Lehdistötiedote 27.12.2007 Skanova Access täyttää ruotsalaisten teleoperaattoreiden infrastruktuuritarpeet yhtäläisin ehdoin TeliaSoneran uusi televiestinnän infrastruktuuriyhtiö aloittaa toimintansa Ruotsissa 1.1.2008. TeliaSonera Skanova Access AB nimisestä yhtiöstä tulee TeliaSoneran kokonaan omistama tytäryhtiö. Skanova Accessin perustamisella TeliaSonera vastaa markkinoiden läpinäkyvyyttä ja valvontaa koskeviin vaatimuksiin. Yhtiöllä tulee olemaan runsaat 700 työntekijää. Vastaavan toiminnan liikevaihdon arvioidaan vuonna 2007 olevan noin 7 mrd. Ruotsin kruunua. Skanova Accessin hallituksen puheenjohtajana tulee toimimaan Anders Bruse, joka on myös TeliaSoneran Broadband Services liiketoiminta-alueen johtaja. Skanova Accessin toimitusjohtajan tehtävää ryhtyy hoitamaan Anders Gylder, joka on tällä hetkellä Broadband Services liiketoiminta-alueen Senior Vice President. Skanova Accessin perustamisesta vastannut Anders Gylder tulee johtamaan yhtiötä sen ensimmäisen toimintakauden aikana varmistaen, että yhtiön ja sen asiakkaiden ja toimittajien väliset uudet työvirrat ja prosessit saadaan kuntoon. Skanova Access tulee myymään kupariyhteyksiä ja niihin liittyvää infrastruktuuria samoin kaupallisin ehdoin kaikille Ruotsin markkinoilla toimiville operaattoreille, TeliaSoneran oma loppukäyttäjäliiketoiminta mukaan lukien. Kevään 2008 aikana käynnistetään uuden toimitusjohtajan haku. Rekrytoitavan toimitusjohtajan tehtävänä on jatkaa yhtiön kehittämistä ensimmäisen toimintakauden jälkeen, ja tavoitteena on, että hän aloittaisi tehtävässään vuoden 2008 kolmannen neljänneksen aikana. Skanova Accessin muodostamisen yhteydessä perustetaan myös komitea yhtäläistä kohtelua varten, Equality Access Board (EAB). Komitean tehtävänä on valvoa yhtäläistä kohtelua TeliaSonerasta riippumattomasti sekä seurata markkinoiden luottamusta Skanova Accessia kohtaan ja yhtiön kykyä noudattaa antamiaan sitoumuksia. EAB:n puheenjohtajana toimii TeliaSoneran sisäisestä valvonnasta vastaava Mikael Svensson, jonka lisäksi siihen kuuluu kaksi TeliaSonerasta riippumatonta jäsentä. Valvonta perustuu määrättyjen, ulkopuolisten tilintarkastajien tarkastamien avainlukujen raportointiin. ----------------------------------------------------------------------- Lisätietoja lehdistölle antaa: TeliaSoneran lehdistöpalvelu, +46-8-713 58 30 TeliaSonera on Pohjoismaiden ja Baltian johtava televiestintäyritys, jolla on vahva asema myös Euraasian, Turkin ja Venäjän matkaviestinmarkkinoilla. Vuoden 2006 lopussa toimme matkaviestinpalvelut markkinoille Espanjassa. Tarjoamme Euroopan johtavana toimittajana laadukkaita, maiden rajat ylittäviä puhe-, IP- ja kapasiteettipalveluja kokonaan omistamamme kansainvälisen verkon kautta. Vuonna 2006 TeliaSoneran liikevaihto oli 91 mrd. kruunua, ja maaliskuun 2007 lopussa yhtiöllä oli yhteensä yli 100 miljoonaa asiakasta 15 maassa. TeliaSoneran osake noteerataan Tukholman ja Helsingin pörsseissä, ja yhtiö on mukana Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä. Helppous ja hyvä palvelu ovat meille tärkeitä työkaluja luodessamme kannattavaa kasvua sekä arvoa asiakkaillemme ja osakkeenomistajillemme. Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.fi.
Skanova Access täyttää ruotsalaisten teleoperaattoreiden infrastruktuuritarpeet yhtäläisin ehdoin
| Source: Telia Company AB