EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU-SYYSKUU 2007



PÖRSSITIEDOTE
Julkaisuvapaa 7. marraskuuta 2007 kello 8.00 (EET)
EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU-SYYSKUU 2007
(tilintarkastamaton)

YHTEENVETO

Vuoden 2007  kolmannen vuosineljänneksen  aikana EB  jatkoi  keväällä
2006 määriteltyjen  strategiasuuntaviivojen  toteuttamista.    Niiden
mukaisesti  EB  on   keskittynyt  selkeisiin   kasvuliiketoimintoihin
valituilla     autoteollisuuden     ja     langattoman     viestinnän
liiketoiminta-alueilla.

EB:n   liikevaihto    kasvoi    tasaisesti   ja    oli    kolmannella
vuosineljänneksellä 35,3 miljoonaa euroa (33,5 miljoonaa euroa vuoden
2007 toisella  vuosineljänneksellä, kasvua  5,3 %  ja 27,6  miljoonaa
euroa vastaavalla ajanjaksolla vuonna 2006, kasvua 27,7 %).

Liiketappio oli  -4,0 miljoonaa  euroa (-6,6  miljoonaa euroa  vuoden
2007 toisella vuosineljänneksellä ja  vastaava ajanjakso vuonna  2006
-2,5 miljoonaa euroa).

Katsauskauden aikana EB jatkoi asiakasportfolionsa  tasapainottamista
markkina-avauksilla   ja    uusasiakashankinnalla.    Katsauskaudella
yhdenkään yksittäisen  asiakkaan  osuus ei  ylittänyt  11  prosenttia
liikevaihdosta ja lisäksi 10 suurimman asiakkaan yhteenlaskettu osuus
liikevaihdosta oli  54  prosenttia. EB  ilmoitti  sopimuksesta,  joka
koskee    TerreStarin    (TerreStar     Networks    Inc.)     tulevaa
satelliitti-maanpäällismobiiliverkkoa   (täysin   IP-pohjainen,   ns.
all-IP-verkko)  varten   suunniteltavaa  matkapuhelinteknologiaa   ja
puhelinaihioita.

Kolmannella vuosineljänneksellä EB jatkoi merkittäviä investointejaan
tutkimukseen   ja    tuotekehitykseen    uuden,    strategianmukaisen
liiketoiminnan kehittämiseksi.

 EB  jatkoi  toimenpiteitä  saadakseen  yrityksen  kustannusrakenteen
vastaamaan   uutta    Network    Test   ja    Production    Solutions
-liiketoimintojen    myyntien     jälkeistä     ydinliiketoimintoihin
keskittynyttä rakennetta. Kiinteiden  kustannusten tehostamiseksi  EB
on aloittanut tuottavuuden ja kulurakenteen parantamishankkeen, jossa
toimet  suunnataan  erityisesti  seuraaville  alueille:   toimitilat,
hankinnat, logistiikka, tietohallinto ja yleishallinto.

EB ilmoittaa tuloksensa IFRS5-standardin mukaisesti lopetettuihin  ja
edelleen     jatkuviin     liiketoimintoihin     jaettuna.      Tämän
osavuosikatsauksen tuloslaskelmassa  on vuosien  2006 ja  2007  luvut
ilmoitettu edelleen jatkuvien liiketoimintojen mukaan, ilman  Network
Test -liiketoimintayksikön  (myyty marraskuussa  2006) ja  Production
Solutions -liiketoiminnan lukuja. Lopetettujen liiketoimintojen luvut
esitetään   osavuosikatsauksessa    erikseen    edelleen    jatkuvien
liiketoimintojen tilikauden  voiton jälkeen,  niin että  vuoden  2007
luvut sisältävät Production Solutions -liiketoiminnan luvut ja vuoden
2006 luvut sisältävät  sekä Network Test-  että Production  Solutions
-liiketoimintojen luvut.  Network Test  -liiketoiminnan  kauppahinnan
lisäksi EB saa  lisäkauppahintana enintään 12  miljoonaa euroa  sillä
edellytyksellä, että  Network  Test -liiketoiminta  saavuttaa  tietyt
taloudelliset    tavoitteet    1.1.-31.12.2007    välisenä    aikana.
Lisäkauppahinta  maksetaan   käteisellä   tavoitteiden   toteuduttua.
Ajanjaksolta 1.1.-30.9.2007 ei Network Test -liiketoiminnan ostajalta
saadun  tiedon   perusteella   kerry   lisäkauppahintaa.   Lopullinen
mahdollisen lisäkauppahinnan määritys tapahtuu vuositason tarkastelun
perusteella.

Vuoden 2007 jatkuvien liiketoimintojen kolmas neljännes verrattuna
vuoden 2006 vastaavan ajanjakson lukuihin:

- Liikevaihto oli 35,3 miljoonaa euroa (27,6 miljoonaa euroa,  kasvua
7,6 miljoonaa  euroa  ja 27,7  %).  Automotive-liiketoimintasegmentin
liikevaihto oli 14,5  miljoonaa euroa (10,1  miljoonaa euroa,  kasvua
4,5  miljoonaa  euroa  ja  44,3  %).  Wireless-liiketoimintasegmentin
liikevaihto oli 20,4  miljoonaa euroa (17,5  miljoonaa euroa,  kasvua
2,9 miljoonaa euroa ja 16,5 %).

- Liiketappio  oli -4,0  miljoonaa euroa  (-2,5 miljoonaa  euroa)  ja
jakautui  seuraavasti:   Automotive     -liiketoimintasegmentti   0,5
miljoonaa        euroa         (0,5         miljoonaa         euroa),
Wireless-liiketoimintasegmentti       -5,2   miljoonaa  euroa   (-3,0
miljoonaa euroa)  ja muut  liiketoiminnot  0,7 miljoonaa  euroa  (0,0
miljoonaa euroa).

- Liiketoiminnan rahavirta  oli -6,7 miljoonaa  euroa (1,7  miljoonaa
euroa).

Vuoden 2007 jatkuvien liiketoimintojen tammi-syyskuu verrattuna
vuoden 2006 vastaavan ajanjakson lukuihin:

- Liikevaihto oli 99,7 miljoonaa euroa (87,1 miljoonaa euroa,  kasvua
12,6 miljoonaa  euroa ja  14,5 %).  Automotive-liiketoimintasegmentin
liikevaihto oli 36,4  miljoonaa euroa (27,5  miljoonaa euroa,  kasvua
8,8  miljoonaa  euroa  ja  32,0  %).  Wireless-liiketoimintasegmentin
liikevaihto oli 62,6  miljoonaa euroa (59,4  miljoonaa euroa,  kasvua
3,2 miljoonaa euroa ja 5,4 %).

- Liiketappio oli -17,8 miljoonaa euroa (-0,8 miljoonaa euroa, laskua
17,1    miljoonaa    euroa)     ja    se    jakautui     seuraavasti:
Automotive-liiketoimintasegmentti -0,3 miljoonaa euroa (1,2 miljoonaa
euroa), Wireless-liiketoimintasegmentti -18,7  miljoonaa euroa  (-2,1
miljoonaa   euroa,   laskua   16,5   miljoonaa   euroa)   ja   muiden
liiketoimintojen voitto 1,1 miljoonaa euroa (0,1 miljoonaa euroa).

- Liiketoiminnan rahavirta oli -18,4 miljoonaa euroa (-0,2  miljoonaa
euroa)

- Omavaraisuusaste oli 72,1 prosenttia (64,3 prosenttia).


VERTAILU VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN, JATKUVAT LIIKETOIMINNOT

Elokuun  2.   päivänä   2007   julkistetussa   vuoden   2007   toisen
vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa annetun ohjauksen mukaan yhtiö
odotti  liikevaihdon  kasvun   ensimmäiseltä  vuosipuoliskolta   2007
toiselle vuosipuoliskolle  2007 olevan  vahvempi kuin  se oli  vuoden
2006 toiselta vuosipuoliskolta (MEUR 61,0) vuoden 2007  ensimmäiselle
vuosipuoliskolle (MEUR  64,5) ja  vuoden 2007  toisen  vuosipuoliskon
liiketappion  pienentyvän   merkittävästi  verrattuna   vuoden   2007
ensimmäiseen vuosipuoliskoon (-13,8 miljoonaa euroa).

Konsernin  jatkuvien   liiketoimintojen   yleinen   liikevaihto-   ja
tuloskehitys vuosineljänneksittäin, MEUR:

+-------------------------------------------------------------------+
|                    | 7-9/07 | 4-6/07 | 1-3/07 | 10-12/06 | 7-9/06 |
|--------------------+--------+--------+--------+----------+--------|
| Liikevaihto        |   35,3 |   33,5 |   31,0 |     33,3 |   27,6 |
|--------------------+--------+--------+--------+----------+--------|
| Liikevoitto        |   -4,0 |   -6,6 |   -7,2 |     -5,3 |   -2,5 |
| (-tappio)          |        |        |        |          |        |
|--------------------+--------+--------+--------+----------+--------|
| Tulos ennen veroja |   -4,0 |   -6,3 |   -6,4 |     -4,9 |   -2,4 |
|--------------------+--------+--------+--------+----------+--------|
| Katsauskauden      |   -4,0 |   -6,4 |   -6,3 |     -4,6 |   -2,2 |
| tulos              |        |        |        |          |        |
+-------------------------------------------------------------------+


Jatkuvien   liiketoimintojen   liikevaihto   liiketoimintasegmenttien
mukaan, MEUR:

+--------------------------------------------------------------+
|               | 7-9/07 | 4-6/07 | 1-3/07 | 10-12/06 | 7-9/06 |
|---------------+--------+--------+--------+----------+--------|
| Automotive    |   14,5 |   11,2 |   10,6 |     11,3 |   10,1 |
|---------------+--------+--------+--------+----------+--------|
| Wireless      |   20,4 |   22,2 |   20,1 |     22,0 |   17,5 |
|---------------+--------+--------+--------+----------+--------|
| Koko konserni |   35,3 |   33,5 |   31,0 |     33,3 |   27,6 |
+--------------------------------------------------------------+


Jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto  markkina-alueen mukaan,  MEUR
(%):

+------------------------------------------------------------------+
|          |   7-9/07 |   4-6/07 |    1-3/07 | 10-12/06 |   7-9/06 |
|----------+----------+----------+-----------+----------+----------|
| Aasia    |      4,4 |      0,6 |       2,5 |      1,9 |      2,1 |
|          | (12,5 %) |  (1.7 %) |   (8,0 %) |  (5,7 %) |  (7,4 %) |
|----------+----------+----------+-----------+----------+----------|
| Amerikat |      7,4 |      7,3 |       4,1 |      4,2 |      3,2 |
|          | (20,9 %) | (21,7 %) | (13, 4 %) | (12,5 %) | (11,4 %) |
|----------+----------+----------+-----------+----------+----------|
| Eurooppa |     23,5 |     25,7 |      24,3 |     27,3 |     22,4 |
|          |  (66,5%) | (76,6 %) |  (78,6 %) | (81,8 %) | (81,1 %) |
+------------------------------------------------------------------+




Jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto (ulkoinen) ja tuloksen kehitys
liiketoimintasegmenteittäin ja muu liiketoiminta, MEUR:

+-------------------------------------------------------------------+
|                   | 7-9/07 | 4-6/07 |  1-3/07 | 10-12/06 | 7-9/06 |
|-------------------+--------+--------+---------+----------+--------|
| Automotive        |        |        |         |          |        |
| Liikevaihto       |   14,5 |   11,2 |    10,6 |     11,3 |   10,1 |
| Liikevoitto       |    0,5 |   -0,2 |    -0,6 |      0,9 |    0,5 |
| (-tappio)         |        |        |         |          |        |
|-------------------+--------+--------+---------+----------+--------|
| Wireless          |        |        |         |          |        |
| Liikevaihto       |   20,4 |   22,2 |    20,1 |     22,0 |   17,5 |
| Liikevoitto       |   -5,2 |   -7,1 |    -6,4 |     -6,2 |   -3,0 |
| (-tappio)         |        |        |         |          |        |
|-------------------+--------+--------+---------+----------+--------|
| Muu liiketoiminta |        |        |         |          |        |
| Liikevaihto       |    0,3 |    0,1 |     0,3 |      0,1 |    0,0 |
| Liikevoitto       |    0,7 |    0,7 |    -0,2 |      0,0 |   -0,0 |
| (-tappio)         |        |        |         |          |        |
|-------------------+--------+--------+---------+----------+--------|
| Yhteensä          |        |        |         |          |        |
| Liikevaihto       |   35,3 |   33,5 |    31,0 |     33,3 |   27,6 |
| Liikevoitto       |   -4,0 |   -6,6 |         |     -5,3 |   -2,5 |
| (-tappio)         |        |        |    -7,2 |          |        |
+-------------------------------------------------------------------+



VERTAILU VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN, LOPETETUT LIIKETOIMINNOT

Lopetettujen liiketoimintojen luvut (Production Solutions
-liiketoiminta vuonna 2006 ja 2007 sekä Network Test -liiketoiminta
vuonna 2006), MEUR:

+----------------------------------------------------------------------+
|                             |    7-9/07|4-6/07|1-3/07|10-12/06|7-9/06|
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|Operatiivinen liiketoiminta  |        Ei|      |      |        |      |
|                             |toimintoja|      |      |        |      |
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|Liikevaihto                  |          |   6,7|   8,6|    15,9|  21,1|
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|Liikevoitto (-tappio)        |          |  -1,6|  -1,6|     0,9|   3,7|
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|Tulos ennen veroja           |          |  -1,7|  -1,7|     0,7|   3,6|
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|Tulovero                     |          |  -0,1|  -0,1|    -0,3|  -0,6|
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|Katsauskauden tulos          |          |  -1,8|  -1,8|     0,4|   2,9|
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|                             |          |      |      |        |      |
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|Luovutusvoitto               |          |      |      |        |      |
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|Voitto lopetetuista          |          |  16,7|      |    73,7|      |
|liiketoiminnoista            |          |      |      |        |      |
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|Tulovero                     |          |  -0,4|      |    -0,5|      |
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|Voitto lopetetuista          |          |  16,4|      |    73,2|      |
|liiketoiminnoista verojen    |          |      |      |        |      |
|jälkeen                      |          |      |      |        |      |
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|                             |          |      |      |        |      |
|-----------------------------+----------+------+------+--------+------|
|Katsauskauden tulos          |          |  14,5|  -1,8|    73,7|   2,9|
+----------------------------------------------------------------------+

Production Solutions  -liiketoiminnan  myyntihinta oli  29  miljoonaa
euroa.  Tarkemmat   tiedot   kyseisestä   kaupasta   on   julkistettu
pörssitiedotteella 1.6.2007.


STRATEGIAN TOTEUTUKSEN TILANNE

Strategiaan     liittyvät      merkittävimmät     muutokset      EB:n
liiketoimintaportfolioon on tehty vuoden  2006  toisella  puoliskolla
ja   vuonna   2007.   EB:n   tavoitteena   on   tulla    fokusoiduksi
maailmanlaajuiseksi   toimijaksi   valituilla   autoteollisuuden   ja
langattoman viestinnän liiketoiminta-alueilla  ja yhtiö hakee  kasvua
tasapainottamalla asiakasportfoliotaan ja toteuttamalla  skaalautuvia
liiketoimintamalleja.       Keskitetyn        liiketoimintaportfolion
saavuttamisen lisäksi on asiakasportfolion tasapainottaminen  edennyt
merkittävästi. Jo tehtyjen DECOMSYS ja 7iD -yritysostojen lisäksi  ja
vahvistaakseen   liiketoimintansa   kasvua    edelleen   EB    jatkaa
yritysostomahdollisuuksien selvittämistä.

Kuten    1.    kesäkuuta    julkistettiin,    EB    on     vähentänyt
liiketoimintayksiköidensä lukumäärän kahteen. Ne ovat "Automotive" ja"Wireless". Aikaisemman  System  Test  -liiketoimintayksiön  toiminta
päätettiin  toisella   vuosineljänneksellä  keskittää   edistyneisiin
langattomiin  emulointi-  ja  suunnittelutyökaluihin.  Se   nimettiin
uudelleen Wireless  Communications Tools  -liiketoimintayksiköksi  ja
siirrettiin       kuuluvaksi       Wireless-liiketoimintasegmenttiin.
Wireless-liiketoimintasegmenttiin   perustettiin   Wireless    Sensor
Solutions   -liiketoimintayksikkö.   Siten   Test   and    Automation
liiketoimintasegmentti lakkasi olemasta.

EB:n raportointi 1.4.2007 alkaen perustuu "Automotive" ja  "Wireless"
-liiketoimintasegmentteihin    ja     niiden    alle     jaoteltuihin
liiketoimintayksiköihin seuraavasti:


+-------------------------------------------------------------------+
| Automotive             |                                          |
| Liiketoimintasegmentti | Wireless Liiketoimintasegmentti          |
|------------------------+------------------------------------------|
| Automotive Software    | Mobile Terminal Solutions                |
| -liiketoimintayksikkö  | -liiketoimintayksikkö                    |
|------------------------+------------------------------------------|
|                        | Radio Network Solutions                  |
|                        | -liiketoimintayksikkö                    |
|------------------------+------------------------------------------|
|                        | Wireless Communications Tools            |
|                        | -liiketoimintayksikkö                    |
|------------------------+------------------------------------------|
|                        | Wireless Sensor Solutions                |
|                        | -liiketoimintayksikkö                    |
+-------------------------------------------------------------------+



AUTOMOTIVE-LIIKETOIMINTASEGMENTTI TAMMIKUU-SYYSKUU 2007

Automotive-liiketoimintasegmentti     koostuu      autoteollisuudelle
suunnatuista       ohjelmistotuotteista       ja        ohjelmistojen
suunnittelupalveluista.  Asiakkaita  ovat  johtavat  autovalmistajat,
autoelektroniikkatoimittajat    (Tier    1)    ja    autoteollisuuden
sirutoimittajat.

Katsauskauden aikana Automotive-liiketoimintasegmentti jatkoi kasvua,
mikä vahvistaa  kyseisten  markkinoiden  potentiaalin.  Katsauskauden
liikevaihto oli  36,4 miljoonaa  euroa (27,5  miljoonaa euroa),  joka
vastaa 32 prosentin kasvua. Liiketappio oli -0,3 miljoonaa euroa (1,2
miljoonaa euroa)  ja  se  johtui  autojen  ohjelmistoalustatuotteiden
tuotekehitykseen liittyvien merkittävien investointien jatkumisesta.

Automotive Software -liiketoimintayksikkö tammikuu - syyskuu 2007

Automotive  Software  -liiketoimintayksikön   tuotteiden  ja   niihin
liittyvien  ratkaisujen  myynti  on   kasvanut  tasaisesti  ja   EB:n
strategiana  on   kasvattaa   autoteollisuuden   ohjelmistotuotteiden
osuutta yhtiön liikevaihdosta edelleen.

Automotive Software -liiketoimintayksikön tuotteita ovat muun muassa:
- EB street director, joka on autonsisäisissä navigointilaitteissa,
henkilökohtaisissa kartta- ja opastuslaitteissa (PND, Personal
Navigation Device), PDA-laitteissa (Personal Digital Assistant) sekä
älypuhelimissa käytettävä ohjelmisto,
- EB GUIDE -tuoteperheeseen sisältyvät HMI (Human Machine Interface)
-suunnittelutyökalut,
- EB tresos® ECU AUTOSAR (Automotive Open System Architecture)
-ohjelmistokomponentit, joita käytetään henkilöautoissa käytettävien
elektronisten ohjauslaitteiden (ECU, Electronic Control Unit)
kehittämiseen, sekä
- suorituskykyiset autoteollisuuden elektroniikan
verkkoprotokollastandardien FlexRay(TM), CAN (Controller Area
Network)- ja LIN (Local Interconnect Network) -standardiväylien
ratkaisut.

Automotive               Software               -liiketoimintayksikön
tuotekehityspalveluliiketoiminta   kattaa    autojen    viihde-    ja
viestintäsovellukset   (infotainment)   sekä   autonhallinnan   (body
control) sovellukset.

Helmikuussa EB esitteli tresos®  ECU AUTOSAR (Automotive Open  System
Architecture, autoteollisuuden avoin järjestelmäarkkitehtuuri)  Suite
2007   -ohjelmistoperheen    AUTOSAR-spesifikaatioon    2.0.    Uutta
ohjelmistoperhettä   on    toimitettu    useisiin    autoteollisuuden
arviointiprojekteihin. EB  on  muun muassa  johtava  AUTOSAR-tekninen
kumppani        JasPar:ille         (Japanin         autoteollisuuden
ohjelmistoalusta-arkkitehtuuri) Japanissa.

EB  esitteli  huhtikuussa  Blue&MeTM   -järjestelmän,  jonka  se   on
kehittänyt  yhdessä  Fiatin  ja    Microsoftin  kanssa.   Järjestelmä
yhdistää nyt handsfree-navigaatiojärjestelmän ennakoivaan  graafiseen
käyttöliittymään ja puheohjaukseen.

Kannettavan EB street  directorTM -navigointiratkaisun uusin  versio,
joka vastaa puhekomentoihin, julkistettiin toukokuussa.

Kesäkuussa tehdyn  DECOMSYS  GmbH  -yritysoston  kautta  EB:stä  tuli
johtava   toimittaja   uuteen   suorituskykyiseen    autoteollisuuden
FlexRay(TM)-verkkoprotokollastandardiin.   Markkinoiden   ensimmäinen
auto, jonka valmistamisessa  on käytetty FlexRay(TM)-teknologiaa,  on
BMW:n uusi X5-katumaasturi (SAV).  Se on toteutettu EB:n  FlexRay(TM)
ratkaisulla ja EB:n osaamista hyödyntäen.

EB julkaisi elokuussa myös EB tresos® -tuotteesta uuden version, mikä
toi   markkinoille    kokonaisen    tuotantovalmiin    useissa    eri
siruympäristöissä toimivan AUTOSAR-ytimen autoteollisuuden käyttöön.


WIRELESS-LIIKETOIMINTASEGMENTTI TAMMIKUU-SYYSKUU 2007

Wireless-liiketoimintasegmentti    koostuu    seuraavista    neljästä
liiketoimintayksiköstä:
-Mobile Terminal Solutions -liiketoimintayksikkö, joka vastaa
matkapuhelinalueen sopimustuotekehityksestä,
- Radio Network Solutions -liiketoimintayksikkö, joka vastaa
radioverkkolaitteiden tuotekehityksestä ja
telekommunikaatioinfrastruktuuritoimittajille suunnattujen
standardipohjaisten tuotteiden kehittämisestä,
- Wireless Communications Tools -liiketoimintayksikkö, joka vastaa
edistyksellisistä langattoman tietoliikenteen emulointi- ja
suunnittelutyökaluista ja
- Wireless Sensor Solutions -liiketoimintayksikkö, joka vastaa
RFID-lukijajärjestelmistä ja niihin liittyvistä teollisuuden
langattomista verkkoratkaisuista.

Wireless-liiketoimintasegmentin  liikevaihto  tammikuusta  syyskuuhun
2007 oli 62,6 miljoonaa euroa  (59,4 miljoonaa euroa) ja  liiketappio
-18,7 miljoonaa euroa (-2,1 miljoonaa euroa). Verrattuna vuoden  2006
vastaavaan  ajanjaksoon  kannattavuuden  lasku  johtui  merkittävästi
korkeammista  tuotekehityspanostuksista  liikkuvan   WiMAX-standardin
mukaisiin    tuotteisiin,    odotettua    heikommasta     kysynnästä,
hintakilpailusta  ja   matkaviestinratkaisujen  odotettua   alemmasta
käyttöasteesta vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla Mobile  Terminal
Solutions -liiketoimintayksikössä,  odotettua heikommasta  kysynnästä
ja   voimakkaasta    hintakilpailusta   Radio    Network    Solutions
-liiketoimintayksikön          tuotekehityspalveluissa           sekä
tuotekehitysinvestoinneista RFID-lukijatuotevalikoimaan.

Mobile Terminals Solutions  -liiketoimintayksikkö tammikuu -  syyskuu
2007

Mobile    Terminal     Solutions    -liiketoimintayksikkö     tarjoaa
tuotekehityspalveluita  ja  alustoja  3G-referenssisuunnitteluun   ja
älypuhelinkehityspalveluihin,      ammattikäyttöön      suunnattuihin
radiopuhelimiin, kannettaviin  internetmultimedialaitteisiin  (MIMD),
turvallisuus-, puolustus-, teollisuus- ja muihin sovelluksiin.

Mobile Terminal Solutions -liiketoiminnan liiketoimintaympäristö  oli
edelleen erittäin kilpailtu katsauskauden alun aikana. Kysyntä  alkoi
kuitenkin  voimistua  kolmannen   vuosineljänneksen  aikana.   Mobile
Terminal Solutions -liiketoimintayksikkö jatkoi läheistä  yhteistyötä
teknologiatoimittajien ja  OEM-asiakkaiden  kanssa.  Mobile  Terminal
Solutions -liiketoimintayksikkö  jatkoi  kannattavuuden  parantamista
laajentamalla      asiakaskuntaansa,      suuntaamalla      uudelleen
projektikantaansa, parantamalla sisäistä tehokkuutta ja kasvattamalla
uusia    sovellusalueita,    kuten    ammattikäyttöön    suunnattujen
radiopuhelimien suunnittelu.  Resurssien  käyttöaste  saavutti  hyvän
tason kolmannen vuosineljänneksen aikana.

Kesäkuussa EB esitteli ensimmäistä kertaa EB MIMD -referenssilaitteen
Computex Taipei International Information Technology -näyttelyssä. EB
suunnittelee  tarjoavansa  EB  MIMD  -referenssituotetta  ja   niihin
liittyviä     tuotekehityspalveluita     lisenssillä     OEM-      ja
ODM-valmistajille ja muille asiakkaille.

EB  ja  TerreStar   solmivat  syyskuussa   sopimuksen,  joka   koskee
TerreStarin  tulevaa  satelliitti-maanpäällismobiiliverkkoa   (täysin
IP-pohjainen,    ns.     all-IP-verkko)     varten     suunniteltavaa
matkapuhelinteknologiaa ja  puhelinaihioita.  Sopimus  kattaa  kahden
kaksitoimisen älypuhelinprototyypin kehittämistyön,  jossa EB  toimii
pääintegraattorina  ja  tuottaa  TerreStarille   tuotekehityspalvelut
avaimet  käteen  -periaatteella.  Kumppanuus  TerreStarin  kanssa  on
merkittävä EB:lle, koska  se tuo mahdollisuuden  soveltaa ja  edistää
yhtiön vahvaa  langattomaan  tietoliikenteeseen  ja  3G-älypuhelimiin
liittyvää    osaamista    ja    teknologiaa    uudella     vaativalla
sovellusalueella, jossa  yhdistetään  maanpäällinen HSPA-  ja  GMR-3G
-satelliittiteknologia saumattomaksi  toteutukseksi.  Tämä  toteuttaa
EB:n strategiaa, jonka mukaisesti  yhtiö pyrkii uusille  markkinoille
ja laajentamaan asiakaspohjaansa.

Radio Network Solutions -liiketoimintayksikkö tammikuu - syyskuu 2007

Radio     Network     Solutions     -liiketoimintayksikkö      vastaa
radioverkkolaitteiden suunnittelupalveluista  ja  standardipohjaisten
tuotteiden                                             kehittämisestä
telekommunikaatioinfrastruktuuritoimittajille.   Uudeksi    tärkeäksi
panostusalueeksi tässä  liiketoimintayksikössä on  valittu  liikkuvan
WiMAX-standardin (IEEE 802.16e) mukaiset tukiasemamoduulit.

Tutkimus-        ja        kehityspalveluliiketoiminta        koostuu
suunnittelupalveluista  (ohjelmistot,   digitaaliset  ja   analogiset
laitteistot,  mekaniikka,  ASIC-  ja  FPGA-piirit,  radiotaajuus-  ja
piirilevysuunnittelu) langattomiin tukiasemiin.

Tutkimus- ja kehityspalveluiden liiketoimintaympäristö on ollut melko
epävakaa ja  voimakkaassa  hintakilpailutilanteessa  katsauskaudella.
Kyseisten  palvelujen  liikevaihto  on  kasvanut  hieman   verrattuna
vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2006 huolimatta siitä, että  merkittävä
osa  tuotekehityskapasiteetista  on  käytetty  EB:n  omien  liikkuvan
WiMAX-standardin mukaisten tukiasematuotteiden kehittämiseen.  Näiden
tuotteiden odotetaan alkavan tuottaa liikevaihtoa vuoden 2007 lopulta
tai alkuvuodesta 2008.

Katsauskauden aikana EB jatkoi merkittäviä  tuotekehitysinvestointeja
liikkuvan WiMAX-standardin mukaisiin tukiasemamoduuleihin.

Wireless  Communications  Tools   -liiketoimintayksikkö  tammikuu   -
syyskuu 2007

EB  päätti   kesäkuussa   liittää   Wireless   Communications   Tools
-liiketoimintayksikön    Wireless-liiketoimintasegmenttiin.    Päätös
perustuu liiketoimintayksikön maailmanlaajuiseen tuotejohtajuuteen ja
yksikön rooliin EB:n langattoman tietoliikenteen ydinosaamisessa  sen
luodessa  radioetenemiseen  liittyvää  huipputason  tietotaitoa  koko
yrityksen liiketoimintojen käyttöön.

Wireless Communications  Tools  -liiketoimintayksikön  tuotteet  ovat
pääasiassa radiokanavaemulaattoreita ja mittalaitteita (PropsimTM- ja
PropsoundTM-tuotteet).    Liiketoimintayksikön    asiakkaita     ovat
siruvalmistajat, matkaviestinlaite- ja verkkotoimittajat, langattomat
verkko-operaattorit sekä sotilastietoliikenneyhtiöt.

Wireless Communications  Tools  -liiketoimintayksikön  myynti  kasvoi
voimakkaasti  vastaavasta  ajanjaksosta  vuonna  2006.  Katsauskauden
aikana kolmen myyntialueen (EMEA, APAC ja Amerikat) myynti oli  lähes
tasavahvaa. Kiinan myyntiorganisaatiota  kehitettiin lisäämällä  omaa
henkilöstöä täydentämään kanavamyyntiä. Myynti kehittyi hyvin uusilla
radiokanavateknologian  sovellusalueilla,  esimerkiksi  avaruus-   ja
autoteollisuussovelluksissa.

PropsimTM-radiokanavaemulaattorituoteperheen  tuotekehityspanostuksia
jatkettiin  sovellusalueiden   ja  tuotevalikoiman   laajentamiseksi.
Helmikuussa   julkistettiin   ja    toimitettiin   asiakkaille    ns.
single-box-matkaviestintestausratkaisu.    Maaliskuussa    esiteltiin
ratkaisu 2 x 2 MIMO -toteutusten testaamiseen useille  järjestelmille
(kuten WCDMA, HSPA, liikkuva WiMAX,  3G LTE (Long Term Evolution)  ja
4G),  ja  ratkaisun   myynti  aloitettiin.  Kesäkuussa   toimitettiin
asiakkaille  ensimmäiset   tuotteet  avoimen   rajapinnan   mukaisten
tukiasemien    (OBSAITM)     -tuotekehitystestaukseen.     Syyskuussa
julkaistiin       ja       toimitettiin       ensimmäiset       uudet
OBSAI-testausjärjestelmän (EB Base Station Interface Tester) WiMAX ja
LTE-standardinmukaisia tukiasemia testaavat tuoteversiot. EB Wireless
Environment Solution esiteltiin kolmannen vuosineljänneksen  lopussa.
Tuote         antaa          mahdollisuuden          operaattoreille,
telekommunikaatioinfrastruktuuritoimittajille  ja  laitevalmistajille
tuoda todellinen radioympäristön kenttätieto laboratorioon.

Wireless Sensor Solutions -liiketoimintayksikkö tammikuu-syyskuu 2007

Wireless   Sensor   Solutions   -liiketoimintayksikkö   tarjoaa   UHF
RFID-lukijajärjestelmiä ja niihin liittyviä teollisuuden  langattomia
verkkoratkaisuja.  Liiketoimintayksikön  ensimmäinen   tuotevalikoima
koostuu marraskuussa 2006  esitellystä RFID-lukijatuotesarjasta  sekä
EB:n teollisista  WLAN-tuotteista.  EB:n RFID-palvelut  on  suunnattu
erityisesti      toimitusketjupalveluiden      tarjoajille       sekä
autoteollisuuden,  telekommunikaatio-  ja   elektroniikkateollisuuden
muun korkean  teknologian tuotteiden  valmistuksen ja  toimitusketjun
hallintaan.

7iD:n yritysosto  vahvisti kesäkuussa  EB:n tuotevalikoimaa  Wireless
Sensor    Solutions    -liiketoimintayksikössä.    7iD:n    tarjooman
yhdistäminen  EB:n   RFID-tuotevalikoimaan   edistyi   suunnitellulla
tavalla.   Yhdistämisen   tuloksena   asiakkaat   voivat    hyödyntää
skaalautuvan suorituskyvyn  EB  Identification  Network  Architecture
-ratkaisua useisiin  vaativiin RFID-ratkaisuihin.  EB  Identification
Network Architecture pohjautuu  Facility SoundingTM -teknologiaan  ja
hajautettuun älykkyyteen sekä RFID-lukijoissa että verkko-ohjaimissa.
Ratkaisu   tarjoaa    asiakkaille   kyvykkyyden    vähentää    RFID:n
tunnistamisesta  johtuvan  runkoverkon   liikennettä  sekä   virittää
RFID-verkko  siten,  että  sisäiset   ja  ulkoiset  häiriöt   voidaan
välttää.

EB        jatkoi        merkittäviä         tuotekehitysinvestointeja
RFID-lukijatuotevalikoimaan katsauskauden aikana.

Wireless        Sensor        Solutions         -liiketoimintayksikön
liiketoimintaympäristö        on        kehittynyt         odotetusti
RFID-lukijajärjestelmien  markkinoiden  painottuessa  kokeiluihin  ja
pilottiprojekteihin.


TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA TAMMIKUU-SYYSKUU 2007

Tutkimus- ja kehityspanostuksia jatkettiin seuraavilla alueilla:
- ohjelmistoalustoihin perustuvien tuotteiden kehittäminen Automotive
Software -liiketoimintayksikössä,
- liikkuvan WiMAX-standardin mukaisten
radiotukiasemamoduulituotteiden kehittäminen Radio Network Solutions
-liiketoimintayksikössä,
- sovellusalueiden ja tuotevalikoiman laajentaminen Wireless
Communications Tools -liiketoimintayksikössä,
- tuotevalikoiman kehittäminen Wireless Sensor Solutions
-liiketoimintayksikössä,
- strategiassa määritetyillä teknisillä ydinosaamisalueilla.

Tutkimus-  ja  kehitysmenot  olivat  katsauskaudella  yhteensä   25,1
miljoonaa euroa (13,4 miljoonaa euroa), josta 3,6 miljoonaa euroa  on
aktivoitu.


LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖ

Autoissa elektroniikan  ja ohjelmistojen  osuuden odotetaan  kasvavan
edelleen.   Esimerkiksi   autonsisäisten   ohjelmistojen    markkinat
kasvoivat yli 15  prosenttia vuoden 2006  aikana (Mercer study  2005,
The Impact  of  AUTOSAR  on  the Auto  Software  and  Tools  Market).
Autoteollisuuden  sulautettujen  ohjelmistojen  markkinan   odotetaan
kasvavan  sekä  Pohjois-Amerikassa   että  Euroopassa  15   prosentin
keskimääräistä vuosikasvua vuosina 2005-2009 (Frost & Sullivan).

Älypuhelimien osuus  kasvaa vuositasolla  yli 40  prosenttia  johtuen
nopeasti kasvaneesta uusien  ominaisuuksien ja palveluiden  tarpeesta
(Canalys).  Tutkimus-  ja  kehityspalveluiden  markkinat  tiukentavat
katteita hintapaineessa.  Tämä  on johtanut  teollisuuden  tarpeeseen
siirtää  toimintoja  ulkomaille.   Kuitenkin  erikoisalueet   pysyvät
edelleen houkuttelevina (OVUM).

Langattomilla   verkkopalvelumarkkinoilla   operaattorien   odotetaan
jatkavan   investointeja   verkkojen    kapasiteettiin   ja    uusiin
verkkoteknologioihin  (WCDMA,   HSPA).  Liikkuvan   WiMAX   mukaisten
verkkolaitemarkkinoiden odotetaan käynnistyvän vuonna 2008;  johtavat
operaattorit ja telelaitetoimittajat ovat suunnitelleet toteuttavansa
liikkuvan WiMAX-standardin  mukaisia ratkaisuja  vuoden 2007  lopusta
tai vuoden 2008 alusta  alkaen. Liikkuvan WiMAX-standardin  arvoketju
ja siihen liittyvä horisontaalinen teknologia ja tuotemarkkinat  ovat
vielä muodostumisvaiheessa.

Langattoman viestinnän työkalujen  markkinoiden odotetaan  laajenevan
maltillisesti.   Uudet   solukkoverkkotekniikat,   olemassa   olevien
tekniikoiden laajennukset  (HSDPA, HSUPA,  3GPP LTE,  MIMO) ja  uudet
radioverkkopohjaiset  tekniikat   (liikkuva  WiMAX,   WiBRO)   luovat
tarpeita  testausjärjestelmien   korvausinvestoinneille  ja   uusille
testausjärjestelmille. Globaalin RFID komponenttimarkkinan  odotetaan
kasvavan  keskimääräisesti  yli  20  prosenttia  vuosittain   vuosina
2006-2009 (VDC).


KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

EB  on  päättänyt  osana  kustannusrakenteen  tehostamistoimenpiteitä
tutkia mahdollisuutta  myydä kiinteistönsä  Oulunsalossa ja  Oulussa.
Mahdollisen myynnin kohteina  olisivat Oulunsalossa  Automaatiotiellä
sijaitseva   kiinteistö   ja   Oulussa   Tutkijantiellä   sijaitsevat
kiinteistöt.   Mahdollisten    myyntien   toteutuessa    EB:llä    on
tarkoituksena takaisinvuokrata nykyiset toimitilat.

Myynnin kohteisiin kuuluvien rakennusten pinta-alat ovat Oulunsalossa
yhteensä noin  13  000  neliötä  ja  Oulussa  noin  10  000  neliötä.
Kiinteistöjen yhteenlaskettu  kirjanpitoarvo on  noin 18,2  miljoonaa
euroa.

Mahdollisen  myynnin  ja  korvaavien  tilaratkaisujen   taloudellisia
vaikutuksia voidaan arvioida  vasta järjestelyn toteutuessa.  Tilojen
mahdollinen myynti voisi  toteutua vuoden 2007  loppuun mennessä  tai
viimeistään vuoden 2008 ensimmäisellä vuosineljänneksellä.


VUODEN 2007 TOISEN VUOSIPUOLISKON NÄKYMÄT

EB odottaa  liikevaihdon kasvun  ensimmäiseltä vuosipuoliskolta  2007
toiselle vuosipuoliskolle  2007 olevan  vahvempi kuin  se oli  vuoden
2006 toiselta vuosipuoliskolta (MEUR 61,0) vuoden 2007  ensimmäiselle
vuosipuoliskolle (MEUR 64,5).

Yhtiö jatkaa panostuksia:

- ohjelmistoalustoihin perustuviin tuotteisiin Automotive Software
-liiketoimintayksikössä,
- liikkuvan WiMAX-standardin mukaisten
radiotukiasemamoduulituotteiden kehitykseen Radio Network Solutions
-liiketoimintayksikössä,
- sovellusalueiden ja tuotevalikoiman laajentamiseen Wireless
Communications Tools -liiketoimintayksikössä,
- tuotevalikoiman laajentamiseen Wireless Sensor Solutions
-liiketoimintayksikössä
- strategiassa määriteltyihin teknisiin ydinosaamisalueisiin,
- markkinointi- ja myyntikyvykkyyksien kehittämiseen sekä
- tehokkaiden yhtenäisten rakenteiden ja toiminta-alustojen
rakentamiseen maailmanlaajuisen liiketoiminnan tukemiseksi yhtiön
strategian mukaisesti.

Kiinteiden kustannusten  tehostamiseksi  EB  jatkaa  tuottavuuden  ja
kulurakenteen parantamishanketta, jossa toimet suunnataan erityisesti
seuraaville    alueille:    toimitilat,    hankinnat,    logistiikka,
tietohallinto ja yleishallinto.

EB odottaa vuoden 2007 toisen vuosipuoliskon liiketappion pienentyvän
merkittävästi verrattuna  vuoden  2007  ensimmäiseen  vuosipuoliskoon
(-13,8 miljoonaa  euroa) siten,  että vuoden  2007 kolmas  ja  neljäs
vuosineljännes ovat suurin piirtein samalla tasolla.


RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT

EB noudattaa  riskienhallintakäytäntöä, jonka  tavoitteena on  kattaa
liiketoimintaan, omaisuuteen, sopimuksiin, osaamiseen,  valuuttoihin,
rahoitukseen ja strategiaan liittyviä  riskejä. Yhtiö on  selvittänyt
esimerkiksi     strategiaan,      liiketoimintaan,      henkilöstöön,
tuotekehitykseen,  tuotevastuuseen,   omaisuuteen   ja   rahoitukseen
liittyviä riskejä ja epävarmuustekijöitä.

Yhtiön   liiketoimintaan   liittyy   muun   muassa    seuraavanlaisia
riskitekijöitä:

Tuotekehityspalveluliiketoiminnan  riskit  liittyvät  pääasiallisesti
asiakkaiden tuoteohjelmapäätösten  epävarmuustekijöihin (oma  kehitys
tai ulkoistaminen),  projektiresurssien  kasvattamiseen,  tärkeimpien
teknologiakomponenttien   ajoitukseen    ja   markkinoiden    kireään
kilpailutilanteeseen sekä  tutkimus- ja  kehityspalvelujen  myymiseen
tavanomaisesti      liittyviin      teollisuuden      takuu-       ja
tuotevastuuriskeihin.  Lyhyellä  aikavälillä  riskin  muodostaa  myös
tietoliikenneverkkotoimittajien uudelleenjärjestäytyminen.

Tuoteliiketoiminnan  riskit   liittyvät   mahdollisiin   markkinoiden
viivästyksiin, lyhyeen asiakastilausten näkyvyyteen, asiakastilausten
ajoitusriskeihin,        tuotekehitysprojektien        viivästyksiin,
asiakassopimuksiin     perustuviin     aktivointeihin,     varastojen
arvostusriskeihin ja suunniteltua korkeampia tuotekehityskustannuksia
aiheuttaviin tuotekehityksen teknologiariskeihin. Uusista  tuotteista
odotettu liikevaihto sekä olemassa oleville että uusille  asiakkaille
sisältää normaaleja ajoitusriskejä.

Lisätietoja EB:tä  koskevista  riskeistä ja  epävarmuustekijöistä  on
yhtiön sivustossa osoitteessa www.elektrobit.com/aboutelektrobit.


 TASE JA RAHOITUS

Taseen lukuja päiväykseltä 30.9.2007 on verrattu päivämäärän
31.12.2006 taseeseen (1 000 euroa).

                                     09/2007  12/2006
Pysyvät vastaavat                     90,090   66,315
Vaihto-omaisuus                        8,738   13,878
Myyntisaamiset ja muut saamiset       53,770   57,518
Arvopaperit, rahat ja pankkisaamiset  82,691  125,091
Lyhytaikaiset varat yhteensä         145,199  196,487
Varat yhteensä                       235,289  262,803
Osakepääoma                           12,941   12,941
Muu pääoma                           155,462  173,513
Vähemmistöosuus                                 2,107
Oma pääoma yhteensä                  168,403  188,562
Pitkäaikaiset velat                   29,698   23,728
Lyhytaikaiset velat                   37,188   50,513
Oma pääoma ja velat yhteensä         235,289  262,803


Liiketoiminnan rahavirta katsauskaudella:

+ kauden tulos +/- suoriteperusteisten erien   -11,9 miljoonaa euroa
oikaisu

- käyttöpääoman muutos                         -6,7 miljoonaa euroa
+ korot, verot ja saadut osingot               0,2 miljoonaa euroa
= liiketoiminnan rahavirta                     -18,4 miljoonaa euroa
- investointien rahavirta                      -6,1 miljoonaa euroa
- rahoituksen rahavirta                        -17,9  miljoonaa euroa
= kassavarojen muutos                          -42,4 miljoonaa euroa


Lyhytaikaisissa saamisissa olevien myyntisaamisten ja muiden
saamisten määrä oli 53,8 miljoonaa euroa (57,5 miljoonaa euroa
31.12.2006), ja lyhytaikaisissa veloissa olevien ei-korollisten
ostovelkojen ja muiden velkojen määrä oli 28,3 miljoonaa euroa (35,3
miljoonaa 31.12.2006).

Poistamattoman konserniliikearvon määrä oli katsauskauden lopussa
21,7 miljoonaa euroa (8,2 miljoonaa euroa 31.12.2006) ja
katsauskaudella yrityshankinnoista aiheutuneet poistot olivat
yhteensä 2,1 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa euroa vuoden 2006
vastaavalla ajanjaksolla).


Nettoinvestointien määrä oli katsauskaudella 32,4 miljoonaa euroa,
sisältäen korvausinvestoinnit ja yrityshankinnoista sekä Production
Solutions -liiketoiminnan myynnistä aiheutuneet erät. Katsauskauden
kokonaispoistojen määrä oli 8,4 miljoonaa euroa, joka sisältää
yrityshankinnoista aiheutuneita poistoja 2,1 miljoonaa euroa.

EB:llä on muissa pitkäaikaisissa sijoituksissa kirjanpitoarvoltaan
noin 10,9 miljoonan euron suuruinen sijoitussalkku, joka koostuu
pääasiassa pitkäaikaisista joukkovelkakirjoista. Salkku on arvostettu
30.9.2007 tilanteen mukaiseen markkina-arvoon.

Korollisten velkojen määrä oli katsauskauden päättyessä 32,7
miljoonaa euroa. Tuloslaskelman nettorahoituskulut jakaantuivat
seuraavasti:


korko- ja osinkotuotot sekä muut tulot 1,9 miljoonaa euroa
korkokulut                             -1,2 miljoonaa euroa
valuuttakurssivoitot ja tappiot        0,5 miljoonaa euroa


Katsauskauden päättyessä EB:n omavaraisuusaste oli 72,1 prosenttia
(vuoden 2006 lopussa 72,2 prosenttia).

Katsauskauden lukuihin ei sisälly kirjanpitolain 5. luvun 14 §:n
mukaisia pakollisia varauksia.

EB noudattaa valuuttastrategiaa, jonka tavoitteena on liiketoiminnan
katteen turvaaminen muuttuvissa markkinaolosuhteissa minimoimalla
valuuttakurssien vaikutus. Valuuttastrategian periaatteiden mukaan
suojataan tulevaa 12 kuukauden asianomaisen valuutan
nettokassavirtaa. Nettokassavirta määritellään myyntisaatavien,
ostovelkojen, tilauskannan sekä budjetoidun nettovaluuttavirran
perusteella. Katsauskauden suojattu nettopositio oli vasta-arvoltaan
22,6 miljoonaa euroa.


HENKILÖSTÖ

EB:ssä työskenteli vuoden 2007 tammi- ja syyskuun välillä keskimäärin
1673 työntekijää.  Syyskuun  lopussa yhtiössä  oli  1766  työntekijää
(vuoden 2006  lopussa  1621  työntekijää,  jatkuvat  liiketoiminnot).
Huomattava osa EB:n työntekijöistä on tuotekehitysinsinöörejä.


RAHOITUSTARKASTUKSEN julkinen huomaUtus

Rahoitustarkastus (Rata) antoi 21.9.2007 Elektrobit Oyj:lle  julkisen
huomautuksen, jonka mukaan  yhtiö jätti  ilman aiheetonta  viivytystä
julkistamatta  päätöksen   vetäytyä   3G-älypuhelinten   kumppanoidun
valmistuksen liiketoimintamallista.

EB näkee huomautuksen  alaisen asian toisin  ja on oman  käsityksensä
mukaan  toiminut  asiassa  huolellisesti.  Yhtiö  on  tehnyt  asiasta
vakavan sisäisen selvityksen ja  antanut asiassa pyydetyt  vastaukset
Rahoitustarkastukselle. Yhtiö tyytyy annettuun päätökseen.

Vetäytymispäätös  on  Ratan  näkemyksen   mukaan  tieto,  jolla   oli
olennaista vaikutusta yhtiön  arvopaperin arvoon.  Rata katsoo,  että
tiedon julkistamisvelvoite syntyi viimeistään 30.11.2006, kun  yhtiön
toimitusjohtaja  informoi  vetäytymispäätöksestä  yhtiön  hallitusta.
Yhtiö  julkisti  tiedon  kuitenkin  vasta   tilinpäätöstiedotteessaan
7.2.2007.

Ratan näkemyksen  mukaan yhtiön  aiempi johdonmukainen  tiedottaminen
pörssi-   ja   lehdistötiedotteilla   älypuhelinten    valmistuksesta
kumppanoidun   valmistuksen   liiketoimintamallilla   ja   projektiin
liittyneistä  sopimuksista  viestii  siitä,  että  yhtiö  on  itsekin
pitänyt  kyseistä  asiaa  olennaisena.  Olennaisuutta  tukevat   myös
markkinoiden reaktiot. Päätös  vetäytymisestä olisi tullut  julkistaa
erillisellä pörssitiedotteella  viimeistään  30.11.2006.  Näin  ollen
Elektrobit on toiminut säännösten  vastaisesti ja menettely on  ollut
Ratan näkemyksen mukaan vähintäänkin huolimatonta. Asia ei kuitenkaan
kokonaisuutena  anna   aihetta   julkista   huomautusta   ankarampiin
toimenpiteisiin.


OPTIO-OIKEUDET

I  Varsinaisessa  yhtiökokouksessa  17.3.2005  päätettiin  valtuuttaa
hallitus antamaan optio-oikeuksia. Valtuutuksen perusteella  hallitus
jakoi 4 500 000 optio-oikeutta yhtiön johdolle ja optiojärjestelmässä
varastoyhtiönä  toimivalle  kokonaan  Elektrobit  Oyj:n  omistuksessa
olevalle  tytäryhtiölle.  Vuoden  2005  optio-oikeuksiin   perustuvat
osakemerkinnät voivat lisätä  Elektrobit Oyj:n osakepääomaa  enintään
450 000 eurolla ja osakkeiden määrää enintään 4 500 000 osakkeella.

II  15.3.2006  järjestetty   varsinainen  yhtiökokous  päätti,   että
Elektrobit  Oyj:n  uusille  johtajille  myönnetään   optio-oikeuksia,
joihin liittyy sitoumus osakeomistukseen. Myönnettyjä optio-oikeuksia
on  yhteensä  1  750  000  kappaletta,  joista  750  000  myönnettiin
hallituksen  puheenjohtajalle  ja   1  000  000   toimitusjohtajalle.
Mainittuihin optio-oikeuksiin perustuvat osakemerkinnät voivat lisätä
Elektrobit Oyj:n osakepääomaa enintään 175 000 eurolla ja  osakkeiden
määrää enintään 1 750 000 osakkeella.



HALLITUKSEN VALTUUTUKSET KATSAUSKAUDEN LOPUSSA

Varsinainen yhtiökokous  14.3.2007 valtuutti  hallituksen  päättämään
yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta seuraavasti: Hankittavien omien
osakkeiden lukumäärä on korkeintaan 12 500 000 osaketta, mikä  vastaa
noin 9,66  prosenttia  yhtiön  kaikista  osakkeista.  Omia  osakkeita
voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla  pääomalla.
Omia   osakkeita   voidaan    hankkia   hankintapäivänä    julkisessa
kaupankäynnissä  muodostuvaan   hintaan   tai   muuten   markkinoilla
muodostuvaan hintaan.  Hallitus päättää,  miten osakkeita  hankitaan.
Hankinnassa  voidaan  käyttää  muun  ohessa  johdannaisia.  Osakkeita
voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien  osakkeiden
suhteessa  (suunnattu  hankinta).  Valtuutus  on  voimassa   enintään
30.6.2008 asti.

 Varsinainen yhtiökokous 14.3.2007  valtuutti hallituksen  päättämään
osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10  luvun
1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien
antamisesta seuraavasti: Valtuutuksen nojalla annettavien  osakkeiden
lukumäärä voi olla yhteensä enintään 25.000.000 osaketta, mikä vastaa
noin   19,3   prosenttia   yhtiön   kaikista   osakkeista.   Hallitus
valtuutetaan   päättämään   kaikista   osakeannin   ja    osakkeisiin
oikeuttavien  erityisten  oikeuksien  antamisen  ehdoista.  Valtuutus
koskee  sekä  uusien  osakkeiden  antamista  että  omien   osakkeiden
luovuttamista.  Osakeanti  ja  osakkeisiin  oikeuttavien   erityisten
oikeuksien antaminen voi tapahtua suunnatusti.


LIPUTUSILMOITUKSET

Katsauskauden  aikana  ei   tapahtunut  omistussuhteisiin   liittyviä
muutoksia,  jotka  olisivat   aiheuttaneet  AML   2:9  §:n   mukaisen
ilmoitusvelvollisuuden   eli    niin    sanotun    liputusilmoituksen
syntymisen.


YHTIÖN HALLITUS JA TILINTARKASTAJA

Varsinainen    yhtiökokous    pidettiin    14.3.2007.     Kokouksessa
vahvistettiin   hallituksen   jäsenten   lukumääräksi   kuusi    (6).
Hallitukseen valittiin  J.T.  Bergqvist, Jukka  Harju,  Juha  Hulkko,
Matti Lainema,  Juha  Sipilä  ja Tapio  Tammi.  Hallituksen  jäsenten
toimikausi  päättyy   seuraavassa   varsinaisessa   yhtiökokouksessa.
Järjestäytymiskokouksessaan      14.3.2007      hallitus      valitsi
puheenjohtajakseen J.T. Bergqvistin.

Yhtiökokous valitsi  yhtiön  tilintarkastajaksi KHT-yhteisö  Ernst  &
Young Oy:n.


OSINKO VUODELTA 2006

Yhtiökokous 14.3.2007 vahvisti hallituksen ehdotuksen mukaisesti,
että tilikaudelta 1.1.2006 - 31.12.2006 jaetaan osinkoa 0,11 euroa
osakkeelle, yhteensä 14 235 395,90 euroa. Osingon maksupäivä oli
26.3.2007.


YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYKSEN JA TOIMINIMEN MUUTOS

Yhtiökokous 14.3.2007 hyväksyi hallituksen ehdotuksen
yhtiöjärjestyksen muuttamisesta pääasiassa 1.9.2006 voimaan tulleen
uuden osakeyhtiölain johdosta. Yhtiön toiminimeksi muutettiin
Elektrobit Oyj, englanniksi Elektrobit Corporation. Yhtiöjärjestyksen
muutokset ja yhtiön toiminimen muutos astuivat voimaan 23.3.2007.


Oulunsalo, 7.11.2007

EB, Elektrobit Oyj
Hallitus

Lisätietoja:

Pertti Korhonen
Toimitusjohtaja
Puh. 040 344 5148

Seppo Laine
Talousjohtaja
Puh. 040 344 2250

Susanna Marklund
Sijoittaja- ja lehdistösuhdejohtaja
Puh. 040 344 5321

Jakelu:
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet


KUTSU TIEDOTUSTILAISUUKSIIN KOSKIEN EB:N KOLMANNEN  VUOSINELJÄNNEKSEN
TULOSTA

EB (Elektrobit Oyj) järjestää vuoden 2007 kolmannen vuosineljänneksen
tulosjulkistusta    koskevat     tiedotustilaisuudet     lehdistölle,
analyytikoille  ja   institutionaalisille   sijoittajille   7.11.2007
seuraavasti:

Oulussa kello 9.15 - 10.00
Ravintola Kastari, Oulun Yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1

Helsingissä kello 13.30 - 14.30
Ravintola Savoy
Eteläesplanadi 14
Kabinetit II-III, 7. krs

Helsingin tilaisuus lähetetään audio  webcast -muodossa, ja sitä  voi
seurata     suorana     lähetyksenä     Internetissä      osoitteessa
http://wcast.goodmood.tv:80/wip/directlink.do?newbrowser=1&pid=1863438.
Osallistujat voivat  esittää  kysymyksiä  sekä  paikan  päällä,  että
soittamalla seuraaviin telekonferenssinumeroihin:

Osallistujat - Suomi: 09 2313 9201
Osallistujat - Iso-Britannia: +44 (0)20 7162 0025
Osallistujat - Yhdysvallat: +1 877 491 0064

Tapahtuman on-demand  -taltiointi  on  saatavilla  EB:n  kotisivuilla
osoitteessa www.elektrobit.com/sijoittajat myöhemmin samana  päivänä.
Esitysaineisto   on    saatavilla   yllä    mainitussa    osoitteessa
osavuosikatsauksen julkistamisen jälkeen.

ANALYYTIKKOJEN KONSENSUSENNUSTE

EB  päivittää  yhtiötä  koskevan  konsensusennusteen  viikkoa   ennen
tulosjulkistusta  analyytikkojen   tekemien  analyysien   perustella.
Viimeisin   konsensusennuste    on   luettavissa    verkkosivuiltamme
www.elektrobit.com/sijoittajat.


7.11.2007
Elektrobit Oyj
Konserniviestintä



EB:N, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2007
(tilintarkastamaton)

Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaukset
-standardin vaatimuksia.


KONSERNIN TULOSLASKELMA (MEUR)          1-9/2007  1-9/2006  1-12/2006
                                            9 kk      9 kk      12 kk
Jatkuvat liiketoiminnot
LIIKEVAIHTO                                 99,7      87,1      120,5
Liiketoiminnan muut tuotot                   3,6       0,5        1,8
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden
varastojen muutos                            2,6       0,5        0,6
Valmistus omaan käyttöön                     0,4       0,2        0,3
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö             -7,0      -5,0       -7,1
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut       -69,9     -54,7      -78,4
Poistot                                     -8,4      -6,1       -8,2
Liiketoiminnan muut kulut                  -39,0     -23,3      -35,5
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)                      -17,8      -0,8       -6,0
Rahoituskulut (netto)                        1,1      -0,3       -0,0
TULOS ENNEN VEROJA                         -16,7      -1,1       -6,1
Tuloverot                                    0,0      -0,4       -0,1
KAUDEN TULOS JATKUVISTA
LIIKETOIMINNOISTA                          -16,7      -1,5       -6,1
Kauden tulos lopetetuista
liiketoiminnoista verojen jälkeen           12,7       6,7       80,3
KAUDEN TULOS                                -4,0       5,2       74,2

Jakautuminen
  Emoyhtiön omistajille                     -4,0       5,0       73,9
  Vähemmistölle                             -0,0       0,2        0,3

Tulos/osake jatkuvista
liiketoiminnoista, EUR
  Laimentamaton                            -0,13     -0,01      -0,05
  Laimennettu                              -0,13     -0,01      -0,05

Tulos/osake lopetetuista
liiketoiminnoista, EUR
  Laimentamaton                             0,10      0,05       0,62
  Laimennettu                               0,10      0,05       0,62

Tulos/osake jatkuvista ja lopetetuista
liiketoiminnoista, EUR
  Laimentamaton                            -0,03      0,04       0,57
  Laimennettu                              -0,03      0,04       0,57

Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä,
1000 kpl                                 129 413   129 413    129 413

KONSERNITASE (MEUR)                    30.9.2007 30.9.2006 31.12.2006

VARAT
Pitkäaikaiset varat
  Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet      35,3      32,2       32,5
  Liikearvo                                 21,7       9,2        8,2
  Muut aineettomat hyödykkeet               17,5      11,3       10,6
  Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat muut
  rahoitusvarat                             10,9      10,5       10,7
  Muut rahoitusvarat                         0,3       0,1        0,1
  Saamiset                                   0,2       1,7        1,6
  Laskennalliset verosaamiset                4,2       2,7        2,7
Pitkäaikaiset varat yhteensä                90,1      67,8       66,3
Lyhytaikaiset varat
  Vaihto-omaisuus                            8,7      14,8       13,9
  Myyntisaamiset ja muut saamiset           53,8      57,7       57,5
  Rahavarat                                 82,7      45,6      125,1
Lyhytaikaiset varat yhteensä               145,2     118,1      196,5
VARAT YHTEENSÄ                             235,3     185,9      262,8

OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma
pääoma
  Osakepääoma                               12,9      12,9       12,9
  Ylikurssirahasto                          64,6      64,6       64,6
  Muuntoerot                                -0,3      -0,1       -0,2
  Kertyneet voittovarat                     91,1      38,8      109,2
Vähemmistön osuus                            0,0       1,9        2,1
Oma pääoma yhteensä                        168,4     118,1      188,6
Pitkäaikaiset velat
  Laskennalliset verovelat                   5,2       6,9        6,2
  Korolliset velat                          23,8      17,2       17,2
  Muut velat                                 0,7       0,1        0,3
Pitkäaikaiset velat yhteensä                29,7      24,1       23,7
Lyhytaikaiset velat
  Ostovelat ja muut velat                   27,2      30,3       32,8
  Eläkevelvoitteet                           1,1       0,8        0,8
  Kauden verotettavaan tuloon
perustuvat verovelat                         0,0       0,0        1,7
  Lyhytaikaiset korolliset velat             8,9      12,6       15,2
Lyhytaikaiset velat yhteensä                37,2      43,6       50,5
Velat yhteensä                              66,9      67,7       74,2
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ               235,3     185,9      262,8



KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (MEUR)        1-9/2007 1-9/2006 1-12/2006
                                              9 kk     6 kk     12 kk
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT
Kauden tulos                                  -4,0      5,0      73,9
Suoriteperusteisten erien oikaisu             -7,9     11,0     -63,7
Käyttöpääoman muutokset                       -6,7    -11,0      -7,4
Maksetut korot liiketoiminnasta               -1,3     -1,5      -1,9
Saadut korot liiketoiminnasta                  2,6      1,2       1,8
Muut rahoituserät                              0,0      0,0       0,0
Maksetut välittömät verot -                   -1,1     -5,0      -4,1
LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA                -18,4     -0,2      -1,4

INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT
Liiketoimintojen hankinta vähennettynä
hankintahetken
rahavaroilla                                  -5,3               -0,3
Vähemmistöosuuden hankinta                   -10,2
Liiketoimintojen myynti vähennettynä
myyntihetken rahavaroilla                     14,9               81,1
Investoinnit aineellisiin
käyttöomaisuushyödykkeisiin                   -2,5     -1,6      -2,8
Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin       -4,1     -0,8      -1,8
Investoinnit muihin sijoituksiin              -2,9     -4,1      -6,1
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden
myynti                                         0,5      0,2       2,9
Aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden
myynti                                         0,7      0,1       0,0
Luovutustulot muista sijoituksista             2,8      4,1       5,6
INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA                  -6,1     -2,0      78,5

RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT
Lainojen nostot                                4,2      1,4       4,2
Lainojen takaisinmaksut                       -4,2     -2,7      -4,4
Rahoitusleasingvelkojen maksut -              -3,7     -2,4      -3,4
Maksetut osingot -                           -14,2     -9,1      -9,1
RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA                   -17,9    -12,8     -12,6

RAHAVAROJEN MUUTOS                           -42,4    -15,0      64,5
Rahavarat tilikauden alussa                  125,1     60,6      60,6
Rahavarat tilikauden lopussa                  82,7     45,6     125,1




LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN
MUUTOKSISTA (MEUR)

A = Osakepääoma
B = Ylikurssirahasto
C = Edellisten tilikausien voitto
D = Tilikauden voitto
E = Vähemmistön osuus
F = Oma pääoma yhteensä

                                         A    B     C    D    E     F

Oma pääoma 1.1.2006                   12,9 64,6  42,7       1,8 122,0
Kauden tulos                                           5,0        5,0
Osingonjako                                      -9,1            -9,1
Osakepalkitsemisen kustannus                      0,6             0,6
Muuntoerot                                       -0,4       0,2  -0,2
Muut erät                                        -0,2            -0,2
Oma pääoma 30.9.2006                  12,9 64,6  33,7  5,0  1,9 118,1

Oma pääoma 1.1.2007                   12,9 64,6 108,9       2,1 188,6
Kauden tulos                                          -4,0       -4,0
Osingonjako                                     -14,2           -14,2
Osakepalkitsemisen kustannus                      0,9             0,9
Muuntoerot                                        0,0      -2,1  -2,1
Muut erät                                        -0,6            -0,6
Oma pääoma 30.9.2007                  12,9 64,6  94,9 -4,0  0,0 168,4


OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT

Osavuosikatsauksen laatimisperiaatteet:
Osavuosikatsauksessa sovelletaan samoja laatimisperiaatteita ja
laskentamenetelmiä kuin edellisessä vuositilinpäätöksessä.

Osavuosijakson toiminnan kausiluonteisuus:
Konserni toimii aloilla, joilla esiintyy kausittaista vaihtelua.

Varoihin, velkoihin, omaan pääomaan, tulokseen tai rahavirtoihin
vaikuttavien poikkeuksellisten erien luonne ja määrä:
Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Elektrobit Automotive GmbH:n
vähemmistöosuuden hankinnasta syntyi liikearvo 8,1 miljoonaa euroa.
Toisen vuosineljänneksen aikana DECOMSYS Beteiligungs GmbH:n ja 7iD
Technologies GmnH:n hankinnoista syntyi liikearvoa 5,5 miljoonaa
euroa ja poiston kohteena oleviin muihin aineettomiin oikeuksiin
kohdistettua osuutta 7,1 miljoonaa euroa. Toisen vuosineljänneksen
aikana Production Solutions -liiketoiminta myytiin. Production
Solutions -liiketoiminnan tulos sekä tulos liiketoimintojen myynnistä
esitetään tuloslaskelmassa lopetetuissa liiketoiminnoissa.

Maksetut osingot:
Yhtiökokouksen 14.3.2007 päätöksen mukaisesti osinkoa maksettiin 0,11
euroa osakkeelle eli yhteensä 14 235 395,90 euroa. Osingon maksupäivä
oli 26.3.2007.



Segmentti-informaatio (MEUR)        1-9/2007 1-9/2006 1-12/2006
Jatkuvat liiketoiminnot                 9 kk     9 kk     12 kk

Automotive
  Liikevaihto ulkoinen                  36,4     27,5      38,9
  Liikevaihto toisille segmenteille      0,0      0,0       0,0
  Liikevaihto yhteensä                  36,4     27,6      38,9

  Liikevoitto (-tappio)                 -0,3      1,2       2,1

Wireless
  Liikevaihto ulkoinen                  62,6     59,4      81,4
  Liikevaihto toisille segmenteille      0,7      1,7       2,2
  Liikevaihto yhteensä                  63,3     61,2      83,6

  Liikevoitto (-tappio)                -18,7     -2,1      -8,3

Muut toiminnot
  Liikevaihto ulkoinen                   0,7      0,1       0,2
  Liikevaihto toisille segmenteille      0,0      4,5       9,4
  Liikevaihto yhteensä                   0,7      4,7       9,6

  Liikevoitto (-tappio)                  1,1      0,1       0,1

Eliminoinnit
  Liikevaihto ulkoinen                   0,0      0,0       0,0
  Liikevaihto toisille segmenteille     -0,7     -6,3     -11,7
  Liikevaihto yhteensä                  -0,7     -6,3     -11,7

  Liikevoitto (-tappio)                  0,0      0,0       0,0

Konserni yhteensä
  Liikevaihto ulkoinen                  99,7     87,1     120,5
  Liikevoitto (-tappio)                -17,8     -0,8      -6,0



Maantieteellisten alueiden liikevaihdot   1-9/2007 1-9/2006 1-12/2006
(MEUR)
                                              9 kk     9 kk     12 kk
Liikevaihto
  Eurooppa                                    73,5     69,3      96,5
  Amerikat                                    18,8     11,0      15,2
  Aasia                                        7,5      6,8       8,7
Liikevaihto yhteensä                          99,7     87,1     120,5


Osavuosikatsauksen päättymisen jälkeiset olennaiset tapahtumat, joita
ei ole otettu huomioon osavuosijakson tilinpäätöslaskelmissa:
Osavuosikatsauksen päättymisen jälkeen ei olennaisia tapahtumia.

Konsernin rakenteessa osavuosijaksolla tapahtuneet muutokset:
Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Elektrobit Oyj osti Elektrobit
Automotive GmbH:n vähemmistöosuuden. Toisen vuosineljänneksen aikana
kesäkuussa Elektrobit Oyj osti 100 prosenttia DECOMSYS Beteiligungs
GmbH -yhtiön osakekannasta. Lisäksi Elektobit Oyj osti kesäkuussa 7iD
Technologies GmbH -yhtiön. Elektrobit Oyj myi Production Solutions
-liiketoimintansa 1.6.2007. Kauppa käsitti Production Solutions
-liiketoimintaan kuuluvat tytäryhtiöt.


Liiketoimet lähipiiriin kuuluvien kanssa          1-9/2007 1-9/2006
Johdon työsuhde-etuudet ja osakkeisiin perustuvat
suoritukset yhteensä                                   1,9      1,4
Lainat lähipiirille
Muita liiketoimia lähipiirin kanssa ei ole ollut



TULOSLASKELMA                           7-9/  4-6/  1-3/ 10-12/  7-9/
NELJÄNNES VUOSILUVUT                    2007  2007  2007   2006  2006
(MEUR)                                  3 kk  3 kk  3 kk   3 kk  3 kk

LIIKEVAIHTO                             35,3  33,5  31,0   33,3  27,6
Liiketoiminnan muut tuotot               0,9   2,2   0,6    1,3   0,2
Valmiiden ja keskeneräisten
tuotteiden varaston muutos               0,1   0,6   1,9    0,1   0,3Valmistus omaan käyttöön                 0,2   0,2   0,0    0,1   0,1
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö         -2,5  -2,4  -2,0   -2,1  -1,6
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat
kulut                                  -22,6 -23,9 -23,4  -23,6 -18,3
Poistot                                 -3,5  -2,5  -2,3   -2,1  -2,0
Liiketoiminnan muut kulut              -11,8 -14,3 -12,9  -12,2  -8,8
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)                   -4,0  -6,6  -7,2   -5,3  -2,5
Rahoituskulut (netto)                    0,0   0,3   0,8    0,3   0,1
TULOS ENNEN VEROJA                      -4,0  -6,3  -6,4   -4,9  -2,4
Tuloverot                                0,0  -0,1   0,1    0,3   0,2
KAUDEN TULOS JATKUVISTA
LIIKETOIMINNOISTA                       -4,0  -6,4  -6,3   -4,6  -2,2
Kauden tulos lopetetuista
liiketoiminnoista verojen jälkeen       -0,0  14,5  -1,8   73,7   2,9
KAUDEN TULOS                            -4,0   8,1  -8,1   69,0   0,8

Jakautuminen
  Emoyhtiön omistajille                 -4,0   8,1  -8,1   68,9   0,7
  Vähemmistölle                          0,0   0,0  -0,0    0,2   0,1

KONSERNITASE (MEUR)                    30.9. 30.6. 31.3. 31.12. 30.9.
                                        2007  2007  2007   2006  2006

VARAT
Pitkäaikaiset varat
  Aineelliset käyttöomaisuus-
  hyödykkeet                            35,3  35,0  34,6   32,5  32,2
  Liikearvo                             21,7  21,1  16,2    8,2   9,2
  Muut aineettomat hyödykkeet           17,5  16,8  10,6   10,6  11,3
  Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
  kirjattavat muut rahoitusvarat        10,9  10,9  10,8   10,7  10,5
  Muut rahoitusvarat                     0,3   0,4   0,1    0,1   0,1
  Saamiset                               0,2   0,1   0,2    1,6   1,7
  Laskennalliset verosaamiset            4,2   3,5   3,5    2,7   2,7
Pitkäaikaiset varat yhteensä            90,1  87,7  76,0   66,3  67,8
Lyhytaikaiset varat
  Vaihto-omaisuus                        8,7   8,8  16,3   13,9  14,8
  Myyntisaamiset ja muut
  saamiset                              53,8  53,8  52,7   57,5  57,7
  Rahavarat                             82,7  98,7  96,6  125,1  45,6
Lyhytaikaiset varat yhteensä           145,2 161,3 165,6  196,5 118,1
VARAT YHTEENSÄ                         235,3 249,1 241,6  262,8 185,9

OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma
pääoma
  Osakepääoma                           12,9  12,9  12,9   12,9  12,9
  Ylikurssirahasto                      64,6  64,6  64,6   64,6  64,6
  Muuntoerot                            -0,3  -0,1  -0,2   -0,2  -0,1
  Kertyneet voittovarat                 91,1  94,9  87,0  109,2  38,8
Vähemmistön osuus                        0,0   0,0   0,0    2,1   1,9
Oma pääoma yhteensä                    168,4 172,3 164,3  188,6 118,1
Pitkäaikaiset velat
  Laskennalliset verovelat               5,2   5,6   6,3    6,2   6,9
  Korolliset velat                      23,8  28,0  22,3   17,2  17,2
  Muut velat                             0,7   0,7   0,3    0,3   0,1
Pitkäaikaiset velat yhteensä            29,7  34,3  28,9   23,7  24,1
Lyhytaikaiset velat
  Ostovelat ja muut velat               27,2  30,8  34,1   34,5  30,3
  Eläkevelvoitteet                       1,1   0,9   0,8    0,8   0,8
  Lyhytaikaiset korolliset velat         8,9  10,7  13,6   15,2  12,6
Lyhytaikaiset velat yhteensä            37,2  42,4  48,5   50,5  43,6
Velat yhteensä                          66,9  76,8  77,3   74,2  67,7
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ           235,3 249,1 241,6  262,8 185,9




TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT        1-9/2007  1-9/2006  1-12/2006
TUNNUSLUVUT, JATKUVAT TOIMINNOT             9 kk      9 kk      12 kk

TULOSLASKELMA (MEUR)
Liikevaihto                                 99,7      87,1      120,5
Liikevoitto (-tappio)                      -17,8      -0,8       -6,0
    Liikevoitto (-tappio) , %
liikevaihdosta                             -17,9      -0,9       -5,0
Tulos ennen veroja                         -16,7      -1,1       -6,1
    Tulos ennen veroja, %
liikevaihdosta                             -16,8      -1,3       -5,0
Kauden tulos                               -16,7      -1,5       -6,1

KANNATTAVUUS- JA MUUT TUNNUSLUVUT
Korolliset nettovelat (MEUR)               -50,0     -15,8      -92,7
Nettovelkaantumisaste (net gearing) -%     -29,7     -13,4      -49,2
Omavaraisuusaste, %                         72,1      64,3       72,2
Bruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin
(MEUR)                                      38,1       9,7       16,4
Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella      1673      1360       1424
Henkilöstön määrä kauden lopussa            1766      1473       1621

OSAKKEIDEN OSAKEANTIOIKAISTU           30.9.2007 30.9.2006 31.12.2006
LUKUMÄÄRÄ  (1 000 kpl)

Kauden lopussa                           129 413   129 413    129 413
Keskimäärin kauden aikana                129 413   129 413    129 413
Optio-oikeuksilla laimennettu
lukumäärä                                129 413   129 413    129 413

OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT (EUR)        1-9/2007  1-9/2006  1-12/2006
                                            9 kk      9 kk      12 kk

Laimentamaton tulos / osake                -0,13     -0,01      -0,05
Laimennusvaikutuksella oikaistu tulos
/ osake                                    -0,13     -0,01      -0,05
Oma pääoma *) / osake                       1,30      0,90       1,44

  *) Emoyhtiön osakkeenomistajille
kuuluva oma
     pääoma



PÖRSSIKURSSIT (EUR)                   1-9/2007 1-9/2006 1-12/2006

Ylin kurssi                               2,48     2,56      2,56
Alin kurssi                               1,51     1,89      1,82
Keskikurssi                               1,95     2,23      2,18
Päätöskurssi                              1,85     2,07      2,06

Osakekannan markkina-arvo, (MEUR)        239,4    267,9     266,6
Osakkeiden vaihto, (MEUR)                 47,7     53,3      72,4
Osakkeiden vaihto, (1 000 kpl)          24 444   23 918    33 206
Suhteessa keskimääräisestä osakkeiden
lukumäärästä, %                           18,9     18,5      25,7




VASTUUSITOUMUKSET (MEUR) *)            30.9.2007 30.9.2006 31.12.2006

OMASTA VELASTA
Yrityskiinnitykset                           3,1       3,0        3,0
Kiinteistökiinnitykset                      18,0      18,0       18,0
Annetut pantit                               7,9       7,2        7,1

Sitoumukset, joiden vakuudeksi pantit
on annettu
ovat yhteismäärältään                       17,8      13,7       13,4

MUUT OMAT VASTUUT
Vuokravastuut
    Seuraavana vuonna erääntyvät             2,9       2,7        3,1
    Myöhemmin erääntyvät                     4,1       3,3        3,7

*) Vertailutiedot eivät sisällä
lopetettuihin
   liiketoimintoihin liittyneitä
vastuusitoumuksia

VALUUTTAJOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT    30.9.2007 30.9.2006 31.12.2006
(MEUR)

Termiinit
    Käypä arvo                               0,1      -0,0       -0,0
    Kohde-etuuden arvo                      22,6       8,9        9,5
Ostetut valuuttaoptiot
    Käypä arvo                                         0,1        0,0
    Kohde-etuuden arvo                                 6,5        2,5
Myydyt valuuttaoptiot
    Käypä arvo                                        -0,1       -0,0
    Kohde-etuuden arvo                                13,0        5,0

Attachments

EB osavuosikatsaus 1-92007