Lehdistötiedote 6.11.2007 Muutoksia TeliaSoneran vaalivaliokuntaan TeliaSonera AB:n (publ) yhtiökokouksessa 2007 päätettiin, että vaalivaliokunnan muodostavat seuraavat henkilöt seuraavaan yhtiökokoukseen asti: Jonas Iversen (Ruotsin valtio), Markku Tapio (Suomen valtio), K. G. Lindvall (Swedbank Robur), Lennart Ribohn (SEB), sekä Tom von Weymarn (hallituksen puheenjohtaja). Yhtiökokouksessa hyväksyttyjen vaalivaliokunnan ohjeiden puitteissa, Ruotsin valtio on ilmoittanut, että Viktoria Aastrup korvaa Jonas Iversenin Ruotsin valtion edustajana vaalivaliokunnassa. Muutoin vaalivaliokunta on muuttumaton. Lisätietoja lehdistölle antaa: TeliaSoneran lehdistöpalvelu, +46-8-713 58 30 TeliaSonera on Pohjoismaiden ja Baltian johtava televiestintäyritys, jolla on vahva asema myös Euraasian, Turkin ja Venäjän matkaviestinmarkkinoilla. Vuoden 2006 lopussa TeliaSonera toi matkaviestinpalvelut markkinoille Espanjassa. Tarjoamme luotettavia, innovatiivisia ja helppokäyttöisiä palveluja puheen, kuvan, datan, informaation, asiointitapahtumien sekä viihteen siirtoon ja paketoimiseen. Vuonna 2006 TeliaSoneran liikevaihto oli 91 mrd. kruunua, ja maaliskuun 2007 lopussa yhtiöllä oli yhteensä yli 100 miljoonaa asiakasta 15 maassa. TeliaSoneran osake noteerataan Tukholman ja Helsingin pörsseissä, ja yhtiö on mukana Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä. Helppous ja hyvä palvelu ovat meille tärkeitä työkaluja luodessamme kannattavaa kasvua sekä arvoa asiakkaillemme ja osakkeenomistajillemme. Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.fi.
Muutoksia TeliaSoneran vaalivaliokuntaan
| Source: Telia Company AB