Outokummun osakkeenomistajien nimitysvaliokunnan ehdotukset hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi


PÖRSSITIEDOTE
31.1.2008 klo 13.15


Outokummun osakkeenomistajien nimitysvaliokunta on tänään
kokouksessaan päättänyt ehdottaa vuoden 2008 varsinaiselle
yhtiökokoukselle, että hallitus koostuu kahdeksasta jäsenestä ja että
hallituksen jäseniksi valittaisiin suostumustensa mukaisesti
hallituksen nykyisistä jäsenistä Evert Henkes, Ole Johansson,
Victoire de Margerie, Anna Nilsson-Ehle, Leo Oksanen ja Leena
Saarinen sekä uusina jäseninä Jarmo Kilpelä ja Anssi Soila.
Valiokunta ehdottaa, että hallituksen puheen-johtajaksi valittaisiin
Ole Johansson ja varapuheenjohtajaksi Anssi Soila.

Outokummun hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2006 toiminut Jukka
Härmälä sekä jäsenenä vuodesta 2006 toiminut Taisto Turunen jättävät
hallituksen.

Varapuheenjohtaja Ole Johansson: "Puheenjohtaja Härmälän kaudella
Outokummussa on tehty suuria strategisia valintoja ja niiden
toteuttaminen on ollut määrätietoista ja tuloksellista. Suunta yhtiön
tulevalle kehitykselle on näin selkeä. Outokummun kunnianhimoinen
tavoite pyrkiä ruostumattoman teräksen globaaliksi johtajaksi tekee
hallituksen tehtävästä vaativan ja mielenkiintoisen."

Osakkeenomistajien nimitysvaliokunta on päättänyt myös ehdottaa
yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten palkkiot olisivat
seuraavat:

Puheenjohtaja, Vuosipalkkio 70 000 euroa, Kokouspalkkio 600
euroa/kokous
Varapuheenjohtaja, Vuosipalkkio 43 000 euroa, Kokouspalkkio 600
euroa/kokous
Jäsen, Vuosipalkkio 34 000 euroa, Kokouspalkkio 600 euroa/kokous

Suomen ulkopuolella asuvien hallituksen jäsenten kokouspalkkio on
1 200 euroa kokoukselta.

Outokummun hallitus tulee sisällyttämään kyseiset ehdotukset
myöhemmin julkistettavaan yhtiökokouskutsuun.

Jarmo Kilpelän ja Anssi Soilan CV:t ovat liitteenä. Nykyisten
hallitusten jäsenten CV:t löytyvät Outokummun internetsivuilta
osoitteesta www.outokumpu.com/board .

Lisätietoja antaa:
Jarmo Väisänen, Finanssineuvos, Valtioneuvoston kanslia,
osakkeenomistajien nimitysvaliokunnan puheenjohtaja, puh. 09-1602
3015

Outokumpu Oyj
Konserninjohto


Ingela Ulfves
johtaja - sijoittajasuhteet ja talousviestintä
puh. (09) 421 2438, matkapuhelin 040 515 1531, faksi (09) 421 2125
sähköposti: ingela.ulfves@outokumpu.com, www.outokumpu.com



CURRICULUM VITAE

Jarmo Kilpelä

Syntymävuosi: 1957
Kansalaisuus: Suomalainen
Tutkinto: Kauppatieteiden maisteri

Työhistoria:

Valtioneuvoston kanslia:
2007 - Finanssineuvos, Omistajaohjausosasto

Valtiovarainministeriö:
2001 - 2007 Finanssineuvos, Omistajaohjaus
1996 - 2000 Finanssineuvos, Rahoitusmarkkinaosasto

Valtion vakuusrahasto:
1993 - 1996 Talous- ja henkilöstöhallintovastaava

Suomen Pankki:
1992 - 1993 Tutkija, Rahoitusmarkkinaosaston erityistehtävät
-yksikkö

Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki:
1985 - 1992 Useita päällikkötehtäviä

Nykyiset hallitusjäsenyydet:

2007 - Hallituksen varapuheenjohtaja, HAUS kehittämiskeskus Oy
2004 - Hallituksen puheenjohtaja, Hansel Oy


CURRICULUM VITAE

Anssi Soila

Syntymävuosi: 1949
Kansalaisuus: Suomalainen
Tutkinto: DI, Ekonomi

Työhistoria:

1973 - 1999 KONE Oyj:
Anssi Soila oli KONE Oyj:n palveluksessa yli 25 vuotta. Hän aloitti
yhtiössä vuonna 1973 nuorena insinöörinä, ja työskenteli urallaan
useissa johtotehtävissä monissa eri maissa Euroopassa ja Amerikoissa.
Hän päätti uransa Koneessa vuonna 1999 viisivuotisen
toimitusjohtajakauden jälkeen.

Nykyiset hallitusjäsenyydet:

2007 - Hallituksen jäsen, Attendo AB
2006 - Hallituksen jäsen, Outotec Oyj
2004 - Hallituksen jäsen, Aspocomp Oyj
1999 - Hallituksen jäsen, Å&R Carton AB
1999 - Hallituksen varapuheenjohtaja, Normet Group Oy
1999 - Hallituksen jäsen, Lindström Oy

Attachments

FIN Nimitysvaliokunta