin 16 miljoonan euron kauppahinnalla, hankitut kassavarat vähennettynä. Noin 2 miljoonan euron osuus kauppahinnasta maksettiin katsauskauden jälkeen lokakuussa 2007. Yhtiöiden liikevaihto oli noin 13 miljoonaa euroa ja nettotulos noin 2 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2007. Osa tasearvon ylittävästä kauppahinnasta, 11 miljoonaa euroa, kohdistettiin aineettomille oikeuksille laskemalla hankituille uudelle teknologialle, asiakaskunnalle sekä pitkäaikaisille toimitussopimuksille käyvät arvot. Jäljelle jäävä liikearvo, 6 miljoonaa euroa, perustuu Metson parantuneeseen asemaan maailmanlaajuisilla sellu- ja paperiteollisuuden koneiden huoltomarkkinoilla. Erittely yritysostoista 1-9/2007: Käypään arvoon Milj. e Tasearvo arvostaminen Käypä arvo Aineettomat hyödykkeet 0 14 14 Aineelliset hyödykkeet 2 - 2 Vaihto-omaisuus 1 - 1 Myynti- ja muut saamiset 7 - 7 Laskennallinen verovelka -1 -4 -5 Muut velat -6 - -6 Hankittu nettovarallisuus 3 10 13 Hankitut rahavarat 4 - 4 Hankitut velat -1 - -1 Kauppahinta -30 - -30 Liikearvo 24 -10 14 VASTUUSITOUMUKSET Milj. e 30.9.2007 30.9.2006 31.12.2006 Kiinnitykset omien velkojen vakuudeksi 9 3 14 Muut pantit ja sitoumukset Annetut kiinnitykset 2 2 2 Pantatut varat 0 0 0 Takaukset osakkuusyhtiöiden puolesta - - - Takaukset muiden sitoumusten vakuudeksi 9 5 6 Takaisinosto- ja muut sitoumukset 8 8 10 Leasing- ja vuokrasitoumukset 155 127 166 JOHDANNAISSOPIMUSTEN NIMELLISARVOT Milj. e 30.9.2007 30.9.2006 31.12.2006 Valuuttatermiinisopimukset 1 204 961 1 357 Valuutan- ja koronvaihtosopimukset 1 1 1 Valuutanvaihtosopimukset 1 1 1 Koronvaihtosopimukset 143 183 143 Korkofutuurisopimukset - - - Optiosopimukset Ostetut 3 14 7 Myydyt 3 14 6 Sähkötermiinisopimusten nimellismäärä oli 454 GWh 30.9.2007 ja 467 GWh 30.9.2006. Ruostumattoman teräksen hintojen vaihtelulta suojautumiseen käytettävien nikkelitermiinisopimusten nimellismäärä oli 378 tonnia 30.9.2007. Vertailukaudella nikkelitermiinisopimuksia ei ollut tehty. Nimellisarvot kuvaavat johdannaisten käyttöä, ne eivät mittaa ao. riskien suuruutta.TUNNUSLUVUT 1-9/2007 1-9/2006 1-12/2006 Tulos/osake, euroa 1,84 2,03 2,89 Oikaistu tulos/osake, euroa 1) 1,84 1,63 2,28 Oma pääoma/osake kauden lopussa, 10,85 9,61 10,38 euroa Oman pääoman tuotto (ROE), % 23,6 29,5 30,3 (vuositasolla) Sitoutuneen pääoman tuotto (ROCE), 24,5 22,1 22,2 % (vuositasolla) Omavaraisuusaste kauden lopussa, % 36,6 38,0 36,1 Nettovelkaantuneisuusaste kauden 33,8 16,6 30,8 lopussa, % Vapaa kassavirta 163 291 327 Vapaa kassavirta/osake, euroa 1,15 2,05 2,31 Bruttoinvestoinnit (ilman 110 89 131 yrityshankintoja) Yrityshankinnat, hankitut rahavarat 47 9 277 vähennettynä Poistot 110 78 105 Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä kauden lopussa (1 000 kpl) 141 489 141 594 141 359 Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä (1 000 kpl) 141 450 141 594 141 581 Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä laimennusvaikutus huomioituna (1 000 kpl) 141 450 141 646 141 600 1) Metso kirjasi vuonna 2006 yhteensä 87 miljoonan euron kertaluonteisen laskennallisen verosaatavan, joka paransi osakekohtaista tulosta 0,61 eurolla. Verosaatavaa kirjattiin 57 miljoonaa euroa vuoden 2006 toisella neljänneksellä (vaikutus osakekohtaiseen tulokseen 0,40 euroa) ja 30 miljoonaa euroa vuoden viimeisellä neljänneksellä (vaikutus osakekohtaiseen tulokseen 0,21 euroa). KÄYTETYT VALUUTTAKURSSIT 1-9/2007 1-9/2006 1-12/2006 30.9.2007 30.9.2006 31.12.2006 USD (Yhdysvaltain 1,3515 1,2499 1,2630 1,4179 1,2660 1,3170 dollari) SEK (Ruotsin 9,2383 9,3024 9,2533 9,2147 9,2797 9,0404 kruunu) GBP (Englannin 0,6780 0,6854 0,6819 0,6968 0,6777 0,6715 punta) CAD (Kanadan 1,4782 1,4059 1,4267 1,4122 1,4136 1,5281 dollari) BRL (Brasilian 2,6877 2,7181 2,7375 2,6037 2,7517 2,8105 real) SEGMENTTITIEDOT Metso Ventures liiketoiminta-alue purettiin 1.1.2007 . Kaksi Metson kolmesta valimosta siirrettiin osaksi Metso Paperia ja yksi osaksi Metso Mineralsia. Metso Panelboardista tuli osa Metso Paperia. Valmet Automotive raportoidaan osana Konsernihallinto ja muut -ryhmää. Vertailukausien tiedot esitetään uuden rakenteen mukaisesti. Metso osti Aker Kvaernerin Pulping- ja Power -liiketoiminnot 29.12.2006 ja hankittujen liiketoimintojen tase yhdistettiin Metsoon 29.12.2006. Hankituilla liiketoiminnoilla ei ollut vaikutusta tuloslaskelmaan 1-12/2006, eivätkä ne täten sisälly vertailukausien segmenttitietoihin lukuun ottamatta sitoutunutta pääomaa, tilauskantaa ja henkilöstöä 31.12.2006. LIIKEVAIHTO Milj. e 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 10/2006- 1-12/ 2007 2006 2007 2006 9/2007 2006 Metso Paper 642 489 2 016 1 375 2 733 2 092 Metso Minerals 649 525 1 837 1 569 2 467 2 199 Metso Automation 165 146 485 420 678 613 Valmet Automotive 17 22 64 81 92 109 Konsernihallinto ja muut - 2 - 7 3 10 Konsernihallinto ja muut yhteensä 17 24 64 88 95 119 Liiketoiminta-alueiden välinen laskutus -21 -15 -48 -35 -81 -68 Metso yhteensä 1 452 1 169 4 354 3 417 5 892 4 955 MUUT LIIKETOIMINNAN TUOTOT (+) JA KULUT (-), NETTO Milj. e 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 10/2006- 1-12/ 2007 2006 2007 2006 9/2007 2006 Metso Paper 4,2 -3,2 2,8 -0,6 -7,6 -11,0 Metso Minerals 2,0 -0,1 3,4 5,4 14,1 16,1 Metso Automation 0,2 -0,4 0,3 -0,1 0,7 0,3 Valmet Automotive 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Konsernihallinto ja muut -0,1 0,4 2,5 1,5 1,4 0,4 Konsernihallinto ja muut yhteensä -0,1 0,4 2,5 1,5 1,4 0,4 Metso yhteensä 6,3 -3,3 9,0 6,2 8,6 5,8 OSUUS OSAKKUUSYHTIÖIDEN TULOKSISTA Milj. e 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 10/2006- 1-12/ 2007 2006 2007 2006 9/2007 2006 Metso Paper 0,0 0,3 0,5 1,0 1,2 1,7 Metso Minerals 0,0 0,0 0,0 0,1 0,0 0,1 Metso Automation 0,3 0,3 1,3 0,6 1,5 0,8 Valmet Automotive - - - - - - Konsernihallinto ja muut 0,0 -0,3 0,0 -1,3 -0,4 -1,7 Konsernihallinto ja muut yhteensä 0,0 -0,3 0,0 -1,3 -0,4 -1,7 Metso yhteensä 0,3 0,3 1,8 0,4 2,3 0,9 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) Milj. e 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 10/2006- 1-12/ 2007 2006 2007 2006 9/2007 2006 Metso Paper 36,2 30,0 97,3 76,6 110,5 89,8 Metso Minerals 85,2 75,9 248,7 207,7 338,7 297,7 Metso Automation 25,8 20,0 64,6 54,9 96,4 86,7 Valmet Automotive 1,7 1,7 7,1 10,7 8,1 11,7 Konsernihallinto ja muut -5,5 -7,2 -17,6 -17,7 -28,6 -28,7 Konsernihallinto ja muut yhteensä -3,8 -5,5 -10,5 -7,0 -20,5 -17,0 Metso yhteensä 143,4 120,4 400,1 332,2 525,1 457,2 LIIKEVOITTO (-TAPPIO), PROSENTTIA LIIKEVAIHDOSTA % 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 10/2006- 1-12/ 2007 2006 2007 2006 9/2007 2006 Metso Paper 5,6 6,1 4,8 5,6 4,0 4,3 Metso Minerals 13,1 14,5 13,5 13,2 13,7 13,5 Metso Automation 15,6 13,7 13,3 13,1 14,2 14,1 Valmet Automotive 10,0 7,7 11,1 13,2 8,8 10,7 Konsernihallinto ja muut n/a n/a n/a n/a n/a n/a Konsernihallinto ja muut yhteensä n/a n/a n/a n/a n/a n/a Metso yhteensä 9,9 10,3 9,2 9,7 8,9 9,2 EBITA Milj. e 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 10/2006- 1-12/ 2007 2006 2007 2006 9/2007 2006 Metso Paper 48,2 32,3 133,0 83,5 155,1 105,6 Metso Minerals 86,3 76,7 251,9 211,0 343,0 302,1 Metso Automation 26,2 20,5 65,7 56,1 97,9 88,3 Valmet Automotive 1,7 1,7 7,1 10,7 8,1 11,7 Konsernihallinto ja muut -5,1 -6,8 -16,2 -16,3 -26,5 -26,6 Konsernihallinto ja muut yhteensä -3,4 -5,1 -9,1 -5,6 -18,4 -14,9 Metso yhteensä 157,3 124,4 441,5 345,0 577,6 481,1 EBITA, PROSENTTIA LIIKEVAIHDOSTA % 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 10/2006- 1-12/ 2007 2006 2007 2006 9/2007 2006 Metso Paper 7,5 6,6 6,6 6,1 5,7 5,0 Metso Minerals 13,3 14,6 13,7 13,4 13,9 13,7 Metso Automation 15,9 14,0 13,5 13,4 14,4 14,4 Valmet Automotive 10,0 7,7 11,1 13,2 8,8 10,7 Konsernihallinto ja muut n/a n/a n/a n/a n/a n/a Konsernihallinto ja muut yhteensä n/a n/a n/a n/a n/a n/a Metso yhteensä 10,8 10,6 10,1 10,1 9,8 9,7 SAADUT TILAUKSET Milj. e 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 10/2006- 1-12/ 2007 2006 2007 2006 9/2007 2006 Metso Paper 515 491 2 271 1 599 2 948 2 276 Metso Minerals 745 636 2 314 1 950 3 019 2 655 Metso Automation 185 183 598 555 760 717 Valmet Automotive 17 22 64 81 92 109 Konsernihallinto ja muut - 6 - 11 4 15 Konsernihallinto ja muut yhteensä 17 28 64 92 96 124 Liiketoiminta-alueiden väliset saadut tilaukset -22 -17 -53 -48 -72 -67 Metso yhteensä 1 440 1 321 5 194 4 148 6 751 5 705 VUOSINELJÄNNESTIEDOT LIIKEVAIHTO Milj. e 7-9/ 10-12/ 1-3/ 4-6/ 7-9/ 2006 2006 2007 2007 2007 Metso Paper 489 717 666 708 642 Metso Minerals 525 630 540 648 649 Metso Automation 146 193 146 174 165 Valmet Automotive 22 28 28 19 17 Konsernihallinto ja muut 2 3 - - - Konsernihallinto ja muut yhteensä 24 31 28 19 17 Liiketoiminta-alueiden välinen -15 -33 -14 -13 -21 laskutus Metso yhteensä 1 169 1 538 1 366 1 536 1 452 MUUT LIIKETOIMINNAN TUOTOT (+) JA KULUT (-), NETTO Milj. e 7-9/ 10-12/ 1-3/ 4-6/ 7-9/ 2006 2006 2007 2007 2007 Metso Paper -3,2 -10,4 1,9 -3,3 4,2 Metso Minerals -0,1 10,7 1,2 0,2 2,0 Metso Automation -0,4 0,4 0,5 -0,4 0,2 Valmet Automotive 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Konsernihallinto ja muut 0,4 -1,1 2,2 0,4 -0,1 Konsernihallinto ja muut yhteensä 0,4 -1,1 2,2 0,4 -0,1 Metso yhteensä -3,3 -0,4 5,8 -3,1 6,3 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) Milj. e 7-9/ 10-12/ 1-3/ 4-6/ 7-9/ 2006 2006 2007 2007 2007 Metso Paper 30,0 13,2 25,4 35,7 36,2 Metso Minerals 75,9 90,0 67,8 95,7 85,2 Metso Automation 20,0 31,8 15,5 23,3 25,8 Valmet Automotive 1,7 1,0 4,4 1,0 1,7 Konsernihallinto ja muut -7,2 -11,0 -4,7 -7,4 -5,5 Konsernihallinto ja muut yhteensä -5,5 -10,0 -0,3 -6,4 -3,8 Metso yhteensä 120,4 125,0 108,4 148,3 143,4 EBITA Milj. e 7-9/ 10-12/ 1-3/ 4-6/ 7-9/ 2006 2006 2007 2007 2007 Metso Paper 32,3 22,1 37,1 47,7 48,2 Metso Minerals 76,7 91,1 68,7 96,9 86,3 Metso Automation 20,5 32,2 15,9 23,6 26,2 Valmet Automotive 1,7 1,0 4,4 1,0 1,7 Konsernihallinto ja muut -6,8 -10,3 -4,2 -6,9 -5,1 Konsernihallinto ja muut yhteensä -5,1 -9,3 0,2 -5,9 -3,4 Metso yhteensä 124,4 136,1 121,9 162,3 157,3 SITOUTUNUT PÄÄOMA Milj. e 30.9. 31.12. 31.3. 30.6. 30.9. 2006 2006 2007 2007 2007 Metso Paper 292 631 572 651 607 Metso Minerals 955 967 983 1 049 1 063 Metso Automation 130 149 156 190 202 Valmet Automotive 31 23 23 23 29 Konsernihallinto ja muut 745 534 555 409 434 Konsernihallinto ja muut yhteensä 776 557 578 432 463 Metso yhteensä 2 153 2 304 2 289 2 322 2 335 SAADUT TILAUKSET Milj. e 7-9/ 10-12/ 1-3/ 4-6/ 7-9/ 2006 2006 2007 2007 2007Metso Paper 491 677 653 1 103 515 Metso Minerals 636 705 771 798 745 Metso Automation 183 162 228 185 185 Valmet Automotive 22 28 28 19 17 Konsernihallinto ja muut 6 4 - - - Konsernihallinto ja muut yhteensä 28 32 28 19 17 Liiketoiminta-alueiden väliset saadut tilaukset -17 -19 -16 -15 -22 Metso yhteensä 1 321 1 557 1 664 2 090 1 440 TILAUSKANTA Milj. e 30.9. 31.12. 31.3. 30.6. 30.9. 2006 2006 2007 2007 2007 Metso Paper 1 547 2 225 2 190 2 584 2 455 Metso Minerals 1 213 1 277 1 497 1 673 1 728 Metso Automation 309 276 356 365 382 Valmet Automotive - - - - - Konsernihallinto ja muut 7 - - - - Konsernihallinto ja muut yhteensä 7 - - - - Liiketoiminta-alueiden välinen tilauskanta -54 -41 -44 -48 -46 Metso yhteensä 3 022 3 737 3 999 4 574 4 519 HENKILÖSTÖ 30.9. 31.12. 31.3. 30.6. 30.9. 2006 2006 2007 2007 2007 Metso Paper 9 445 11 558 11 469 11 954 11 774 Metso Minerals 9 158 9 433 9 545 9 967 10 194 Metso Automation 3 315 3 352 3 379 3 564 3 523 Valmet Automotive 1 082 1 013 899 782 777 Konsernihallinto ja muut 342 322 324 342 335 Konsernihallinto ja muut yhteensä 1 424 1 335 1 223 1 124 1 112 Metso yhteensä 23 342 25 678 25 616 26 609 26 603 Osavuosikatsauksen liitteet Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 'Osavuosikatsaukset' -standardin mukaisesti käyttäen samoja laadintaperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä. Uudet laskentastandardit IFRS 7 IASB julkisti elokuussa 2005 standardin IFRS 7 'Rahoitusinstrumentit: Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot'. Standardin vaatimusten mukaan tilinpäätöksessä on esitettävä sellaiset tiedot, joiden perusteella lukija pystyy arvioimaan rahoitusinstrumenttien vaikutusta yhtiön rahoitusasemaan ja taloudelliseen suoriutumiseen. Metso otti standardin sekä siihen liittyvät IAS 1 -standardin muutokset käyttöön 1.1.2007 alkaen. IFRS 8 IASB julkisti marraskuussa 2006 standardin IFRS 8 'Operating segments'. Standardin vaatimusten mukaan segmenttien raportoinnissa on sovellettava ns. johdon lähestymistapaa. Tällöin esitettävät tiedot olisivat samat kuin johdon sisäisesti seuraamat segmenttien taloudellisen kehityksen arviointiperusteet. Metso arvioi standardin vaikutuksia konsernin tilinpäätökseen. Standardi tulee voimaan 1.1.2009 jälkeen alkavilla tilikausilla ja sitä saa soveltaa jo aiemmilla tilikausilla. Asiakirjojen luovutusvaatimus Yhdysvaltojen oikeusministeriöltä Metso Minerals Industries, Inc., joka on Metso Mineralsin yhdysvaltalainen tytäryhtiö, sai marraskuussa 2006 Yhdysvaltojen oikeusministeriön (Department of Justice) Antitrust-divisioonalta asiakirjojen luovutusvaatimuksen, jossa Metso Minerals Industries, Inc:a pyydetään toimittamaan viranomaisille tiettyjä asiakirjoja. Asiakirjojen luovutusvaatimus liittyy viranomaisten tutkimukseen mahdollisista kilpailuoikeudellisten säännösten rikkomuksista kivenmurskaus- ja seulontalaitteita valmistavan teollisuuden piirissä. Metso toimii täydessä yhteistyössä Yhdysvaltain oikeusministeriön kanssa. Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Metso Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti 3.4.2007 vuoden 2006 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous hyväksyi hallituksen esitykset, jotka koskivat yhtiöjärjestyksen muuttamista sekä valtuutuksia päättää omien osakkeiden hankkimisesta ja osakeannista. Yhtiökokous päätti asettaa yhtiökokouksen nimitysvaliokunnan valmistelemaan hallituksen jäseniä ja hallituspalkkioita koskevat ehdotukset seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Nimitysvaliokuntaan kuuluu neljän suurimman osakkeenomistajan nimeämät edustajat sekä hallituksen puheenjohtaja asiantuntijajäsenenä. Yhtiökokous päätti, että Metso Oyj:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa Matti Kavetvuo ja varapuheenjohtajana Jaakko Rauramo. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Hankenin rahoitustieteen professori, KTT Eva Liljeblom. Hallituksen jäseninä jatkavat Svante Adde, Maija-Liisa Friman, Christer Gardell sekä Yrjö Neuvo. Hallituksen jäsenten toimikausi kestää seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun. Yhtiökokous päätti, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 80 000 euroa, varapuheenjohtajalle ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle 50 000 euroa ja jäsenille 40 000 euroa vuodessa, minkä lisäksi heille maksetaan 500 euron palkkio niistä kokouksista, joihin he osallistuvat mukaan lukien valiokuntien kokoukset. Yhtiön tilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti. Yhtiökokous päätti maksaa osinkoa 31.12.2006 päättyneeltä tilikaudelta 1,50 euroa osakkeelta. Osinko maksettiin osakkaalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 10.4.2007 oli merkittynä Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksettiin 17.4.2007. Hallituksen valiokunnat Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessa keskuudestaan tarkastus- ja palkitsemisvaliokuntien jäsenet. Hallituksen tarkastusvaliokuntaan kuuluvat Maija-Liisa Friman (puheenjohtaja), Svante Adde ja Eva Liljeblom. Hallitus on määritellyt Svante Adden tarkastusvaliokunnan taloudelliseksi asiantuntijaksi. Hallituksen palkitsemisvaliokuntaan kuuluvat Matti Kavetvuo (puheenjohtaja), Jaakko Rauramo, Christer Gardell ja Yrjö Neuvo. Osakkeet, optiot ja osakepääoma Metso Oyj:n 2003A optio-oikeuksilla merkittiin 8.2.-15.3.2007 yhteensä 35 000 osaketta. Osakemerkinnöistä johtuva osakepääoman korotus, 59 500,00 euroa, merkittiin kaupparekisteriin 29.3.2007. Osakkeet tulivat 30.3.2007 alkaen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa. Uusien osakkeiden oikeus osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet alkoivat rekisteröintipäivämäärästä. Metson osakepääoma oli syyskuun lopussa 240 982 843,80 euroa ja osakkeiden lukumäärä 141 754 614. Osakemäärään sisältyy 60 841 emoyhtiön hallussa olevaa omaa osaketta sekä 204 539 Metson konsernitilinpäätökseen yhdistellyllä kommandiittiyhtiöllä hallussaan olevaa Metson osaketta. Yhdessä nämä edustavat 0,19 prosenttia osakkeiden ja äänien kokonaismäärästä. Ulkona olevien osakkeiden keskimääräinen lukumäärä tammi-syyskuussa ilman omia osakkeita oli 141 450 391. Metson optio-ohjelmista on jäljellä mitätöintien ja toteutettujen merkintöjen jälkeen 100 000 kappaletta 2003A optiota, jotka kaikki ovat Metson tytäryhtiön Metso Capital Oy:n hallussa. Metson osakekannan markkina-arvo 30.9.2007 oli 6 834 miljoonaa euroa ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Luottoluokitukset Luottoluokituslaitos Standard & Poor's Ratings Services nosti toukokuussa Metson pitkäaikaisen yritysluokituksen tasolta BBB- tasolle BBB ja lyhytaikaisen luokituksen tasolta A-3 tasolle A-2. Metson liikkeeseen laskemien velkakirjalainojen luokitusta Standard & Poor's nosti tasolta BB+ tasolle BBB-. Luottoluokituksia koskevat näkymät Standard & Poor's arvioi vakaiksi. Moody's Investor Service'n luottoluokitus Metson pitkäaikaisille luotoille on Baa3. Luokitusta koskevat näkymät arvioidaan vakaiksi. Osakepohjainen kannustinjärjestelmä Metsolla on osakepohjainen kannustinjärjestelmä vuosille 2006-2008. Kannustinjärjestelmään vuosina 2006-2008 käytettävä osakkeiden enimmäismäärä on 360 000 Metso Oyj:n osaketta. Vuoden 2006 osakepohjainen kannustinjärjestelmä suunnattiin 60:lle Metson johtajalle. Ansaintakauden 2006 perusteella palkkioina jaettiin maaliskuun 2007 lopussa yhteensä 99 961 osaketta, mikä vastaa noin 0,07 prosenttia Metson osakkeista. Metson johtoryhmän jäsenten osuus oli 25 815 osaketta. Metson hallitus päätti helmikuussa suunnata vuoden 2007 osakepohjaisen kannustinjärjestelmän yhteensä 84:lle Metson johtajalle. Järjestelmän mahdollinen palkkio perustuu Metson ja sen liiketoiminta-alueiden vuoden 2007 liikevoittoon. Osakepohjainen kannustinjärjestelmä kattaa vuonna 2007 enintään 125 500 Metson osaketta. Johtoryhmän jäsenten osuus tästä kokonaismäärästä on enintään 26 500 osaketta. Jos Metson osakkeen kaupankäyntivolyymilla painotettu keskihinta maaliskuun 2008 kahden ensimmäisen täyden viikon aikana ylittää 48 euroa, vuodelta 2007 myönnettävien osakkeiden määrää vähennetään vastaavassa suhteessa. Mahdollisten palkkioiden maksamisesta päätetään vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä. Vuodelle 2008 allokoitavasta osakemäärästä ja hintakatosta päättää Metson hallitus vuoden 2008 alussa. Osakkeiden vaihto Helsingin ja New Yorkin pörsseissä Metso Oyj:n osakkeita vaihdettiin tammi-syyskuussa Helsingin Pörssissä 267 miljoonaa kappaletta, mikä vastasi 11 106 miljoonan euron vaihtoa. Osakkeen hinta 30.9.2007 oli 48,30 euroa. Katsauskauden ylin noteeraus oli 49,84 euroa ja alin 34,79 euroa. Metson ADS-todistusten vaihto New Yorkin pörssissä päättyi 14.9. Tähän mennessä Metson ADS-todistuksia oli vaihdettu noin 6 miljoonaa kappaletta, mikä vastasi 344 miljoonan dollarin vaihtoa. ADS-todistuksen hinta 14.9.2007 oli 63,70 dollaria. Ylin kurssi 1.1. - 14.9. oli 65,94 ja alin 44,37 dollaria. Muutoksia omistusosuuksissa J.P. Morgan Chase & Co. ilmoitti, että sen hallinnoimilla rahastoilla oli 12.2.2007 hallussaan yhteensä 6 996 732 Metson osaketta/ ADS-todistusta, mikä vastaa 4,94 prosenttia Metson osakepääomasta. Vuoden 2007 toisen ja kolmannen neljänneksen aikana ei saatu ilmoituksia omistusosuuksien muutoksista. Metson taloudellinen raportointi vuonna 2008 Metson vuoden 2007 tilinpäätöstiedote julkaistaan 6.2.2008. Vuoden 2008 tammi-maaliskuun osavuosikatsaus julkaistaan 23.4.2008, tammi-kesäkuun osavuosikatsaus 24.7.2008 ja tammi-syyskuun katsaus 28.10.2008. Lisätietoja antavat: Jorma Eloranta, toimitusjohtaja, Metso, puh. 0204 84 3000 Olli Vaartimo, varatoimitusjohtaja, Metso, puh. 0204 84 3010 Johanna Sintonen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso, puh. 0204 84 3253 Tähän tiedotteeseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita. Tällaisia arvioita ovat esimerkiksi yleisestä talouskehityksestä ja markkinatilanteesta sekä asiakkaiden liiketoiminnan kannattavuudesta ja investointihalukkuudesta esitetyt näkemykset. Myös yhtiön kasvua, kehitystä, kannattavuutta sekä synergiaetujen ja kustannussäästöjen toteutumista koskevat odotukset ja lausumat sisältävät tulevaisuuteen liittyviä arvioita. Tässä yhteydessä käytetään esimerkiksi sanoja odottaa, arvioida ja ennakoida. Esitetyt arviot ja lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa yhtiön tulokset voivat poiketa huomattavasti odotuksista. Epävarmuustekijöitä ovat muun muassa: (1) yleinen taloudellinen tilanne mukaan lukien valuuttakurssien ja korkotason vaihtelut, jotka vaikuttavat asiakkaiden toimintaedellytyksiin sekä yhtiön saamiin tilauksiin ja niiden kannattavuuteen (2) kilpailutilanne, erityisesti kilpailijoiden kehittämät merkittävät teknologiset ratkaisut (3) yhtiön oman toiminnan, kuten tuotannon, tuotekehityksen ja projektinjohdon, onnistuminen ja jatkuva tehostaminen (4) vireillä olevien ja tulevien yrityskauppojen ja -järjestelyjen onnistuminen. Metso Oyj Olli Vaartimo varatoimitusjohtaja Kati Renvall viestintäjohtaja Jakelu: Helsingin Pörssi New York Stock Exchange Tiedotusvälineet www.metso.com