(Pörssitiedote) Kemira Oyj:n hallitus on nimittänyt Kemira Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi 1.1.2008 alkaen DI, MBA Harri Kermisen (56). Harri Kerminen toimii parhaillaan Kemiran suurimman liiketoiminta-alueen, Kemira Pulp&Paperin johtajana. Kemiran nykyinen pääjohtaja, vuorineuvos Lasse Kurkilahti siirtyy samasta päivästä alkaen Kemira Oyj:n hallituksen neuvonantajaksi (Senior Advisor). Kurkilahti jatkaa työtään neuvonantajana vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen ajan, jonka jälkeen hänen sopimuksensa päättyy aikaisemmin sovitun mukaisesti. Harri Kerminen on toiminut nykyisessä tehtävässään Kemira Pulp&Paper liiketoiminta-alueen johtajana vuodesta 2006 alkaen. Tätä ennen hän vastasi Kemira Specialty -liiketoiminta-alueesta. Hän on toiminut aikaisemmin urallaan Kemirassa mm. Kemira Chemicals Oy:n hallintojohtajana, Oulun tehtaiden johtajana sekä erilaisissa vaativissa tehdasprojekteissa sekä Suomessa että ulkomailla."Kemira on kehittynyt erittäin nopeasti viimeisten vuosien aikana ja lukuisat yritysostot ja myynnit ovat muokanneet Kemirasta dynaamisen kansainvälisen konsernin", toteaa Kemira Oyj:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Pekka Paasikivi. "Olemme hyvin tyytyväisiä siihen työhön mitä Kemirassa on tehty pääjohtaja Kurkilahden johdolla.""Harri Kermisellä on hyvä globaalin kemian toimialan tuntemus, syvä ymmärrys asiakasteollisuudesta ja laaja Kemiraan liittyvä osaaminen. Hän kykenee tehokkaaseen ja määrätietoiseen johtamiseen sekä yrityskulttuurin jatkuvaan kehittämiseen", Pekka Paasikivi jatkaa."Kannattavuuden jatkuva nostaminen ja taserakenteen vahvistaminen ovat tällä hetkellä yhtiön tärkeimpiä tehtäviä. Kemiran kilpailukyvyn parantaminen kansainvälisillä markkinoilla on strategisen suunnittelumme perusta. Kemiran hallitus on vakuuttunut siitä, että Kemiralla on hyvät edellytykset osakasarvon jatkuvaan nostamiseen Harri Kermisen johdolla", Paasikivi jatkaa. Lisätietoja: Pekka Paasikivi hallituksen puheenjohtaja, Kemira Oyj Puhelin 010 862 1846 Harri Kerminen Johtaja, Kemira Pulp&Paper Puhelin 010 862 1231 Kemira on kemianyhtiö, jolla on neljä liiketoiminta-aluetta: Kemira Pulp&Paper, Kemira Water, Kemira Specialty ja Kemira Coatings. Kemira on toimialoillaan johtava maailmanlaajuinen yhtiö, jonka liiketoiminnoilla on ainutlaatuinen kilpailuasema ja suuri keskinäinen synergia. Vuonna 2006 Kemiran liikevaihto oli noin 2,5 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 9 000. Kemira toimii 40 maassa. www.kemira.fi