Saneerausohjelma päätökseen - M-real myy kotelotehtaansa Belgiassa


M-real Oyj Pörssitiedote 11.12.2007

Metsäliitto-konserniin kuuluva M-real on tänään 11.12.2007 tehdyllä
ja voimaan tulleella osakekaupalla myynyt belgialaisen tytäryhtiönsä
M-real Meulemans SA:n koko osakekannan ranskalaiselle Autajon
Groupille. Kaupalla ei ole merkittävää vaikutusta M-realin
liikevoittoon. Meulemans työllistää noin 240 henkilöä ja sen
liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa.

-"Meulemansin myynti päättää lokakuussa 2006 julkistamamme
saneerausohjelman. M-real on toteuttaessaan ohjelmaa myynyt
omaisuuseriään noin 700 miljoonalla eurolla ja ohjelmassa määritelty
500 miljoonan euron tavoitte ylittyy selkeästi", sanoo M-realin
toimitusjohtaja Mikko Helander. "Pystymme onnistuneen saneerauksen
ansiosta kattamaan vuoden 2007 kustannusinflaation kokonaan. Olemme
käynnistäneet strategisen tarkastelun neljännen vaiheen ja
julkistaneet marraskuussa 2007 uuden ohjelman, jonka tavoitteena on
vähintään 100 miljoonan euron lisätulosparannus", lisää Helander.

M-REAL OYJ
Lisätietoja:
Seppo Parvi, talousjohtaja, puh. 010 469 4321
Anne-Mari Achrén, viestintä, puh. 010 469 4541