Pöyry on saanut jatkotoimeksiannon konsultointipalveluista venezuelalaiselta Metro de Maracaibo C.A.:lta. Nyt solmitun sopimuksen arvo on noin 5,5 miljoonaa euroa. Sopimus liittyy Maracaibon kevytraideliikennejärjestelmän linja 1:een ja käsittää hankkeen tarkastuksen, työmaa- ja laadunvalvonnan, sopimusten hallinnan, elektromekaanisen laitteiston ja kaluston kunnossapidon valvonnan, suunnittelun sekä henkilöstön koulutuksen. Palvelujen toimitusaika on tammikuusta 2008 vuoden 2009 loppuun. Pöyry on toiminut Maracaibon liikennejärjestelmän toteutuksessa asiakkaan edustajana vuodesta 2002. Tähän mennessä toimitettujen palvelujen arvo on yhteensä noin 30 miljoonaa euroa. Pöyry on toteuttanut useita merkittäviä liikenneprojekteja Latinalaisessa Amerikassa. Hankkeita on ollut Argentiinassa, Brasiliassa, Chilessä, Costa Ricassa, Ecuadorissa, Kolumbiassa, Meksikossa, Perussa ja Venezuelassa. Pöyry on globaali energia-, metsäteollisuus- sekä infrastruktuuri- ja ympäristöaloihin keskittynyt konsultointi- ja suunnitteluyritys. Pöyryn liikevaihto vuonna 2006 oli noin 620 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 7000 asiantuntijaa. PÖYRY OYJ Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Teuvo Salminen toimitusjohtajan sijainen Lisätietoja antavat: Javier Rodriguez, Head of Pöyry Infra Ltd., Latin America Puh. +34 91382 2300 Andy Goodwin, President, Business Area Transportation, Zürich, Sveitsi Puh. +41 76 356 2310 JAKELU: OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet