Pörssitiedote 17.12.2007 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ MYY KOY KAUPPAKESKUS MARTINSILLAN OSAKEKANNAN GENESTA NORDIC BALTIC REAL ESTATE KIINTEISTÖRAHASTOLLE Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj(JTK) on tänään tehdyllä kaupalla sopinut Koy Kauppakeskus Martinsillan koko osakekannan myynnistä Genestan kiinteistörahastolle noin 45 miljoonan euron velattomalla kauppahinnalla. Omistus- ja hallintaoikeus siirtyvät uudelle omistajalle 31.1.2008. Myyty kohde on Espoon Suomenojalla, osoitteessa Martinsillantie 10 sijaitseva noin 24 000 m2: n laajuinen kauppakeskus, joka muodostuu kahdesta rakennuksesta. Kauppakeskus Martinsilta on erikoistunut huonekaluihin ja keskeisiin kodinhankintoihin, lisäksi siellä toimii merkittävä päivittäistavaramyymälä. Kauppakeskus on tällä hetkellä täyteen vuokrattu. JTK osti ko. kiinteistön v. 1997 ja on sen jälkeen peruskorjauttanut vanhemman rakennuksen ja rakennuttanut uudemman liikerakennuksen v. 2000. Kaupan toteutuessa positiivinen tulosvaikutus JTK:n tulokseen on noin 1,5 miljoonaa euroa. JTK tulee käyttämään vapautuvat varat yhtiön sijoituspolitiikan mukaisiin uudishankintoihin ja kehittämään yhtiön käyttämättömiä rakennusoikeuksia. Merkittävin kehityskohde on Aviapoliksen alueella sijaitseva noin 24 000 m2: n suuruinen Econia Business Park, jonka markkinointi on käynnissä. JTK: n strategisena tavoitteena on osakekohtaisen varallisuuden kasvattaminen ja tuloksen kasvu, joka mahdollistaa vakaan osingonjakopolitiikan toteuttamisen. Tehty kauppa edesauttaa merkittävästi näiden tavoitteiden saavuttamisessa. Genesta on Pohjoismaihin ja Baltiaan sijoittava kiinteistösijoitus- ja rahastoyhtiö. Genestan sijoitustoiminta ja kiinteistökehitys keskittyy toimitiloihin. Genesta julkaisi äskettäin Genesta Nordic Baltic Real Estate Sarl Sicar -rahaston, jonka ostovoima on 600 miljoonaa euroa. Genestan hallinnoiman kiinteistövarallisuuden arvo on 800 miljoonaa euroa. Lisätietoja antavat Julius Tallberg-Kiinteistöt: toimitusjohtaja Martti Leisti, puh. +358-500-701019 ja hallituksen puheenjohtaja Susanna Renlund, puh. +358-400-504322 Genesta Property Nordic: Antti Savilampi, puh. +358-50-539 8582 ja Carl-Henrik Roselius, puh. +358-500-417997 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ Hallitus Jakelu: OMX Pohjoismainen Pörssi Keskeisimmät tiedotusvälineet
Julius Tallberg-Kiinteistöt myy Kiint.Oy Kauppakeskus Martinsillan
| Source: Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj