SATOn LISTAUTUMISANTI ALKAA 12.11.2007


Pörssitiedote
9.11.2007 klo 11.09


SATOn LISTAUTUMISANTI ALKAA 12.11.2007 

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa
eikä Japanissa. 


SATO Oyj:n hallitus on tänään päättänyt käynnistää listautumisannin ja hakea
yhtiön osakkeiden listausta OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinkiin. Annissa
tarjotaan merkittäväksi enintään 12 miljoonaa uutta SATOn osaketta. SATOn
nykyiset omistajat eivät listautumisannissa myy osakkeita. 

Osakkeita tarjotaan yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”yleisöanti”)
ja institutionaalisille sijoittajille (”instituutioanti”) sekä yhtiön
henkilöstölle (”henkilöstöanti”). 

SATO on tänään jättänyt OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingille hakemuksen
osakkeidensa listaamisesta prelistalle arviolta 28.11.2007 ja pörssilistalle
arviolta 29.11.2007. 

SATOn hallituksen puheenjohtaja Juha Laaksonen näkee SATOn listautumisannin
ainutlaatuiseksi mahdollisuudeksi Suomen osakemarkkinoilla: ”SATO tarjoaa
ensimmäisen mahdollisuuden sijoittaa suomalaiseen asuntosijoitusyhtiöön.
SATOlla on vahva ammattitaito ja monipuolinen kokemus tarjota asumisratkaisuja
muuttuviin tarpeisiin. Uskon, että yhtiö on erittäin tervetullut lisä
pörssilistalle.” 

SATOn toimitusjohtaja Erkka Valkila luettelee SATOn keskeisimmät vahvuudet:
”Vahva ja tunnettu brändi, hyvä kannattavuus ja vakaa kassavirta, suuri ja
pääkaupunkiseudulle keskittynyt vuokra-asuntokanta, tehokas
asuntorakennuttaminen ja lupaavat kasvunäkymät”. 

Osakkeiden merkintäaika yleisö- ja henkilöstöannissa alkaa 13.11.2007 kello
9.30 ja päättyy arviolta 22.11.2007 kello 15.00. Osakkeiden merkintäaika
instituutioannissa alkaa 12.11.2007 kello 9.30 ja päättyy arviolta 26.11.2007
kello 12.00. Yhtiön hallituksella on oikeus keskeyttää anti, jos osakkeiden
kysyntä ylittää tarjonnan. Anti voidaan keskeyttää aikaisintaan 20.11.2007
kello 17.00. 

Osakkeita tarjotaan merkittäväksi alustavasti vähintään 7,00 euron ja enintään
8,00 euron merkintähintaan osakkeelta (”alustava hintaväli”). Osakkeiden
lopullinen merkintähinta voi olla alustavan hintavälin ylä- tai alapuolella.
Yhtiön hallitus tekee lopullisen päätöksen listautumisannista, tarjottavien
osakkeiden määrästä, merkintähinnasta ja muista annin ehdoista arviolta
27.11.2007. 

Ennen listautumisantia SATOn osakkeiden määrä on 44 421 920. Listautumisannissa
tarjotaan enintään 12 000 000 uutta osaketta. Instituutioanti käsittää
alustavasti 8 300 000, yleisöanti 3 550 000 ja henkilöstöanti 150 000 osaketta.
Lisäksi yhtiö on sitoutunut laskemaan liikkeeseen pääjärjestäjälle tai sen
osoittamille tahoille instituutio- ja yleisöannin lopulliseen merkintähintaan
enintään 1 800 000 osaketta yksinomaan listautumisannin mahdollisen
ylimerkinnän kattamiseksi (lisäosakeoptio). 

Osakeannin tarkoituksena on vahvistaa yhtiön pääomarakennetta. Annissa saadaan
varoja arviolta noin 86,5 miljoonaa euroa palkkioiden vähentämisen jälkeen
alustavan hintavälin keskiarvon perusteella laskettuna ja arviolta noin 100
miljoonaa euroa, jos lisäosakeoptio käytetään kokonaan. SATO aikoo käyttää
varat pääasiassa Asuntosijoitus-toimialansa kasvua tukeviin investointeihin.
Investoinnit on tarkoitus kohdistaa ensisijaisesti vuokra-asuntokannan
laajentamiseen kasvukeskuksissa ja erityisesti Helsingin talousalueella,
senioriasuntokannan kasvattamiseen erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä
asuntosijoitustoiminnan laajentamiseen Pietarissa. 

Listautumisannissa pääjärjestäjä on Advium Corporate Finance, eQ Pankki Oy, ja
järjestäjä on OKO Corporate Finance Oy järjestäjä. 

Yleisö- ja henkilöstöannin merkintäpaikkoina ovat eQ Pankki Oy:n ja
OP-Pohjola-ryhmän osuuspankkien ja Helsingin OP Pankki Oyj:n konttorit,
Internet-palveluosoitteet www.eQ.fi ja www.op.fi/merkinta, eQ Pankki Oy:n ja
Helsingin OP Pankki Oyj:n osastot 14.-15.11.2007 Sijoitus-Invest 2007
-tapahtumassa Helsingissä Wanhassa Satamassa sekä OP 0100 0500 puhelinpalvelu
(suomeksi) OP-ryhmän verkkopalvelutunnuksilla. 

Listalleottoesite on saatavissa 12.11.2007 alkaen listautumisannin
merkintäpaikoista, SATOn pääkonttorista, pörssin OMX Way-palvelupisteestä sekä
internet-osoitteesta ja www.satoanti.fi. 


SATOn listautumisannin tiedotustilaisuus on tänään perjantaina 9.11.2007 kello
13.30 World Trade Centerin Marski-salissa, Aleksanterinkatu 17, 2. krs,
Helsinki. 



Liite:  Osakeannin ehdot


SATO Oyj

Erkka Valkila
Toimitusjohtaja


Lisätietoja:

SATO Oyj
toimitusjohtaja Erkka Valkila, puh. 020 134 4001, 050 62 050
hallituksen puheenjohtaja Juha Laaksonen, puh. 010 452 4519, 050 452 4519

Advium Corporate Finance, eQ Pankki Oy
Janne Larma, puh. 040 500 4366

SATO Oyj on asumisratkaisuja tarjoava yritys, jolla on kaksi toimialaa:
asuntosijoittaminen ja asuntorakennuttaminen. SATO keskittyy asuntojen
omistamiseen, vuokraamiseen, rakennuttamiseen ja myyntiin. SATOn omistuksessa
on noin 23 000 asuntoa, joiden tasearvo on yhteensä noin miljardi euroa. Uusia
omistusasuntoja SATO rakennuttaa vuosittain 400-800. 67 vuoden toimintansa
aikana SATO on tuottanut yli 220 000 uutta asuntoa, mikä on noin kymmenen
prosenttia Suomen asuntokannasta. Yhtiön suurimmat omistajat ovat suomalaisia
työeläke- ja vakuutusyhtiöitä. SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 284,4
miljoonaa euroa ja voitto ennen veroja 42,6 miljoonaa euroa.

Attachments

liite_osakeannin_ehdot_091107.pdf