Tekla Oyj:n taloudellinen tiedottaminen vuonna 2008


Tekla Oyj         Pörssi-ilmoitus               14.12.2007      klo
11.00


Tekla Oyj:n taloudellinen tiedottaminen vuonna 2008


Tekla Oyj julkistaa vuoden 2007 tilinpäätöstiedotteen torstaina
7.2.2008.
Vuoden 2007 vuosikertomus julkaistaan suomeksi ja englanniksi Teklan
internet-sivuilla viikolla 10/2008.

Vuoden 2008 osavuosikatsaukset julkistetaan seuraavasti:
- 1-3/2008 torstaina 24.4.
- 1-6/2008 perjantaina 8.8. ja
- 1-9/2008 torstaina 23.10.

Tekla Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 19.3.2008.



Tekla Oyj
Elina Hollo
viestintäpäällikkö
puh. 030 661 1518
elina.hollo @ tekla.com


Jakelu:
Helsingin pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet


Tekla Oyj on alansa johtava, kansainvälinen ohjelmistotuoteyritys,
jonka innovatiiviset ohjelmistoratkaisut on kehitetty asiakkaiden
ydinliiketoimintojen tehostamiseen rakentamisessa, energian jakelussa
sekä kuntasektorilla. Yhtiön kehittämiä mallipohjaisia
ohjelmistotuotteita ja niihin liittyviä palveluja käytetään yli 80
maassa. Teklan liikevaihto vuonna 2006 oli noin 50 miljoonaa euroa ja
liiketulos 13,6 miljoonaa euroa. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus
on tällä hetkellä yli 80 prosenttia liikevaihdosta.

Teklan pääkonttori on Espoossa. Yhtiöllä on toimisto yhteensä 12
maassa ja maailmanlaajuinen kumppaniverkosto. Tekla-konsernin
palveluksessa työskentelee lähes 400 henkilöä, joista noin kolmannes
ulkomailla. Tekla on perustettu vuonna 1966 ja se on siten Suomen
vanhimpia ohjelmistoyrityksiä. Lisätietoja Teklasta osoitteessa
www.tekla.com